Opintoraha tukimuotona on lakkautettava. Suora tuki vain houkuttelee opiskelijoiksi niitä nuoria, joilla ei ole todellista intoa opiskelua tai ainakaan valitsemaansa alaa kohtaan. Tämä johtaa huonoon opiskelumotivaatioon ja opintojen venymiseen.
Ei opintorahalle
5
136
Vastaukset
- ei enää ikinä
Kyllä. Samalla lopetetaan lapsilisät, päivähoito ja eläkkeet. Houkuttelevat ihmisiä seksiin ja sallivat vanhenemisen.
- lisääntyjä54656
Lapsilisät tukevat heikomman aineksen lisääntymistä.
- pohtiipi
joo opintoraha on pahasta, koska se tulee valtion kautta olisi eri asia, jos opintoraha systeemi olisi vapaehtoisuuden varassa
- Tohtori23
Taas täällä nämä "heti kiinni työelämään peruskoulu (amis)" - juntit itkee ku joutuu maksamaan paskaduunista ansaitsemillaan rahoilla opiskelijoiden tukia verojen muodossa. opiskelu oli hauskaa mutta duuni onkin samaa paskaa seuraavat 40 vuotta.
Tajuisitte, että Suomi tarvitsee osaajia, ei teidän kaltaisia sukankuluttajia, paitsi ainiin tietysti lypsylehmiksi ;) - Kyllä opintorahalle
Onko sitten mielestäsi enemmän hyväksyttävää se, että kaikki sohvalla makaavat saavat tukia, mutta opiskelijat eivät?
Opintotukihan on rahalliselta arvoltaan yksi pienimmistä tukimuodoista, joita valtio maksaa, ellei jopa pienin. Jos olet työtön, saat työttömyystukea, joka on selvästi suurempi, kuin opintotuki. Jopa sossun eläteille, sellaisille jotka vain makaavat sohvalla, eikä ole aikomustakaan mennä töihin, maksetaan enemmän kuin opiskelijalle. Toimeentulotuki kun on suurempi kuin opintotuki. Lisäksi kun sen yhteydessä voi saada vielä asumistukeakin, niin ollaan kuukausituloissa aika hurjastikin opintotuen edellä.
Aina kun tässä maassa suunnitellaan ja toteutetaan säästötoimia, niin niitä kohdistetaan ensimmäisenä opiskelijoita kohtaan. Opiskelijoilta yritetään viedä viimeinenkin lantti ja opiskelijoita yritetään kaikin keinoin patistaa valmistumaan nopeammin, mutta eipä valtio tee mitään esimerkiksi sohvalla makaavien, täysin työkykyisten sossupummien suhteen, eikä heitä yritetä patistaa töihin. Olitpa juoppo, mielenterveysongelmainen tai sossupummi, niin saat tässä maassa enemmän rahaa, kuin jos olet opiskelija. Lisäksi opiskelijoiden pieni opintotukikin viedään opiskelijalta pois, jos opiskelija ei saa opintojaan suoritettua normaalissa vauhdissa. Tuki voidaan katkaista vaikka siksikin, että opinnot eivät ole edenneet siksi, koska yrityksistä huolimatta ei ole päässyt vaikka tenteistä läpi. Mutta esimerkiksi sossupummi voi jatkaa sohvalla makaamistaan, eikä kukaan uhkaa tukien katkaisulla, vaikka ei yrittäisikään hakea töitä. Lisäksi opiskelijaa vaaditaan nostamaan opintolaina, ennen kuin voi saada hädän hetkellä esimerkiksi toimeentulotukea, mutta minkään muun ryhmän kohdalla ei lainan nostamista vaadita.
Eipä kovin moni taida tulla sitä ajatelleeksi, että kun henkilön statuksena on opiskelija, valtio maksaa henkilölle vähemmän kuin millekkään muun statuksen omaavalle henkilölle. Valtio säästäisi paljon enemmän, kun yrittäisi saada esimerkiksi työttömät ja sossupummit töihin. Lisäksi valtio säästäisi siinä paljon enemmän, kuin asettaisi eläkekaton, niin että nuo herrojen yli 10 000 euron kuukausieläkkeet olisivat korkeintaan esimerkiksi 5000 euroa tai 3000 euroa. Kyllä noillakin summilla pärjäisi, nuo ovat enemmän kuin monen työssäkäyvän ihmisen kuukausipalkka. Lisäksi kun elämän aikana olisi jo tienannut työelämästä niin paljon rahaa (koska noin korkeita eläkkeitä saa), niin hyvin noilla summilla pärjäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3821463- 1041263
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581082- 44967
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32806Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s90784Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662