Olen nuori nainen ja olen noin puolitoista vuotta kärsinyt kummallisesta kutinasta ja kirvelystä alapäässä. Kaikki alkoi siitä, että minulla oli hiivatulehdus jonka hoidin Canesten puikolla ja voiteella pois. Hiiva lähti pois ja olin helpottunut.
Mutta sitten kutina alkoi taas, tällä kertaa ulkosynnyttimissä, eli ei siis ollenkaan sisältä kutittanut. Käytin jonkun aikaa Daktarin voidetta ulkosynnyttimiin, joka auttoi taas. Mutta taas se kutina alkoi! Huomasin yhdessä vaiheessa, kun tutkin itseäni, että suurempiin häpyhuuliin, lähellä emättimen aukkoa, kertyy paljon smegmaa.Töhnän alla oleva iho punoittaa. Ja olen huomannut myös sen, että kutina ja kirvely loppuvat heti kun kuukautiseni alkavat. Ja muutaman päivän päästä menkkojen loppumisesta kaikki oireet tulevat taas. Onneksi ne kutisevat alueet ei leviä ikinä, vaan pysyvät samassa paikassa. Tämä ei tunnu hiivatulehdukselta vaan enemmänkin tuntuu siltä, että alapääni on kuiva. Valkovuotoa tulee niukasti, se ei tuoksu pahalta eikä ole kokkareista.
Olen neitsyt enkä käytä e-pillereitä. En ole ylipainoinen eikä minulla ole diabetesta.En muista edes milloin viimeksi olen syönyt antibiootteja. Enkä myöskään pese alapäätäni kuin kerran päivässä haalealla vedellä..Nukun ilman pikkuhousuja..Olen kokeillut Ceridalia ja Aqualan-L:llää mutta tuntuu että mikään ei auta... Onko muilla tällaista? Olisi ihana saada tukea.. Tuntuu, että ei pysty elämään normaalisti kun suurimman osan kuukaudesta kirvelee ja joutuu ajattelemaan tällaista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sain itse äskettäin samankaltaisista oireista (jatkuneet kaksi vuotta) diagnoosin krooninen hiiva. Olin myös käynyt läpi hiivahäädön noin vuosi sitten, mutta tämä uusi gyne (professori Jorma Paavonen) sanoi että se ei ole riittänyt. Nyt minulla on Fluconazol 150 mg tabletit ja Paavosen mukaan joudun syömään näitä kauan, muuten ei hiiva lähde. Minulla on jatkokäynti hänen luonaan alkuvuodesta. Lääke on jo auttanut, enää ei kutise. Minulla ei myöskään ole diabetesta, mutta on kilpirauhasen vajaatoiminta, en tiedä onko yhteyttä.