En oikein tiedä, mille perustaisin elämäni. Välillä sisälläni kuohuu hengellinen hätä. Olen syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen suuren sisaruskatraan keskelle. Nuoruusiällä aloin kasvaa uskosta ulos ystävien puutteen vuoksi.
Olin hyvin yksinäinen, eikä Ry:lläkään ollut oikein kavereita.
Kotoa kuitenkin pakotettiin seuroihin, joka sai aikaan voimakasta inhoa lapsuuden uskoa kohtaan.
Vuonna 2001 epävarman maailmantilanteen vuoksi minulle tuli ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen voimakas hengellinen hätä. Näin paljon unia, joissa jouduin viimeisenä jäämään vartiopaikalle ja olisi ollut vielä hetken aikaa tehdä parannus, mutta kun siihen ei annettu mahdollisuutta. Kerta toisensa jälkeen näin unissa, kuinka viimeinenkin uskovainen eli vl lähti sotatantereelle ja minulta jäi parannuksen armo saamatta.
Kesti muutaman vuoden eteenpäin, kunnes kykenin nöyrtymään parannukseen.
Tämä ei kuitenkaan taannut minulle ystäviä. Jaksoin kuitenkin kilvoitella uskomassa. Vasta muutaman vuoden jälkeen parannuksen saamisesta tuli ensimmäiset kiusaukset ja ikävät kysymykset eteen. Miksi juuri tämä joukko pelastuu. Miksi musiikkia ei saakkaan kuunnella jne.
Vaikka nimenomaan musiikin vuoksi olin aikoinaan maailmaan joutunut.
Nyt minulla on kohtuullisen laaja ystäväpiiri ja seuroissakin on helppo käydä, on eteen tullutkin uudet kysymykset. Oliko se sittenkään musiikki, jonka vuoksi uskoni aikoinaan menetin. Ehkä musiikki toimi tunteiden lievittäjänä, kun oli voimakkaita synnin tuntoja jne. Mutta mistä tuon aikainen ahdistukseni lopulta johtui. Oliko se ahdistusta siitä, että minua ei hyväksytä tällaisena. Huonoa itsetuntoa ainakin oli. Olin turhautunut, kun en uskaltanut ottaa kontaktia muihin ihmisiin.
Mulla meni pitkään hengellisellä, mutta myös henkisellä puolella. Sitten tuli isoja vastoinkäymisiä joiden vuoksi rupesin väsyy. Ja samaan aikaan sattuivat nämä ikävät tapahtumat meikäläisten keskuudessa, kuten vaikkapa pedofilia ja myöskin naispappien tulo jne.
Vanhoillislestadiolaisuus rupesi saamaan paljon huonoa mainetta ja samalla minulla oli sisällä voimakas hengellinen hätä. Missä joukossa pelastun.
Ystäväpiiriini on ilmaantunut muutama ns. ulosvetäjä. He ovat voimakkaasti saarnanneet, kuinka vl-usko on kieroutunutta ja että jokaisen pitäisi saada elää oman halunsa mukaan. Mutta jos oma halu vie paheisiin jne. Ollaan sanottu, että paheet määrittelet sinä itse. Elän nyt epätietoisuuden keskellä.
Haluaisin uskoa, mutta kun epäilykset ovat niin voimakkaat. En jaksa uskoa, että vain pelkästään tunnustamalla Jeesus Herrakseen voisi pelastua.
Olen yrittänyt taistella tässä uskossa. Siitäkin huolimatta, vaikka saan jopa sisarusten kautta herjaa siitä, että oon huono, luuseri yms.
Itsetuntoni on vajonnut taas maahan. Pelkään, miten ystävyyssuhteiden käy, kun olen ruvennut vaipumaan masennukseen. Olenko taivaskelpoinen runsaista epäilyistä huolimatta?
Olin hyvin yksinäinen, eikä Ry:lläkään ollut oikein kavereita.
Kotoa kuitenkin pakotettiin seuroihin, joka sai aikaan voimakasta inhoa lapsuuden uskoa kohtaan.
Vuonna 2001 epävarman maailmantilanteen vuoksi minulle tuli ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen voimakas hengellinen hätä. Näin paljon unia, joissa jouduin viimeisenä jäämään vartiopaikalle ja olisi ollut vielä hetken aikaa tehdä parannus, mutta kun siihen ei annettu mahdollisuutta. Kerta toisensa jälkeen näin unissa, kuinka viimeinenkin uskovainen eli vl lähti sotatantereelle ja minulta jäi parannuksen armo saamatta.
Kesti muutaman vuoden eteenpäin, kunnes kykenin nöyrtymään parannukseen.
Tämä ei kuitenkaan taannut minulle ystäviä. Jaksoin kuitenkin kilvoitella uskomassa. Vasta muutaman vuoden jälkeen parannuksen saamisesta tuli ensimmäiset kiusaukset ja ikävät kysymykset eteen. Miksi juuri tämä joukko pelastuu. Miksi musiikkia ei saakkaan kuunnella jne.
Vaikka nimenomaan musiikin vuoksi olin aikoinaan maailmaan joutunut.
Nyt minulla on kohtuullisen laaja ystäväpiiri ja seuroissakin on helppo käydä, on eteen tullutkin uudet kysymykset. Oliko se sittenkään musiikki, jonka vuoksi uskoni aikoinaan menetin. Ehkä musiikki toimi tunteiden lievittäjänä, kun oli voimakkaita synnin tuntoja jne. Mutta mistä tuon aikainen ahdistukseni lopulta johtui. Oliko se ahdistusta siitä, että minua ei hyväksytä tällaisena. Huonoa itsetuntoa ainakin oli. Olin turhautunut, kun en uskaltanut ottaa kontaktia muihin ihmisiin.
Mulla meni pitkään hengellisellä, mutta myös henkisellä puolella. Sitten tuli isoja vastoinkäymisiä joiden vuoksi rupesin väsyy. Ja samaan aikaan sattuivat nämä ikävät tapahtumat meikäläisten keskuudessa, kuten vaikkapa pedofilia ja myöskin naispappien tulo jne.
Vanhoillislestadiolaisuus rupesi saamaan paljon huonoa mainetta ja samalla minulla oli sisällä voimakas hengellinen hätä. Missä joukossa pelastun.
Ystäväpiiriini on ilmaantunut muutama ns. ulosvetäjä. He ovat voimakkaasti saarnanneet, kuinka vl-usko on kieroutunutta ja että jokaisen pitäisi saada elää oman halunsa mukaan. Mutta jos oma halu vie paheisiin jne. Ollaan sanottu, että paheet määrittelet sinä itse. Elän nyt epätietoisuuden keskellä.
Haluaisin uskoa, mutta kun epäilykset ovat niin voimakkaat. En jaksa uskoa, että vain pelkästään tunnustamalla Jeesus Herrakseen voisi pelastua.
Olen yrittänyt taistella tässä uskossa. Siitäkin huolimatta, vaikka saan jopa sisarusten kautta herjaa siitä, että oon huono, luuseri yms.
Itsetuntoni on vajonnut taas maahan. Pelkään, miten ystävyyssuhteiden käy, kun olen ruvennut vaipumaan masennukseen. Olenko taivaskelpoinen runsaista epäilyistä huolimatta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei se sielunvihollinen omiaan kiusaa
Juudaksen kirje 1: 17 Rakkaat ystävät! Muistakaa te, mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet.
18 Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. [Ap. t. 20:29; 1. Tim. 4:1; 2. Tim. 3:1; 2. Piet. 2:1, 2. Piet. 3:3]
19 Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla. [1. Kor. 2:14]
Lue tää:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 10:1&rnd=1356454075167
raamatun lukeminen on itellä vahvistanu uskoa
nykypäivänä on vähän aitoja uskovaisia ainakin täälä sunnaalla nuorten keskuudessa tai mun tuntemissa piireissä :/
Helvetti ja taivas ovat mielikuvituspaikkoja. Jumala on mielikuvitusolento. Kuolematonta sielua ei ole olemassa. Kun ihminen kuolee, ajattelu lakkaa ja se on yksilön loppu. Mitään palkintoa tai kostoa ei kuoleman jälkeen ole.
Tutustu tieteelliseen maailmankuvaan ja hylkää ankara elämää kurjistava uskonto. Jos uskonnosta on sinulle jotain hyötyä, se konkretisoituu ennen kuolemaasi. Sama koskee uskonnon haittoja.
Ei kannata haaskata tätä ainoata elämääsi uskonnolla.
Mä haluaisin lähtee ry:n toiminnasta kokonaan pois, mutta en kuitenkaan uskalla. Tiedän että monet säännöt keksittyjä eikä raamatusta löydy näille asioille selitystä. Silti pelottaa. Siinä on kuitenkin jotain turvallista. En tiedä olisinko valmis tekemään sitä päätöstä ainakaan vielä vähään aikaan.
Kristinuskoiset on itse keksineet ne kaikki pelottavat asiat (saa.tana, hel.vetti, ikuinen kadotus, perisynti, kuolemanjälkeinen tuomio). Näitä asioita ei ole olemassakaan kristinuskoisen uskomusmaailman ulkopuolella. Lapset pelotellaan tulijärvellä yms. jotta he pysyisivät kristinuskoisina (vl-uskoisina). Ns. "maailma" (= kristinuskon ulkopuolella olevat) yritetään saada näyttämään pahoilta, jotta uskovaiset eivät uskaltaisi jättää uskoaan.
Tosiasiassa siis kristinuskoiset ovat itse keksineet ne pelot, joihin sitten tarvitaan ratkaisuksi kristinuskoa (= Jeesuksen sovitustyötä). Ovelaa, eikö?
Kristinuskon ulkopuolella on paljon vähemmän pelättävää, kun ei tarvitse kehitellä pelkoja mistään kristinuskoisten sairaista keksinnöistä.