Ei sitä vaan jaksa...

sää alat pikkuhiljaa opppiin mikä elämän tarkotus on.
pysähdy miettiin miks tunnet just niinkun nyt tunnet. syy voi olla aika naurettava jos edes keksit sitä.
ootko kertaakaan kyseenalaistanut jumalan olemassaoloo kun oot ollu tuskissas?

mun mielestä jokanen ihminen on terve niin kauan kun elää, ei kannata vajota siihen että vertaat muitten luomaa kuvaa normaalista ihmisestä ittees.
jokainen saa vapaasti valita nauttiiko vai vihaako elämäänsä. se elämähän on meidän pään sisällä ja on peli johon on ajan mittaan tullut erilaisia sääntöjä joita ei ole pakko noudattaa. niitten noudattamatta jättäminen on rohkeutta ja omaa tahtoa.

kadehdin ihmisiä joilla on rohkeutta elää oman tahdon mukaan.
haluan muistuttaa vaan sitä että ketä varten täällä eletään. laita asiat sen mukaiseen tärkeysjärjestykseen.

elämä loppuu silloin kun on loppuakseen, eikä siihen pysty vaikuttamaan kukaan.
kuoli joku sitten itsemurhaan tai vanhuuteen.

että olet päättänyt hakea apua.pää pystyyn ja nauti elämästä!

Kiva kun lähdet hakemaan apua, jo muutama keskustelu voi aukaista solmuja.. Itse heittäisin seuraavaa, olet kasvamassa tähän kovaan maailmaan, ei ole helppo ymmärtää kaikkea maailman pahuutta ja vielä ottaa muutaman vuoden kuluttua vastuuta siitä, olet saanut olla lapsi ja vastuut ovat olleet vanhemmillasi ja olet voinut turvautua heihin, nyt pelkäät aikuistumista. Ei se kenellekään ole helppoa. Musta tuo hengenahdistus vaikuttaa paniikkihäiriöltä, joka usein johtuu pelosta. Ehkä olet elänyt elämää, jossa pahaa ei ole tapahtunut ja nyt huomaat, että ehkä sinullekin joskus aikuisena voi tapahtua jotain pahaa ja pelkäät sitä. Elämä vaatii myös rohkeutta ja joskus jopa pientä riskinottoa. Kaikkein parhaiten turvaat tulevan elämäsi opiskelemalla. Onnea matkaan.

mene lapsi kasvamaan, näitä teiniangisteja sitten riittää joka reikään

älä viitti. kyllä sua joku asia kiinnostaa.
kerro vaikka millainen on elämä jossa surullinen tilhi haluaisi elää.
itelle ei tuu mieleen masentavampaa ajatusta kuin "normaali" elämä jossa teet työtä josta väität pitäväsi ja kun pääset kotiin niin päivä on jo melkein ohi ja pitäisi mennä aikasin nukkumaan että taas huomena jaksaa tehdä töitä 8 tuntia ja sama jatkuu...eläkeikään asti.

oon iso luuseri ja on vahva tunne että kuolen 20-30v ikäisenä, nälkiinnyn varmaan puiston penkille tai vilustun kuoliaaksi pakkaseen, tunnen että se on mun kohtalo.
juttu on niin että en halua sitä edes muuttaa, oikeastaan haluan sitä. tunnen ettei tässä elämässä ole enää mitään mitä saisi tekemättä mitään.
en odota mitään elämältä ja nautin elämästä nukkuessani teidän lehtiroskalaatikossa tai rapussa lasol-pullo kädessä, vapaana

Tämä palsta ei varmaan ole paras paikka tällaiselle keskustelulle, koska huomaan, että monet eivät tunnu tietävän mitä masennus on. Mene lääkäriin. Ihan oikeasti. Se on ainut paikka, mistä apua voi kunnolla saada. Kyseessä voi olla joku fyysinen sairauskin, joka aiheuttaa masennusta. Silloin ei puhuminen riitä. Usko mua, mä tiedän! Masennuksesta voi parantua, mut se vaatii hoitoa. Oon vierestä katsonut, kuinka vuosia pahasti masentuneen olotila parani kuukaudessa lääkekuurilla, eikä kyse ole "huumeista" vaan kemiallisen tasapainon palauttavista aineista, joiden avulla paraneminen on mahdollista suhteellisen nopeasti. Ja puhu asioistas jollekin sulle läheiselle, ei julkisesti.

Pärjäilemistä. Jonain päivänä huomaat, että nautit jostain. Se on paranemisen ensimerkki.