Kävin tänään työterveystarkastuksessa ja tuli ilmi että ths arvoni oli 7.2.Ths arvoa on tarkkailtu n. vuoden välein 10-vuotiaasta saakka. Silloin lukema oli jotain neljän luokkaa, siitä lähtien arvot ovat olleet 3-4 välillä, kerran vain yli 6 mutta nyt oli 7.2. Menen tällä viikolla lääkäriin asian takia ja mietin voiko lääkäri määrätä minut aloittamaan lääkityksen vaikka minulla ei oikeastaan mitään oireita ole ja jos onkin mutta en huomaa niitä ne eivät kuitenkaan vaikuta elämääni tällä hetkellä. Koen jaksoittan hieman uneliaisuutta ja jaksamattomuuden tunnetta mutta luulen niiden johtuvan ihan perus syistä (vuodenaika, valvominen, raittiin ilman puute jne) Joten onko lääkitystä pakko aloittaa jos ei tunne tarvetta siihen? Ainoa syy miksi alottaisin tyroksiinin syönnin olisi ettei riski lapsettomuuteen suurenisi (olen 19).
THS 7.2, pakko aloittaa tyroksiinin syönti?
vajaavainen
9249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Etkö tiedä miten suuri riski vajaatoiminta on, ajatellen muitakin sairauksia, mm. sydän- ja verisuonisairauksia, ihan vain esimerkkinä??? Muitakin löytyy, lista....
Ketään ei tietystikään voi pakkolääkitä tyroksiinilla, ihmettelen vain miksi ihmeessä et aloittaisi lääkitystä....
Et ole tainnut perehtyä vajaatoimintaan kovinkaan hyvin, se aiheuttamiin muihin sairauksiin ym. Toivon mukaan lääkäri valottaa sinulle tilannetta.
No, eihän sun mikään pakko ole aloittaa, jos ei ole oireita. Mikäs sun T4v oli? Ennen aloitettiin lääkitys vasta, kun TSH oli yli kymmenen.
Riski lapsettomuuteen on, jos TSH on yli kolmen. Näin ollen kannattaa aloittaa tyroksiini, jos saat reseptin. Tosin pelkkä TSH ei riitä, vaan myös T4V on hyvä mitata. Toiset mainitsivatkin rinnakkaissairauksista.
Mittauta ensin T4V ja vasta-aineet, ainakin TPOab. Eikö niitä ole mitattu? Outoa. TSH on liian korkea mutta T4V on tärkeämpi arvo.
En muista olisiko T4V:tä koskaan otettu. Kaipa se ja kaikki muu oleellinen selviää myöhemmin kun asia otettiin nyt (vasta) enemmän esille korkean THS arvon vuoksi.
Olen yrittänyt hankkia tietoa mutta eteeni on tullut vain kaiken maailman metaboliset ja entsymaattiset häiriöt. Kuitenkin perus asiat ihan selvät. Painon nousu, väsymys, lapsettomuus, jaksamattomuuden tunne, hidas aineen vaidunta, kuukautishäiriöt jne. Kaipa lisää selviää lääkäri käynnillä
En ole huomannut missään mainittavan sydän tai verisuonisairauksiin liittyvää mainintaa mutta kiitos kun joku valaisee asiasta täällä.
Ja niin, luinkin jostain että briteissä nykyään(kin?) lääkärit antavat kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosin vasta kun THS on yli kymmenen ja suomessa raja olisi neljän luokkaa.
Mietin että kun olen aina ollut hieman ylipainoinen olisiko mahdollista että tyroksiini lääkinnän aikana painonikin voisi laskea? Vaikka THs arvo on ollut sinä aikana normaalin rajoilla kun painoni rupesi nopeammin nousemaan(sain sitä pois kyllä myöhemmin)
kiitos vastanneille
Nykyinen TSH:n yläraja on 3.6
http://huslab.fi/ohjekirja/2832.html
Joskus sota aikoina oli kuulemma 10
Ihmeellistä jos T4V:tä ei ole otettu.
Ammattitaidoton lääkäri?
Selvisi että T4V olikin otettu js se oli normaali (15) eikä kolesterolissakaan ollut mitään poikkeavaa. Lääkäri ei nähnyt tarpeelliseksi lääkintää (vielä ainakaan). Seurannassa ollaan. 3kk:n päästä uudestaan arvot :)
Minusta lääkitys olisi pitänyt jo alkaa, koska noin korkea TSH (joka mitattu korkeaksi monta kertaa, ei siis ollut yksittäinen ohimenevä vaan ollut vuosia), ja lisäksi vajaatoiminnan oireet. Pidä nyt joka tapauksessa kiinni seurannasta, ja jos TSH yhä korkea, niin vaadi lähete erikoislääkärille.
miehelläni oli tsh 6 ja t4v 16, oireiden ja ruusun joka ei meinannut parantua vuoksi aloitettiin thyroksiini 0,25 vahvuisena ja 6 viikon päästä tsh sama mutta t4v oli laskenut 12. joten thyroksinia nostettu aina kokeiden jälkeen tällä hetkellä tsh 2 ja t4v 16 ja nyt mennään tällä ja seuraavat kokeet huhtikuussa