Hajanisia muistoja: rotukoiria ihmisiä,

Kun täällä on sanottu, että tiedän vain ihmisistä, ja siksi arveltu poliisiksi, niin pistän vaihteeksi muistakin kuin ihmisistä.

Lieksan ensimmäinen Saksanpaimenkoira oli rakennusmestari Antikaisella.
Se herätti kovasti ihmetystä susimaisella ulkonäöllä.
Tämä Antikainen kävisi melkein eräänlaiseksi legendaksi saavutustensa vuoksi

Ensimmäinen "Lassie" oli Haantiolla joka asui Rantalassa.

Ensimmäinen Lapinkoira oli Hiltusen Ossilla Mähköllä. Pitovaikeuksien vuoksi palautti Lappiin josta oli sen tuonutkin.

Ensimmäinen Karkeakarvainen kettuterrieri oli hammaslääkäri Inkeri Ryynäsellä.

Ensimmäisen Airedalenterrierin tuojaa en kuolemaksenikaan muista nimeltä. Oli kuitenkin Lieksan "kermaa".

Näitä alettiin tuoda viiskytluvun alussa.

Tietysti oli Suomen Pystykorvaa, Karjalan karhukoiraa ja Suomen ajokoiraa jo ennestään.
54515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Oletko tuon rakennusmestarin nimestä ihan varma. Muistan nimittäin erään toisen rak.m. jolla myös oli saman rotuinen koira hyvin aikaisin ja nimi oli lähes sama.

Vanhempani tunsivat Haantiot ja heidän sukuaan on edelleen Lieksassa, sukunimi vain on toinen.

Hauskoja joka tapauksessa nämä eläinmuistelot.

Äänestä

En nyt 100% varma, mutta muistelen noin. Olisko joku Anttila tai lähellä kuitenkin.
Kyseinen rakennusmestari oli Lieksan ensimmäisten kerrostalojen rakentamisen mestarina.
Nitä taloja sanottiin Arva-taloiksi.
Tuolla rakennusmestarilla oli vaimona Tammiston tyttö Haminasta. Tytön veli on nykyjään Kotkassa yhden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Tuo "tyttö" oli vaalea hieman punatukkainen aika topakka täti.
Onko sama henkilö.
Kyllä minun mielessä on jotta olis ollu Antikainen.
Onko sama mies. Ketä sinä tarkotit?

Äänestä
  • Höh vastasin vahingossa itelleni. Piti sinulle vastata.
    Vai on Haantioita vielä siellä.
    Se Haantion koiran nimi oli Tommi.

    Tarkottamani rakennusmestari piti huolen, että laatu oli hyvä. Kustannus ei ollut tärkein.
    Eikä taloja sanottu Arva-taloiksi vaan Arava-taloiksi.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Höh vastasin vahingossa itelleni. Piti sinulle vastata.
    Vai on Haantioita vielä siellä.
    Se Haantion koiran nimi oli Tommi.

    Tarkottamani rakennusmestari piti huolen, että laatu oli hyvä. Kustannus ei ollut tärkein.
    Eikä taloja sanottu Arva-taloiksi vaan Arava-taloiksi.

    Eri miehessä ollaan. Joten muistat varmaan nimenkin oikein. Tuo muu kuvauksesi ei sovi tähän henkilöön, jota ajattelin.

    Ainakin Haantion tytär on asunut Lieksassa. Hänen poikansa on meikäläisen ikäluokkaa kuuttakymppiä lähestyviä. Kuskaili vanhenevia isovanhempiaan joskus, siksi muistan sukulaisuuden. Muistan kyllä nimen, mutta koska ei liity oikeastaan tähän asiaan, en viitsi sitä kirjoittaa. Tiedät ko. suvun ihan sata varmasti. Yhtä erikoinen nimi kuin tuo Haantiokin ja kauppahommiin liittyy.

    Äänestä

  • Eri rakentaja kirjoitti:

    No hyvä jotta minun muisti ei niin paljon pettäny tuossa nimessä.
    Jos on kauppiassuvusta kyse niin tiijän varmasti, ei epäilystäkäään.
    Koiran nimmee muistelen hämärästi jotta olis ollu Rex. Sama kun Mustanaamiolla;))
    Muutaman kerran silittelin ja taputtelin sitä koiraa.

    Haantion Tommin kanssa minä olin huonossa välilöessä. Kumpikaan ei tykätty toisistaan.
    Ryynäsen Inkerin ja Hiltusen Ossin koirat oli monesti minulla hoidossa. Eikä karanneet vaikka oli vapaana. Omistajiltaan karkasivat heti.

    Äänestä

Kylläpä oli -60 luvun alussa rakennusliike Antikainen Lieksassa ja he rakensivat ainakin sen kerrostalon joka on kirjaston lähellä, en muista tarkkaa osoitetta? Semmoinen lyhyträystäinen pieni kerrostalo?
Vanhan Antikaisen etunimeä en muista mutta poikansa oli Kauko etunimeltään ja oli rakennusmestarin firmassa? Muistan nöösipoikana sen rakennusliikkeen KAZ merkkisen kuorma-auton jossa oli ns. rataskippi ja se hiekkalastissa ollut lava aina paukahti alas kun rattaat ei pelannut kunnolla!

Äänestä
  • Einarihan se Antikainen oli. Talo on Vornankadun päässä lähellä Kainuuntietä.

    Äänestä

  • tahvo4 kirjoitti:

    Einarihan se Antikainen oli. Talo on Vornankadun päässä lähellä Kainuuntietä.

    Mukava lukea muisteluja rakennusmestari Antikaisesta. Vornankatu 19 on talon osoite ja komea koivukuja johti taloon. Äitini Elma Piiroinen ja miehensä Veikko Piiroinen ostivat talosta huoneiston ja tiesivät kertoa, että alun alkaen rakennusmestari Antikainen oli rakennuttanut talon perheelleen ja se on tehty erinomaisen huolella ja kestäväksi. Oma mielikuvani talosta on, että se kuin sadusta kolme porsasta ja susi. Talo on kestänyt vuosikymmenet ja osaltaan määritellyt Vornankadun rakennuskannan ulkonäköä, siis punatiilen käytön kerrostalon ja rivitalojen materiaalina. Kadulla on myös kauniita ja huolella hoidettuja hirsi-ja puurakenteisia omakotitaloja. Puusto koivukujineen ja pihlaja-aitoineen kertoo asujaimiston ymmärtävän ja arvostavan maiseman ja rakennusperinteen yhteyden ja kulttuurihistoriallisen arvon.

    Äänestä

Mähkön hautausmaalla oli talvella haudankaivajaa tuuraamassa eräs mies. Hänen hermonsa ei kestänyt touhua.
Eräänä yönä talviaikaan hän meni sinne laittoi jonkun kilon dynamiittia aloittamaansa hautaan ja räjäytti. Poliisit tuli yöllä paikalle kun pamas kuului kauas.
Mies oli sanonut vain, että tein useamman kuopan kerralla ettei tarvitse aina olla routaiseen maahan kaivamassa.
Saman miehen toisesta tempauksesta kerroin tuossa Leiska aloituksessa sen loppupuolella.

Äänestä
  • Olen kuullut molemmista tapauksista. Asuiko tuo mies Mähköllä lähellä jokea.

    Äänestä

Aivan selvästi sinä olet joku Lieksan viranomainen, mutta mikä. Vastaa rehellisesti - asutko vielä Lieksassa. Jostain sin saat koko ajan tietoa. Oletko vanhainkodissa ja siellä juttelet toisten huru-ukkojen kanssa, ei muuten voi kukaan noin paljon muistaa.

Äänestä
  • minäkin varmistuin samasta asiasta kun osasi selittää jopa antikaisen vaaimon ja vaimon suvun nykytilanteenkin. kamuttaja on varmasti vaarallinen mies tällä palstalla. tehdään yhdessä hänestä ylläpitoon ilmoitus. se hamppari uskkii vain tietoja supolle tai jollekin vieraalle valtiolla

    Äänestä

  • mielenosoitu pystyyn kirjoitti:

    minäkin varmistuin samasta asiasta kun osasi selittää jopa antikaisen vaaimon ja vaimon suvun nykytilanteenkin. kamuttaja on varmasti vaarallinen mies tällä palstalla. tehdään yhdessä hänestä ylläpitoon ilmoitus. se hamppari uskkii vain tietoja supolle tai jollekin vieraalle valtiolla

    mene jo hoitoon

    Äänestä

  • olet sen ansainnut kirjoitti:

    mene jo hoitoon

    Eikö teillä jo silmät aukea mikä tuo kamuttaja oikein on. Vaarallinen koska tietä meistä vaikka kuinka paljon. Mitä kortistoja ihmisistä löytyykän herää nyt kysymys. Teen heti arkena täsät ilmoituksen ja tutkintapynnön poliisille. Heidän on pakko ottaa vakavasti kun on tutkintapyyntö niskassa. Syyttäjä joutuu harkitsemaan syytteen nostoa.

    Äänestä

  • Salat julki heti kirjoitti:

    On kortistot sinustakin kuulemma ja tarkat ovatkin! Kortisto tietää osoitteesi ja puhelinnumerosi, sivilisäätysi ja paljon muuta! Tiedot luovutetaan uudenvuoden jälkeen vielraanvallan agentille jotka suorittavat jatkotoimenpiteet, eli joudutko poliisivankilaan vai suoraan Guantanamon leirille jossa kidutetaan tietoja oletko kalastanut liian tiheillä verkoilla!

    Äänestä

  • Salat julki heti kirjoitti:

    Eikö teillä jo silmät aukea mikä tuo kamuttaja oikein on. Vaarallinen koska tietä meistä vaikka kuinka paljon. Mitä kortistoja ihmisistä löytyykän herää nyt kysymys. Teen heti arkena täsät ilmoituksen ja tutkintapynnön poliisille. Heidän on pakko ottaa vakavasti kun on tutkintapyyntö niskassa. Syyttäjä joutuu harkitsemaan syytteen nostoa.

    Voin kertoa nähneeni kamuttajan kotiarkiston ja vähääkään liioittelematta sitä löytyy 16 hyllymetriä! Jokaisesta lieksalaisesta on tarkat tiedot elämän eri alueet koskien, joten pakoon ette pääse yritettepä piiloutua minne tahansa.

    Äänestä

  • Aivan..aivan.. kirjoitti:

    Voin kertoa nähneeni kamuttajan kotiarkiston ja vähääkään liioittelematta sitä löytyy 16 hyllymetriä! Jokaisesta lieksalaisesta on tarkat tiedot elämän eri alueet koskien, joten pakoon ette pääse yritettepä piiloutua minne tahansa.

    Se oli sitten viimeinen kerta kun kutsuin sinut makkaraa grillaamaan meille. Onneton paljastit arkistoni, tosin kyllä vähättelit kun et tiennyt kaikea.
    Minulla on vielä tuolla perunakuopassa 5 kuution laatikkoa tietoja Lieksan asukkaista alkaen Dimitristä ja Saavasta.
    Paalasmaasta ja Hattusaaresta tehdään Vankileirien saaristo.

    Näin sukuhistoriaa harrastavana olisi kiva nähdä nuo arkistot!
    Tuo 1600-1800 luku kiinnostaisi kovin sekä myös sen jälkeiset ajat, aina suomen sisällissotaan asti !

    Mm kiinnostaisi tetää keitä oli ne jotka jahtasi punikeiksi epäiltyjä Lieksassa, kansalaissodan aikaan?
    Muistaakseni lahtariyksiköitä oli useita kuten kylänlahden tattarin lahtausyksikkö!

    Äänestä

  • Kyrpä-Jooseppi! kirjoitti:

    Tuo sisällissota on aika arka vieläkin.
    Siitä minulla kyllä on jonkinverran tietoan niin lahtareista kuin punikeista.
    Nyt on pakko sanoa, etten uskalla laittaa nimiä, sillä näiden lahtarienkin suvut ovat kohtalaisen merkittäviä Lieksassa vieläkin (ei kaikki).
    Murharyhmiä oli tosiaan useita.
    Erästäkin veti suuren maatilan nuori isäntä joka sekosi jälkeenpain.
    Kiersi pistooli kädessä kotipihaansa aamusta iltaan.
    Omassa suvussanikin oli väkeä kummaltakin puolelta.
    Kostotkin oli kovia, kuten kirveellä tehtyjä ainakin yksi lähipiirissä.
    Viha oli kovaa vielä kauan sotien jälkeenkin.
    Tapetuista vain osa on Änisenvaarassa.

    Tätä aihettä en käsittele enempää, älä loukkaannu.
    Liian kova aihe.

    Kummallla puolella itse olit

    Äänestä

  • puni vai laht kirjoitti:

    Kummallla puolella itse olit

    Jos et kerro kellekkään niin paljastan tämän, mutta vain sinulle.
    Olen 1870-luvulta lähtien ollut PINKKI.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Jos et kerro kellekkään niin paljastan tämän, mutta vain sinulle.
    Olen 1870-luvulta lähtien ollut PINKKI.

    pää kiinni hörhö ja älä ikinä tule lieksaan................ me kaikki tällä palstalla inhoamme sinua sydämmen pohjasta

    Äänestä

  • olet inhokki kirjoitti:

    pää kiinni hörhö ja älä ikinä tule lieksaan................ me kaikki tällä palstalla inhoamme sinua sydämmen pohjasta

    Lepää rauhassa. tuskin tulen enää koskaan Lieksaan. Ei johdu pyynnöstäsi vaan aivan muista seikoista.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Tuo sisällissota on aika arka vieläkin.
    Siitä minulla kyllä on jonkinverran tietoan niin lahtareista kuin punikeista.
    Nyt on pakko sanoa, etten uskalla laittaa nimiä, sillä näiden lahtarienkin suvut ovat kohtalaisen merkittäviä Lieksassa vieläkin (ei kaikki).
    Murharyhmiä oli tosiaan useita.
    Erästäkin veti suuren maatilan nuori isäntä joka sekosi jälkeenpain.
    Kiersi pistooli kädessä kotipihaansa aamusta iltaan.
    Omassa suvussanikin oli väkeä kummaltakin puolelta.
    Kostotkin oli kovia, kuten kirveellä tehtyjä ainakin yksi lähipiirissä.
    Viha oli kovaa vielä kauan sotien jälkeenkin.
    Tapetuista vain osa on Änisenvaarassa.

    Tätä aihettä en käsittele enempää, älä loukkaannu.
    Liian kova aihe.

    Siis vieläkin liian kova aihe ?
    Eiköhän se ole aika purkaa tietonsa ulos, muiden talletettaviksi!
    Ei niitä tietoja levitellä ympäri kyliä kuten rolliakat, vaan arkistoidaan tutkimuksia varten!
    Mie olen yksi kerääjistä JA EN KOSKAAN SANO MISTÄ TIEDOT ON SAATU eikä tulevissa julkaisuissa mainita nimeltä 'osallistuneita'.!
    Pelkät määrät riittää punikki /valkokaarti!/ apurit/ myötäilijät jne jne!

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Tuo sisällissota on aika arka vieläkin.
    Siitä minulla kyllä on jonkinverran tietoan niin lahtareista kuin punikeista.
    Nyt on pakko sanoa, etten uskalla laittaa nimiä, sillä näiden lahtarienkin suvut ovat kohtalaisen merkittäviä Lieksassa vieläkin (ei kaikki).
    Murharyhmiä oli tosiaan useita.
    Erästäkin veti suuren maatilan nuori isäntä joka sekosi jälkeenpain.
    Kiersi pistooli kädessä kotipihaansa aamusta iltaan.
    Omassa suvussanikin oli väkeä kummaltakin puolelta.
    Kostotkin oli kovia, kuten kirveellä tehtyjä ainakin yksi lähipiirissä.
    Viha oli kovaa vielä kauan sotien jälkeenkin.
    Tapetuista vain osa on Änisenvaarassa.

    Tätä aihettä en käsittele enempää, älä loukkaannu.
    Liian kova aihe.

    Siitä vaan rohkaiset mieles ja kirjoitat Kamuttaja::

    osoite on:
    [email protected]

    Äänestä

Tuo Airedalen terrieri oli Rotkoilla.

Äänestä
  • Kiinanpalatsikoira oli kukkakauppias Anni Koistisella. Haukkua räksytti vihaisesti ainkin meitä lapsia, kun asioimme kukkakaupassa.

    Äänestä

  • ruusunnuppuja kirjoitti:

    Kiinanpalatsikoira oli kukkakauppias Anni Koistisella. Haukkua räksytti vihaisesti ainkin meitä lapsia, kun asioimme kukkakaupassa.

    Kiinanpalatsiloira oli myös opettjapariskunta Patrikaisella.
    En nähnyt Kaukon ikinä liikkuvan sen kanssa, vaimo Maila käveli keskustassakin koiran kanssa.
    Sitten tyttö ulkoilutti myöhemmin.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Kiinanpalatsiloira oli myös opettjapariskunta Patrikaisella.
    En nähnyt Kaukon ikinä liikkuvan sen kanssa, vaimo Maila käveli keskustassakin koiran kanssa.
    Sitten tyttö ulkoilutti myöhemmin.

    tytön nimi oli kaija, oltiin koulukavereita

    Äänestä

  • tollo-pässi kirjoitti:

    tytön nimi oli kaija, oltiin koulukavereita

    Niin oli. Olikos hänen veljensä nimi Pe..... Tiedät varmaan lopun.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Niin oli. Olikos hänen veljensä nimi Pe..... Tiedät varmaan lopun.

    Sama henkilö oli juuri kuntavaaliehdokkaana ja jäi varasijalle. Veljen nimi ei alkanut Pe... Hän on jo edesmennyt vaikka oli nuorimies.

    Äänestä

  • Sivusta lisäys kirjoitti:

    Sama henkilö oli juuri kuntavaaliehdokkaana ja jäi varasijalle. Veljen nimi ei alkanut Pe... Hän on jo edesmennyt vaikka oli nuorimies.

    Sitten taisin muistaa väärin. Muistelin nuoremman veljen nimeksi Pertti, mutta ei tainnut olla.
    Näin tuon pojan silloin kun hän oli aika nuori.
    Joku vihjasi minulle joskus, että hän olisi asianajaja Tampereen alueella.
    Hänkin on kuulema Lieksasta.
    No hyvä kun selvisi.
    Hänestä minulla ei ole mitään kirjallista, vain muistokuva ja ihmistenpuheita.

    Jos aiemmat kirjoituksesi siitä milloin olet Lieksassa asunut pitelevät paikkaasa niin et ole tämän henkilön nuoruusaikoina enää täällä asustellu. Hän oli -60 luvulla syntynyt.

    Äänestä

  • Nuorena pois nukkunu kirjoitti:

    Jos aiemmat kirjoituksesi siitä milloin olet Lieksassa asunut pitelevät paikkaasa niin et ole tämän henkilön nuoruusaikoina enää täällä asustellu. Hän oli -60 luvulla syntynyt.

    Pitä paikknsa aiemmat. en ole nähnyt tuolloin syntyneitä kuin korkeintaan käydessäni Lieksassa.
    Viimeksi oli siellä lähes 10 vuotta sitten.
    Aivan ilmeisesti sekoitan johonkin toiseen poikaan.

    Äänestä

  • Kamuttaja-Setä kirjoitti:

    Pitä paikknsa aiemmat. en ole nähnyt tuolloin syntyneitä kuin korkeintaan käydessäni Lieksassa.
    Viimeksi oli siellä lähes 10 vuotta sitten.
    Aivan ilmeisesti sekoitan johonkin toiseen poikaan.

    älä valehtele kun kerran asut koko ajan lieksassa ja olet sossussa töissä...........tiedän takkaan kuka olet senkin liero

    Äänestä

Patrikaisen Kaukolla oli Skoda. Taisi olla Lieksan ensimmäinen. Kerran hän oli ollut kesällä perheineen lomareisulla Keski-Euroopassa Skodalla.
Jälkeenpäin tavatessamme näytti minulle innoissaan kuvaa siitä Brysselin Pissa-pojasta. Yhdessä ihmeteltiin.

Äänestä
  • Oletko sinä entisiä Rantalan tai jonkun muun Pielisjärven tai Lieksan kauppalan koulun tai Lyseon koulun opettajia, nyt alkaa tuntua siltä.

    Äänestä

  • Minä näin hänet viimeksi televisiossa karjalaisia evakkoja käsittelevässä ohjelmassa. Piippu heilui silloin vielä vilkkaasti. Siinä hän kertoi myös äidistään, joka oli menettänyt kätensä puimakoneonnettomuudessa, jos oikein ymmärsin.
    Hänen veljensä muuten on KT, dosentti Joensuussa eli saman alan miehiä. Lieksassa sukua on vielä lisää.
    Parempi nimitys tuolle autolle olisi paikallisesti käytetty _ _ _ _ _ _:))

    Äänestä

Näin joskus 70-luvun lopussa Lieksassa Partacollien. Oli kmea yksilö kenen lie tietääkö joku. Kamuttaja ei tiedä koska on lähtenyt oliko se nyt 50-luvulla pois. Kuka tietää.

Äänestä

Partacolliet Lieksaan toi silloisen palopäällikkö Nurmen vaimo. Niitä oli yhteen aikaan Lieksassa melko paljon.

Äänestä
  • Nyt täällä on muotia joku hyvin iso ja laiha köyryselkäinen pitkäkarvainen koira. Varmaan joku sekarotuinen.

    Äänestä

  • 50-luvun loppupuolella pääosa Lieksan koirista oli metsästyskoiria ja pihan vahteja, vähemmän oli seurakoiria. Yhden muistan. Se oli apteekkari Juhanon pitkäkarvainen collie. Tätä rotunimeä ei ainakaan lapset tienneet vaan se oli lassie. Ihmetystä herätti se, että tämän koiran pääväri oli musta eikä kullan keltainen kuten oikealla Lassiella.

    Äänestä

Tiedoksi kaikille, kamuttaja oliLieksan ensimmÄinen asukas ja toi tullessaan Uralilta mukanaan Lieksane nsimmäisen lehmän. Näin minulle jo lapsena kerrottiin.

Äänestä
  • Toi se mukanaan Lieksan ensimmäisen koiran, joka myöhemmin huomattiin sudeksi, mutta sekös ei Kamuttajaa haitannut. Sen kanssa se oli metsästänyt täyttä päätä. Siitä sai alkunsa Lieksan susikanta. Näin vanha tarina kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toi se mukanaan Lieksan ensimmäisen koiran, joka myöhemmin huomattiin sudeksi, mutta sekös ei Kamuttajaa haitannut. Sen kanssa se oli metsästänyt täyttä päätä. Siitä sai alkunsa Lieksan susikanta. Näin vanha tarina kertoo.

    Arpajaisissa tai sitten hyllyn setelit kotiin juhla mokka on reppana otti ihan itse varsin komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arpajaisissa tai sitten hyllyn setelit kotiin juhla mokka on reppana otti ihan itse varsin komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik

    Vale jos lumi vesi rahoja massanhik valkea kuin pitkä mela koski vei minne kuin oli puolukka maassa. kenen vika

    Äänestä

Mikä koira sinulla nyt on Kamuttaja?

Äänestä
  • Olen kamun tuttu ja tiedän mikä rakki sillä on.

    Äänestä

  • Harppi silakoita maksaa kilon verran haittaava tekijä ei tarvitse olla savisuus ja juhlitaan kotimaa päivitetty viimeksi hissanmaik

    Äänestä

  • Oliko ne niitä huuhattelijoiden porukan mukaa tulleita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kamuttaja-Setä kirjoitti:

Kun täällä on sanottu, että tiedän vain ihmisistä, ja siksi arveltu poliisiksi, niin pistän vaihteeksi muistakin kuin ihmisistä.

Lieksan ensimmäinen Saksanpaimenkoira oli rakennusmestari Antikaisella.
Se herätti kovasti ihmetystä susimaisella ulkonäöllä.
Tämä Antikainen kävisi melkein eräänlaiseksi legendaksi saavutustensa vuoksi

Ensimmäinen "Lassie" oli Haantiolla joka asui Rantalassa.

Ensimmäinen Lapinkoira oli Hiltusen Ossilla Mähköllä. Pitovaikeuksien vuoksi palautti Lappiin josta oli sen tuonutkin.

Ensimmäinen Karkeakarvainen kettuterrieri oli hammaslääkäri Inkeri Ryynäsellä.

Ensimmäisen Airedalenterrierin tuojaa en kuolemaksenikaan muista nimeltä. Oli kuitenkin Lieksan "kermaa".

Näitä alettiin tuoda viiskytluvun alussa.

Tietysti oli Suomen Pystykorvaa, Karjalan karhukoiraa ja Suomen ajokoiraa jo ennestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu