pesäpallo

Pesäpallo on amerikkalaisesta baseballista ja 1900-luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta kehitetty pallopeli. Pesäpallon kehitti Lauri "Tahko" Pihkala 1910-luvulla. Pesäpalloa pelataan myös jonkin verran Ruotsissa, Saksassa, Virossa, Japanissa, Australiassa, Sveitsissä, Englannissa ja myös Kanadassa. Pesäpallo on Suomen kansallispeli.
Tahko Pihkala kehitti ruotsalaisesta långbollista, amerikkalaisesta baseballista ja 1900-luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta pitkäpallo-nimisen pelin. Baseballista Pihkala otti kotipesän, pesäkilvan, juoksut voiton laskun perusteena ja kolmen pesän järjestelmän. Syötöt pitkäpallossa heitetään kuningaspallon tapaan pystyyn, eikä vaakaheitolla, niin kuin baseballissa. Baseballissa kopista tapahtuneen kuolemisen Pihkala lievensi haavoittumiseksi.
Ensimmäinen nykytyyppisen pesäpallon koepeli pelattiin 14.11.1920 Helsingin Kaisaniemen kentällä. Ensimmäiset viralliset pelit pelattiin vuonna 1922, ja ensimmäisen Suomen mestaruus jaettiin samana vuonna. Sen vei Helsingin Pallonlyöjät. Samana vuonna pelin nimi muutettiin pesäpalloksi aikaisemman pitkäpallon sijaan. Vaikka Suomen mestaruudesta pelattiin jo vuodesta 1922 lähtien, Pesäpalloliitto perustettiin vasta vuonna 1931. Pesäpallon tärkeintä suurtapahtumaa, Itä–Länsi-ottelua, on pelattu vuodesta 1932. Samana vuonna Suomi pelasi ensimmäisen pesäpallomaaottelun ja kaatoi Viron 14–3.
Ennen toista maailmansotaa pesäpallo oli suurelta osin suojeluskuntien harrastama ja esillä pitämä laji. Muita suojeluskuntien harrastamia urheilulajeja olivat murtomaahiihto, ampumahiihto, yhdistetty ja yleisurheilu. Pesäpallo kehitti monipuolisesti sotakentillä tarvittavia taitoja: tarkkaavaisuutta, juoksua, syöksymistä ja heittoa sekä silmän ja käden koordinaatiota. Vastoin yleistä luuloa pesäpalloa ei kehitetty suojeluskuntia ja sotataitojen harjoittelua varten, vaan suojeluskunnat innostuivat lajista ja ottivat sen omakseenlähde?. Pesäpallo on ollut pitkään perinteinen koululiikunnan muoto. Viimeisimpinä vuosikymmeninä laji on kokenut monia sääntömuutoksia, kun siitä on koetettu muokata yleisölle kiinnostavampaa lajia. Laji kärsi vakavan arvovaltatappion niin sanotun pesäpallon sopupeliskandaalin yhteydessä vuonna 1998, jolloin paljastui, että otteluiden tuloksia oli sovittu etukäteen ja pelaajat sekä muut joukkueiden edustajat olivat lyöneet vetoja suurista summista tietäen otteluiden lopputuloksen.
Pelaajat
Jokeri lyömässä.
Ulkovuorolla ulkokentällä on yhteensä 9 pelaajaa, jotka ovat aloitustilanteessa näillä paikoilla: lukkari (pelaa kotipesässä), sieppari (pelaa etukentässä kakkospuolella), ykkösvahti (pelaa ykkös-kakkospesä linjalla), kakkosvahti (pelaa kakkospesää), kolmosvahti (pelaa ykköspesää/kolmospesää), kakkospolttaja (pelaa lähellä kakkospesää), kolmospolttaja (pelaa lähellä kolmospesää toisinaan kolmospesällä), kakkoskoppari (pelaa kakkospuolen takakenttää) ja kolmoskoppari (pelaa kolmospuolen takakenttää).
Sisävuorolla pelaajat pelaavat numeroilla 1–9 ja lisänä jokeripelaajat, yleensä numeroilta 10–12. Nopeat juoksijat on yleensä asetettu kärkeen, sitten tulee hyvä vaihtaja ja sen jälkeen tehokas kotiuttaja. Jokereina tunnetaan lyöjäjokeri, joka laitetaan lyömään ajolähtö- ja kotiutustilanteissa tarpeen mukaan,
Ottelun sääntöjenmukaista kulkua seuraa pelituomari apunaan syöttötuomari, 2-pesätuomari, 3-pesätuomari sekä takarajatuomari.
Pesäpallossa kaksi joukkuetta pelaa pesäpallokentällä, jossa on kolme ulkopesää ja kotipesä. Sisävuorolla joukkue lyö, ulkovuorolla joukkue ottaa kiinni, syöttää ja pyrkii polttamaan kolme vastustajan lyöjää. Pelaajat lyövät vuorollaan palloa ja pyrkivät etenemään kentällä pesien välillä ennen kuin ulkopelaajat saavat toimitettua pallon seuraavaan pesään. Nopeuttaakseen etenemistään sisäpelaajat voivat kärkkyä eli irrota pesältään muutaman metrin päähän juoksulinjan suuntaisesti esimerkiksi ennen syöttöä tai syötön ollessa ilmassa. Pelaajan ollessa irti pesästä pallon tullessa kyseiselle pesälle menettää pelaaja pesäturvan ja hänen on pakko yrittää edetä seuraavalle pesälle. Tästä tilanteesta syntyvää paloa (joka johtuu usein liiallisesta kärkkymisestä) kutsutaan "kärpäseksi", ja sen aiheuttaa usein taitava lukkari heitoillaan. Kentällä sisävuorossa oleva pelaaja saa liikkua pesältä toiselle miten vain. Jos pallo ehtii seuraavalle pesälle ennen etenijää, hän palaa. Karkaamiseksi kutsutaan sitä, kun sisäpelaaja lähtee seuraavalle pesälle ennen kuin palloa on edes lyöty ja ehtii pesälle ennen kuin ulkovuorossa oleva heittää pallon sinne.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kiihotuin!

Äänestä
  • Tämä ei ole seksipalsta. Se on tuolla muualla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saan pesää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu