Onko totta?

5212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tulee käymään halusimme sitä tai ei.. Myin jo viimevuonna ne kaksi perintötilaani..

Äänestä
  • Keppuleitten maatalouspolitiikka on konkurssissa

    Äänestä

  • mutta mistähän johtunee että, Demarit on siitä eniten huolissaan?

    Äänestä

  • Maatilojen vähentyminen on luonnollista kehitystä. Nyt tilojen keskikoko on jotain 27 ha. Se on vielä liian vähän. On myös huomattava, että puolet aktiivituloista on vielä tuon luvun alapuolella.

    Nykyisillä tuottajahinnoilla ja pienevillä tuilla ei tuonkaan kokoinen tila ole kannattava niin se elättäisi emännän ja isännän ja lapset. Siksi tiloilla on muuta yritystoimintaa tai käydään ulkopuolisisaa töissä.

    On vain hupaisaa, että tämänkin saitin koklipi-porukka on hurskaan huolestunut tilanteesta ja syyttävät kepua. Aikaisemmin he syyttivät kepua pienviljelyvaltaisen viljelyn suosimista suurten kannattavien tilojen kustannuksella.

    Maanviljelystä ei nytkään aajeta alas, vaan siitä tulee entistä ehompi. Tuotanto suuntautuu yhä enemmän sellaiseen, joka on Suomessa kannattavaa ja tilakoko tulee kasvamaan vielä voimakkaasti.

    Tämä kehitys maaseudulla on tapahtunutkin aika luontevasti. Pienten, kannattamien tilojen isäntäväki on vanhetesssaan jäänyt eläkkeelle, ei kä sellaisilla tiloilla lapset ole halukkaita jatkamaan, vaan ovat hakeutuneet muihin töihin.

    Usein on käynyt niin, että elinvoimaisempi tila on ostanut tai vuokrannut oman tuotantonsa lopettaineisen tilat. Näin on luontevasti syntynyt kannattavaa maataloutta.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    Maatilojen vähentyminen on luonnollista kehitystä. Nyt tilojen keskikoko on jotain 27 ha. Se on vielä liian vähän. On myös huomattava, että puolet aktiivituloista on vielä tuon luvun alapuolella.

    Nykyisillä tuottajahinnoilla ja pienevillä tuilla ei tuonkaan kokoinen tila ole kannattava niin se elättäisi emännän ja isännän ja lapset. Siksi tiloilla on muuta yritystoimintaa tai käydään ulkopuolisisaa töissä.

    On vain hupaisaa, että tämänkin saitin koklipi-porukka on hurskaan huolestunut tilanteesta ja syyttävät kepua. Aikaisemmin he syyttivät kepua pienviljelyvaltaisen viljelyn suosimista suurten kannattavien tilojen kustannuksella.

    Maanviljelystä ei nytkään aajeta alas, vaan siitä tulee entistä ehompi. Tuotanto suuntautuu yhä enemmän sellaiseen, joka on Suomessa kannattavaa ja tilakoko tulee kasvamaan vielä voimakkaasti.

    Tämä kehitys maaseudulla on tapahtunutkin aika luontevasti. Pienten, kannattamien tilojen isäntäväki on vanhetesssaan jäänyt eläkkeelle, ei kä sellaisilla tiloilla lapset ole halukkaita jatkamaan, vaan ovat hakeutuneet muihin töihin.

    Usein on käynyt niin, että elinvoimaisempi tila on ostanut tai vuokrannut oman tuotantonsa lopettaineisen tilat. Näin on luontevasti syntynyt kannattavaa maataloutta.

    Demarit tuhoaa kaiken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ota kantaa! kirjoitti:

että Suomen maatalouttta uhkaa laajamittainen alasajo?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004233910

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu