Haluan hiljaisuutta

Oletko muuttunut siinä, että olet ruvennut haluamaan hiljaisuutta enemmän kuin aiemmin?

Minä olen tykännyt hiljaisuudesta aina. Ei siis ihmisääniä. Liikenne ja muu ei haittaa. Ei ihmisäänetkään, jos puhutaan vaikkapa italiaa, jota en ymmärrä.

Esimerkiksi ruuhkajunassa minä kärsin suunnattomasti ihmisten arkiraportoinnista. Kuka osti perunoita, kuka laittoi makaroonilaatikkoa, tuliko tädin koiravainaan kummi käymään.

Olen vanhemmiten hyväksynyt tämän hiljaisuuden kaipun. Lpasena mitään ääniä ei ollut ympärillä ja minua kiellettiin niitä tuottamasta.

Työssä suhtaudun ihan normaalisti puhumiseen ja muihin ääniin. Ylipäätään ajattelen, että ihmisten pitäisi puhua vain jos on jotain asiaa. asia voi olla myös hyvä vitsi, ei sen tarvi olla asia-asiaa. Mutta ylipäätään ääniä tuotetaan ihan liikaa. Musiikista en pidä lainkaan, se on pelkkää äänisaastetta.

Eipä tuo nykyajan musiikki mitään rentouttavaa minustakaan ole, vaan hermostuttavaa ja rasittavaa, instrumentteja myöten. Se harvoin puhuttelee, ehkä siihen totutellaan nuorena jengeissä samalla lailla kuin tupakointiin. Klassinen musiikki valikoidusti on toista maata. Musiikkia voi kuunnella myös tipoitellen, silloin kun on sellainen fiilis, että nyt tätä. Ei tarvitse olla mitään jatkuvaa taustamusaa.

Ihmisillä varmaan vaihtelee tuo hiljaisuuden tarve ihan eri aikoina. Sellainen häly, epämiellyttävät äänet, tunnetusti lisää stressiä.

Olen kärsinyt migreenistä lapsesta saakka ja silloinhan ei kovia ääniä (tai muita ärsykkeitä) kestä. Yhdessä vaiheessa migreeni kroonistui ja parin vuoden ajan kärsin siitä monta kertaa viikossa. Nyt tilanne on parempi, mutta tuntuu, että sellainen aistiyliherkkyys on jäänyt. En kestä kovia ääniä tai kirkkaita valoja. Kotona on tunnelmavalaistus, ulkona aurinkolasit, TV on melko hiljaisella jne. Ostoskeskuksissa ärsyynnyn kovasta taustamusiikista ja mainoksista ja voin sen takia lähteä pois ihan kokonaan. Joskus on jopa olleet korvatulpat mukana sitä varten.

En ole varma, liittyykö tuo migreeniin vai onko masennus osasyy.

Minä en koskaan yksikseni kuuntele musiikkia tai radiota. Musiikkia saatana kuunnella, jos valmistaudun bileisiin.

Minäkin viihdyn hiljaisuudessa ja minusta se on ihan normaalia, vaikkakaan ei kai kovin yleistä, ainakaan nuorten keskuudessa. En ole koskaan ollut konserteissa.
Ja jotenkin ymmärrän, että sinun musikaalisuutesikin liittyy siihen. Jos et olisi jollain tavalla herkistynyt äänille & musiikille niin silloin sinua ei varmaan haittaisikaan vaikka taustalla soisi millainen melu tahansa. Korvasi on hienosäädetty kuuntelemaan laadukasta musiikkia ja siksi ei halua kuulla mitä tahansa roskaa.
Itse olen sellainen etten tykkää kuunnella radiota enkä muutenkaan juurikaan kuuntele musiikkia, kuin joskus harvoin ja valitusti jotain yksittäisiä biisejä. Ei tulisi mieleenkään laittaa napit korviin ja huudattaa muusiikkia jossain julkisella paikalla. Mutta kun olen yksin kotona niin voin etsiä jonkin tietyn kappaleen ja kuunnella sitä muutaman kerran.
Olen lukenut introverttiyteen liittyen, että introvertit ovat herkempiä aistiärsykkeille kuten äänille ja että ekstrovertit taas päinvastoin. Esim. minä-intro nautin töissä kun taukotilassa on hiljaista, vaikka siellä olisi useampi ihminenkin paikalla, en kaipaa mitään ylimääräistä ääntä taustalle. Mutta joissakin ekstroverteissä olen havainnut, kuinka he pakonomaisesti haluavat heti hiljaisuuden hiipiessä napsauttaa radion mölyämään taustalle.
Minulla on ystävä, joka on todella aistiyliherkkä, englanniksi HSP eli highly sensitive person. Esim. aamuisin herätessään hän ei pysty laittamaan valoja päälle eikä halua kuulla sanaakaan, ei halua puhua, ei mitään. Sammuttaa valoja ja kulkee silmät kiinni ja kädet korvilla pimeässä, ahdistaa niin kaikki aistiärsykkeet. Samoin jos olemme jossain keskellä kaupungin melua niin häntä alkaa helposti ahdistaa ihmisvilinä, valot ja äänet. Hän viihtyy paljon yksikseen ja hänelle on hirveän tärkeää miltä mikäkin kuulostaa, näyttää, maistuu ja tuntuu. Jos ruoka on normaalilämmintä niin hänen mielestään se on ihan liian kuumaa. Jos vahingossa vähän astun hänen varpailleen (en ole edes painava) niin häntä sattuu aivan järjettömästi ja melkein loukkaantuu siitä vaikka pyydän anteeksi ja sanon että se oli vahinko. Hän on vain niin kertakaikkisen herrrkkä. Kun puhun hänelle ihan normaalilla äänellä niin hän pyytää puhumaan hiljempaa. Vaikka olen itsekin hiljainen introvertti. Että on tällaisiakin olemassa.

Wikipediassa sanotaan, että tämä aistiyliherkkyys sekoitetaan usein mm. ujouteen, sosiaalisiin pelkoihin, introversioon. http://en.wikipedia.org/wiki/Highly_sensitive_person

Kiitos ketjusta ja linkistä. Voin samaistua täysin.

Ei hiljaisuudessa viihtymisellä ole mitään tekemistä sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Itse esimerkiksi tykkään esiintyä, nykyisesstä työsäs tilaisuuksia on valitettavan harvoin.

Eikä hiljaisuudessa viihtyvä ole välttämättä muutoin mitenkään aistiyliherkkä. Vain turha puheenpölinä haittaa. Siitäkään ei ole haittaa, jos olen ulkomailla enkä ymmärrä puheesta sanaakaan. tunne oli ihan eri napolin ruuhkajunassa kuin mitä se on täällä ruuhkajunassa, jossa joka toinen kälättää kännyyn ihan tosissaan ruuanlaittoa koskevaa asiaa ja joka toinen kasvattaa aviopuolisoa tai lasta.