Olen 17-vuotias tyttölapsi. Elän tavallisessa lähiössä ja käyn tavallista lukiota. Muuten en koe olevani kovin tavallinen teini, pikemminkin olen se outo lintu jolla on omat, vahvat mielipiteet ja joka osaa olla todella ylidramaattinen, se ns. "erilainen nuori". On vain yksi juttu... Olen kuollut. Luit oikein; Kuollut. Okei, en ehkä yhtä kuollut kuin TV-sarjan Ed Stone, mutta kuitenkin. Kuollut elävä.
Hoidossa olen ollut. Lääkkeitä olen monia kokeillut. Ystävilleni olen puhunut, samoin kun vanhemmille, psykologeille, lääkereille jne.
Olen nauranut, pohdiskellut, yrittänyt seurustella, harrastanut seksiä monessa muodossaan, kirjoitellut tunteitani paperille, kirjoittanut tarinoita ja runoja, piirrellyt ja maalaillut, kävellyt luonnossa, shoppaillut kaupungilla, tehnyt kaikkea hullua ja saanut päähänpistoja, haaveillut, ollut vain yksin paikallani, kuunnellut musiikkia laidasta laitaan, ollut sosiaalinen, pistänyt aluilleen monta haavetta ja saanut ne jopa sujumaan, käynyt festareilla, lukenut, väitellyt, käynyt henkeviä keskusteluja, heittänyt päätöntä läppää, ottanut aurinkoa, kävellyt sateessa, värjännyt hiukseni, vaihtanut tyyliä, boikotoinut epäeettisiä tuotteita, saanut osakseni pitkiä katseita ja pieniä kohteliaisuuksia kaupungilla kävellessäni, rakastanut lähimmäisiäni ja tuntenut että hekin rakastavat minua... yms. yms.
Mutta mitä nyt? Olen edelleen hyvin masentunut ja ahdistunut. Tämäkö siis jatkuu koko elämäni ajan? Minä en enää jaksa tätä!! Kouluun pitäisi mennä, mutten voi kuvitella jaksavani opiskella. Työ vaatii vastapainokseen rentoutumista, mutta minä en ole ollut rentoutunut moneen, moneen kuukauteen. Putoan vain yhteiskunnan kelkasta ja kaikki tulevaisuudensuunnitelmani siinä sivussa. Siivoan kolkkoja toimistoja tai ruinaan rahaa sossulla. Niin siinä taitaa käydä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? En todellakaan enää jaksa kokeilla mitään tyhjää ja tuloksetonta!
Hoidossa olen ollut. Lääkkeitä olen monia kokeillut. Ystävilleni olen puhunut, samoin kun vanhemmille, psykologeille, lääkereille jne.
Olen nauranut, pohdiskellut, yrittänyt seurustella, harrastanut seksiä monessa muodossaan, kirjoitellut tunteitani paperille, kirjoittanut tarinoita ja runoja, piirrellyt ja maalaillut, kävellyt luonnossa, shoppaillut kaupungilla, tehnyt kaikkea hullua ja saanut päähänpistoja, haaveillut, ollut vain yksin paikallani, kuunnellut musiikkia laidasta laitaan, ollut sosiaalinen, pistänyt aluilleen monta haavetta ja saanut ne jopa sujumaan, käynyt festareilla, lukenut, väitellyt, käynyt henkeviä keskusteluja, heittänyt päätöntä läppää, ottanut aurinkoa, kävellyt sateessa, värjännyt hiukseni, vaihtanut tyyliä, boikotoinut epäeettisiä tuotteita, saanut osakseni pitkiä katseita ja pieniä kohteliaisuuksia kaupungilla kävellessäni, rakastanut lähimmäisiäni ja tuntenut että hekin rakastavat minua... yms. yms.
Mutta mitä nyt? Olen edelleen hyvin masentunut ja ahdistunut. Tämäkö siis jatkuu koko elämäni ajan? Minä en enää jaksa tätä!! Kouluun pitäisi mennä, mutten voi kuvitella jaksavani opiskella. Työ vaatii vastapainokseen rentoutumista, mutta minä en ole ollut rentoutunut moneen, moneen kuukauteen. Putoan vain yhteiskunnan kelkasta ja kaikki tulevaisuudensuunnitelmani siinä sivussa. Siivoan kolkkoja toimistoja tai ruinaan rahaa sossulla. Niin siinä taitaa käydä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? En todellakaan enää jaksa kokeilla mitään tyhjää ja tuloksetonta!
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuttua. kokeile jos kävisit juttelee luokanvalvojalles/kuraattorille että jos saisit jotain kevennystä opiskeluusi, tai kävisit lukion vaikka neljässä vuodessa tai jtn..
helppohan se on neuvoa mutta tiedän, käytännössä vaikeaa. en tiedä itsekään mitä teen, olkoon se sulle lohduksi.
kuullostat todella mielenkiintoiselta tyypiltä!oispa ite joskus noin rohkea! mutta silti väität olevasi masentunut..koeta vähentää noita kokemuksia,ehkä oot saannu yliannostuksen?varsinkin seksin suhteen,varsinkin jos kumppani vaihtuu kokemusten kanssa,ni ei siitä jää ku tyhjä olo!oot vielä niin nuori että kyllä se vähempikin seksi riittää!tsemppiä!
Jos olisin pystynyt tekemään prosentinkin noista asioista, ei diagnoosi varmasti olisi ollut masennus. Oletkohan kuitenkin maanis-depressiivinen. Kysy siihen apua.
Kiitos neuvoista, vaikka tuntuukin siltä ettei mitään jaksa pahemmin kokeilla. Tiedänhän minä, että se on asennekysyms, mutta se mitä tällä hetkellä osaan olla on vain hyvin ahdistunut.
Käyn lukiota jo hidastusohjelmalla, sillä eräästä syksystä puraistiin pala pois osastolla viipymisen vuoksi. Ne kurssit siis on käytävä samoin kuin nekin, joita viime keväänä en käynyt ja ne joita en vain ole jaksanut suorittaa loppuun.
Diagnoosini on oikeastaan ahdistushäiriö, joka sitten pitääkin sisällä vähän kaikenlaista.
Hiton elämä... Aaargh! Ei sitä enää oikein mitään jaksa tehdäkään, ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on sitten ihan toinen juttu. Voin joskus vaikuttaa aika maaniselta jos olen tukka putkella lähdössä liikkeelle, mutta mikä voisi olla kamalampaa kuin istua yksin omassa huoneessa synkkien ajatustensa kanssa...? No, tunnen saavuttaneeni finaalin tässäkin asiassa. Ei jaksakaan enää hillua ylhäällä.
Oma kuva itsestäni ei ole mitenkään positiivinen... Pelkkää sumua.
Mutta tässä minä vain valitan. Ei kiva. Jaksamisia kaikille kanssamasentujille! Yritetään nyt nauttia pian päällemme laskeutuvasta ruskasta ja tulevasn talven kirkkaista aamuista!