Nettipropakandaa

TV stä tuli viikolla ohjelmaa jossa esiteltiin erästä Virolaista nais näyttelijää. Kyseinen nainen oli mukana Virolaisessa elokuvassa jonka rahoitus oli yksityiseltä. Elokuva oli saanut paljon kiinnostusta kansainvälisesti. Muistaakseni kyseinen elokuva on esityskiellossa Virossa? Elokuvassa Virolainen nainen esittää huonotapaista naista.
Mikä sinänsä ei ole ihmeellistä. Kun elokuvaa on esitelty kansainväilsellä foorumeilla niin (virolaiset?) ovat pistäneet ennenkuulumattoman paljon kielteistä palautetta nettiin . Nettikirjoitteluissa jotka ovat olleet pääosinkin vihakirjoituksia ovat (virolaiset?) kirjoitelleet käsittämättömän alaarvoisesti kyseisestä naisesta.
Kyseinen nainen on nettikirjoitteluissa yleisesti esitetty sellaiseksi että hän ihan oikeastikin olisi elokuvan roolin kaltainen? Nainen valitteli haastattelussa jonka hän oli antanut maamme televisiolle ettei tällaista kirjoittelua voisi tapahtua missään , paitsi Virossa.

Tuli vain mieleeni ettei vaan ne lukemattomat vihakirjoitukset olisikin Viron (venäläisten ?) kirjoittelua. Ohjelmassa kerrottiin Viron ja Viron (venäläisten)
erilaisista kulttuurieroista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eroja. kirjoitti:

TV stä tuli viikolla ohjelmaa jossa esiteltiin erästä Virolaista nais näyttelijää. Kyseinen nainen oli mukana Virolaisessa elokuvassa jonka rahoitus oli yksityiseltä. Elokuva oli saanut paljon kiinnostusta kansainvälisesti. Muistaakseni kyseinen elokuva on esityskiellossa Virossa? Elokuvassa Virolainen nainen esittää huonotapaista naista.
Mikä sinänsä ei ole ihmeellistä. Kun elokuvaa on esitelty kansainväilsellä foorumeilla niin (virolaiset?) ovat pistäneet ennenkuulumattoman paljon kielteistä palautetta nettiin . Nettikirjoitteluissa jotka ovat olleet pääosinkin vihakirjoituksia ovat (virolaiset?) kirjoitelleet käsittämättömän alaarvoisesti kyseisestä naisesta.
Kyseinen nainen on nettikirjoitteluissa yleisesti esitetty sellaiseksi että hän ihan oikeastikin olisi elokuvan roolin kaltainen? Nainen valitteli haastattelussa jonka hän oli antanut maamme televisiolle ettei tällaista kirjoittelua voisi tapahtua missään , paitsi Virossa.

Tuli vain mieleeni ettei vaan ne lukemattomat vihakirjoitukset olisikin Viron (venäläisten ?) kirjoittelua. Ohjelmassa kerrottiin Viron ja Viron (venäläisten)
erilaisista kulttuurieroista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu