Mikä estäisi Ikaalista ja Hämeenkyröä yhdistymästä? Onko eroavaisuuksia liikaa vai asenteissa vain vikaa?
Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä yhteistä/eroja????
Toktokkia veivannut
16525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eroja on todella paljon. Ikaalinen on hoitanut omat asiansa kuntoon, Hämeenkurössä mättää ihan kaikessa. Hämeenkyrön ammattikoulu rakennettiin muutamia vuosia sitten Ikatan selkänahasta ja kaupiksen selkänahasta sillä seurauksella, että Ikaalinen menetti nyt sitten AMK:ssa.
Hämeenkyrössä mättää kunnalistekniikassa, nimittäin kaikki rempallaan jo vesi ja viemäröinnistä lähtien. Puhumattakaan kunnan hoidossa olevien rakennusten korjaukset sun muut investoinnit, kaikki tekemättä. Hämeenkyrö on elänyt täydellisesti yli varojensa jo siitä lähtien, kun Häkämies ja kokoomus astuivat remmiin, taloutta ei ole osattu hoitaa alkuunkaan.
Tottakait Hämeenkyrö hakee nyt maksumiestä ja kiivaasti, kas kun Nokia ei halunnut lähteä mukaan ja Sastamala ei huoli Hämeenkyröä, sama näyttää vaivaavan Ylöjärven ja Tampereen suuntaan. Aikoinaan jo Viljakkala hylkäsi Hämeenkyrön yhteistyökumppaniksi juuri sen takia, että Hämeenkyrö olisi vain tyhjentänyt Viljakkalan omiin tarpeisiinsa.
Kiitos Ikaalisten kamppailusta tuulia vastan kuuluu kaupunginjohtajillemme, kaupungintyöntekijöille ja osalle luottamusmiehistä ja kuntalaisista, he ovat aikoinaan tajunneet pitää Ikaalista itsenäisenä ja suhteellisen hyvin Ikaalinen on myös kyennyt palvelut kuntalaisille tarjoamaan. Jatkossa, jos Ikaalinen esim. liitettäisiin Hämeenkyröön, niin aikamoinen asukaskato Ikaalisista taitaisi mennä tuonne Tampereen suuntaan. Toki sekin takaportti pitää aina pitää varalla, ei sitä aina kaikkien aivotuksista tiedä.
Siis ei yhteen Hämeenkyrön kanssa, valtiovaltakin on antanut luvan toimia itsenäisenä, pakkoliitoksia ei tehdä.
Siis ei ole investoitu => rahaa on säästynyt.
On eletty yli varojen => kuinka, kun kerran ei ole investoitu?
"Puhumattakaan kunnan hoidossa olevien rakennusten korjaukset sun muut investoinnit, kaikki tekemättä. Hämeenkyrö on elänyt täydellisesti yli varojensa jo siitä lähtien, kun Häkämies ja kokoomus astuivat remmiin, taloutta ei ole osattu hoitaa alkuunkaan. "
Olithan ehdolla valtuutetuksi, kun kerran osaat panna asiat reilaan?
Viitsittekö vilkaista viestin lähetysaikaa. Jos tuohon aikaan, tai käytännössä ainakin puoli tuntia jo ennemminkin, mietiskelee tuollaisia asioita, ei sitten olekaan ihme, että joka juttu on vääristynyt tai ainakin ymmärretty totaalisesti väärin. Todella hieno juttu, että ei näillä märepaloilla ole päästy valtuustoon, Ikaalisissa (vaiko Hämeenkyrössä).
Kalle Päätaloa lainatakseni kyllä nyt on "humeetivesi ruvennu sassaroimaan"!
Voipi olla, että on humeeti sassaroinut, mutta ei se tuo oman viestisi lähetysaika nyt paljoa taida parempi olla... Jos mielipiteen vakuuttavuus siis lähetysajalla ratkotaan. En kyllä ole avaajan kanssa samaa mieltä Ikaalisten toimien hienouksista ollenkaan: eihän Ikaalisissa sen paremmin kuin Hämeenkyrössä ole uskallettu esimerkiksi kouluverkkoa panna ajan tasalle silloin, kun olisi pitänyt. Nyt sitten maksellaan yhä laskuja, joita tolkuton taloudenpito on tuonut. Remppapuolella on myös ihan saman lajin kasaantumisongelmaa ollut kuin Hämeenkyrössä - ei ihan yhtä älyttömän pahana, mutta kuitenkin.
Ikaalisten ongelmana ovat äänekkäät ja vastahakaiset persut, joiden ääni kuuluu aina ylinnä silloin, kun kehitystä vastustetaan. Kuitenkaan mitään vaihtoehtoja heillä ei ole esittää, mitään uutta ei ole tarjota. Toivotaan, ettei sama syöpä ala Hämeenkyrön valtuustossakin nyt, kun soinilaiset saivat lisää paikkoja. Ettei vain entisen vasuriedustaja Pohjankurun tyyli ala saada liusää valtaa nyt persujen kautta. Toivotaan, että näin ei käy.
Ikaalisiin ei tule liittyä Hämeenkyrön. Antaa takamaiden olla takamaita. Jos Hämeenkyrön on talouddyistä pakko johonkin suuntaan liittyä, ainoa oikea suunta on Tampere suoraan. Muu on vain haihattelua, jolla ajetaan oma maine ja kunnia alas.
Niitä on vielä semmoisiakin ihmisiä, joiden on oltava öisinkin töissä. Olosuhteiden niin salliessa, voin osallistua tällaiseenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mutta aamuviideltä.....
Aikanen lintu sen madonkin nappaa.........................
On paljonkin eroa, Hämeenkyrössä on heterot heteroja, mutta Ikaalisissa heterot homoja!!
http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A Terveisiä kaikille ikaalisten "heteroille"http://www.youtube.com/watch?v=6nE8hYZzimM hymyillään kun nähdään kaappihompit :)
Kyllä Ikaalisilla ja Hämeenkyröllä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Mielestäni Ikaalinen on aina seisonut omilla jaloillaan, kehittänyt kaupunkiseutuaan ja sitä rataa. Onpa jopa rekentanut meille tänne Hämeenkyröön hienon ammattakoulun, onneksi rehtori oli silloin Ikaalisista, niin rahaa riitti. Päivystyskin pyörii pääosaksi meillä Ikaalisten tuloilla. Harmi vain, Ikaalinen taidetaan ottaa Tampereeseen ennemmin kuin meidät. Se on se kiinteäomaisuus, joka Ikaalisissa mm. jyllää ja tuolla mailmalla olevat osaajat tukevat aina kotiseutuaan. Ikaalisista on juuret hyvin moneen ratkaisevaan paikkaan valitettavasti. On täällä Hämeenkyrössäkin silti mukava asua, mutta maksaja pitäisi saada jostain kunnasta näille meidän kuluille, kukahan suostuu. Toivotaan, että joku on niin tietämätön, että liittyy meihin.
Mistä Ikaalisilla on koskaan ollut maksaa edes omia kulujaan? Koska Ikaalisista on Iisakin rehtori ollut? Talouspäällikkö, myöhemmin tietysti talousjohtaja ja kohtapuoliin vaikka revisioneuvos oli työikänsä Iisakin kirstunvartijana, hänkin liki Hämeenkyrön rajaa kotoisin. Sen sijaan nykyinen rehtori on vahvasti kotoisin Kyröstä, koska äitinsä on kotoisin Vesajärveltä ja enonsakin on kokoomuksen edustajana nyt lopettavassa valtuustossa, mutta ei päässyt uudelleen valtuustoon, lienee kokoomuksen varavaltuutettu. Kumma juttu, siis tämä rehtorivalinta?
Ei niitä ikaalilaisia kovin runsaasti ole pääkallonpaikalla, ja nekin harvat häpeävät ikaalilaisuuttaan. Eipä niitä kovin ole Kyrössäkään, mutta mainittakoon nyt vaikka tämä Purtun plikka eli FIVAn pääjohtaja. On joitakin muitakin.
Kulttuurissa ei tällä hetkellä ole kummassakaan pitäjässä mainittavia merkkihenkilöitä. Eletään vaan perinteissä. Sahtia ja haitarinsoiton rynkytystä, noopelin muistamista ynnä muuta todella harvinaista koko maailmassa, kuten vihdantekoa ja saunomista. Kaikissa näissä toimivat henkilöt ovat Länsi-Linjojen tuomia tai kepulaisia jäähdyttelypoliitikoita. Sata-Häme Soi -juhlillekin paikalliseksi harmonikkayhtyeeksi täytyy nykyisin rukoilla Jämijärven Pelimannit. Ainoa tapahtuma, siis oikea tapahtuma, kulttuurin saralla oli ikaalilaisen virkamiehen käräjäreissu. Entäs sitten Vihreät Niityt? Entisen johtajan keppihevonen, jota täytyi ymmärtää hävetä pitäjänvaihdon verran. Tämmöisiin puuhasteluihin ne rahat Ikaalisissa menevät. Kultturivirkamiehen erosta seurasi ikaalilaisten poliitikkojen selvänäköinen päätelmä, että mitään kulttuurivirkamiestä ei tarvitakaan, aivan oikea päätelmä. Kyllähän senkin viran hoitaa vt kaupunginjohtaja vasemmalla kädellään selkänsä takana, niin kuin todella tekeekin.
Sekä Hämeenkyrö että Ikaalinen ovat kuntina selkeästi persaukisia. Hämeenkyröllä on vielä toivoa paremmasta, mutta Ikaalinen on tuhoon tuomittu. Näkeehän sen asukasluvun muutoksesta, ja toisaalta kartastakin. Tampere ei Ikaalista huoli elätikseen mistään hinnasta, vaikka valtio kuinka yrittäisi pakottaa. Tampereella on jo valmiina ulkomuseo Teiskossa ja Hämeenkyrö alkaa pian kiinnostaa erilaisina tonttivarantoina, olletikin koska Hämeenkyrö ei ole älynnyt kaavoittaa ja hankkia maata Itä-Hämeenkyröstä Ylöjärven rajoilta. Herrasmiessopimus Ylöjärven kanssa, sanoi edellinen oikea kunnanjohtaja 20 vuotta sitten. Välissähän oli tämä surkuhupaisa yksimielisesti valittu kokoomuksen helmi. Siinä nähtiin valtuuston todelliset älyn lahjat, ei siis enempää kuin meillä takapihan taaveillakaan, pikemminkin päinvastoin. Eivät ansaitse kunnioitusta, mutta pian taas ovat jakamassa prenikoita toisilleen.
Yllä olevan kirjoitelman tekijä on taatusti ikaalilainen.
vai ei hämeenkyrössä o muuta ku sahtia ja kettinkimiehiä, jotka aikoinaan volgalla Ikaalisissakin vierailivat paremmuuden tuntojaan. Heh, Fifat vaan säkenöö.
Ikaalinen oli osa Hämeenkyröä 1500-luvun alkupuolella, mutta julistautui itsenäiseksi tammikuussa 1641. Hämeenkyrön vapaaherra Jurpo Kuranen ei tätä katsonut hyvällä, ja lähetti satapäisen armeijansa niskuroivaa pitäjää ojentamaan. Ikaalisissa tätä osattiin odottaa, ja kapteeni Jorma Pallinperän johdolla hämeenkyröläisarmeija motitettiin pitäjän eteläpuolelle. Viiden vuorokauden kuluessa ikaalislaiset talikoilla ja kivillä aseistautuneet talonpojat teurastivat miehittäjäjoukot viimeiseen mieheen. Kapteeni Pallinperä ripusti raadot tien varren männynoksille roikkumaan varoitukseksi muille ja julisti itsensä pitäjän johtajaksi.
Miksiköhän Kyrön pitäjän vanhimmat keskukset ovat riitaisimpia? Ei tällästa keskustella Parkanossa, Jämijärvellä, Kankaanpäässä,Honkajoella tai Karviassa.
Koska esim parkanossa talous(ainakin vielä) ja infra on kunnossa, ja työpaikkoja eli teollisuutta, jossa muiden lähikuntien lisäksi moni ikaalislainenkin käy...
Jopa on keskustelua, mutta tosiasia on, että jos Ikaalinen liitetään yhtään enempää Hämeenkyröön, niin sit on parempi muuttaa muualle. Tuo Hämeenkyrön kanssa tehtävä sosiaali- ja terveysyhteistyö on jo ihan vihon viimeinen juttu. Palvelut ovat vaan huonontuneet siitä, kun Ikaalinen oli itsenäinen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Toinen vihon viimenen juttu on tuo Pohjoissatakunnan ja Hämeenkyrön yhteinen lehti Oiva, ei huonompaa lehteä ole ollut. Pohjois-Satakunnasta nuo muutama toimittelija pois ja vanhoilla jatketaan, niin asiat pysyy hanskassa.
Kannatan Pohjois-Satakunta lehteä sitten vaikka kerran viikossa ilmestyväksi.