Mutta mikä sai hänet menemään jos oli kuusijuhlassa vielä kello noin 20 illalla pimeässä yksin leikkimään lumitunneliin ja ei käynyt kotona syömässä ei päivällä eikä koululta tulon jälkeen.
Saattaa jäädä selvittämättä ikuisiksi ajoiksi.
Saattaa jäädä selvittämättä ikuisiksi ajoiksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaan yksinkertainen selitys on se, että onnettomuus tapahtuikin jo päivällä. Luulen poliisin tietävän paljon enemmän kuin on kertonut. Kuitenkin kyse alaikäisistä penskoista, totuus tulee ilmi.
Pikkupojan mieli. Juuri keksitty ruveta kaverin kanssa kaivamaan hienoa tunnelia kinokseen. Eivät he ole samanlaisia kuin me aikuiset. Nälkä unohtuu jos on jotain tosi jänskää ja jonkun lehtitiedon mukaan jo ennalta varoitettua, kiellettyä tekemistä. Päätti vielä ennen kotiin menoa koukata tunnelin kautta, kenties jaloilla potkiskeli kattoa tutuin seurauksin. Ei tässä tuon mystisempää tavitse olla.
Pari lapiota todella löytynyt. Lienevät poliisin hallussa. Mutta eihän poliisi voi 8-vuotisia lapsia heittää häkkiin ja kuulustella. Asian tekee vaikeaksi myös, jos vanhemmat kaikin tavoin yrittävät peitellä, ettei edes koskaan meidän lapset ole kaivaneet lumiluolia ja kieltävät lapsiaan myöntämästä mitään.
Sinut saisi pistää hoitoon perättömien huhujen levittämisestä, se kun on oikeasti rikos.....
Aivan uskomatonta soopaa mitä täällä vauhkotaan.
Antakaa surulle rauha.
Ärsyttävää tälläinen retostelu.
Siis sowhat? Jos vaikka tusina natiaisia on ollut hyppäämässä tuon luolan katolla ja romauttaneet sen...mitä se tieto auttaa. On ymmärrettävää, että näin surullisen tapahtuman jälkeen jokainen terve? ihminen hakee syytä/syyllisiä mutta ei kai nyt voida unohtaa pelkkää vahinkoa..onnettomuutta johon kukaan ei ole syypää. Näin vain kävi.
Jos Artun joku kavereista on pomppinut luolan päällä ja tiennyt toisen olevan sisällä, pelästynyt ja juossut kotiin, koska on tiennyt toimineensa väärin jo luolaa rakentamalla - on varmasti kaikkia pentuja varoitettu. Kaveri on tod näk myös lapsi!!! Sitä ei pidä unohtaa.
Itse kuitenkin uskon, ettei mitään tuonkaltaista ole tapahtunut. Ei pidä nähdä mörköjä siellä missä niitä ei ole. Vain hyväksyä tapahtuma koska aikaa emme voi kääntää nakuttamaan taakse päin.
Itehän poliisisetä sanoo nettivideolla kahdesta lapiosta ja lapset tehneet luomiluolan sekä sen ettei tiedetä vielä oliko Arttu yksin silloin. Mutta sinä teidät ilmeisesti kaiken.
Kyllä poliisi voi kuulustella lapsia. Se tehdään psykologien toimesta ja videoidaan. Paikalla sossut yms, siis taka-alalla.
Ei takuulla ole sattunut tapahtuma illalla, joku tai jotku ovat jostain ihme syystä valehdelleet nähneensä Artun ja että muka meni soramontuille.
On tapahtunut päivällä, löytyi aivan Pöllökujan vierestä lumikasasta.
Se miksi joku valehteli että Arttu nähty illalla, se on outoa...
Tulee väkisin mieleen, suojeli itseään, jos kuitenkin siinä oli muitakin lapsia mukana, esim. linna romahti, lähtivät karkuun, siis muut, tai jotain....
Valehtelu haisi, se että oli nähty kulkevan Metsäkyläntietä soramonttujen suuntaan, sillä metsäkyläntietä ei voi kulkea niiden suuntaan, kun se kiertää ne sorikset. Lapsen kaltainen hätävale. Aikuinen keksisi paremmin, tämä täytyy olla lapsen suusta.
Poliisin pitäisi ottaa ristikuulusteluun tää tyyppi.
Mutta haluuko poliisi muuta ja suojelee lapsukaisia?