Haluaisin mennä (tälläkin hetkellä) viettämään aikaa ihmisten kanssa joiden seurassa tuntisin oloni hyväksytyksi ja voisin olla ihana ujo omaitseni. Mutta en kykene tutustumaan kehenkään :( Enkä ylipäänsä uskalla mennä tuntemattomien joukkoon "sekoilemaan" vaikka siihen olisi tilaisuus.
Uuden vuoden viettokin masentaa kun joudun olemaan kotona vain tylsänä porukoiden kanssa. Koko uusivuosi ja muut juhlalliset (tai vähemmän juhlalliset) päivät ei kiinnosta vähääkään kun se on mulla aina tätä samaa :/ Ja sitten ihmetellään, miksi mä oon näin outo erakoitunut kotihiiri.
Kaipaisin jotain erilaisuutta ja jänniitystä elämään ja ihmiset jos jotkut sitä toisivat! Ensin tarvitsisin itsevarmuutta. Ehkä teen uudenvuodenlupauksen ja toivon mukaan tälläkertaa myös tekisin (enkä vain haaveile) parannuksen itseni suhteen.
Uuden vuoden viettokin masentaa kun joudun olemaan kotona vain tylsänä porukoiden kanssa. Koko uusivuosi ja muut juhlalliset (tai vähemmän juhlalliset) päivät ei kiinnosta vähääkään kun se on mulla aina tätä samaa :/ Ja sitten ihmetellään, miksi mä oon näin outo erakoitunut kotihiiri.
Kaipaisin jotain erilaisuutta ja jänniitystä elämään ja ihmiset jos jotkut sitä toisivat! Ensin tarvitsisin itsevarmuutta. Ehkä teen uudenvuodenlupauksen ja toivon mukaan tälläkertaa myös tekisin (enkä vain haaveile) parannuksen itseni suhteen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä sä jännitystä halutessas saat elämääs jos oot joku nuori nainen ;)
Niin varmasti saisinkin ja tulen vielä saamaan. Oonhan vasta 19. Tuntuu vain että tää nuoruus huomaamattani hiipuu ohitse enkä saa mitään ikinä aikaiseksi.
Sitähän sanotaan, että kukaan ei tule kotoota hakemaan, eli että ite pitää yrittää saada jotain aikaiseksi. Nuori nainen on kyllä siinä mielessä etulyöntiasemassa, että miehet kyllä oikeesti tulevat vaikka hakemaan sen naisen sieltä kotoota, jos tämä vaan kertoo, että missä asuu :D
Sitten kun oot 30 niin huomaat että 11 vuotta menikin ihan tosta vaan ilman kavereita tai mitään.
Toivottavasti niin ei tule tapahtumaan. On niin tukalaa kun niin usein tulee huomattua kuinka ulkopuolinen todella on sosiaalisesta elämästä ja vielä näinkin nuorena ja vuodet ne vain vierii :( Minun kuuluisi viettää kavereiden kanssa aikaa ja olla muutoinkin rakastettu persoona.
Minut nyt pitäisi henkeni uhalla pakottaa vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.
Toivottavasti rakastut johonkin renttuun. Sitten saat säpinää elämääsi.
Ota renttu alkoholisti jostain baarista niin ei ole tylsää enään. Joka päivä saat jännittää et milloin se lyö sua ekan kerran.
Olishan se kivaa jos olis joku kenen kaa puhua aina välillä ja mennä vaikka jonnekkin baariin tai tapahtumaan. Kohta on nii epäsosiaalinen ettei osaa edes puhua mitään..toisille.
Ja sitten kun masennuskin iskee päälle ei enää jaksa ottaa yhteyttä kehenkään eikä lähteä mihinkään kun koko ajan väsyttää ihan pirusti. Mitään ei jaksa tehdä, eipä ihme että on tylsää eikä aika kulje. Noh, ehkä sitten kun päivä taas pitenee niin jaksaa jotain tehdäkin, soittaa jollekin vanhalle kamulle ja lähteä vaikka kahveelle, yksinäisen ja masentuneen harvinaisia elämän huippuhetkiä.
En suosittele mitään sekoilemista,,,,,,pankaa esim sähköpostiosoite tälle pals-
talle sekin on jo jotain kun saa netti-ystäviä......ihmiset eivät kohtaa,,,,,toisiaan
netissä eli ottakaa kontaktia toisiinne ihmiset,,,,,,,,ite kirjottelen mielelläni ja
tutustun uusiin ihmisiin,,,,,
Ei tänne mitään osotteita saa laittaa. Mut jos on profiili ja siellä osoite niin voi laittaa viestiä. Harva kuitenkaan uskaltaa kun monellakaan ei ole sitä profiilia.
