Onpa Korhonen saanut satikutia!

Lisää Oivaa!

On arvosteltu vaikka mistä syystä ja paremman puutteessa joku hellehattuLaitinenkin vai mikä se Laitinen nyt olikaan,väitti, että Oiva Hoo on kilometrin päässä Korhosen kirjoituksista!
Niin onkin, takana!
Ei vaiskaan, ei se Kesämekko kai tuollaista totuutta olisi mennyt tunnustamaan, taisi valehdella jotain muuta?
En nyt muista. Kuka noita kaikkia kepulien höpinöitä jaksaa muistaa, paitsi sen, että Keskusta on paras.
Eikä siihenkään usko fanaattisesti muut kuin Oiva!
Mutta mitäpä se ketään haittaa, kun Oivaan ei puolestaan usko kuin joku kesämekkäJorma?

Mutta, jotta jotain varsinaista asiaakin tulisi, niin vetäkääpä esiin sellainen kysymys Korhoselle, johon Hän ei olisi antanut vastinetta!

Minun nähdäkseni Hän on kommentoinut tyhmimpiäkin kepulaisten kannanottoja omiin kirjoituksiinsa, vieläpä jaksanut perustella asiansa yhä uudelleen ja uudelleen!

Korhonen muistaakseni itse kirjoitti jossain viestissään, että hyvä keskustelu syntyy siitä, että esitetään mielipiteitä puolin ja toisin, loukkaamatta keskustelukumppania!

Tällöin kumpikin keskustelijoista ehkä oppisi jotain toiselta ja oppisi arvostamaan toista ihmistä, vaikka kaikki näkemykset eivät olisikaan niin samansuuntaisia!

Tämä lainaus oli varsin muistinvarainen, mutta asiasisältö oli kai jotain tuonsuuntaista.

Ja sitten, palatakseni tuohon kysymyksiin ja kannanottoihin sekä niiden kommentointiin, en ole voinut palstaa lukiessani tulla muuhun lopputulokseen kuin, että;
Oiva Härkönen ei kommentoi hänelle esitettyihin kannanottoihin yhtään mitään nykyään!
Oiva on palstalla perustellut monisanaisesti syitä siihen, miksi hän ei vaivaudu vastaamaan milloin minkäkin nimimerkin kysymyksiin tai kannanottoihin.
Mutta mielestäni kaiken selittelyn takana Oivalla on vain yksi syy jättää vastaamatta!
Hän pelkää munaavansa itsensä entistäkin pahemmin kuin on jo tähän asti munannut!

K.K.Korhosella ei ole tällä saitilla (minun mielestäni) sitä tilannetta eteen tullut, että Hän olisi uponnut selittelyjen suohon samalla tavoin kuin kaksi kepulaista, Oiva ja Anneli!

11

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Demukka

      Kirjoitus sinulta K.K.Korhonen...itsekehuskelut sinä osaat...Kaikki muu onkin sitten puhtaasti huuhaata.

      • K.K.Korhonen

        Katso vastaukseni avaajalle. Ja koeta ymmärtää, että kaikki eivät ole kaltaisiasi. Jotkut pärjäävät ihan omillaan.

    • K.K.Korhonen

      Satuin huomaamaan tuon siksi, että nimeni oli otsikossa. Kiitos vain kehuista. Demukka näkyy arvelevan, että minä olisin sen kirjoittanut. Jos hänellä olisi vähänkään ihmistuntemusta tai jos hän olisi jaksanut lukea usein kieltämättä liian pitkiä kirjoituksiani, ei hän kehtaisi tuollaista esittää. Tai ehkä hän kehtaisi, ei minullakaan ole tarpeeksi ihmistuntemusta tunteakseni kaikkein alhaisempienkin mielten syöverit. Samapa tuo.

      Mutta jos tämä tulee koneellesi tai satut muuten huomaamaan, niin ehkä voisit jotenkin valistaa tuota Demukkaa, että kaikki eivät ole hänen kaltaisiaan.

      • Jorma Laitinen

        ...ettei tuo ollut kirjoittamasi, toden näköisesti ystäväsi Wiljamin. Sitä vaan ihmettelen, miksi pidät Wiljamia adjutanttinasi, hänhän alentaa arvovaltaasi jatkuvasti!

      • Lisää Oivaa!
        Jorma Laitinen kirjoitti:

        ...ettei tuo ollut kirjoittamasi, toden näköisesti ystäväsi Wiljamin. Sitä vaan ihmettelen, miksi pidät Wiljamia adjutanttinasi, hänhän alentaa arvovaltaasi jatkuvasti!

        Jorma Laitinen oli siis huomannut, että avaus ei ollut Korhosen kirjoittama.
        Se pitääkin paikkansa, se oli minun kirjoittamani nikillä "Lisää Oivaa!"
        Mutta minä en kuitenkaan ole "Wiljami"!!
        Mikä kumma se panee saitin kepulaisia Linkki-Timoista, Columboista ja nyt jo Laitisestakin alkaen arvuuttelemaan palstalla noita viestien kirjoittajia???
        Olisin Korhosen pyynnöstä oikonut jo aiemmin "demukan" arveluja avauksen tekijästä, mutta luin viestiketjua vasta nyt.
        Sen lisäksi, että en ole Wiljami, vaikka niin muka olet luulevinasi, en myöskään ole Korhosen "adjutantti"!
        En olisi siihen virkaan kelvollinen konkreettisesti, enkä myöskään kuvaannollisesti.
        Te saittikepulaiset sen sijaan voisitte kysellä itseltänne, kuinka te KEHTAATTE olla Oiva Härkösen "adjutantteja"?!
        Oiva Härkösen, joka toisin kuin Korhonen on onnistunut häpäisemään itsensä tällä palstalla totaalisesti!
        Niin toki minäkin sekä moni muukin, mutta Oiva itserakkaudessaan (vai tyhmyydessään?) kertoo tehneensä sen vieläpä omalla nimellään!!
        Ja pannaanpa slogan, te kepulit kun niin pidätte niistä! Niin ja nimimerkkien taakse kätkeytyvien henkilöiden arvuuttelusta, heehheehh
        Keskusta on hauska, hyvin hauska puolue

      • K.K.Korhonen
        Jorma Laitinen kirjoitti:

        ...ettei tuo ollut kirjoittamasi, toden näköisesti ystäväsi Wiljamin. Sitä vaan ihmettelen, miksi pidät Wiljamia adjutanttinasi, hänhän alentaa arvovaltaasi jatkuvasti!

        Kaitanpa tämän tähänkin, kun se, missä kyselit noista minua ihmetyttäneistä "sisarosuuksistani" on jäänyt jo kauas taakse. Tässä ehkä ystävämme Oivakin tämän huomaa!

        > Minua jonkin verran kiinnostaa, mistä tuo sinun kepuvihasi on peräisin? <

        Minulla EI OLE mitään kepuvihaa, mutta en pidä kepua suuressa arvossa sen vuoksi, mitä se on politiikassaan esittänyt sen jälkeen kun se ryhtyi vain yhden asian eli Urho Kekkosen edustajaksi. Kekkosta en arvosta sitäkään vähää tultuani - liian myöhään – tuntemaan hänen oikean olemuksensa. Itselleni olen vihainen siitä, että annoin tuon kaljupään niin kauan vetää itseänikin nenästä. Kekkosen aikana ja ”ansiosta” maalaisliitto omi moraalittomat toimintatapansa, jotka eivät ainakaan parantuneet sen muututtua Väyrysen johtamaksi keskustapuolueeksi. Eikä se ole eräistä hyvistä yrityksistään huolimatta päässyt niistä vieläkään irti, se nähtiin viime eduskuntavaalien yhteydessä. Pahimpinakin aikoina on ollut eräitä yksittäisiä keskustalaisia poliitikkoja, joita olen arvostanut. Yksi sellainen oli Johannes Virolainen. Tulisikohan Matta Vanhasesta hänen kaltaisensa? Myös Paula Lehtomäki on toiveita herättävä uudenlainen keskustapoliitikko.

        Ja eihän Keskusta nytkään enempää sisä- kuin ulkopolitiikassakaan edusta niitä arvoja, joita minä pidän tärkeimpinä. Eikä sen ajamat asiat ainakaan minun ja läheisteni asioita parantaisi, jos nyt itsekkään näkökulman ottaisin, mikä ei kuitenkaan määrää asennettani kepuun.

        Todellakin suhtaudun myönteisesti maalaisväestöön, arvostan suomalaisen talonpojan korkealle historiallisesti, ja toivoisin, että hänen asemansa voitaisiin tulevaisuudessakin turvata. Huonolta kuitemkin näyttää ennusteiden valossa. Toivoisinkin, että Keskusta keskittyisi alkuperäisen roolinsa mukaisesti talonpojan ja vähäväkisemmän maalaisväestön asiaan, eikä haahuilisi vallanhimossaan alueille, joita se ei hallitse eikä oikeasti aiokaan hoitaa. Siellä se saa vain tuhoa aikaan.

        Minulla itselläni ei ole talonpoikaisia juuria, sillä lapsuuskotini (mummolani) oli hyvin pieni pienviljelystila, joka ei antanut pienellekään perheelle tarpeeksi edes leipää ja särvintä, vaan ukkini oli se hankittava metsätöistä, uitoista,ja muusta ansiotyöstä. Ukkini oli kyllä yleistaitavana myös paikallinen kirvesmies ja muurarikin, jopa suutari omiksi ja lähimpien tarpeiksi. Myös metsästyksellä hän levitti perheen leipää ja sai hieman ansiotulojakin. Yhtä ja toista noista minäkin jo lapsuudessani opin ja kokeilin, mutta ei minusta niihin olisi ollut eikä sitten onneksi tarvinnutkaan.

        Maalaistalon elämää tulin paremmin tuntemaan ensimmäisen avioliittoni myötä. Vaimoni oli satakuntalaistalon tytär, ja kesälomillani siellä lähes 20 vuoden aikana näin, että kovaa työtä ja monenlaista osaamista vaativaa on vauraammankin talonpojan elämä. Ihan todella arvostan heitä. Kyllä hekin minua, tuohon aikaan varsin pienipalkkaista, mutta heidän mielestään kunniakasta työtä tekevää ja eteenpäin pyrkivää sotilasta arvostivat, ja vielä avioeromme jälkeenkin minulla oli hyvät välit appivanhempiini heidän elämänsä loppuun asti.

        > Oletko mielestäsi kärsinyt vääryyttä sisarosuuksien jaossa? <

        Mikään ei voisi olla naurettavampi ajatus! Minkä sisarosuuksien? Minun isälläni ja äidilläni ei oikeastaan koskaan ollut yhteistä kotia, sillä isäni, joka oli suutari, oli sellainen ”jerusalemin suutari”, varsinainen taivaanrannan maalari, joka huiteli aina maailmalla eikä koskaan ollut vain äitini ”varassa”. Hänen ja äitini välien lopullisesti rikkoonnuttua hän ehti ennen kaatumistaan hankkia minulle siskopuolenkin. Minä olin siis äitini vanhempien kasvatti kahden vuoden ikäisestä alkaen ja tuo siskopuolenikin lähetettiin isäni kaaduttua sotalapseksi Ruotsiin, minne hänet sitten adoptoitiin. Isälläni ei siis ollut muuta kuin tuulen huuhtoma p- , joten sisarosuuksista ei syntynyt kiistaa. Sankarivainajaksi hän kuitenkin ehti ja rauha hänen sielulleen.

        Äitini avioitui sittemmin kunnon miehen kanssa ja he saivat vielä kuusi lasta, mutta se taisi heidänkin suurin omaisuutensa olla. Ei siis tullut kiistoja sisarosuuksista heillekään. Minulla on aina ollut erittäin hyvät välit kaikkiin noihin sisaruksiini, vaikka emme kasvaneet yhdessä ja eri puolille Suomea hajaantuneina olemme aikuisikämme eläneet. Jokainen heistä on kouluttautunut ammatteihin ja parjännyt hyvin elämässään, kaksi veljeäni yrittäjinä oikein hyvin.

        Siis kiellän pontevasti, että minulla olisi mitään omakohtaista syytä karsastaa kepua ja mitään kepuvihaa minulla ei ole, vaan asia on juuri niin, kuin alussa kerron.

        Eilen tulin sanoneeksi, että en minä juuri politikoi täällä, vaan puhun yleensä suuremmista asioista. Ei se nyt ihan niinkään ole, sillä vaikka minua mm. historia kiinnostaa enemmän kuin päivänpolitiikka ja päivänpolitiikasta suuremmat linjat (EU, Nato, ulkopolitiikka yleensä, puolueiden yleinen kehitysmyönteisyys/taantumuksellisuus, rehellisyys pyrkimyksissään, uskottavuus) kuin jotkin yksittäiset asiat, niin otanhan toki välillä kantaa yhteen ja toiseen esillä olevaan. Mutta en niinkään jonkin puolueen edun tai tappion kuin itse asian edistämisen tai torjumisen vuoksi. Täällä monet näkevät politiikan vain jonkinlaisena kilpailuna kannatuksen suuruudesta ja vallasta, vaikka heillä ei olisi mitään mielipidettä siitä, miten tuota valtaa tulisi käyttää. Nuo tyhjien fraasien ja typerien sloganeiden heittelijät ovat siitä oiva osoitus.

        Oiva Härkönen ei kuulu heihin, mutta sitä vähemmän olen ruvennut arvostamaan Oivaa, mitä pitempään olen häntä seurannut. Hän on linnoittautunut käsittämättömän änkyrämäisen asenteensa taakse muutaman taantumuksellisen asian tai epämoraalisen henkilön puolesta ja tiettyjä edistyksellisiä arvoja ja pyrkimyksiä ja muutamaa kaiken arvostuksen ansaitsevaa henkilöä vastaan. Tämä pätee Oivan asenteisiin niin historiassa kuin nykypäivässä. Hän ei viitsi edes vaihtaa noita muutaman rivin pituisia väittämiään eikä mitenkään perustella niitä, vaan jonkun sitä pyytäessä heittää vain uuden satsin samoja. Mistä se kertoo? Vain hänen ahtaasta ajattelustaan vai myös hänen heikosta oppimiskyvystään tai henkisestä laiskuudestaan? Hän ei ryhdy edes puolustamaan väittämiään, kun joku osoittaa ne vääriksi. Onko se vain pelkuruutta vai eikö hänellä todellakaan ole yhden yhtä argumenttia puolustaa väitämiään ja kumota toisen mielipiteitä? Ihmettelen, että tuollaista monet arvostavat. Mitä se kertookaan heidän itsensä ajattelukyvystä? Sitä, että heillä ei sellaista ole.

        Tässäpä tätä taas tästä asiasta ja vähän sivustakin. Nyt täytyy ryhtyä muihin töihin, vaikka tuolla näkyy joku muukin odottavan vastaustani:

    • Oiva Härkönen

      ...melkoinen keskustelu vaatimattomasta persoonastani tällä palstalla.

      Tämään palstan ovat vallanneet koklipit, joiden kiihkoisiin kirjoituksiin kepun, Annelin tai itseni murjomiseksi en tosiaan viitsi enää vastata. Tästä tietenkin johtuu, tämä porukka käy kimppuuni entistä kiihkoisammin.

      Korhoselle vastaan myös harvoin. En jaksa lukea hänen liian pitkiää kirjoituksiaan. Hänkin on tuota kiihkeää koklipi-jengiä, että moniin hänen kirjoituksiinsa en alennu puuttumaan.

      • K.K.Korhonen

        Tässä lisää "vaatimattomasta persoonastasi". Ote vastauksestani Jorma Laitiselle, katso sieltä lisää. Mutta ai, niin, ethän Sinä jaksa lukea sen pitempiä kuin kirjoittaakaan. Tämän kuitenkin jaksanee väsyneempikin:

        Eilen tulin sanoneeksi, että en minä juuri politikoi täällä, vaan puhun yleensä suuremmista asioista. Ei se nyt ihan niinkään ole, sillä vaikka minua mm. historia kiinnostaa enemmän kuin päivänpolitiikka ja päivänpolitiikasta suuremmat linjat (EU, Nato, ulkopolitiikka yleensä, puolueiden yleinen kehitysmyönteisyys/taantumuksellisuus, rehellisyys pyrkimyksissään, uskottavuus) kuin jotkin yksittäiset asiat, niin otanhan toki välillä kantaa yhteen ja toiseen esillä olevaan. Mutta en niinkään jonkin puolueen edun tai tappion kuin itse asian edistämisen tai torjumisen vuoksi. Täällä monet näkevät politiikan vain jonkinlaisena kilpailuna kannatuksen suuruudesta ja vallasta, vaikka heillä ei olisi mitään mielipidettä siitä, miten tuota valtaa tulisi käyttää. Nuo tyhjien fraasien ja typerien sloganeiden heittelijät ovat siitä oiva osoitus.

        Oiva Härkönen ei kuulu heihin, mutta sitä vähemmän olen ruvennut arvostamaan Oivaa, mitä pitempään olen häntä seurannut. Hän on linnoittautunut käsittämättömän änkyrämäisen asenteensa taakse muutaman taantumuksellisen asian tai epämoraalisen henkilön puolesta ja tiettyjä edistyksellisiä arvoja ja pyrkimyksiä ja muutamaa kaiken arvostuksen ansaitsevaa henkilöä vastaan. Tämä pätee Oivan asenteisiin niin historiassa kuin nykypäivässä. Hän ei viitsi edes vaihtaa noita muutaman rivin pituisia väittämiään eikä mitenkään perustella niitä, vaan jonkun sitä pyytäessä heittää vain uuden satsin samoja. Mistä se kertoo? Vain hänen ahtaasta ajattelustaan vai myös hänen heikosta oppimiskyvystään tai henkisestä laiskuudestaan? Hän ei ryhdy edes puolustamaan väittämiään, kun joku osoittaa ne vääriksi. Onko se vain pelkuruutta vai eikö hänellä todellakaan ole yhden yhtä argumenttia puolustaa väitämiään ja kumota toisen mielipiteitä? Ihmettelen, että tuollaista monet arvostavat. Mitä se kertookaan heidän itsensä ajattelukyvystä? Sitä, että heillä ei sellaista ole.

      • On niin.
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        kerkiää vastaamaan. Muista kapi ettei kaikkeen höpö kysymyksiin kukaan kehtaa vastata.

      • Professori Vanhanen
        On niin. kirjoitti:

        kerkiää vastaamaan. Muista kapi ettei kaikkeen höpö kysymyksiin kukaan kehtaa vastata.

        Tuo sinun kommenttisi?
        Vai pelkästään kepulaista "viisautta"?

    • Ottaisit itse oppia

      Demari tuhoaa kaiken.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe