Olen rv 36 ja asumme miehen kanssa yhdessä. Miehelläni on paljon omaisuutta ja varallisuutta kun taas minulla ei. Kaiken maksamme puoliksi ja kaikki lapsen tarvikkeet on ostettu puoliksi. Kuitenkin jos yritän saada miestä maksamaan jotain hiukka enemmän (ottaen huomioon että hänellä on sitä rahaa enemmän) alkaa riita. Mies ei haluaisi käyttää rahojaan vaan jatkuvasti säästää. Omaan lapseenkaan ei voi laittaa rahaa ja kaikki onkin käytettyä. Masentaa.
En ole mieheltä ikinä mitään pyytänyt, kuin että ei kitsailisi oman lapsensa tarvikkeista ym! Tuottaa tuskaa huomata, ettei edes oma lapsi saa miestä muuttumaan tai joustamaan. Tiedän ettei ketään voi muuttaa, mutta pieni toivon kipinä minussa eli koska itsekkin olen muuttunut melkoisesti. Olisi kiva kun toinenki edes yrittäisi. Minulla oli velkoja lähes kymppitonni ja enää jäljellä 500. Kävin kouluni loppuun ja olin samalla töissä. Maksoin velkojani ja sen lisäksi maksoin kaiken asumiseen liittyvän puoliksi. En saa armoa mistään.
On todella turvaton olo koko ajan. Pelkään keneen voin turvata jos en omaan mieheeni??
Mieheni toteaa vaan kylmästii ettei velkani kuulu hänelle joten niitä ei lasketa ja minun kuuluu maksaa kaikki puoliksi vaikkei minulle jäisi sen jälkeen sentin senttiä tilille. Jatkuva murehtiminen rahasta ahdistaa minua melkoisesti..Mitä sitten kun minun rahani loppuu? Mitä syön? Millä maksan kaikki tarvitsemani asiat?
Haluaisin iloita lapsesta joka on todella toivottu, sen sijaan minulla on toivoton ja turvaton olo. Saan yksin huolehtia asunnon siisteydestä (pyykit, tiskit, imurointi ym) ja ruuasta. Jos kaapissa ei ole ruokaa, minun on itse sitä sinne haettava jotta minä ja lapsi saadaan syödä. Mies huolehtii vaan omasta ruuasta koska hän käy töissä. Minä ilmeisesti vaan laiskottelen kotona kun jäin nyt äitiyslomalle. Minulle hän ostaa toki hedelmiä ja jugurttia mutta niillähän ei eletä. Kunnon ruokaa en saa, ellen itse tee mitään.
Kaipaisin yli kaiken nyt edes jonkinlaista huolenpitoa ja tuntemusta siitä että minusta välitetään ja että olen turvassa. En tunne mitään sellaista, päinvastoin. Ahdistaa niin kovaa ettei välillä saa henkeä. Synnytys kohta edessä, mutta en saa levätä. Tunnen olevani vaan miehelle pelkkä rasite ja taakka.
Ketään muita samanlaisessa tilanteessa?
En ole mieheltä ikinä mitään pyytänyt, kuin että ei kitsailisi oman lapsensa tarvikkeista ym! Tuottaa tuskaa huomata, ettei edes oma lapsi saa miestä muuttumaan tai joustamaan. Tiedän ettei ketään voi muuttaa, mutta pieni toivon kipinä minussa eli koska itsekkin olen muuttunut melkoisesti. Olisi kiva kun toinenki edes yrittäisi. Minulla oli velkoja lähes kymppitonni ja enää jäljellä 500. Kävin kouluni loppuun ja olin samalla töissä. Maksoin velkojani ja sen lisäksi maksoin kaiken asumiseen liittyvän puoliksi. En saa armoa mistään.
On todella turvaton olo koko ajan. Pelkään keneen voin turvata jos en omaan mieheeni??
Mieheni toteaa vaan kylmästii ettei velkani kuulu hänelle joten niitä ei lasketa ja minun kuuluu maksaa kaikki puoliksi vaikkei minulle jäisi sen jälkeen sentin senttiä tilille. Jatkuva murehtiminen rahasta ahdistaa minua melkoisesti..Mitä sitten kun minun rahani loppuu? Mitä syön? Millä maksan kaikki tarvitsemani asiat?
Haluaisin iloita lapsesta joka on todella toivottu, sen sijaan minulla on toivoton ja turvaton olo. Saan yksin huolehtia asunnon siisteydestä (pyykit, tiskit, imurointi ym) ja ruuasta. Jos kaapissa ei ole ruokaa, minun on itse sitä sinne haettava jotta minä ja lapsi saadaan syödä. Mies huolehtii vaan omasta ruuasta koska hän käy töissä. Minä ilmeisesti vaan laiskottelen kotona kun jäin nyt äitiyslomalle. Minulle hän ostaa toki hedelmiä ja jugurttia mutta niillähän ei eletä. Kunnon ruokaa en saa, ellen itse tee mitään.
Kaipaisin yli kaiken nyt edes jonkinlaista huolenpitoa ja tuntemusta siitä että minusta välitetään ja että olen turvassa. En tunne mitään sellaista, päinvastoin. Ahdistaa niin kovaa ettei välillä saa henkeä. Synnytys kohta edessä, mutta en saa levätä. Tunnen olevani vaan miehelle pelkkä rasite ja taakka.
Ketään muita samanlaisessa tilanteessa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän itse asiassa teitä molempia osapuolia oikein hyvin: Itse olen myös rutiköyhä äiti ja fiilikset oli odotusaikana aivan samanlaiset kuin sinulla. Vi...ti pihi mies!! Ihan hyvä, että olette ostaneet lastentarvikkeet käytettynä. Se on oikeasti ainoa järkevä tapa hankkia ne. Ellei sitten tiedä varmasti itse hankkivansa suurperhettä :D Kuitenkin: Esim. turvakaukalo kannattaa hankkia uusi tai uudehko ja koskaan ei lapselle kannata ostaa käytettyjä kenkiä jne. Keskustelkaa rahankäytöstä ja jos edelleen sen jälkeen koet, että miehesi ei anna sinun vaikuttaa tasavertaisesti perheessä rahankäyttöön, niin kuin pitää (YHTEISEN LAPSEN olette saamassa) niin sitten monot eri suuntiin ja äkkiä.
Ja mitä kotitöihin tulee niin se on selvä 50-50 jako. PISTE!
Tilanteesti kuullostaa tutulta. Meillä on nyt 3-vuotias lapsi ja hänen syntymäänsä asti maksoimme kaiken puoliksi. Itse tienaan n.2000e kuussa, kun taas mieheni 12000e kuussa. Mies sijoittaa rahaa paljon, joten elämäntyylimme oli mitoitettu omalle kukkarolleni sopivaksi.
Kun lapsi syntyi, alkoi menoja tulemaan luonnollisesti lisää. Tällöin vaadin, että perustamme yhteisen tilin, johon kumpikin laittaa saman summan prosentuaalisesti omasta palkasta. Käytännössä molemmat laittoivat 70 prosenttia omista tuloistaan tilille ja sieltä maksoimme laskut, ruuan ja lapsen menot. Ylijäävä raha jäi sitten omiin vaatteisiin, ravintolaan, meikkeihin jne.
Tämä systeemikin muuttui, kun vanhempainvapaa loppui. Kumpikaan meistä ei halunut laittaa 9kk vanhaa vauvaa tarhaan. Kun tienasin enää muutaman satasen kuussa, oli miehen pakko alkaa elättää minua. Vaikka palasin töihin, mies kustantaa edelleen valtaosan elämisestä. Lapsi voi olla todella epäkonkreettinen miehelle ennen syntymää ja näin ollen rahan kanssa pihtaillaan. Mutta ainakin meille kävi niin, että kun vauva tuli miehelle rakkaaksi, hänelle yhtäkkiä kelpasi vain kaikkein paras. Toivottavasti tilanne ei oikeasti ole niin paha, että joutuisit pelkäämään näkeväsi nälkää. Ja kuten laissakin sanotaan - avo- tai aviopuoliso on elatusvelvollinen puolisoonsa nähden, saatikka sitten omaan lapseensa.