Meneekö numeroiden arvionti reilusti todistukseen

Olemme luokkamme kanssa kärsineet tänä syksynä paljon opettaja muutoksista eli 6-7 eri opettajasta ja luokkamme on vaihtunut muutamaan otteeseen. Virallinen opettaja poistui koulusta sisä-ilma ongelmien takia. Nyt luokallamme on sijaisopettaja joka on ollut kanssamme noin kuukauden. Ja hänelle sysätään vastuu antaa todistukseen numerot. Onko se mielestänne ensinnäkään reilua?

On matikan numero vaivannut päätäni jo useita päiviä, ettei viikkojakin ja tänään opettajalta kysäisin asiasta. Kokeista olen siis saanut 7- sekä 6-. Joihin en itsekkään ollut kovin tyytyväinen. Kysyin onko todistukseen mahdollisuutta saada numeroa 7, kun olen koko syksyn päättäväisesti yrittää nostaa tuntityöskentelyllä ja aktiivisuudella. Mutta tänään vierähti kyynel silmäkulmaan kun opettaja kertoikin että todistuksen koko arvosana tulee kokeista, vaikka virallinen opettajamme painotti lähes päivittäin kuinka tunti aktiivisuus voi nostaa taikka laskea numeroa radikaalisti. Ja että aktiivisuus huomioidaan erikseen työskentely taidoissa.

Meneekö arvostelu mielestänne muka todella niin ettei arvosanaan vaikuta muu kuin koe- numero?

Ja olen koko vuoden tunnollisesti yrittänyt nostaa numeroa aktiivisuudella, mutta se onkin mennyt täysin turhaan ja mitään ei ole tehtävissä?

Kiitos vastauksestasi.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleensä se menee matikassa näin (40%) kokeet ja pistarit aktiivisuus(30%) sisältää läksyjen tekemisen ja vihko(10%) ja kun laskee et vaikka sul olis noiden jälkee keskiarvo 6,9999999999999 niin saat silti 6 kosk ne antaa syksyl huonomman numeron t tsemppaa enemmä kevääl.

Äänestä

Ei kai sun maailman yhteen matikan numeroon kaadu?
Etenki kun sillä ei ole niin väliä, jos keskiarvosi on muuten ihan hyvä. Tai no millä tahansa ala-asteen todistuksella pääset yläasteelle.

Yläasteella vasta pieni luku alkaa, jotta pääseet haluaami lukioon tai amikseen. Tosin on lukiota ja amiksia johon pääsee millä tahansa todistuksella. Vasta yliopsitoon tai ammattikorkeakouluun vaatimukset ovat kovat.

Joten otappa nyt henkeä ja rauhoitu. Ala-asteen numeroita ei huomioida yläasteella. Lukiossa (jos sinne menet) viimeistään opit, että koe numero on oikeastaan sama kuin kurssi arvosana. Jotkut opettajat toteuttaa tätä jo aikaisemmin, joka on ihan ok. Joten älä nyt menetä yöuniasi tuon takia, varsinkin kun helpon ala-aste matikan arvosanasi keikkuu vain 6-7 välillä.

Äänestä
  • Molemmat vanhemmat opettajia. Ja iso veljellä ysin todistus, joten enmmänkin stressaan sitä vanhemmille näyttämistä. Ei kiva juttu ..

    Äänestä

  • Kuudesluokkalainen kirjoitti:

    Molemmat vanhemmat opettajia. Ja iso veljellä ysin todistus, joten enmmänkin stressaan sitä vanhemmille näyttämistä. Ei kiva juttu ..

    No ei kai ne suutu jos siellä on 6 tai 7? Molemmat niin huonoja ala-asteen matikasta, että ei luulisi olevan iso juttu. Eri asiahan se olisi jos vanhemmat vaatisi kokoajan kymppejä matikasta ja saatkin ysin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuudesluokkalainen kirjoitti:

Olemme luokkamme kanssa kärsineet tänä syksynä paljon opettaja muutoksista eli 6-7 eri opettajasta ja luokkamme on vaihtunut muutamaan otteeseen. Virallinen opettaja poistui koulusta sisä-ilma ongelmien takia. Nyt luokallamme on sijaisopettaja joka on ollut kanssamme noin kuukauden. Ja hänelle sysätään vastuu antaa todistukseen numerot. Onko se mielestänne ensinnäkään reilua?

On matikan numero vaivannut päätäni jo useita päiviä, ettei viikkojakin ja tänään opettajalta kysäisin asiasta. Kokeista olen siis saanut 7- sekä 6-. Joihin en itsekkään ollut kovin tyytyväinen. Kysyin onko todistukseen mahdollisuutta saada numeroa 7, kun olen koko syksyn päättäväisesti yrittää nostaa tuntityöskentelyllä ja aktiivisuudella. Mutta tänään vierähti kyynel silmäkulmaan kun opettaja kertoikin että todistuksen koko arvosana tulee kokeista, vaikka virallinen opettajamme painotti lähes päivittäin kuinka tunti aktiivisuus voi nostaa taikka laskea numeroa radikaalisti. Ja että aktiivisuus huomioidaan erikseen työskentely taidoissa.

Meneekö arvostelu mielestänne muka todella niin ettei arvosanaan vaikuta muu kuin koe- numero?

Ja olen koko vuoden tunnollisesti yrittänyt nostaa numeroa aktiivisuudella, mutta se onkin mennyt täysin turhaan ja mitään ei ole tehtävissä?

Kiitos vastauksestasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu