Hyvää jälkijoulua!

Joulu tuli ja kohta jo menikin. Onneksi tuli taas tuota lunta, niin sai kinkun sulateltua hyötyliikunnalla. Eipä ole tullut kinkkua paistetuksi vuosikymmeniin, mutta nyt sellainen pieni kinkku tuli pantua paistumaan ja hienosti onnistui. Stockan herkusta ostettu ja vähän kalliimpi, mutta oli hintansa väärti. Ei tullut tarkistettua, oliko kotimainen vai tanskalainen. Taisi kumpaakin riittää tänä jouluna, vaikka MTK välillä uhitteli kotimaisen loppumisella. Ilmeisesti tarkoitus oli vain hilata niillä väitteillä hintaa ylemmäs.

Ennen joulua Juhana Vartiainen kirjoitti erinomaisen artikkelin Hesariin aiheenaan työn tarjonnan lisäämisen vaikutuksesta työllisyyteen. Nimenomaan tällaisia perusteita onkin kaivettu sille, miksi vallitsevassa työttömyydessä pitäisi pidentää työuria, nostaa eläkeikää ja alentaa palkkojakin. Vartiainen on ensimmäinen, joka selväsanaisesti luo teoreettisen pohjan tälle keskustelulle. Muiden väitteethän ovat tähän asti olleet täyttä humpuukia. Argumentoinnin paras väite on ollut ilmaisu "kiistaton tosiasia". Vartiainen pääsi siis täsät jo monta askelta edemmäs.

Toinen asia on sitten se, pitääkö Vartiaisen teoreettinen ajattelu kutinsa. Taloustieteilijöiden keskuudessa asiasta ei taida olla kovin suurta yksimielisyyttä. Eli ei se nyt niin "kiistaton tosiasia" ole. Vartiasella sattui kirjoituksessa myös paha moka, kun väitti Ruotsin eläkeiän alarajan olevan siellä korkeampi kuin Suomessa. Tämän virheen korjasi Eläketurvakeskuksen pääjohtaja heti seuraavassa lehden numerossa. Aika lailla siinä samalla putosi pohjaa pois Vartiaisen eläikää koskevalta väitteeltä.

Toivotaan, että tämä keskustelu julkisuudessa jatkuisi sillä tiellä, mihin Vartiainen lähti eli pintaa syvemmältä. Ettei olisi vain niitä "kiistattomia faktoja", joita ei oikeasti ole juuri missään asiassa.

Kepulaisyrittäjien onneksi ainakin maatilamatkailu tuntuisi kasvavan. Uusavuttomien määrä lisääntyy ja tällaiselle tarjonnalle tulee kysyntää talvellakin. Osa porukasta ei osaa enää itse tehdä joulusiivousta, jouluruokia, koristella joulukuusta eikä ilmeisesti viettää muutenkaan joulua ilman ohjausta. Tämä on epäilemättä kaupungistumisen tulosta, sillä vaikea on uskoa, että ainakaan maalla näin avuttomia ja saamattomia ihmisiä asuisi. Eli jotain hyvää sentään siellä maaseudullakin.
1578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vartiainen käytti osittain negatiivista argumentoinita, eli maalasi arvioita siitä, kuinka asiat olisivat jos hänen teesinsä ei pitäisi paikaansa. Näiltä osin vartiaisen teksti on arvoton. Muutoinkin vartiaisen kompetenssi ei ole vavimmillaan tässä kirjoituksessa. Ehkä vartiaisen virheet ja osaamattomuus auttavat keskustelun etenemistä, sillä ilmeisesti hän on ihan tosissaan.

Äänestä

Vartiainen on monessa asiassa paljastanut olevansa pelkkä akateemiseen ylivertaisuuteensa uskova teoreetikko, jonka elämännäkemys ei yllä käytännön tasolle.

Työelämän todellisista kipupisteistä, joilla työuria saataisiin jatkettua, hän ei ymmärrä yhtikäs mitään.

