Tuli pakottava tarve avautua.
Syy siihen, miksi en tehnyt minkäänlaista aloitetta silloin kun vielä sentään näin häntä - eli J:tä - johtuu siitä, että aiemminkin kun olen ollut ns. täysin varma jonkun ihmisen suhteen ja jollain ihmeen konstilla saanut vieläpä jonkun aloitteen tapaisenkin tehtyä, niin perseelleenhän se on kuitenkin mennyt. Tunne ei ole ollut molemminpuolinen.
Aiemmalla tarkoitan siis sitä, että nuo sijoittuvat aikaan ennen kuin "huomasin" tämän nykyisen ihastukseni, että hän muka saattaisi olla kiinnostunut minusta. Ne ovat myös olleet pitkäaikaisia ihastuksia, aivan kuten tämäkin.
Monesti kuulee tai lukee jostain, että ihminen katuu niitä asioita jotka jättää tekemättä. Paskan marjat. Kokemuksesta sanon, että minä ainakin kadun tässä tapauksessa niitä asioita, jotka olen tehnyt. Siis niitä tehtyjä aloitteita, miten pahasti sitä ihminen voikaan erehtyä.
Siitä, kun viimeksi olin hänen - siis J:n - kanssa minkäänlaisessa kanssakäymisessä, on kulunut jo niin paljon aikaa, ettei ole pienintäkään syytä olettaa, että joskus kenties sattumalta kohdatessa "juttu" jatkuisi edes siitä mihin se viimeksi jäi. Kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä. Emmekä me sitä paitsi kohtaa - edes sattumalta. Huomattu on.
Ennen häntä olin jo ajat sitten periaatteessa luopunut toivosta, että yksin tässä ollaan hamaan loppuun saakka aivan kuten siihenkin asti. Sitten: yksi pitkä katse häneltä silloin n. 2,5 vuotta sitten (muistaakseni), ja se oli menoa. Olenkin koittanut pitää pään kylmänä ja muistaa ne varoittavat esimerkit menneisyydestä. Ei minulle ole ketään olemassa, olen liian outo tähän maailmaan.
Joskus sitä vain toivoo nukkumaan mennessään, ettei aamulla enää heräisikään.
Syy siihen, miksi en tehnyt minkäänlaista aloitetta silloin kun vielä sentään näin häntä - eli J:tä - johtuu siitä, että aiemminkin kun olen ollut ns. täysin varma jonkun ihmisen suhteen ja jollain ihmeen konstilla saanut vieläpä jonkun aloitteen tapaisenkin tehtyä, niin perseelleenhän se on kuitenkin mennyt. Tunne ei ole ollut molemminpuolinen.
Aiemmalla tarkoitan siis sitä, että nuo sijoittuvat aikaan ennen kuin "huomasin" tämän nykyisen ihastukseni, että hän muka saattaisi olla kiinnostunut minusta. Ne ovat myös olleet pitkäaikaisia ihastuksia, aivan kuten tämäkin.
Monesti kuulee tai lukee jostain, että ihminen katuu niitä asioita jotka jättää tekemättä. Paskan marjat. Kokemuksesta sanon, että minä ainakin kadun tässä tapauksessa niitä asioita, jotka olen tehnyt. Siis niitä tehtyjä aloitteita, miten pahasti sitä ihminen voikaan erehtyä.
Siitä, kun viimeksi olin hänen - siis J:n - kanssa minkäänlaisessa kanssakäymisessä, on kulunut jo niin paljon aikaa, ettei ole pienintäkään syytä olettaa, että joskus kenties sattumalta kohdatessa "juttu" jatkuisi edes siitä mihin se viimeksi jäi. Kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä. Emmekä me sitä paitsi kohtaa - edes sattumalta. Huomattu on.
Ennen häntä olin jo ajat sitten periaatteessa luopunut toivosta, että yksin tässä ollaan hamaan loppuun saakka aivan kuten siihenkin asti. Sitten: yksi pitkä katse häneltä silloin n. 2,5 vuotta sitten (muistaakseni), ja se oli menoa. Olenkin koittanut pitää pään kylmänä ja muistaa ne varoittavat esimerkit menneisyydestä. Ei minulle ole ketään olemassa, olen liian outo tähän maailmaan.
Joskus sitä vain toivoo nukkumaan mennessään, ettei aamulla enää heräisikään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
täällä toinen outo, nainen ja olen huomannut saman asian, ei täällä ole miestä mulle eli saan viettää vanhuuteni ihan yksin.
täällä pohjoisessa vähän samansuuntaisia ajatuksia..
Minäkin toivon, etten heräisi. Olen ollut outo koko elämäni.
En odota mitään, en vaadi elämältä mitään, olisin vaan halunnut elää omaa tylsää elämää. Siihen ei anneta sitten millään mahdollisuutta.
En ole tavoitellut maallista mammonaa, en koreita vaatteita, en luksuselämää, en ole edes odottanut enää löytäväni ketään elämääni.
Olen tyytynyt kovin vähään. Nyt viedään kaikki taas ja joudun aloittamaan kaiken alusta. Ei vaan ole voimavaroja etenkin kaikki muut megaluokan vastoinkäymiset jotka on vainonneet minua koko elämäni.
Ei ole ihme jos alkaa olemaan takki tyhjä. Ei ole mitään odotuksia elämältä enää. Jos hetken vielä jaksan, sekin on suuri ihme.
En anna koskaan periksi. En kummassakaan asiassa.
Eli te odotatte jotakin tapahtuvaksi, eikö niin? Niinkuin tuo maailmanloppukin puhuttaa ihmisiä. Mielestäni se on vain surullista. Kertoo ihmisten pahoinvoinnista. Odotetaan jotakin, mikä ratkaisisi kaikki ongwlmat puolestamme.. vaikka todellisuudessa nekin ongelmat, minkä kanssa te -ilmeisesti ?- painitte.. ovat hyvin mitättömiä. Mielestäni jokaisella on oileus olla surullinen. Mutta älkää surun takia menettäkö elämänhaluanne. Eikö se voisi kasvattaa sitä?
Maailmalla kuolee pieniä lapsia nälkään. Miettikääpä sitä. Oletteko nähneet silmästä silmään todellista kärsimystä? Minulla pelkkä realistinen kuva, jo mielikuva, saa itseni tuntemaan kiitollisuutta siitä että on elämä. En toivoisi kaikille kuolemaa, toivon pelastusta. Toivon että jokainen yrittäisi parhaansa, auttaakseen toinen toistaan.
Myönnän, olen itsekin tehnyt virheitä. Pahojakin. Mutta olen myös yrittänyt ottaa niistä opilseni. Kasvaa henkisesti.
Onko elämänlasinne puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Nähkä se täytenä. Koskaan ei tiedä, milloin lasi täyttyy. Koska se tyhjenee. Ja se oli siinä. Täyttäkää lasi hyvällä ja rakkaudella. Vaikka niitä pieniäkin asioita kohtaan. Tehkää elämänne jokaisesta hetkestä merkittävä. Pelkällä elämisen kiitollisuutena. Kyllä ne nälkäänäkevät, riutuvat lapsetkin haluavat elää. Varmasti siihen viimeiseen, tuskaiseen hengenvetoon asti. Niin että onko se nyt oikeasti niin vaikeaa vetää se hymy naamaan ja nauttia elämästä? Sellaisena kuin se on annettu.
Hyvää joulua ja lämpöä sydämiinne.
ps.en ole nalkuttaja, en vain pidä valittajista.
Suurin osa ihmisistä, joitain hörhöjä lukuunottamatta, ottaa maailmanlopun läppänä. Se on tietysti surullista, ettei kykene ymmärtämään muiden ihmisten huumorintajua, mutta ehkä sekin on joku taipumus haluta nähdä surua ja pahoinvointia kanssaihmisissä, jotta voi sitten leikkiä hoitajaa?
Minulla tulee tästä viestistä mieleen, että siellä joku kultalusikka suussa syntynyt kermaperse ja muutenkin kaikin puolin hieno ihminen opettaa muille kuinka kuuluu elää.
Helppo kai se on sitä ainaisen positiivisuuden ilosanomaa muille levittää, jos oma elämä on aina ollut pelkästään ihanan fantsua, ilman pienintäkään käsitystä siitä, kun aina vaan tulee paskaa niskaan tekipä mitä tahansa. Kyllä siinä vahvempikin pikkuhiljaa kyynistyy.
Ja tuo nälkää näkeviin lapsiin vetoaminen on kaikessa naiivissa korniudessaan melkeinpä jo omalla tavallaan sööttiä. Ulkoa opeteltuja fraaseja, onttona kumisevia tyhjiä sanoja pötkössä. Mutta mikäpäs siinä, jos sillä tavalla itsellesi puhtaan omantunnon saat.
ihan kuinvain :) kyllä ihmisistä yleensä aistii, ovatko huumori kannalla vai tosissaan. eikä ole tarpeen leikkiä hoitajaa ;) haluan vain herättää ihmiset ajattelemaan myönteisemmin.
hyvää joulua ! :)
no mÄntti hei. älä nyt mulle suutu, jooko?:) en ole kultalusikka per seessä syntynyt. päimvastoin. aina tullut sitä paskaa niskaan. mutta mulla on sellane asenne että periksi ei anneta vaikka mikä olis. minähän jaksan sinne hamaan hautaan asti. vastakun olen imeytynyt matojen ravinnoksi, voin luovuttaa. mutta nytpä haasteen heitit. yleensä tällane ravistelu asenne on saattanut jonkun herättää.. mutta nytpäs ei auttanut. joten myönnän tappioni ja pyydän nöyrästi anteeksi, typerän naivia kirjoitustani. :)