Poliisi, Ylöjärvi, korruptio

koskiriihi

Ikvanha Ylöjärven eläinlääkäri Urho Riihikoski on kirjoittanut Aamulehteen ja puhunut julkisissa tilaisuuksissa Ylöjärven korruptiosta.
Moni muukin on havainnut korruptiota esim kaavoituksessa ja rakennusluvissa. Niissä suosintaa ja syrjintää. Lehdissä oli että hymylehtilahtisen maille tuli lupia kaavan hyväksymisen jälken siis "kyökin kautta". Paljon tapauksia.

Poliisi ei "saanut selville" nuoren Jukka Ruohosen murhaa 90-luvulla kun "tutki" asiaa. Asia haudattiin.
Kunnanmiesten rötöksistä poliisi tai virkakunta ei halua kuullakaan ja hautaa heti paperit.

Siellä oli eräässsä luottamustehtävässä oikeusasioihin perehtynyt henkilö. Tämä sanoi tuttavalleen, että tämä on viimeinen kerta, kun olen ehdolla, kun siellä muutetaan musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.

Eräs nykyinen valtuutettu sanoi, kun kysyin, miksei korruptioon puututa: "Ei me voida. Jokaisella on lapsia, siskoja, veljiä ja muita sukua. Niille kostyettaisiin eväämällä rakennusluvat."

Rakennusluvat on olleet se asia. Kun kunnan virkamies on kierrellyt ostoksilla, myykää talonne, maanne, tai osa, eikä ole myyty, niin niihin ei ole sitten saatu lupia. Paitsi jos tunnettu luottamusmies on puolustanut ihmisparkoja ja vetänyt kravatista vihaisesti korruptiomiestä.

Poliisi istuu luottamustehtävässä. Ei korppi korpin silmää noki.

Ylöjärven poliisit haluaa asua ja rakentaa Ylöjärvelle. Ja niitten lapset ja muu suku.

Ei ne halua pilata mitään tutkimallla liikaa. Sen takia Mettäkylän paikasta tehtiin kansainvaelluskohde, ettei mitään tutkittavaa jää, vaikka tutkinnanjohto menis uusiks.

Poliisi tiedotti alusta alkaen että ei epäillä rikosta ja lopuks, ei me tehdä rikostutkintaa.

16

1938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hölökynkölökynnnn

      Mene hoitoon ja äkkiä.

      • koskiriihi

        Voitko hölökynkölökynnn perustella pyyntösi tarkemmin. Mikä edellä kirjoitetusta viittaa hoidon tarpeeseen? Kiitos jos viitsit.


    • hölökynkölölökynnnnn

      Sairaalloinen salaliiton pelkääminen...

    • Perussuomalainen5

      Kyllä se hyvävelijärjestö on viimeisen 15 vuoden aikana levinnyt niin voimakkaasti, etten yhtään ihmettelisi, vaikka olisivat takana. Ei tarvitse olla sairas tai hoidon tarpeessa. Riittää pitää silmänsä auki. Niin ja näitä ei sitten löydy valtamediasta. Joka uskoo sinisilmäisesti valtamediaan, on todella hoidon tarpeessa. Niin ja by the way, hyväveljet ei sitten aja mitään yhteisiä asioita. Tiukassa paikassa syövät toisensa ahneuksissaan. Niin, että sellaisia pilipalibilberbergiläisiä ja vapaamuurareita meillä eduskunnassa.

    • paljasta totuus

      Laittakaa nämä asiat Aamulehteen tai Ilta-Sanomiin. Asiat kannattaa tuoda julkisuuteen. Niin kauan kuin nämä oikeudentunnottomat saava toimia vapaasti, rike jatkuu. Laki tuomitsee korruption ja lakiin vedotessa ei pahanteot onnistu. Julki vain.

    • 4x4

      Kuntaliitos korjaa näitä ongelmia ellei sitten Ylöjärven rakentajat ja kaavoittajat eivät ole jo onnistuneet luikertelemaan sikäläiseen hyvä veli -verkostoon.

      • Kimppakivat

        Loppuu se pienen piirin "pieni kimppakiva" kun liitytään Tampereen-kaupunkiin!!!


    • tutkijaluonne

      Jos tässä on perää, on asia helposti tutkittavissa. Katsotaan rakennuslupien hakeminen ja toteutuminen. Onko tullut kielteinen päätös asialliseen paikkaan ja toisaalta onko annettu lupia esimerkiksi poikkeavan pienille aloille.

      • E s v a

        Joo ja eikö maan välittäminen pakkolunastamalla alihintaan tietylle rakentajalle selviä palereista.


      • maantutkija

      • maantutkija
        maantutkija kirjoitti:

        Avatkaa tämä linkki. Kun kartta tulee esiin, kohdasta asetukset, KIINTEISTÖJAOTUS ja alempaa, OTA KÄYTTÖÖN.

        http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=numeron 15 kohdalla&srs=EPSG:3067&y=6833116&mode=tausta&x=323758&lang=fi

        Tässä esimerkki kun vajaa 10 v sitten myönnettiin OKT-luvat liian pienelle alalle, noin 2000 neliötä. Joskus voidaan myöntää sillä perusteella, että paikalla on ollut talviasuttava talo. Tässä tapauksessa sellaista ei ollut.

        Lisään: alueella on vaadittu muilta 5000-10000 neliötä ja yleisin vastaus on, että ei voi myöntää kun yleiskaavoitus kesken.
        Tässä tapauksessa luvat tuli nopeeta, kun oli....


      • asioita seuraava
        maantutkija kirjoitti:

        Lisään: alueella on vaadittu muilta 5000-10000 neliötä ja yleisin vastaus on, että ei voi myöntää kun yleiskaavoitus kesken.
        Tässä tapauksessa luvat tuli nopeeta, kun oli....

        Juuri noitten 2000 neliön tonttien takia on ELY-keskus raivoissaan. Kaikessa on vallan näyttämisen makua.


    • 100MULKKU

      Niemelän Arto Ylikonstaapelina on tehnyt varmasti kaikkensa mitä hänen järki antaa periksi, mutta ei niin ei asiat hoidu siitä huolimatta. Tyhjä on pää ja tuotto.

    • sisäpiirit
    • Sekoiraälähtää

      Sä oot niin oikeessa ja oikeilla jäljillä-kiitos julki tuomisesta!!!!

    • YlöjärvenAgronomi

      Vittu mitä paskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      37
      2323
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1582
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1569
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1402
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1320
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      271
      1304
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe