jouluaattona

Me isovanhemmat menemme nyt viettämään joulua lapsemme perheen luo, jossa he ovat valmistaneet omanlaista jouluaan lapsilleen. Ihan mukava näin päin, kun aina ennen lapset tulivat meille joulun viettoon. Mukavaa, kun me nuortemme molemmat isovanhemmat on kutsuttu.

On hauska nähdä, mitä perinteitä tyttäreni jatkaaa omissa joulun valmisteluissaan, kun nuoret ovat aina halunneet tulla lapsuudenkotiinsa joulun viettoon. - Sen ainakin tiedän, että tyttäreni ei valmistele jouluruokia alusta asti, hän on sen verran kiireinen työssään ja toimissaan, mutta perinteiset tortut ja piparit valmistetaan lasten kanssa ja ehkä koristellaankin, samoin kinkkukin on itse paistettu. Mutta tiedän, että heillä on kevennetty versio jouluruuista ja se on ihan OK.

Ihanaa kuitenkin, kun vietämme yhteistä aikaa.
4285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvää Joulua kaikille isovanhemmille!
Lapsille ja lastenlapsille!

Äänestä

Mekin olimme tyttären perheen luona jouluaaton vietossa ja söimme ihanat tarjoilut, jotka tytär oli tehnyt alusta loppuun asti ihan itse, laatikot, graavit lohet, grillasi lohta, rosollit, kinkku, leivonnaiset ja mitä kaikkea siellä olikaan, Kiitos, oli tosi ihanaa. Tietenkin kaikki isovanhemmat veivät mennessään perinteisiä ja toivottuja tuomisia heidän toivomustensa mukaan yhteiseen ruokapöytään.

Noniin, eihän se kaikki niin suloisesti sujukaan. Aina on mukana mielensä pahoittajia ja toisten mielen pahoittajia. Suku on pahin, ei siitä mihinkään pääse. Kyllä taas naurattaa (kun itse en töpännyt) kun taas tuli puheeksi, missä ensi jouluna ollaan. Itse olisin hiton kaukana kaikista sukulaisista, voisin ottaa lapsenlapset mukaan ja köllötellä jossain missä ei olisi joulusta tietoakaan. Kyllä tämä on jo niin nähty !

Äänestä

Perhe on pahin. Nähty on.
Naurettavaa, että mennään yhden ihmisen kotiin, joka on itse tehnyt roosollit ja loorat, naurettavaa, kuka niitä haluaa, ikäviä ihmisiä, kamalia lahjoja.

Lapsenlapsia pitää ohjeistaa, etteivät innostu tästä hössötyksestä. Pitää viedä ne pois jouluttomaan paikkaan ensi vuonna. Täällä on niin ankeaa ikävää ja tylsää.

Kyllä joulu on nähty!

Äänestä

Minusta on mukava nähdä rakkaimpiaan näin pitkän, sateisen ja kiireisen syksyn jälkeen. - Maisemakin on niin kaunis - jouluinen ja rauhaisa. Pakkanen verottaa ulkoilijoita, on mukava istua sisällä, lämpimässä joulukuusen tuoksussa ja kynttilänvalossa ja nauttia kiireettömästä tunnelmasta - lastenlapsetkin tutkivat uusia joululahjojaan ja leikkivät aivan sovussa keskenään.

Meidän joulumme on sujunut mukavasti, ei turhaa stressiä jouluruuista, lahjoista tai ylettömästä rahanmenosta. Kiva vaan nähdä rakkaimpiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joulumieltä kaikille kirjoitti:

Me isovanhemmat menemme nyt viettämään joulua lapsemme perheen luo, jossa he ovat valmistaneet omanlaista jouluaan lapsilleen. Ihan mukava näin päin, kun aina ennen lapset tulivat meille joulun viettoon. Mukavaa, kun me nuortemme molemmat isovanhemmat on kutsuttu.

On hauska nähdä, mitä perinteitä tyttäreni jatkaaa omissa joulun valmisteluissaan, kun nuoret ovat aina halunneet tulla lapsuudenkotiinsa joulun viettoon. - Sen ainakin tiedän, että tyttäreni ei valmistele jouluruokia alusta asti, hän on sen verran kiireinen työssään ja toimissaan, mutta perinteiset tortut ja piparit valmistetaan lasten kanssa ja ehkä koristellaankin, samoin kinkkukin on itse paistettu. Mutta tiedän, että heillä on kevennetty versio jouluruuista ja se on ihan OK.

Ihanaa kuitenkin, kun vietämme yhteistä aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu