Amerikassa tehtiin laaja tutkimus aikuisista henkilöistä, jotka ovat syntyneet täsmälleen samaan aikaan. Heidän elämänsä oli kulkenut prosentuaalisesti aivan vastaavalla tavalla kuin verrokkiryhmällä, joilla oli eri syntymäajat. Mitään eroa näillä ryhmillä ei havaittu.
Samaan valehtelijoiden klubiin kuuluvat tarot-korteilla ynnä muilla taikakaluilla höynäyttäjät.
Uskokaa elämänne Jeesuksen luotettaviin käsiin ja jättäkää ennustelijat. Kaikille hyvää joulua ja uutta vuotta 2013!
Älkää antako itseänne vedättää!
30
466
Vastaukset
- Uskonto on pahasta
Jumalaa ja Jeesusta ei ole olemassakaan, se vasta hömppää onkin eikä näiden olentojen olemassa olosta ole minkäänlaisia todisteita. Ihan huuhaata. Horoskoopeissa taas jotkut luonnekuvaukset pitävät paikkansa, vaikka en suhtaudu astrologiaan kuin uskontoon. Se on vain viihdettä.
- eiateismia
Jumala on olemassa, Jeesus kävi maan päällä, ja astrologiaa pitäisi opettaa yliopistoissa, mutta hallitsevien idioottien takia se on lähes mahdotonta, kun ovat varastaneet tiedon avaimen, josta puhutaan raamatussakin. He eivät halua ihmisten tuntevan itseään, tai ylipäätäänkään pärjäävän, koska heille muut ihmiset, paitsi he, ovat elukoita.
- Olla uskossa
Samaan aikaan syntyminen ei takaa lapsille samanlaisia vanhempia. Varhaislapsuus on erilainen jokaisella lapsella perheessä ja ihminen, lapsi muotoutuu varhaislapsuuden mukaan, kuinka hän tulee selviytymään ja menestymään, tai ei menestymään elämässään. Astrologiassa, ihmisen, lapsen, kartalla on paljon asioita, joita seuraamalla saadaan tarkka tieto elämästä. On vaikea ajatella kaikilla noilla lapsilla olleen samanlainen kartta. Niistä löytyy suuri määrä asioita, joita yleistä tutkimusta tekevä ei osaa tulkita. Älä puhu uskosta, Jeesuksesta, tai Jumalasta, ennenkuin tuot todisteet nähtäviksi.
Eli siis, yrität selittää että vaikka tähdet kertovat, ne eivät silti kerrokaan mitään, koska on ne vanhemmat ja varhaislapsuus?
- spåralogi
Varteenotettava vaihtoehto on prof. Nils Mustelinin kehittämä
sporalogia. Suurkaupunkien asukkaisiin, varsinkin raitiovaunuissa matkustaviin, vaunut aiheuttavat paljon suurempia gravitaatio- ja sähkömagneettisia kenttiä kuin kaukaiset planeetat.
Raitiotieverkon geometria, vaunujen kulloinenkin asema ja linjanumerot puolestaan antavat hyvän pohjan ennusteisiin tarvittavaan numerologiaan.- astrosporalogisti
Haluaisin tässä yhteydessä tuoda esiin uuden rajatieteen, astrosporalogian.
Se yhdistää astrologian ja sporalogian ennustusmenetelmät luotettavaksi
kokonaisuudeksi.
Eräs alan tutkijoista on esim. havainnut , että tiettynä kellonaikana
syntyneen kauriin ei kannata tehdä merkittäviä taloudellisia päätöksiä silloin, kun Merkurius on konjunktiossa ja kolmoslinjan raitiovaunu
itään kulkiessaan ohittaa tietyn kohdan H:gin Nordenskiöldinkadulla.
Tutkimus on vielä keskeneräinen , joten tuota kohtaa eikä tarkkaa syntymäaikaa vielä ole annettu julkisuuteen. - eiateismia
astrosporalogisti kirjoitti:
Haluaisin tässä yhteydessä tuoda esiin uuden rajatieteen, astrosporalogian.
Se yhdistää astrologian ja sporalogian ennustusmenetelmät luotettavaksi
kokonaisuudeksi.
Eräs alan tutkijoista on esim. havainnut , että tiettynä kellonaikana
syntyneen kauriin ei kannata tehdä merkittäviä taloudellisia päätöksiä silloin, kun Merkurius on konjunktiossa ja kolmoslinjan raitiovaunu
itään kulkiessaan ohittaa tietyn kohdan H:gin Nordenskiöldinkadulla.
Tutkimus on vielä keskeneräinen , joten tuota kohtaa eikä tarkkaa syntymäaikaa vielä ole annettu julkisuuteen.Eli taas noita satuja... Sadut ovat se, joka tunkee lapsen mieleen tiedon valheesta! Lapselle valheita ei ole olemassa. Kaikki lapselle on todellista. Jos lapsi tietäisi mitä valhe on, ja käyttäisi sitä, eivät aikuiset voisi tietää milloin lapsi on tosissaan. Vain siten lapsi voi selviytyä kaikkein parhaiten, kun hän aina kertoo vauvana itkulla tai muulla tavoin totuuden. Vauvat eivät koskaan itke turhaan. Ja nykyään kun katsoo, näkyy aikuisissa välillä hyvinkin selvästi valehtelemisen tarve, kun se on aikoinaan opittu lapsena. Tämä on erittäin vaarallista! Mutta hyväuskoiset ihmiset menevät muiden perässä, jotka julistavat vertakin tihkuvien satukirjojen tehoon, ja sanovat, etteivät nämä voi olla väärässä!
- suuri mahtava elämä
niin.
miten ne kaasupallot ja kivikasat miljardien valovuosien päässä voikaan vaikuttaa meidän elämään ?
eikö ihminen itse osaa tehdä valintoja ja ottaa vastuun elämästään ?
miksi pitäisi TIETÄÄ mitä tulevaisuudess tapahtuu ?
aika tylsää on elämä jos ei pysty elämään täysillä
joka päivä omaa elämäänsä vaan
kaikenmaailman kukkahattutädeille maksaa höpinöistä sievoisia summia
joilla vois ostaa itselleen kaikkea kivaa !!!!
sitäpaitsi sinun syntymäpäiväsi on se kun isäsi ja äitisi naivat ja saivat sinut alulle ;)- eiateismia
Olisi jokaiselle hyväksi olla tietoinen omasta luonteestaan, ettei tarvi sitten ihmetellä, jos itse haluaa ulos ja matkustelemaan, mutta toinen haluaa istua vain kotona harrastustensa parissa. Tiedän tapauksen hiljaisesta lapsesta, joka teki itsemurhan hössöttävien vanhempien takia.
Kyllähän astrologia on silkkaa hömppää. Kun tiedetään että monet ns. henkisetkin ominaisuudet periytyvät, ja elinympäristökin vaikuttaa, on aivan naurettavaa kuvitellakaan että syntymähetken tähtiasetelmilla taivahalla olisi mitään vaikutusta persoonallisuuteen, "kohtaloon" yms. asioihin.
- MrJuha82outolintu
Ei pelkästään syntymämerkki vaan astrologiassa on myös 5 muuta merkkiä eli venus, mars, merkurius, nouseva merkki ja kuumerkki.
- NäinMeillä
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Ei pelkästään syntymämerkki vaan astrologiassa on myös 5 muuta merkkiä eli venus, mars, merkurius, nouseva merkki ja kuumerkki.
Ja siitä syystä se saadaan sopivasti sopimaan ihan jokaiselle riippumatta siitä millainen hän on. Selitys löytyy jokaiselle luonteenpiirteelle aina kun riittävästi kaivetaan, väännetään ja käännetään noita merkkejä ja niiden yhdistelmiä.
NäinMeillä kirjoitti:
Ja siitä syystä se saadaan sopivasti sopimaan ihan jokaiselle riippumatta siitä millainen hän on. Selitys löytyy jokaiselle luonteenpiirteelle aina kun riittävästi kaivetaan, väännetään ja käännetään noita merkkejä ja niiden yhdistelmiä.
Joka tapauksessa tapasin seurustelumielessä erään toisen Ravun, ja olin aika hämmästynyt, kun hän toimi täsmälleen samoin kuin itsekin. Tiesin siten miten hän reagoi kuhunkin tilanteeseen; ja niin tapahtui. Oli kuin olisin seurannut itseäni.
- NäinMeillä
torre12 kirjoitti:
Joka tapauksessa tapasin seurustelumielessä erään toisen Ravun, ja olin aika hämmästynyt, kun hän toimi täsmälleen samoin kuin itsekin. Tiesin siten miten hän reagoi kuhunkin tilanteeseen; ja niin tapahtui. Oli kuin olisin seurannut itseäni.
Olet sattumalta tavannut ihmisen joka on hyvin samanlainen kuin sinä itse. Minulla on sekä vaimona että sukulaisina samaa horoskooppimerkkiä kuin itse olen ja kaikki me olemme ihan omanlaisiamme ihmisiä ja reagoimme hyvin eri tavoilla.
- amuletti
Niinhän SINÄ kuvittelet.
Ilman kokemusperäistä tietoa vielä.....- kokemus-k
Ihmisten omat kokemukset ovat täysin subjektiivisia. Astrologian paikkansapitävyyttä on yritetty selvittää monissa tieteellisissä kokeissa eikä sen minkäänlaisesta toimivuudesta ole saatu viitteitä.
Ihminen näkee sitä mihin haluaa uskoa, siksi astrologia tuntuu toimivan. Mutta se ei tee siitä toimivaa ihan oikeasti. - eiateismia
kokemus-k kirjoitti:
Ihmisten omat kokemukset ovat täysin subjektiivisia. Astrologian paikkansapitävyyttä on yritetty selvittää monissa tieteellisissä kokeissa eikä sen minkäänlaisesta toimivuudesta ole saatu viitteitä.
Ihminen näkee sitä mihin haluaa uskoa, siksi astrologia tuntuu toimivan. Mutta se ei tee siitä toimivaa ihan oikeasti.Minä en usko. Minä tiedän, ja olen löytänyt itseni astrologian ansiosta. Olen härkä, mutta en malta pysyä paikoillani, vaan haluan matkustaa. Minulla on eräs planeetta jousimiehessä, joka voisi selittää tämän tarpeen. Olen aktiivinen omatoiminen opiskelija, jolla on tosiaan aika lennokkaita suunnitelmia. Jälleen eräs planeetta missä nyt olikaan, ja siitä se selitys mm. löytyi. Olen valaistunut paljon, ja toivon, että saan loputkin selitykset selviksi, ja toivon, että ihmiset, jotka näihin eivät usko, uskaltautuisivat kuitenkin itse vilkaisemaan oman merkkinsä tietoja - polariteettia, elementtiä, laatua, ja itse merkkiä, niin vuosi, kuin kuukausiluonteenkin osalta. Luulisi, että ihmiset jotka pelkäävät itseään, eivät uskalla sitä tehdä.
- KokemusK
eiateismia kirjoitti:
Minä en usko. Minä tiedän, ja olen löytänyt itseni astrologian ansiosta. Olen härkä, mutta en malta pysyä paikoillani, vaan haluan matkustaa. Minulla on eräs planeetta jousimiehessä, joka voisi selittää tämän tarpeen. Olen aktiivinen omatoiminen opiskelija, jolla on tosiaan aika lennokkaita suunnitelmia. Jälleen eräs planeetta missä nyt olikaan, ja siitä se selitys mm. löytyi. Olen valaistunut paljon, ja toivon, että saan loputkin selitykset selviksi, ja toivon, että ihmiset, jotka näihin eivät usko, uskaltautuisivat kuitenkin itse vilkaisemaan oman merkkinsä tietoja - polariteettia, elementtiä, laatua, ja itse merkkiä, niin vuosi, kuin kuukausiluonteenkin osalta. Luulisi, että ihmiset jotka pelkäävät itseään, eivät uskalla sitä tehdä.
