Urho Kaleva Kekkonen (3. syyskuuta 1900 Pielavesi – 31. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kahdeksas Suomen tasavallan presidentti. Hän oli tasavallan istuva presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 vuoteen 1982 eli yli 25 vuoden ajan. Viimeinen presidenttikausi jäi kesken sairauden takia. Syksyllä 1981 Kekkonen joutui siirtymään sairautensa tähden pysyvästi syrjään ja luovuttamaan virkansa hoidon päämininisteri Koivistolle.
Mielipidepankin tiedot pikkasen hataria. Vasuri osaa historista vain jotain..heh..heh..
Ei vain huomannut, että Kekkonen ei enään 80-luvun lopussa ollut rivissä.
"Mielipidepankki
19.12.2012 11:52
Kepun pitkäaikainen puheenjohtaja sai kuulla kunniansa, kun hän erehtyi 80-luvun lopulla puhumaan keskellä kesää yleisistä syistä, jotka ovat estäneet Kokoomuksen mukanaolon hallituksia rakennettaessa. Kaikki vähänkin politiikkaa seurasivat tajusivat, mitä Virolainen yleisillä syillä tarkoitti. Tätä ei olisi vaan saanut sanoa ääneen ja presdentti Kekkonen vimmastui niin paljon, että käski Virolaista eroamaan sekä puolueen puheenjohtajan että eduskunnan puhemiehen tehtävistä. Virolainen ei noudattanut Kekkosen käskyä, mikä oli siihen aikaan ennenkuulumatonta. K-linjan johdolla Virolainen onnistuttiin kuitenkin Kekkosen mieliksi syrjäyttämään ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Paavo Väyrynen."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitenhän Mielipidepankki kertoilisi v 1918 tapahtumista.
Kekkonen ei ollut ainakaan silloin presidentti.
Kun tuo toinen heitti niin pahasti Mielipidepankilla.