Miten se on mahdollista, että kaiken jälkeen tulet tasaisin väliajoin kuin tsunami solumuistiini. Vieläkö se toimii meidän välillä, tunteiden yhteys? Tänään taas sydämeni ja kurkkuni puristuu kuin joku puristaisi minut nyrkkiin ja haukon henkeä kuin kala.
Ulkoiset tekijät, kuten tänään konsertin musiikki, veivät minut tarinaamme sisälle.
Se puukko ei lähde vain irti jonka siihen istutit lähtiessäsi lahjaksi. Sen kanssa olen oppinut elämään ja myös eheytymään sillä rikkoutumisen kautta voi aidosti eheytyä elämälle. Minulla on silti niin ikävä, niin ikävä kuin oli silloin. Et voi lähteä minusta sillä olet osa minua vaikka emme näkisi tässä elossa enää päiväkään.
Tänään minun oli pakko kantaa niitä helyjä ikään kuin joku muu ne olisi päälleni laittanut.
Hyvää Joulua pieni.
Ulkoiset tekijät, kuten tänään konsertin musiikki, veivät minut tarinaamme sisälle.
Se puukko ei lähde vain irti jonka siihen istutit lähtiessäsi lahjaksi. Sen kanssa olen oppinut elämään ja myös eheytymään sillä rikkoutumisen kautta voi aidosti eheytyä elämälle. Minulla on silti niin ikävä, niin ikävä kuin oli silloin. Et voi lähteä minusta sillä olet osa minua vaikka emme näkisi tässä elossa enää päiväkään.
Tänään minun oli pakko kantaa niitä helyjä ikään kuin joku muu ne olisi päälleni laittanut.
Hyvää Joulua pieni.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kävit?
Hän on minussa. Hän on ajatuksissa, teoissani, tunteissani, konkreettisesti kun silloin ennen.
Kun naputtelen konettani, kun kuulen nimen, maksan ostoksiani hän on aina mielessä. Musiikista ennenkaikkea tulee mieleeni, tietyistä bändeistä, tyyleistä, mistä vaan.
Saas nähdä kauanko hän asuu päässäni näin tiiviisti. Saattaa olla että todella pitkään.
Välillä vatsaani kouristaa, fyysisiä oireita, psyykkisistä puhumattakaan.
sormuksiako? Miksette näkisi, mikä estää?
Naiselle vai miehelle, sano nyt jotain.
Mitä ihmettä voisin tehdä poistaakseni kipusi? En taida edes tietää mihin sinut jätin.
Taivas mitä olen sinulle tehnyt.
Täh?
ihan hiljaa, kaukaa
sisältäni pikkuhiljaa
surmaa
sanoin niin paljon
merkitsinkö mitään
sitä tiedä ees en
Tiedät sä sen
ollako vai ei
hiljaisuus sun
Mitä se pitäisi kertoo
poistua mun pitää
Aloittajahan on tietysti osassa konsertissa. Näytettelijä, laulaja, lavaste, mitä tahansa. Ihmiset, ymmärtäkää lukemanne.
Mutta tuli tuota lukiessa mieleen, miten ihmisten kokemus kivusta ja kaipauksesta on niin samanlainen, universaali. Se iskee näyttämöllä, kadulla, kotisohvalla, ruokatunnilla.
Komensin tänään itseäni jatkamaan väkisin eteenpäin epätoivon hetkenä kaupassa ruokaostoksia tehdessäni, kun muistin, että en osta enää hänelle lainkaan. Se nyrkki joka puristui kaiken ympärille, se kauhea tietoisuus. Teki mieli jättää ne ostokset siihen ja rynnätä ulos. En jättänyt, mutta sisälläni soi tasaisen tappava jytke: häntä ei enää ole, häntä ei enää ole, häntä ei enää ole.
Joskus kun tuijotan kaukaisuuteen, olen vaipunut ajatuksiin sinusta ja muistelen meitä. Havahtuessani olen ihmeissäni siitä mitä vieläkin tunnen.
Hyvää joulua pieni.
Eipä ole täällä korpien kätköissä kuusen huminassa konsertteja.
muistelen sinua, et tiedä kuinka vierelleni sinua kaipaankaan, ikävä on valtava, vaivun myös keskenkaiken ajatuksiini, sinä mielessä alati, en voi mitään.
Ikävä vie voimat ja vetää ruttuun.