"Minulla on eräs planeetta jousimiehessä, joka voisi selittää tämän tarpeen. Olen aktiivinen omatoiminen opiskelija, jolla on tosiaan aika lennokkaita suunnitelmia. Jälleen eräs planeetta missä nyt olikaan, ja siitä se selitys mm. löyty"
No juuri tuohan on sitä astrologian "toimivuutta". Aina löytyy joku jostakin jolla voidaan selittää milloin mikäkin luonteenpiirre. Totuus on kuitenkin että ihan samoin pystyttäisiin selittämään henkilö jolla olisi hyvin paljon sinusta poikkeavia luonteenpiirteitä. Suurin osa ihmisistä on myös toisaalta-toisaalta ihmisiä joilta löytyy luonteestaan puolia joka lähtöön. Ja kaikille tietysi hyvä selitys astrologiasta... - HeyDude
kokemus-k kirjoitti:
Ihmisten omat kokemukset ovat täysin subjektiivisia. Astrologian paikkansapitävyyttä on yritetty selvittää monissa tieteellisissä kokeissa eikä sen minkäänlaisesta toimivuudesta ole saatu viitteitä.
Ihminen näkee sitä mihin haluaa uskoa, siksi astrologia tuntuu toimivan. Mutta se ei tee siitä toimivaa ihan oikeasti.Kaikista asioista on enemmän tietoa kuin yhden lauseen verran. Astrologiasta tehtyjä tutkimuksia on rutosti. Kannattaa lukea asiasta edes alkeet, tästä pääsee alkuun: http://www.suomenastrologinenseura.fi/astrologian-tilastolliset-tutkim/
- NäinMeillä
HeyDude kirjoitti:
Kaikista asioista on enemmän tietoa kuin yhden lauseen verran. Astrologiasta tehtyjä tutkimuksia on rutosti. Kannattaa lukea asiasta edes alkeet, tästä pääsee alkuun: http://www.suomenastrologinenseura.fi/astrologian-tilastolliset-tutkim/
No ainakin monet selitykset olivat amatöörimäistä luokkaa. Toivottavasti nuo "tutkimukset" joihin viitataan eivät ole samaa tasoa. Tekstissä esim sanottiin ns. "Mars-efektin" yhteydessä "Mutta tekijöille, jotka liittyvät huonejärjestelmään eli planeettojen sijaintiin horisontin suhteen, hän sai tuloksia, jotka osoittavat astrologisten vaikutusten olemassaoloa."
Ihan tieteen perusasioita on se että pelkkä tilastollinen korrelaatio kahdan asian kesken ei suoraan todista mitään. Korrelaatioita löytyy maailmasta kaikenlaisia alkaen jäätelön myynnin korrelaatiosta hukkumiskuolemiin kesäisin.
On täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että samaan asiaan saattaa vaikuttaa muut asiat kuin tutkittu vaikka näennäinen korrelaatio olisikin olemassa. Esim. pelkästään eri vuodenaikaan syntyminen vaikuttaa sikiön altistukseen erilaisille ulkoisille tekijöille joiten tämä mahdollisuus pitäisi tutkia vastaavasti.
Ja juuri tästä syystä on normaalia että jonkilainen syntymekanismi ilmiölle pystytään osoittamaan. Ilman sitä, ei mitään todellista vaikutausta voida todistaa kuin hypotetttisella tilastollisella tasolla.
- 547wgu39
Helppohan se on tyrmätä asia, josta ei tiedä yhtikäs mitään.
Ja siinäkö on sitä järkeä? - MrJuha82outolintu
Voi voi elämän kevät.
Kai tajuat ketjunaloittaja, että jos on syntynyt tiettynä päivänä, niin se ei oo koko astrologinen kartta????
Astrologiseen karttaa ei kuulu se syntymämerkki ainoastaan vaan myös 5 muuta horoskooppia.
Tutkimus oli tyhmä. - Juhalle
Astrologinen kartta on yksi kartta. Aurinkomerkillä on pieni vaikutus luonteeseen. Merkuriusmerkillä on ihmistä hyvin leimaava ominaisuus. MC merkki on myös hyvin näkyvä ihmisessä. Itse kenties viihdyn niiden ihmisten joukossa, joiden Merkurius on minulle sopiva. MC merkki eroittaa, tai yhdistää minua muihin ihmisiin. Juha hyvä. Etsi tietoa netistä, tutkiskele läheisesi karttoja ja vertaa heidän ominaisuuksiaan tietoihin, joita löydät. Minulla on Merkurius Härässä ja MC on Ravussa ja näet minkälainen perusluonteeni on.
- MrJuha82outolintu
Mikä on MC-merkki?
Mulla on kaksonen merkuriuksessa.
Aurinko härkä.
Mars vaaka.
Venus oinas.
Kuu kauris.
Nouseva jousimies.
- 654758
MC on huoneen 10 kärki.
- Taivaalla
Juha hyvä. Katso huone 10 ja sen merkki. Olet ollut kovin vilkas keskustelija täällä ja sehän tulee hyvin selitettyä Merkurius Kaksonen tilanteella, sekä Mars Vaaka.
- Zhau
Ketjun aloittajalle tiedoksi, että se että nuo ihmiset ovat syntyneet yhdessä maassa ei vielä tarkoita sitä, että heillä olisi samanlainen syntymäkartta. Maantieteellisesti heidän olisi pitänyt olla samassa kaupungissa samaan aikaan jotta kartat olisi identtiset ja heidän elämänsä kuitenkin muodostuu siitä missä ja miten he asuvat jne.. harvoin samassa kaupungissakaan olevilla on samanlaista karttaa kun kuu voi myös saman päivän aikana olla täysin eri. :) Kannattaisi ehkä ensin opiskella astrologiaa ja vasta sitten puhua asioista jotta ymmärtää perusasiat. :)
- NäinMeillä
Isoissa maissa syntyy jatkuvasti iso määrä lapsia käytännössä ihan samaan aikaan täsmälleen samassa sairaalassa. Ja vain muutaman minuutin sisään vielä paljon enemmän. SIltikään heidän elämänsä eivät mene lainkaan samalla tavalla.
Uskokaa jo, horoskoopit ovat humpuukia vaikka kuinka selitätte asioita parhain päin. - NäinMeillä
NäinMeillä kirjoitti:
Isoissa maissa syntyy jatkuvasti iso määrä lapsia käytännössä ihan samaan aikaan täsmälleen samassa sairaalassa. Ja vain muutaman minuutin sisään vielä paljon enemmän. SIltikään heidän elämänsä eivät mene lainkaan samalla tavalla.
Uskokaa jo, horoskoopit ovat humpuukia vaikka kuinka selitätte asioita parhain päin.Ja konkreettinen esimerkki siitä kuinka paljon horoskoopit vaikuttavat ja kuinka paljon perimä, voidaan saada kaksosista. Identtiset kaksoset muistuttavat paljon toisiaan, niin ulkonäön kuin luonteenkin suhteen, epäidenttiset kaksoset taas yhtä vähän tai paljon kuin muutkin ihmiset yleensä.
Jos hyvin samaan aikaan syntymisellä olisi horoskooppien mukaan vaikutus ihmisten luonteeseen ja elämään, sekä identtiset että epäidenttiset kaksoset muistuttaisivat luonteiltaan toisiaan ihan samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ole vaan lähelle sama syntymäaika ei näytä vaikuttavan lainkaan asiaan, vain perimä.
- dumele
Tykkään varoituksista: älä anna vedättää itseäsi... Jos haluaa täyden varmuuden että ei tule koskaan vedätetyksi, ei astrologian, fysiikan tai kirkkohistorian alueella, ei pidä koskaan syntyä maan päälle vaan voi jäädä lillumaan maailmankaikkeuteen protoplasmakokkareena.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982