Mistä tietää onko Bentsoriippuvainen?

Olen käyttänyt pieniä määriä bentsoja 15mg opamoxia keskimäärin joka toinen päivä kahdeksan viikon ajan, pitäen kutenkin vähintään kaksi perättäistä bentsotonta ja alkoholitonta päivää viikossa. Lisäksi lääkityksenä Sepram, tuntuu kuitenkin, että ahdistus ei meinaa hellittää ja täytyy ottaa myös noita bentsoja. Miten on, voiko jo näin pienilläkin annoksilla johtua toi ahdistus bentsoriippuvuudesta? vai onko tämä psykolologinen päänsisäinen ongelma, eli että tulee otettu bentsoja koska on psyykkisesti riipuvainen? Kokemuksia ko. asiasta ja voiko vielä turvallisesti ottaa pahimpaa ahdistukseen jos ei määrät ja kerrat nouse viikossa?
9429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitää muistaa, että joskus noiden psyykelääkkeiden sivuoireina voi olla juurikin esim. ahdistusta ja silloinhan lääkitys ei ole kohdallaan. Mäkin olen joskus käyttänyt Opamoxia mutta mun mielestä siitä ei ollut mulle oikein mitään hyötyä.

Muistan erään illan kun otin yhden tabletin opamoxia (15mg) ja koko seuraavan päivän olin aivan kuin unessa. Mikään ei tuntunut todelliselta. Psykoosissahan on samanlaisia oireita mutta ei se sitä voinut olla. Se tilanne kuitenkin vähän "säikäytti".

Mutta joo, sun kannattaa varmaan keskustella sen henkilön kanssa joka sulle on nuo lääkkeet määrännyt.

Äänestä

Opamoxin puoliintumisaika on muistaakseni 24 tuntia, että jos joka toinen päivä ottaa ja tulee suunnilleen 48 tunnin tauko, niin ei pitäisi kertyä elimistöön kovin nopeasti. Tosin jos monta viikkoa putkeen ottaa joka toinen päivä, niin vaikea sanoa. Kannattaa välillä pitää muutaman päivän tauko ottamisessa. Tehokin pysyy parempana kun elimistö ei totu liikaa siihen.

Kannattaa varmistaa asia lääkäriltäsi. Eihän nuo mielialalääkkeet täysin ahdistusta poista. Lievittävät oireita vain siedettäviksi silloin kun niitä ilmenee. Voi myös olla, että Sepram ei tehoa toivotulla tavalla kohdallasi. Alkoholia ei kannattaisi kovin paljoa käytellä noiden kanssa yhdessä, sillä se heikentää mielialalääkkeiden tehoa. Muutenkin alkoholi voi lisätä ahdistusta jos liikaa tissuttelee.

Äänestä

Opa puoliintuu neljässä tunnissa.

Äänestä
  • Lyhyin puoliintumisaika on 4 tuntia ja pisin 24 tuntia.

    Äänestä

Enemmän olisin tuossa tapauksessa huolistani alkoholinkäytöstä.

Mikä ihme siinä on, että mielenterveysongelmaiset eivät tajua: KAIKKI VIINA POIS.

Auttaa muuten kumman paljon. Ja fyysinen olo on mitä parhain.

Äänestä

Tajuan kyllä mutta en pysty olemaan juomatta. Siitä se juominen taas viimeistään alkaa kun näkee kavereita. Minkäs sille mahtaa kun on niin heikko ettei voi olla selvinpäin jos muut juo.

Äänestä

Kyllä se on ihan itsestä kiinni, haluaako voida paremmin vaiko ei. Sori nyt, mutta tiedän sen kokemuksesta.

Viinanhimo voi kestää vielä vuodenkin ja yli siitä lopettamisesta, mutta aikanaan se menee ohi. Kun se on mennyt ohi, niin ei enää muistakaan, että maailmassa on alkoholia. Toki muut sitä juovat, mutta muut voivat syödä lipeäkalaakin eikä sinun tarvitse silti sitä syödä.

Äänestä

Itse en pysty ahdistuneisuuden vuoksi juomaan ollenkaan, ajatuskin tekee pahaa. Silti masennus vaan pahenee tasaisesti.

Äänestä

Lopetin satuinnaisdokaamisen joskus 7 vuotta sitten, ei ole kaduttanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bentsot kirjoitti:

Olen käyttänyt pieniä määriä bentsoja 15mg opamoxia keskimäärin joka toinen päivä kahdeksan viikon ajan, pitäen kutenkin vähintään kaksi perättäistä bentsotonta ja alkoholitonta päivää viikossa. Lisäksi lääkityksenä Sepram, tuntuu kuitenkin, että ahdistus ei meinaa hellittää ja täytyy ottaa myös noita bentsoja. Miten on, voiko jo näin pienilläkin annoksilla johtua toi ahdistus bentsoriippuvuudesta? vai onko tämä psykolologinen päänsisäinen ongelma, eli että tulee otettu bentsoja koska on psyykkisesti riipuvainen? Kokemuksia ko. asiasta ja voiko vielä turvallisesti ottaa pahimpaa ahdistukseen jos ei määrät ja kerrat nouse viikossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu