Kaikki varmaan alkoi siitä,että peruskoulussa minua kiusattiin ja haukuttiin rumaksi ja lihavaksi. Sain kuitenkin pari ystävää jotka ovat säilyneet vielä tähän päivään asti.. Peruskoulun jälkeen pääsin opiskelemaan ammattikouluun ja jouduin muuttamaan täysin uuteen paikkaan asumaan opiskelun takia. Ammattikoulussa kiusaaminen jatkui luokallani oli pelkästään naisia. Minusta puhuttiin pahaa selän takana, kyykytettiin sellaisii töihin mitä en olisi halunnut tehdä. Kukaan ei halunnut tehdä kanssani yhteistyötä. En saanut luokaltani yhtään kaveria eikä kukaan halunnut tutustua minuun eikä olla kaverini. Lintsasin paljon koulusta ja jäin mieluummin kotiin nukkumaan koska tuntui pahalta mennä kouluun jossa ei ole kavereita ja olin yksinäinen.
Ruokalassakin hävetti kun kukaan luokkalainen ei tullut koskaan viereeni istumaan vaan menivät mieluummin muualle istumaan.
Valmistuin kuitenkin ammattikoulusta viimeisenä päivänäkun oli päättäjäiset otin hain todistuksen ja häivyin koululta vähin äänin hyvästelemätttä ketään koska tuntui,että 3-vuotinen ammattikoulu oli minulle ollut yhtä tuskaa enkä ole sen koommin kuullut muista ketkä olivat luokallani.
Sen jälkeen muutin hetkeksi taas vanhemmille asumaan ja olin työtön. Tein uuden päätöksen muutin isoon kaupunkiin asumaan vuonna 2008 ja aloittaisin uuden elämän. En saanut töitä olen nyt ollut työtön 2008- tähän päivään asti. Mutta en ole saanut yhtään kavereita samasta kaupungista. olen suurimman osan ajasta kotona 24/7. Istun vaan kotona tekemättä mitään. Varmaan johtuu siitä että työttömänä on vaikea tutustua uusiin ihmisiin,kun ei liiku missään sosiaalisissa tapahtumissa tai käy missään. Välillä jopa tuntuu pahalta,kun ei ole samassa kaupungissa yhtäkään ystävää joka pyytäisi ulos jonka kanssa voisi puhua tai vietää aikaa yli päätään.. Minusta on kiusaamisten takia myös tullut luonteeltani todella sulkeutunut ja ujo. En halua kaikille puhua ja enkä osaa olla hirveän sosiaalinen. Tunnen ahdistavaksi tilanteet missä pitää olla hirveän sosiaalinen ja äänessä.
Myös olen epävarma heitämään mitään humoria/läppää tai sanomaan asioita suoraan. Pelkään että kukaan ei naura tulen torjutuksi tai joku suuttuu minulle.
Ruokalassakin hävetti kun kukaan luokkalainen ei tullut koskaan viereeni istumaan vaan menivät mieluummin muualle istumaan.
Valmistuin kuitenkin ammattikoulusta viimeisenä päivänäkun oli päättäjäiset otin hain todistuksen ja häivyin koululta vähin äänin hyvästelemätttä ketään koska tuntui,että 3-vuotinen ammattikoulu oli minulle ollut yhtä tuskaa enkä ole sen koommin kuullut muista ketkä olivat luokallani.
Sen jälkeen muutin hetkeksi taas vanhemmille asumaan ja olin työtön. Tein uuden päätöksen muutin isoon kaupunkiin asumaan vuonna 2008 ja aloittaisin uuden elämän. En saanut töitä olen nyt ollut työtön 2008- tähän päivään asti. Mutta en ole saanut yhtään kavereita samasta kaupungista. olen suurimman osan ajasta kotona 24/7. Istun vaan kotona tekemättä mitään. Varmaan johtuu siitä että työttömänä on vaikea tutustua uusiin ihmisiin,kun ei liiku missään sosiaalisissa tapahtumissa tai käy missään. Välillä jopa tuntuu pahalta,kun ei ole samassa kaupungissa yhtäkään ystävää joka pyytäisi ulos jonka kanssa voisi puhua tai vietää aikaa yli päätään.. Minusta on kiusaamisten takia myös tullut luonteeltani todella sulkeutunut ja ujo. En halua kaikille puhua ja enkä osaa olla hirveän sosiaalinen. Tunnen ahdistavaksi tilanteet missä pitää olla hirveän sosiaalinen ja äänessä.
Myös olen epävarma heitämään mitään humoria/läppää tai sanomaan asioita suoraan. Pelkään että kukaan ei naura tulen torjutuksi tai joku suuttuu minulle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Haluaisin sanoa jotain..lohduttavaa, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Kaltaisiasi on niin paljon, aivan liikaa.
Elämä on kuitenkin kaikilla elettävä, sen voi tehdä monella tavoin, kukin tavallaan.
Elämässä on vain kaksi asiaa jotka ovat pakkoja, ne ovat syntymä ja kuolema, muu on vapaaehtoista.
On lihavia ja rumia ihmisiä jotka ovat eläneet hienon elämän omilla ehdoillaan ja on ihmisraunioita jotka ovat elänet elämänsaä toisten ehdoilla.
Loppupeleissä olemme kaikki samanlaisia, vain ulkokuori on erilainen, mielen vahvuutta voi treenata samoin kuin kehoakin, sekä kestävyyttä ja voimaa. Elämä on itsestä kiinni, sitä ei voi toinen tuoda.
Työttömänä olen myös ollut useita vuosia nyt.
Tammikuussa on seuraava keskustelu työvoimavirkailijan kanssa, joka varmaan tälläkin kertaa ihmettelee mikä minun oikein on kun olen terve, raitis, koulutettu ihminen mutta en "mene töihin". Menisin kyllä jos järkevä työpaikka löytyisi, mutta välillä vaan en jaksa olla enää niin super innokas ja aktiivinen työnhakija kuin ehkä pitäisi...
Talousuutisten seuraaminen kotimaassa ja etenkin euroopassa(kreikka yms.) ja muualla maailmassa on tavallaan auttanut kestämään työttömyyteen liittyvän häpeän, tiedän ainakin että en ole ainoa ja että joissakin maissa on esim. nuorisotyöttömyys yli 50% joten kyse ei ole työttöminen "saamattomuudesta" vaan yhteiskunnan/talouden tilanteesta.
Eipä tässä muuta osaa sanoa, jos voimia ja jaksamista on niin ehkä voisit harkita johonkin vapaaehtoistyöhon osallistumista niin siellä vähän näkisi muita ihmisiä.
oletko kysynyt palkkatukipaikkoja?
Kuntouttava työtoiminta. Pyydäpä työkkärissä että siirtävät sinut työvoiman palvelukeskuksen puolelle (TYP) ja sitä kautta kuntouttavaan työtoimintaan. Siis jos haluat kohentaa elämänlaatuasi ja saada myös niitä ystäviä. Tai sitten jatka samalla tavalla elämäsi loppuun saakka.
On loputon määrä keinoja muuttaa elämän suuntaa (parempaan tai huonompaan). Yhteiskunnan palvelut ovat yksi vaihtoehto muiden joukossa, joten maininta: "samalla tavalla elämäsi loppuun saakka" on ehkä vähän liian voimakkaasti ilmaistu.