Kiinnostaiskos leidiä tällainen 59 vuotias karismaattinen, nuorekas ja sporttinen poikamies joka tuo "jännitystä" elämääsi? ;)
Tylsää on todellakin..Mä meen tänään shoppailee alennus myynteihin..
atinaJ93 - elämä on vasta edessä, älä sure yksinäisyyttäsi, lähdet opiskelemaan, muutat toiselle paikkakunnalle, löydät uusia harrastuksia, saat uusia työkavereita, jossain siellä on joku joka kaipaa ystävää juuri sinusta.
Ikuisesti yksin - 30 vuotiaana yksinäisyys tuntui minustakin tosi kurjalta kun tuttavat alkoivat perusta perheitä ja sinkkua ei enää kutsuttukaan kylään - ei ollut enää yhteisiä juttuja.
Nyt olen jo 50 ja aina vaan yksinäinen, tottuuko tähän, no ei totu! George Glooneyn velikin vaan haikailee 19-vuotiaan "jännittäväksi" seuralaiseksi vaikka nuorekkaita, älykkäitä, itsestään huolta pitäviä, maailmaa nähneitä upeita aikuisia sinkkunaisia olisi tarjolla. En ymmärrä!
No en ole näiden viimeisen kolmen vuoden opiskeluaikananikaan saanut kavereita. Tai noh.. ihan vain pintapuolista kaveruutta, ja se kaveruus tapahtuu vain koulussa. En ole edes ikinä viettänyt kenenkään kanssa sen kummemmin vapaa-aikaa. Ja se on masentavaa kun muille on kehittynyt näiden vuosien aikana melko tiivis kaverisuhde keskenään. Tietävät toistensa asiat mutta mun elämä on niille täyttä hepreaa.
On myönnettävä et tottakai minussaki on paljolti vikaa, oon aika vaikeasti lähestyttävä ja sitten se kun en ole mennyt heitä tarpeeksi vastaan. Heillä ei tietenkään ole mitään hajua että olen näin yksinäinen. Jotenkin häpeän sitä että olen tälläinen ikään kuin erakoitunut kotihiiri.
Vaikka nyt yrittäisin ystävystyä heidän kanssaan enemmän niin en usko sen onnistuvan. Ne ihmettelisivät vaan mun käytöstäni. Mutta toisaalta kuunnellessani heidän juttujakin en tunne kovinkaan paljon yhteenkuuluvuutta siihen porukkaan.
Että tällästä.. :D
Sano mitä sanot, väitän että et edes tiedä mitä yksinäisyys voi joillekin tarkoittaa. Itse olen 26, kohta 27. Kavereja osaan nopeasti nimetä yhden, juuri koskaan en käy missään. Seurustellut en ole ikinä.
Tiedän että vikaa on lähinnä itsessä, en oikeastaan enää edes yritä ystävystyä kenenkään kanssa eikä mulla ole juuri mitään mistä muiden kanssa puhua.
Mielestäni olen millä tahansa mittarilla yksinäinen, mutta uskon että joillain voi olla henkisesti vielä rankempaa. Olen oikeastaan oppinut elämään yksin ehkä liiankin hyvin. Jos ovikello soi, ensimmäinen reaktio on pelästyminen. Sitten mietin avatako vai ei, useimmiten en avaa ellen ketään odota. Puhelimeen sentään vastaan jos joku sattuu soittamaan.
Sen sanon, että jos olet kaunis sen lisäksi että olet nuori, löydät itsellesi varmasti seuraa. Ainakin miehistä aluksi. Yksinäisissäkin on ihan kunnollisia. Parisuhde jos mikä epäilemättä toisi sisältöä elämään, mulle ainakin. Tosin mulla on hieman eri lähtökohdat kuin kauniilla nuorella naisella.
Steve Jobsia lainaten: Keep looking, don't settle.
Toimii paitsi siihen, että älä tyydy keneen tahansa, sulla on varaa valita. Äläkä tyydy nykyiseen asemaasi, sitä voinet melko helposti parantaa.
Itekin pelästyn silloin harvoin ku ovikello kilahtaa. Ja en todellakaan mene avaamaan jos en tiedä jonkun olevan tulossa. Äkkiä vaan musiikit pois tai tv kiinni, ettei se ovikellon soittaja kuule, että oon kotona.
itselläni ollut ihan sama juttu opiskelu aikoina. Nyt olen 23 ja käyn töissä, sama tilanne edelleen... kyllähän sitä aina parille jonkun kanssa töistä vois lähteä, mutta ei toi bissen juominen mua oikein innosta vaikken mikään absolutisti olekkaan. Mutta joo asiaan... Ite ainakin suosittelisin aloittaa jonkun ''fyysisen'' harrastuksen. Sellasissa tutustuu aika nopeasti ihmisiin (pakostikkin), eikä oo ollenkaan outoa aloittaa sellasta yksin. Yleensä kukaan ei tunne ketään kurssien alussa vielä.
Ihmiset, joilla ei ole elämää, ovat tylsiä.