Millaisia ajatuksia otsikon mukainen teksti herättää kun se on työpaikkailmoituksessa?
Et tarvitse kokemusta, koulutamme sinut tehtävään
Nimim. Erkki
7288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulle se antaa hyvän kuvan.
No, se herättää sellaisen ajatuksen että työ on mahdollista oppia ilman monen vuoden kouluistumista jos vain haluaa. Myyntityöhön tullaan hyvin erilaisella taustalla. Suurin osa ammatillisesta koulutuksesta on niin hyödytöntä ainakin kauppiksessa (sitä kauempana tarvittavista taidoista mitä ylemmälle tasolle mennään) että tekemällä oppii 3 kuukaudessa enemmän kuin koulussa 3 vuodessa. Ja sitä että työnantaja haluaa perehdyttää tehtävään. Usein kokemattomuus on jopa valtti kun ei ole vielä "oppinut" kaikkitietäväksi. Kokeneet myyjät ovat usein selittelyn mestareita kun ei enää työnteko nappaa.
Parhaat opit kaupalliselle alalle olen itse saanut aikoinaan (90-luvulla) puhelinmyynnissä ja sen jälkeen firman omissa koulutuksissa. Minulla on myös kaupallinen peruskoulutus joka oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Paperilla sai pätevyyden mutta ei muuta. Siitä oppineena nykyisin myyntijohtajana koulutan kaikki myyjät itse ja palkkaan mieluiten "suoraan koulun penkiltä". Samalla tulee ajettua henkilö sisään firman asenneilmapiiriin.
Päättelen tällaisten ilmoitusten takana piilevän provisopalkkaisen myyntityön tai varain- tai jäsenhankinnan. Jos työn laatua ei edes summittaisesti kerrota ilmoituksessa vaan selvästi yritetään kalastella ihmisiä ottamaan yhteys työnantajaan, niin puuha ns. haiskahtaa: miksi työn luonne pitää salata ja korostaa palkkaa tai perehdytystä. Nämähän ovat toki tärkeitä tietoja mutta yhtä tärkeä on muutaman sanan kuvaus tarjotusta työstä. Jos työnantajan nimi mainitaan ilmoituksessa, niin hänen toimialansa ja ehkä muutama muukin hakupäätökseen vaikuttava seikka saattaa selvitä googlettaen. Jokaisella pienellä toimijalla ei ole verkkosivuja mutta epämääräisistä toimijoista saattaa löytyä varoitusmainintoja esimerkiksi keskustelupalstoilta. Yksi rääkkyvä korppi ei vielä hyytäne työnhakijan kiinnostusta mutta monta moitetta samasta toimijasta varoittaa: pysy loitolla!
Niitähän ne usein on. Provikkapalkkaisena lehtimyyjänä vuosia työskennelleenä en näe näissä töissä mitään huonoa. Pikemminkin arvostan sitä että jos palkka on myynnistä riippuvainen niin annetaan ainakin mahdollisuus siinä pärjäämiseen eikä vain luuria käteen ja työhön ilman mitään koulutusta. Työnantajallehan on työntekijästä kuluja ja vaivaa vaikka maksaakin vain tuloksesta. Minä taas ihmettelen miksi jotenkin "epämääräisenä" mainitaan juuri provikkapalkkainen työ joka on kaikkein loogisin palkkamalli myyntihommissa. Ja kyllä, suurin osa on puhelinmyyntiä tai luukuttamista. Hyviä lajeja niille jotka osaa. Jotka ei osaa niin miksi pitäis silloin maksaa ammattimiehen palkkaakaan? Yleensä kyllä jopa lehtimyynnissä kerrotan ihan suoraan mistä on kyse. Jopa otsikot ovat "aikakauslehtien myyjä" tms. Hämäräähän näkee joka paikassa jos etsii. Minä kokeneena myyjänä näen sitä työnhakijoissa jotka vaativat esim kiinteää palkkaa ilman että voivat antaa mitään takuuta tuloksellisuudestaan. Ainakin täällä pk-seudulla näitä tapauksia joilla on pelkästään kovat luulot ja vaatimukset näkee aika paljon
Asia on OK silloin, kun ilmoituksessa selkeästi mainitaan, keitä haetaan: osaajia tai innokkaita oppijoita täysin tulospalkkaiseen työhön. Provisiopalkkaus tietysti kuuluu niin myynti- kuin muuhunkin suoritepalkkaiseen työhön. Voidaan myös ajatella, että tuntityökin on suoritepalkkaista - suorite tällöin on tunti, jonka työntekijä käyttää työtehtäviinsä. Joskus työtehtävä voi sisältää pelkkää työpaikalla oleilua (esimerkiksi asiakkaan odottamista) mutta silti se ei ole työntekijän vapaa-aikaa, joten siitä maksetaan korvaus.
Minussa ei taida olla ainesta myyjäksi, sillä kuvittelen, että tuntisuoritteita on helpompi haalia kuin myyntisuoritteita.
"Minussa ei taida olla ainesta myyjäksi, sillä kuvittelen, että tuntisuoritteita on helpompi haalia kuin myyntisuoritteita. "
Tuossahan olet ihan oikeassa. Helpompi on kun saa ajasta palkan.
Mutta kun puhutaan puhelinmyynnistä, ovelta ovelle myynnistä tai myyntiedustajan työstä niin puhutaan aktiivisesta työstä jolla varmistetaan tulos. Asiakkaiden odottamisesta ei tule työnantajalle rahaa ja jos siitä maksetaan niin myyjä on kulu mitä ei saisi koskaan olla. Kuitenkin vain syntyneistä tuloksista syntyy tulovirtaa jolla voidaan palkka maksaa.
Yleensä myyntityössä usein mainittavista kovista palkoista puhuttaessa puhutaan niistä jotka oikeassa myyntityössä menestyvät ja siksi tienaavat hyvin. Sikäli se on reilua että hyvä saa paremmin kun huono eikä tasavertaisen taulukkopalkan mukaan kaikille samaa liksaa. Syy miksi nämä osa menestyy että he eivät juuri hae sitä missä pääsee helpommalla vaan ovat sen verran terveellä tavalla ahneita että repivät itsestään alussa irti pakollisen lisäksi enemmän, kehittyvät ja palkkio tulee hyvien myyntien kautta.
Kiitoksia asiallisesta kommentoinnista johon tällä palstalla törmää harmittavan harvoin ja rauhallista (ja tulospaineetonta) joulua (:
Hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa
kyllähän jos koulutetaan niin se on vaan hyvä asia.