Samaa hölynpölyä ovat Vartiaisen kuin Apusenkin kyhäelmät, pelkkää sivun tuhlausta.

Äänestä
  • "Vartiainen on monessa asiassa paljastanut olevansa pelkkä akateemiseen ylivertaisuuteensa uskova teoreetikko, jonka elämännäkemys ei yllä käytännön tasolle."

    Samaan tulokseen itsekin päädyin, kun olen Vartiaisen sepustuksia lukenut ja kuunnellut. Hän lienee niitä ihmisiä, joilta käytäntö on kadonnut liiallisen teorian sekaan.

    Äänestä

Vartiaisen ehdotus siitä, että eläkeikää lähestyvän henkilön palkkaa voitaisiin pienentää, on nerokas. Eläkeikää nostetaan ja työntekijä tekisi töitä eläkkeeseensä verrattavalla korvauksella. Vartiainen on varsinainen motivaatiotykki.

Äänestä
  • Ruotsalaisetkin viimein huomasivat Vartiaisen kyvyttömyyden käytännön hahmottamiseen. Muuten he olisivat pitäneet hänestä kynsin hampain kiinni.

    Äänestä

  • Sapiens dux kirjoitti:

    Ruotsalaisetkin viimein huomasivat Vartiaisen kyvyttömyyden käytännön hahmottamiseen. Muuten he olisivat pitäneet hänestä kynsin hampain kiinni.

    Voi olla, että Vartiaisen "palveluksia" ei liiemmin kaivata Pohjoismaissa lainkaan, kunhan "torkkujan" aivoitukset tulevat laajemmin tunnetuiksi?

    Äänestä

Vartiaisen Vieraskynään kirjoittama juttu on monilta oli ihmeellistä huuhaata. Niin voi kirjoittaa vain henkilö, joka ei tajua nykyistä työttömien määrää ja työpaikkojen vähyyttä.

Seuraavassa lainauksia Vartiaisen tekstistä:

"Jos työvoima kasvaa, niin työllisyyskin kasvaa, ja kasvu on kestävällä pohjalla, kunhan huolehdimme kilpailukyvystämme euroalueen sisällä."

Työvoima on kasvanut sekä kotimaisten että ulkomaisten työttömien toimesta, mutta työpaikat eivät ole samaan tahtiin lisääntyneet. Tilanne euroalueen sisällä on huono, eikä ihan lähiaikoina ei parempaa ole tiedossa (asiantuntijoiden arvio). Työvoiman kasvu ei takaa muuta kuin lisää työttömiä, jos paikkoja ei avaudu tai jollain konstilla järjestetä niitä lisää.

"Työvoiman kasvu esimerkiksi työperäisen muuttoliikkeen vuoksi lisää työllisyyttä, vaikka meillä olisikin työttömyyttä. Työvoimapulaa on turha odottaa, ja rakenteellista työttömyyttä on aina, mutta työvoiman kasvu lisää silti työllisyyttä."

Kenen muiden työllisyyttä se lisää kuin maahanmuuttoviranomaisten ja sossun? On vaikeaa uskoa, että se lisäisi suomalaisten työttömien työllisyyttä. Ulkomaalaisiakin palkattaneen ensisijaisesti siivoojiksi ja muihin vastaaviin töihin, joihin suomalaiset korkeastikoulututut tai aiemmin pitkän työuran jossain muussa työssä suorittaneet eivät lähde.

"Espanjasta on tullut Suomeen sairaanhoitajamiehiä kolmivuorotyöhön, josta työnantajan edustaja sanoo kohteliaasti: Tätä työtä eivät suomalaiset aina halua tehdä" (Kotiliesi 25/2012). Helsingissä pääsee myös taksikuskiksi, jos on ajokortti."

Kolmivuorotyö ei ole kovinkaan monen suomalaisen ensisijainen toive, kun sairaanhoitajantyötä tekevät. Siitä on ollut mediassa monia juttuja, jotka Vartiainen näyttäisi unohtaneen. Tai sitten hän ei tutkijana ole tutkinut aihetta tarpeeksi, jotta tietäisi enemmän.

Mainitessaan taksikuskit Vartiainen päästi suustaan rupisammakon. Taksikuskiksi ei pääse kuka tahansa, ei edes Helsingissä. Siinäkin on omat ja tarkat vaatimukset, ketä päästetään taksin rattiin. Prrrkele, että v*tuttaa Vartiaisen tietämättömyys!

"Korkeampi eläkeikä varmaan kohentaisi suhtautumista iäkkäämpiin työntekijöihin."

Eikä kohenna. Jo pitkään on ollut vallalla trendi, että yli 5-kymppiset eivät ole haluttua tavaraa työpaikoilla. Sen näkee muun muassa niiden iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien määrästä, jotka turhaan hakevat töitä. Paikat menevät nuoremmille, vaikka heillä olisi vaatimattomapi koulutus ja työkokemus.

Useilla työpaikoilla iäkkäät henkilöt koetaan hidasteiksi, mikä osin onkin totta. Työnteko kestää (ehkä) kauemmin kuin nuoremmilla ja joskus helponkin asian omaksuminen voi olla vaikea tehtävä iäkkäälle. Kaikki eivät edes halua opetella uutta, vaikka työn kannalta se olisikin tärkeää. Tämä on nähty ja koettu omallakin työpaikalla. Siellä jotkut vanhat eukot ovat varsinaisia jääräpäitä, kun heidän pitäisi opetella jotain uutta.

Vartiaisen pitäisi tutustua oikeaan työelämään ja vaikka kokeeksi tehdäkin sitä, eikä vain tutkia papereita ja kuunnella mitä muut "kirjaviisaat" puhuvat. Oikea tieto työstä ja nykyisestä tilanteesta löytyy työpaikoilta, ei tilastoista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos hyvästä kommentista.

    Pidän itsekin Vartiaisen näkemyksiä monessa kohdin erikoisina, mutta hänen hyvä puolensa on tehdä keskustelun avauksia taloudesta, vaikka sitten vain provosoidakseen. Meiltä Suomesta puuttuu julkisuudessa käytävä taloudellinen väittely. On totuuden torvia, besserwisseitä, jotka eivät saa väittelyä aikaiseksi. Se sitten johtaa niihin "kiistämättömiin tosiasioihin".

    Vartiaiseen tietämättömyys faktoista paistoi läpi, kun hän ei tunne taksikuskiasian lisäksi Ruotsin eläkeiän alarajaa. Tällaiset seikat vievät paljon uskottavuutta hänen kirjoituksiltaan. Ehkä hän oli kirjoittaessaan juuri niillä torkuilla ja vetänyt sitä ennen pari pulloa viiniä klassisen musiikin kyytipojaksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vartiaisen kannalta olisi paras vaihtoehto se, että hän olisi antanut lausuntonsa kännissä. Pahinta on, jos hän on tehnyt sen selvin päin. Tällöin on tutkijan ura lopussa. Jos on lausunut kännissä, on virkaura tapissa.

    Äänestä

Kyllä sinä punikki katsoit kinkun alkuperämaan ja minkä firman. Noin pienessäkin asiassa on punikki epärehellinen.

Äänestä
  • Aloittaja

    En katsonut, mutta veikkaan kotimaista. Onnistuin saamaan hyvän stressaantumattoman yksilön ja liha oli mureaa. Läskit jätän syömättä, se on jo lapsuudessa opittu tapa. Jotkut ovat kyllä sitä mieltä, että minulta jää se paras osa silloin kokematta.

    Ei punikkikaan voi avata kinkkupussia lukematta valmistajaa. Älä passka valehtele lisää.

    Miten niin veikkaat? Ethän sinä punikintollo muka tiennyt?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    En katsonut, mutta veikkaan kotimaista. Onnistuin saamaan hyvän stressaantumattoman yksilön ja liha oli mureaa. Läskit jätän syömättä, se on jo lapsuudessa opittu tapa. Jotkut ovat kyllä sitä mieltä, että minulta jää se paras osa silloin kokematta.

    Mitäpä sinä impotentti punaruuna läskillä, eihän sulla seiso muu kuin järki....

    Äänestä

  • Santeri Olkio kirjoitti:

    Ei punikkikaan voi avata kinkkupussia lukematta valmistajaa. Älä passka valehtele lisää.

    Voihan olla, että patua on vedetty silloin hanuriin takaa päin. Se on ainut mahdollisuus olla huomaamatta pakkaajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Joulu tuli ja kohta jo menikin. Onneksi tuli taas tuota lunta, niin sai kinkun sulateltua hyötyliikunnalla. Eipä ole tullut kinkkua paistetuksi vuosikymmeniin, mutta nyt sellainen pieni kinkku tuli pantua paistumaan ja hienosti onnistui. Stockan herkusta ostettu ja vähän kalliimpi, mutta oli hintansa väärti. Ei tullut tarkistettua, oliko kotimainen vai tanskalainen. Taisi kumpaakin riittää tänä jouluna, vaikka MTK välillä uhitteli kotimaisen loppumisella. Ilmeisesti tarkoitus oli vain hilata niillä väitteillä hintaa ylemmäs.

Ennen joulua Juhana Vartiainen kirjoitti erinomaisen artikkelin Hesariin aiheenaan työn tarjonnan lisäämisen vaikutuksesta työllisyyteen. Nimenomaan tällaisia perusteita onkin kaivettu sille, miksi vallitsevassa työttömyydessä pitäisi pidentää työuria, nostaa eläkeikää ja alentaa palkkojakin. Vartiainen on ensimmäinen, joka selväsanaisesti luo teoreettisen pohjan tälle keskustelulle. Muiden väitteethän ovat tähän asti olleet täyttä humpuukia. Argumentoinnin paras väite on ollut ilmaisu "kiistaton tosiasia". Vartiainen pääsi siis täsät jo monta askelta edemmäs.

Toinen asia on sitten se, pitääkö Vartiaisen teoreettinen ajattelu kutinsa. Taloustieteilijöiden keskuudessa asiasta ei taida olla kovin suurta yksimielisyyttä. Eli ei se nyt niin "kiistaton tosiasia" ole. Vartiasella sattui kirjoituksessa myös paha moka, kun väitti Ruotsin eläkeiän alarajan olevan siellä korkeampi kuin Suomessa. Tämän virheen korjasi Eläketurvakeskuksen pääjohtaja heti seuraavassa lehden numerossa. Aika lailla siinä samalla putosi pohjaa pois Vartiaisen eläikää koskevalta väitteeltä.

Toivotaan, että tämä keskustelu julkisuudessa jatkuisi sillä tiellä, mihin Vartiainen lähti eli pintaa syvemmältä. Ettei olisi vain niitä "kiistattomia faktoja", joita ei oikeasti ole juuri missään asiassa.

Kepulaisyrittäjien onneksi ainakin maatilamatkailu tuntuisi kasvavan. Uusavuttomien määrä lisääntyy ja tällaiselle tarjonnalle tulee kysyntää talvellakin. Osa porukasta ei osaa enää itse tehdä joulusiivousta, jouluruokia, koristella joulukuusta eikä ilmeisesti viettää muutenkaan joulua ilman ohjausta. Tämä on epäilemättä kaupungistumisen tulosta, sillä vaikea on uskoa, että ainakaan maalla näin avuttomia ja saamattomia ihmisiä asuisi. Eli jotain hyvää sentään siellä maaseudullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu