Matti Vanhanen sanoo asettuvansa kunnallisvaaliehdokkaaksi, sillä hänen mukaansa ei ole mitenkään varma, että hänen hallituksensa istuu neljä vuotta.
"Minulla on oltava varasuunnitelma (kunnanvaltuusto), jos hallitukseni kaatuu" sanoo Islannin matkalta tavoitettu Vanhanen STT:lle.
Vanhanen pelkää hallituksensa kaatuvan
13
503
Vastaukset
- KMa
kuin kaksi varmaa asiaa verot ja kuolema.
- Ei kaadu.
Vanhasen hallitus ei kaadu. Vanhasen hallitus on toimivin hallitus vuoskymmeniin, ja kansakin on antanut suuren tunnustuksen Vanhasen maltilliselle politiikalle.
Hyvä Matti. - IV Karhu
Ei kaadu. kirjoitti:
Vanhasen hallitus ei kaadu. Vanhasen hallitus on toimivin hallitus vuoskymmeniin, ja kansakin on antanut suuren tunnustuksen Vanhasen maltilliselle politiikalle.
Hyvä Matti.Tosi maltillista toimintaa - ei mitään! ;-)))
- laskussa
Ei kaadu. kirjoitti:
Vanhasen hallitus ei kaadu. Vanhasen hallitus on toimivin hallitus vuoskymmeniin, ja kansakin on antanut suuren tunnustuksen Vanhasen maltilliselle politiikalle.
Hyvä Matti.on perustunut pelkästään viinaveron alenemiseen pakon edessä. Nyt herra pyhimys on uhkaillut nostaa viinaveroa mikä samalla romahduttaisi Vanhasen suosion.
- asioiden hoitoa
IV Karhu kirjoitti:
Tosi maltillista toimintaa - ei mitään! ;-)))
Vanhanen on Mauno Koiviston tyylinen hillitty mies, joka keskittyy asiallisten asioiden hoitamiseen eikä revittele isoja otsikoita.
Se on suomalaisten mieleen. - On törkeä.
laskussa kirjoitti:
on perustunut pelkästään viinaveron alenemiseen pakon edessä. Nyt herra pyhimys on uhkaillut nostaa viinaveroa mikä samalla romahduttaisi Vanhasen suosion.
Siinä.
- Missä mennään?
On törkeä. kirjoitti:
Siinä.
Miten niin DEMARI.
Demarithan on Kepun hallituskumppani.
Samassa veneessähän ne ovat.
Tosiasia kyllä on, että hallituksen suosio on jyrkässä laskussa. - oikeasti.
Missä mennään? kirjoitti:
Miten niin DEMARI.
Demarithan on Kepun hallituskumppani.
Samassa veneessähän ne ovat.
Tosiasia kyllä on, että hallituksen suosio on jyrkässä laskussa.Mutta täällä kirjoittavat demarit häiriköi.
- Oiva Härkönen
oikeasti. kirjoitti:
Mutta täällä kirjoittavat demarit häiriköi.
Hallituksessa olevat dematit ovat eri porukkaa kuin lipposlaiset demarit, jotka eivät edes päässeet hallitukseen, Lipponen, Backman, Jaakonsaari. Tämä porukka onkin katkera, kun ovat menettäneet valtansa ja kun näkevät hallituyhteistyön sujuvan hyvin ilman heitä.
- Syvä Kurkku
Oiva Härkönen kirjoitti:

Hieno tulkinta tilanteesta sinulta, mutta niin väärä. Puheenjohtaja Lipponen johtaa niin puoluetta kuin hallitustakin. Jälkimmäistä Matti Vanhasen hyvällä avustuksella.
- herra47
Oiva Härkönen kirjoitti:
Hallituksessa olevat dematit ovat eri porukkaa kuin lipposlaiset demarit, jotka eivät edes päässeet hallitukseen, Lipponen, Backman, Jaakonsaari. Tämä porukka onkin katkera, kun ovat menettäneet valtansa ja kun näkevät hallituyhteistyön sujuvan hyvin ilman heitä.
Olisi kai Paavo Lipponen "päässyt" hallitukseen, kun ainakin Anneli Jäätteenmäki aikanaan julkisesti toivoi sitä. Saattoihan toki nuokin lausunnot olla vain julkisuutta varten, ehkä siellä neuvottelupöydässä oli toiset mielipiteet.
Vanhasen mielipidettä ei ole silmiini osunut.
Nuo asiat ovat kuitenkin tänä päivänä toisarvoisia, pääasia että hallitusjuna kulkee. Luultavasti jopa paremmin kuin jos sekä AJ että PL olisivat mukana. - Obs1
Oiva Härkönen kirjoitti:
Hallituksessa olevat dematit ovat eri porukkaa kuin lipposlaiset demarit, jotka eivät edes päässeet hallitukseen, Lipponen, Backman, Jaakonsaari. Tämä porukka onkin katkera, kun ovat menettäneet valtansa ja kun näkevät hallituyhteistyön sujuvan hyvin ilman heitä.
palstan demarit ovat kuitenkin paljon lähempänä hallituksen demareita kuin Oiva adjutantteineen hallituksen kepulaisia. Oiva jättää aina epämiellyttävät asiat, kuten Olli Rehnin johdolla tehdyn globalisaatioraportin kommentoimatta ja toteaa, että hallitus on ripeästi ryhtynyt poistamaan kaikkea pahaa sanomatta kuitenkaan mitään konkreettista.
- Obs1
Oiva Härkönen kirjoitti:
Hallituksessa olevat dematit ovat eri porukkaa kuin lipposlaiset demarit, jotka eivät edes päässeet hallitukseen, Lipponen, Backman, Jaakonsaari. Tämä porukka onkin katkera, kun ovat menettäneet valtansa ja kun näkevät hallituyhteistyön sujuvan hyvin ilman heitä.
mukaan palstan demarit ovat lähempänä hallituksen demareita kuin Oiva Härkönen adjutantteineen Kepun minitereitä. Oiva väistää ikävät asiat, kuten Olli Rehnin johtaman globalisaaatioryhmän raportin ja hokee vain jatkuvasti, että hallitus on ripeästi ruvennut tekmään hyvää mainitsematta kuitenkaan mitään konkreettista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380