Luulin, että Martat pitäisivät meidän suomalaisten puolta,
mutta ei, löytyi sieltäkin suomalaisia kohtaan vähättelyä.
Ruotsalaisten "nokkelaa" tapaa "ostaa hyasintit nuppuina" ehdotetaan myös suomalaisille.
Ikäänkuin ei täällä jko olisi ymmärretty iät ajat että kukan avautuminsen seuraaminen on ilo.
Näyttää olevan ihan selkärangassa monilla tuo ruotsalaisuuden nosto - ja siten suomalaisuuden alaspainaminen.
, eli martat.fi:
"Joulukukkien hoito-ohjeita
Joulukukista saa sopivan annoksen pikkujoulutunnelmaa marraskuun loppupuolelta lähtien. Viime vuosina varsinkin suurissa kaupungeissa joulukukkia on alettu hankkia koteihin entistä aikaisemmin. Ruotsalaiset esimerkiksi ostavat ensimmäiset hyasinttinsa lähes pari kuukautta ennen joulua, aivan pieninä ja nuppuisina. Eikä ihme, sillä erityisesti hyasinttien kehittymistä on todellinen ilo seurata...."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Käännöststo, vainoharhaisuutesi on alkanut nousta melko pelottaviin sfääreihin. Rauhoitu hieman ja nauti elämästäsi.
Ennen kuin vielä ehdin lukea "fhszerh":n kommentin, päässäni kävi tasan tarkkaan sama ajatus: vainoharhaisuutta. Kannattaisi todellakin miettiä, mihin elämänsä käyttää. Meillä on vain yksi.
POIS PAKKORUOTSI
Olet aivan oikeassa. Suomalaiset on manipuloitu ihailemaan ruotsalaisuutta. Tosin suurimpaan osaan se ei tepsi, mutta huonon itsetunnon omaaviin nousukkaisiin kyllä.