Liekkö perää, että joku mamu taustainen olisi saanut jo tutkintosuorituksen. Ihan oikein pahvit kouraan suomalaisesta koulutussysteemistä. Siis on ihan ammatti-immeinen. On ollut vain muutaman vuoden kuulema Suomessa. Huippuosaaja kielitaidon ym. suhteen --tämöistä puhutaan. Mielestäni on oikein, että tämmöisten henkilöiden kotiutumista Lieksaan tuetaan edellytyksellä et em. pitää paikkansa.
Lieksassakin mamu taustaisia osaajia
kaupungin linja oike
44312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kyllä tuollaiselle pitää hattua nostaa! Ei ole helppoa opetella ensin kieli ja sitten ammatti vieraassa maassa! Tuollaiset ihmiset eivät nosta verenpainettani vaikka maahanmuuttokriittinen olenkin!
suomalaisen kanssa samoista työpaikoista?
eikö kotimassaan tarvita vai onko tarkoitus vaihtaa kansa näihin pakolaisiin jotka pakenevat toisiansa tänne suomeen valmiiseen pöytään?
Kyllä heitä kotimaassaan tarvitaan, kunhan pääsevät sinne palaamaan. Saavat Suomesta huipputason koulutuksen ja vievät tietoa ja
osaamistaan eteenpäin. Tosi höieno juttu!
Kyllä tarvitaan, kunhan pääsevät sinne palaamaan. Vievät mukanaan Suomesta saadun huippu koulutuksen ja osaamisensa eteenpäin.
Hieno juttu!
tänne jäävät ja mitä hyötyä näistä on meille kertokaa se vaikka palaisivatkin?
Tosiasia on että eräät niin polit, kuin talouspiirit ajaa sitä takaa helppo hallita vieraita
ei ole kan, indeteetiä ?
Olen lieksalaislähtöinen ihminen ja asun Helsingissä. Sekä terveyskeskuksessa että työterveyshoidossa minua hoitavat säännöllisesti maahanmuuttajataustaiset lääkärit. Suomalaisia lääkäreitä tämä työ ei näemmä enää kiinnosta. Joka puolelta tulleita löytyy, toiset ovat opiskelleet lääkäriksi Suomessa monet vain pätevöityneet täällä.Heistä on todellakin hyötyä tällä maalle. Samoin tietenkin sairaanhoitajista ja muuista vastaavista, joita täällä on erityisen paljon vanhustyössä. Enkä edes pääsisi työpaikalle ilman mamu bussikuskeja. Ei aina väheksyty muita ihmisiä, vaan katsotaan tosiasioita ympärillämme.
Hyvää joulua kaikille talviseen Lieksaan.
jo pian vaihdettu mamuihin?
Ja yli 50 000 kotimaan nuorta ilman työtä ja yli 50 ei kelpaa toihin.
Oiskohan aika vaihtaa hallitusta ainakin STX, kannattaa
Mitä niillä nyt tutkintoja käyttämään, nehän on jo koneinsinöörejä.
täällä kertokaa se minullekkin?
He ovat tääll
, koska kotimaissaan on sota.
on hyökännyt ja miksi ovat lähteneet sieltä nämä nuoret miehet, ovatko sotilaskarkureita?
Tyhmä rasisti taas siellä. He olivat lapsia, kun Suomeen saapuivat.
hyökkäsi?
"He olivat lapsia, kun Suomeen saapuivat."
Parrakkaita lapsia.
Väärää heimoa väärää uskontoa sehän on sen mantereen politiikkaa ollut iät ajat
ihan kuin 18,kesällä suomessa eikä puhuttu rasismista
Mutta miksi tulla pohjolaan se on avoin kysymys ?
Ei se ole avoin kysymys. He tulevat sinne, missä yhteiskunta (me) heidät elätämme. Ei ole virossa somppuja, miksiköhän?
elätä
Mitä vouhkaatte?? Onhan Syrjäläinen sanonut jo aikoja sitten että näissä mamuissa on osaajia!!! VAAN PAPERIT JÄI AFRIKKAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
sanookaas,ketkä on ne ME,jotka elättävät,tämän palstan suurimmat pauhaajatko ja vielä TEIDÄN rahoista...sinulle kuuluvasta rahasta ei ole otettu mamuille pätkääkään,joten mitä möykkäätte...maailma muuttuu,kultaseni,muutu sinäkin.
Kyllä ne toimeentulotuet, koulutukset ja muut avustukset maksetaan verovaroilla. Kultaseni.
kultaseni,tarkoitin juuri näitä tukien saajiaarma
Kultaseni on sekaisin?? Luuleeko että näille mamuille raha tulee taivaasta! Ei se tulee veroista ja se KAIKKI ON MEILTÄ ITSELTÄ POIS!!!! Meillä heikennetään kaikkia palveluja, kiristetään veroja, vanhukset jää hoidotta jne. jne.. loputon SUOMEN alas ajo alkanut! Mutta näitä mamuja hyyssätään ja pidetään kuin kukkaa kämmenellä!!
Luulisi sinun älykääpiö tetävän et mamuille on varattu tietty summa. Jos ei Lieksa ota sitä vastaan niin joku toinen kaupunki sitten. Sama asia kun tierahoissa. Ei rakenneta teitä; varmaan muille kunnille kelpaa. Tai muut investoinnit: ei rakenneta liik.hallia kun on verorahoista poissa.
(. Jos ei Lieksa ota sitä vastaan niin joku toinen kaupunki sitten. Sama asia kun tierahoissa. Ei rakenneta teitä; varmaan muille kunnille kelpaa. Tai muut investoinnit: ei rakenneta liik.hallia kun on verorahoista poissa. )
Kävihän Lieksassakin vuosia sitten niin, ettei kaikkia työllistämisrahoja ennätetty käyttää, vaan ne piti palauttaa takaisin valtiolle!
Eli osasyy on virkamiehissämme ....valtion leivissä olevien kun ei tarvitse tehä tulosta, vaan olla työpaikalla (rapulassakin) ja nauttia palkkaa!
Tarkista lääkityksesi hyvä immeinen ja käy silmälääkärillä.!
Aika paljon samat henkilöt jaksaa täällä jankata. Osa on sossun kanta-asiakkaita ja muutama menee mielialalääkkeiden varassa. Melkein tunnistaa nikin takaa nuo mussuttajat..Hyvää Joulua siitä huolimatta kaikille.
Ihan samaa mieltä.Aika lailla tunnistettavien samojen imeisten jorinoita. Ilmeisesti aika käy åitkäksi ja jotain täytyy tehdä kun ei oikei n orjatyökään kiinnosta,
Mamut AFRIKKAAN!! Annetaan matkaraha ja sitten rahan jako loppu!!
Jäi Mombasaan, vain päivä elämää. Ja elämään, nyt Mombasa vain jää...
Taitaapa yhdinkysymys jäädä kaikilta edellisiltä huomaamatta?
Jos Lieksan työttömyysprosentti on nyt 18-19 välillä ja kaupunki säästökuurilla niin miten arvelette mamujen tänne työllistyvän ?
Taitaapi teidänkin 'ölähtely' loppua kun tuota mietitte, sen vähäisen järkenne kanssa!
Taitaa tuo kyrpäjooseppi olla melkonen mulkku.
ihan asiallinen kaveri ja sanoo vain totuuden ja totuushan on ettei lieksalle ole mitään hyötyä näistä mamuista, jos joku niistä työllistyy se työpaikka on pois alkuperäiseltä lieksan väestöltä
helsingissä on näitä mamuja palkattu neuvomaan toisia mamuja mikä on myös täysin turhanpäiväistä toimintaa
moni mamu halajaa kuljetusalalle ja eteläinen suomi toivoo työntekijöitä itä- tai pohj. suomesta, kuin ei valakoselle miehelle hommat kelepoo. Siinäpä mamulle nakki, joka ei kelpaa ainaskaan idän pojalle. Täällä voisimme kouluuttaa. vai mit? Onko siinäkin kadehtimista? Etelä-Suomessa ei olisi juuri julkista liikennettä ilman mamuja. Näin eivvät sitten rasittaisi tätä Kyrpiksen työttömyysastettakaan.
Kyrpis: Ei mamut sinun töitä vie ja mitä töitä täällä olis vietäväksikään. Kolille kohta venäläiset haluaa pujottelukeppejä, sieltä sulle töitä
Rekkakuskeiksi ei somaleista ole, baltian ja venäjän porukoista on.
Tämä propakanta on tarkoituksella tehtyä kyllä suomessa kuskeja riittäisi jos
maksettaisiin edes tes palkka mutta kun vuokra puljujen kautta hoidetaan hommat
veroparatiisi saarille puljuissa
halutaan alistaa porvareiden orjiksi siihen mamut sopivat välikappaleiksi mitä parhaiten, äänestäkää vaan kokoomusta niin pian olette kaulaanne myöten paskassa
Tosiasia on se, että sadat kantaväestöön kuuluvat eivät enää yksinkertaisesti kykene tai haluakaan töihin. Moni pärjää ihan mukavasti luontaistalouden (lue: pimeet hommat, sukulaisten tuki ym) avulla. Tähän päälle tulee vielä pienehkö yhteiskunnan veroton työkkäriraha. Johan on muikeeta. Monelta pitkään työttömänä olleelta olen tämän ihan omin korvin kuullut Siis faktaa hyvät hyysärit, makaaberit, Kyrpä Joosepit ym.
Puhu omasta puolestasi, jos olet tuollainen. Työttömissä on paljon tutkinnon suorittaneita, jotka ovat välittömästi valmiita lähtemään töihin, jos paikka tulee hakuun. Katsos kun työttömät ei istu persnahoillaan, vaan kouluttavat itseään työttömyysaikana.
Esimerkkinä lähihoitajan toimet (9) joihin jokaiseen oli useita kymmeniä hakijoita.
Kuulin kyllä mie sen, että lähihoitajia ei löydy sijaisuuksiin. Samat tyypit hakee vakipaikkoja. Suurin osa työttömistä ei ole lähihoitajia. Olen miekii sitä mieltä kun Seppo Kiiskinen et pieni on Lieksassa todellisten työttömien määrä.