Kärsin kolmisen vuotta anoreksiasta, kunnes läheiset vei hoitoon ja nyt vuoden kamppailun jälkeen paino on vihdoinkin normaalirajoilla. Mutta vaikka tavallaan tiedän, että olen tällaisena paljon kauniimpi kuin anan kuihduttamana en silti pääse eroon siitä syyllisyydentunteesta ja itseinhosta, psykiatrisesta avusta huolimatta. Pystyn nykyään syömänä jo aika hyvin, mutta en halua elää koko elämääni niin että jokainen suupala on pieni sisäinen taistelu ja että aina syömisen jälkeen pitää tehdä jotain hullunkiilto silmissä kaksi tuntia ettei vaan lähtisi lenkille tai oksentaisi. Kaipaisin kokemuksia teiltä muilta, jotka ovat "parantuneet" anasta tai yrittämässä sitä.
Miten parantua?
lonelypug
2130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekkin olen kolmisen vuotta sairastanut anoreksiaa. Olen päässyt normaalipainon alarajoille mutta pääkoppa tulee pahasti perässä.
Sinun ei kannata tuntea syyllisyydentunnetta siitä että olet KAUNIS. Ihmistä ei ole luotu laihduttamaan. Ihminen on luotu syömään,nauttimaan ruoasta!
Mietin usein näitä kysymyksiä: Mitä järkeä on pelätä syömistä? Mitä järkeä on laihduttaa ja ihannoida aliravittua kehoa? Miksi haluaisit viettää sairaaloissa elämääsi? Miksi haluaisit olla laihin? Aina löytyy joku joka on laihempi,huonommassa kunnossa. Ja vaikka olisitkin laihin,mitä olisit voittanut? Ihmisten säälivät katseet ja onnettoman elämän,sitäkö sinä haluat? Et sinä saa työpaikkaa jos suosituspapereissa lukee painolukemasi ja kuinka monessa hoitopaikassa olet ollut, tai kuinka monta kertaa olet ollut letkussa!
Eihän anoreksiassa olekkaan mitään logiikkaa. Anoreksia ei koskaan ole tyytyväinen! Vasta sitten kun makaat haudassa se jättää sinut rauhaan. Silloin se katsoo seuraavan uhrin-ja tekee saman tempun hänelle.
Anteeksi raaka puheeni anoreksiasta,mutta sairaus on paljon raaempi kuin puheeni!
Minua anoreksiakamppailussa on auttanut,kun pidän mielessäni että aina kun minulle tulee jokin sairas ajatus,teen päinvastoin kuin mitä mörkö sanoo,esim "jätä vähän maitoa lasin pohjalle"-juot joka tilkan,"murustelet leivän ja syöt reunat ensiksi"-syöt leivän normaalisti. Tai ennen kuin katsot peiliin,hoet itsellesi minuutin "minä olen kaunis,minä olen kaunis,minä olen kaunis..." Se voi auttaakkin,ei nuo sanat ainakaan pahenna asiaa. :)
Aina kun käyt läpi ahdistuksen,etkä mene ajatusten mukaan,helpottuu ahdistus vähäsen. Tämä on pieni prosessi,mutta se kannattaa!
Tsemppiä!
Anteeksi,korjaus.
pitkä prosessi.(ei pieni).