Eli tällä hetkellä minulle jää käteen palkkaa verojen ja ulosoton jälkeen 564,94 euroa kuukaudessa. Tästä pitäisi maksaa esimerkiksi kämppäni vuokra 604 euroa kuukaudessa ja tietysti ostaa myös ruokaa.
Laissahan on määritelty suojaosuuksia tällaisten tilanteiden takia mutta onko jotain lakisääteistä euromäärää, joka kuukaudessa on jäätävä käteen ulosoton jälkeen?
Bruttopalkkani on 1500 euroa kuukaudessa ja se maksetaan kahdessa osassa kuukauden aikana.. Verotusprosenttini on tällä hetkellä 31 prosenttia koska eletään loppuvuotta ja tuloportaikkoni on ylittynyt. Näin ollen minulle jää verojen jälkeen käteen 509.6 euroa kahdelle viikolle.
Kahden viikon jaksosta kuitenkin vähennetään vielä ulosottokin, joka on siis 176,64 kahden viikon jaksossa. näin kahden viikon palkaksi jää siis 282.47 euroa.
Lisäksi minulla on ainakin toistaiseksi toinen työ josta nettoan noin 350-450 euroa kuukaudessa provisioista riippuen.
Paljonko vouti siis saa viedä.
Yritin neuvotella ulosottomiehen kanssa suunitelmaa jossa minulta pidätettäisiin 250 euroa kuukaudessa koko kuukauden palkasta, tähän hän ei kuitenkaan suostunut vaan vaati jatkamaan vanhaan malliin.
Onko tämä laillista menettelyä, jos ei ole niin mihin viranomaiseen pitää olla yhteydessä.?
Entä, jos menetän sivutyöni?

Vastaukset 13
Vanhimmat
En tiedä, mutta ainahan voit hakea toimeentulotukea.
Suojaosuus.
http://www.oikeus.fi/5620.htm
Laske tuolta itse, paljonko pitäisi ulosmitata.
Laskuri:
https://asiointi.oikeus.fi/web/asiointi/maksukieltolaskuri?
Sossu maksa elämisesi kun perintämafia kuppaa palkkasi. Toimeentulotukihakemus heti vetämään! Saat sieltä ainakin vuokrarahat ym.
"perintämafia kuppaa palkkasi."
Eikö mielestäsi siis velkojasi saisi saada mitään?
Eli ensin otat velkaa, mutta kun maksunaika tulee, niin haukutaan ulosottoa, joka vain hoitaa työnsaä, ja yrittää saada rahoja velkojille takaisin.
Ne rahathan, mitä ulosmitataan, eivät ole sinun, vaan ainoastaan lainassa velkojilta.
Kummallinen asenne.
Olet siis sitä mieltä, että perintämafian kuppaamat rahat maksaa valtio eli veronmaksajat sossun kautta?
Oletpa aika mämmirasia.
Uskomaton luuseri. Vuosaaren sillan alla voi ehkä, jos kysyy luvan, lämmitellä nuotion ääressä jatkossa. Itse juon juuri kallista konjakkia ja kuuntelen kalliiden stereoiden kautta musiikkia, upean rakastajattaren tehdessä hommiaan takkatulen lämmittäessä kiinteää vartaloani.
Katohan, Perse-Arskakin on saanut peräkamariin netin. Päättyikö Jallu-lehden kestotilaus?
Minä juon yhden tähden jallua. Tuleeko kalliista konjakista parempi känni tai lievempi krapula vai miten se eroaa jallusta? Onko sinulla vain yksi vakipano, minulla on kaksi.
Antaa epätoivoisten huudella! Mokasit ja paljastit itsesi! Sinun itsestäsi niin erinomaisen kuvan antaneen henkilön ( Haaveilua!?) ei uskoisi alentuvan kommentoimaan em. mielipidettä noin voimakkaasti! Kaikesta fiksuudestasi ja erinomaisuudestasi huolimatta taidat itte olla melkoinen LUUSERI! Lipittelet siellä jallua jonkun halvan luuskan kanssa!!!
Ulosotossa jätetään lain määräämä suojaosuus ja se ei ole sama kuin ihmisen perustoimeentuloturva. Kun sos.toimi määrittää että pakollisten asumiskulujen jälkeen on jäätävä yksinasujalle 461e/kk . Olen kuullut, että sossu tulee vastaan kun uo vie suoraan palkasta, eli olet oikeutettu uo:n jälkeen perustoimeentuloon. Kannattaa selvittää sossun kanssa.
Olet kuullut aivan oikein sillä jos verojen, ulosoton ja asumiskulujen (vuokra, sähkö kotivakuutus) jälkeen jää käteen vähemmän kuin 461 euroa kuussa saa toimeentulotukea niin paljon että tuon summan saa. Aika kätevä systeemi, yhteiskunta maksaa osan veloista kun saa toimeentulotukea.
Minulla menee joka kk ulosottoon noin 500-700e. Palkkaa kuukaudessa jää käteen noin 1100-1500e kun siis uo maksu ensin mennyt.
Minulle jää nettona vaihdellen noin 500-650 euroa, josta maksan kaikki elämiseni kulut.
Veroprosentti nääs, helpointa ta:lle kun ei tartte tilitellä, palautukset vouti hoitaa velkojalle.