Miten saada keskusteluyhteys aikuisen lapsen kanssa?

riutuva äiti

Onko muilla avoimet välit aikuiseen lapseensa? Mitä tehdä, kun oman aikuisen lapsensa kanssa ei voi keskustella mitään? Olen vannonut itselleni jo monta kertaa, että annan olla, en kysele enkä yritä keskustella mitään, mutta eihän sitä nyt niin voi olla oman lapsensa kanssa.

Tämä on niin kauheaa. Yritän jähmettää ja kylmettää tunteeni ja tehdä itsestäni jääkylmän häntä kohtaan, mutta hän on omaa lihaa ja vertani! En voi!!

Miten teillä muilla? Onko avoimet välit aikuisiin lapsiinne? Keskusteletteko kaikesta maan ja taivaan välillä? Se olisi minusta niin terapeuttista ja ilmaa puhdistavaa. Itse olen sellainen, että pystyn puhumaan kaikesta, kun on niin läheisistä suhteista kysymys.

Ajattelen, että jonain päivänä toinen meistä on poissa. Miten silloin käy toisen, kaduttaako (ajattelen tytärtäni), kun ei tullut yritettyä enemmän (ajattelen itseäni)? Vaikea on yrittää enemmän, kun kaveri vain tiuskii vastaukseksi kun yrittää avata keskustelua!

180

15161

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mngrt

      "Se olisi minusta niin terapeuttista"


      Ei lapsesi ole mikään terapeuttisi. Tästä syystä en puhu omalle äidilleni. En jaksa vatvoa ja veivata hänen asioitaan jatkuvalla syötöllä.

      • haistahome!!!!!!!!!!

        Eipä tietenkään ole TERAPEUTTINI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Se oli väärä ilmaisu. Mutta kun puhuminen ei onnistu, niin tarkoitin sitä. En halua vatvoa OMIA ASIOITANI, vaan haluasin, että saisin kuulua edes 1/10000 hänen elämäänsä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      • Sivusta seurannut
        haistahome!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Eipä tietenkään ole TERAPEUTTINI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Se oli väärä ilmaisu. Mutta kun puhuminen ei onnistu, niin tarkoitin sitä. En halua vatvoa OMIA ASIOITANI, vaan haluasin, että saisin kuulua edes 1/10000 hänen elämäänsä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

        Jos tämä edellä oleva kommentti oli aloittajalta, en yhtään ihmettele, miksi tytär ottaa etäisyyttä. Huutomerkeillä kommentoivat ovat juuri niitä persoonia, joista itsekin pysyn kaukana.

      • lisää seuraajia
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        Jos tämä edellä oleva kommentti oli aloittajalta, en yhtään ihmettele, miksi tytär ottaa etäisyyttä. Huutomerkeillä kommentoivat ovat juuri niitä persoonia, joista itsekin pysyn kaukana.

        Ihan sama asia tuli itsellenikin mieleen. Taitaa lapsi itsekin tahtoa pysyä erossa vanhemmastaan, joka kiehahtaa ilmeisen helpolla.

      • hellumarei3
        lisää seuraajia kirjoitti:

        Ihan sama asia tuli itsellenikin mieleen. Taitaa lapsi itsekin tahtoa pysyä erossa vanhemmastaan, joka kiehahtaa ilmeisen helpolla.

        Pakko tulla vastaamaan, että same here. Jos olisi oma äiti, en kanssa puhuisi yhtikäs mitään.

      • v..... mikä pölö

        oletpas sinä itsekäs! Ei vanhempien tunteilla ei ole väliä?? Varmaan sinun äitisi on juuri yhtä pettynyt sinuun kuin minäkin olen poikaani. Joo..... ei äideille tarvitse mistään puhua. Eihän ne edes ymmärrä mistään. Voi poika parat! Siinä vaiheessa kuin te alatte käsittämään kuin tärkeää olisi ollut viisaan äidin neuvot ja toveruus... Se voi olla jo myöhäistä. Korjaa asennettasi.

      • Nyt käsipystyyn
        hellumarei3 kirjoitti:

        Pakko tulla vastaamaan, että same here. Jos olisi oma äiti, en kanssa puhuisi yhtikäs mitään.

        Hei nuoret,mkisi teettä johtopäätöksiä jostakin helkkarin huutomekistä? Tytön äiti huutaa tuskaansa tolla huutomerkillä,tätä sanotaan normi psykologiseksi reaktioksi. Äiti pyytää apua, eikä teidän moitteita. Käsipystyyn,joka ei ole koskaan,huutanut omalle äidilleen??

      • Aaliot
        Nyt käsipystyyn kirjoitti:

        Hei nuoret,mkisi teettä johtopäätöksiä jostakin helkkarin huutomekistä? Tytön äiti huutaa tuskaansa tolla huutomerkillä,tätä sanotaan normi psykologiseksi reaktioksi. Äiti pyytää apua, eikä teidän moitteita. Käsipystyyn,joka ei ole koskaan,huutanut omalle äidilleen??

        Jep, sillä lailla ne tekevät, kun maailmaan ei mahdu kuin oma napa.

      • ElämäopettaaJAketä

        Vastaan vanhaan viestiketjuun. - Tämä " en ole jonkun terapeutti"- on kulunut, opittu fraasi...ja niin väärä tulkinta. Miksi tehdä elämästä niin epämukava ja epä inhimillinen? Ihmiset (myös siis aikuiset lapset) ovat tämän maailman lapsia, oppineet itsekkäiksi, mutta vielä löytyy nuoria aikuisia lapsia, jotka huomaavat, kun kuuntelee oikein ja antaa myöten... myös itselleen, niin opit asioita, olet hyvä toiselle ja saat takaisin sen jossain vaiheessa monin verroin. Sekin on opeteltava, ettei yritä liikaa. Se on kuin koulu, jossa joudut ensin sinnittelemään ja antamaan anteeksi itsellesi ja läheisellesi, ettet osaa tai toinen ei juuri nyt osaa! Ymmärrystä elämän eri vaativiin tilanteisiin. Jos ei äitisi ole täydellinen, et ehkä ole itsekkään. Olet myös itse joskus äiti ja lapsesi on sinunn asemassa...tai se on joku ystäväsi. - Itsekkyys on kaikista epäterveellisin olomuoto - Mitä siitä saat ja mitä se tekee sinulle vuosien myötä?

      • kysyppäs

        Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaisilta";
        nehän lapset tarkoitushakuisesti vieraannuttavat yhteistyössä "äidin" kanssa perättömin lausumin, selvityksin mitä oikeasti on tapahtunut;lastenval-
        vojalla sovittu, lapset ja "viranomaiset" lausuneet
        eli yhteishuolto ja asuminen tasavertaisesti
        molemmilla vanhemmiollaan..

      • Anonyymi
        haistahome!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Eipä tietenkään ole TERAPEUTTINI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Se oli väärä ilmaisu. Mutta kun puhuminen ei onnistu, niin tarkoitin sitä. En halua vatvoa OMIA ASIOITANI, vaan haluasin, että saisin kuulua edes 1/10000 hänen elämäänsä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

        Ihan nomaalia, että tietyssä itsenäistymisen vaiheessa, irtaannutaan omista vanhemmista tietyllä tapaa. Kuuluu aikuiseksi kasvamiseen.
        Mitä äitinä itse haluaa, sillä ei ole niinkään merkitystä. Jos äiti itse tarvitsee keskustelukavereita, niin asian voi järkätä eri tavoin, ammattikuuntelijalla tai ilman.
        Kyllä sitten kun se oikea aikuisuus on menossa lapsen elämässä, hän vähintään alkaa ajatella vanhempiaan, ja tutustumaan heihin uudestaan syvällisemmin.
        Sekään ei tarkoita, että elämänkokemukset ruodittaisiin porukalla mutiaan myöten. Mutta semmoinen normaali kanssakäyminen kuitenkin.
        Tietyssä vaiheessa, jos lapsi kokee vanhempansa liian ahdistavaksi, voi vaikka katkaista kokonaan välit vanhempaansa. Joten jäät hatussa, antaa ihmisen lähteä taipaleelle.
        Itsekseen, omaan elämäänsähän vanhempi lastaan kasvattaa. Selviytyjäksi.
        En itse ole kummoinen vanhempi. En ole tykännyt puuttua mitenkään lasten elämän valintoihin, tai halunnut heidän roikkuvan minussa millään tavalla.
        Tiedän että klaaraavat hommansa jotenkin.

      • Anonyymi
        v..... mikä pölö kirjoitti:

        oletpas sinä itsekäs! Ei vanhempien tunteilla ei ole väliä?? Varmaan sinun äitisi on juuri yhtä pettynyt sinuun kuin minäkin olen poikaani. Joo..... ei äideille tarvitse mistään puhua. Eihän ne edes ymmärrä mistään. Voi poika parat! Siinä vaiheessa kuin te alatte käsittämään kuin tärkeää olisi ollut viisaan äidin neuvot ja toveruus... Se voi olla jo myöhäistä. Korjaa asennettasi.

        Ihan elämän lainalaisuus että lapset lähtevät,omaan elämäänsä. Jonka ihan kaikki asiat,nyt eivät vaan kuulu vanhemmille.
        Itsellä on omia elämiään elämässä 2 poikaa.
        Ei minulle kuulu miten elävät,mitä ajattelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan nomaalia, että tietyssä itsenäistymisen vaiheessa, irtaannutaan omista vanhemmista tietyllä tapaa. Kuuluu aikuiseksi kasvamiseen.
        Mitä äitinä itse haluaa, sillä ei ole niinkään merkitystä. Jos äiti itse tarvitsee keskustelukavereita, niin asian voi järkätä eri tavoin, ammattikuuntelijalla tai ilman.
        Kyllä sitten kun se oikea aikuisuus on menossa lapsen elämässä, hän vähintään alkaa ajatella vanhempiaan, ja tutustumaan heihin uudestaan syvällisemmin.
        Sekään ei tarkoita, että elämänkokemukset ruodittaisiin porukalla mutiaan myöten. Mutta semmoinen normaali kanssakäyminen kuitenkin.
        Tietyssä vaiheessa, jos lapsi kokee vanhempansa liian ahdistavaksi, voi vaikka katkaista kokonaan välit vanhempaansa. Joten jäät hatussa, antaa ihmisen lähteä taipaleelle.
        Itsekseen, omaan elämäänsähän vanhempi lastaan kasvattaa. Selviytyjäksi.
        En itse ole kummoinen vanhempi. En ole tykännyt puuttua mitenkään lasten elämän valintoihin, tai halunnut heidän roikkuvan minussa millään tavalla.
        Tiedän että klaaraavat hommansa jotenkin.

        Hyvin sanottu, elämän viisaudella varustettua puhetta. Juu, meidän on päästettävä lapset irti, elämään omaa elämäänsä, eikä roikkua niissä. Se on todellakin koulu, vanhemman on opittava se tasapaino, olla sopivasti yhteydessä, Ei liikaa, kunnioittaa lasten omat valinnat, ja olla avuksi milloin pyydetään. Vanhempien pitää hankkia Omaan elämäänsä uusi sisältö ja Ystäviä jolle puhua. Kyllä elämä opettaa sitä nuorten itsekkyyttä karsimaan ja enemmän kiinnostusta vanhempiin syntyy usein myöhemmin. Hyväksy että näin on nyt. Live and let live.

      • Anonyymi
        lisää seuraajia kirjoitti:

        Ihan sama asia tuli itsellenikin mieleen. Taitaa lapsi itsekin tahtoa pysyä erossa vanhemmastaan, joka kiehahtaa ilmeisen helpolla.

        No parempi vaan ettei piä yhteyttä. Itse en kerro edes syövästäni, tiedän kuolevani aika pian. Tulkoon yllätyksenä kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu, elämän viisaudella varustettua puhetta. Juu, meidän on päästettävä lapset irti, elämään omaa elämäänsä, eikä roikkua niissä. Se on todellakin koulu, vanhemman on opittava se tasapaino, olla sopivasti yhteydessä, Ei liikaa, kunnioittaa lasten omat valinnat, ja olla avuksi milloin pyydetään. Vanhempien pitää hankkia Omaan elämäänsä uusi sisältö ja Ystäviä jolle puhua. Kyllä elämä opettaa sitä nuorten itsekkyyttä karsimaan ja enemmän kiinnostusta vanhempiin syntyy usein myöhemmin. Hyväksy että näin on nyt. Live and let live.

        Minulla on aikuinen poika,joka tarvitsee tukea elämässä,ei rahallista vaan henkistä. Sitten on tyttäriä,jotka tiuskii ja äyskii. Mutta tarvitsevat rahaa. Autan kyllä.

      • Anonyymi
        Nyt käsipystyyn kirjoitti:

        Hei nuoret,mkisi teettä johtopäätöksiä jostakin helkkarin huutomekistä? Tytön äiti huutaa tuskaansa tolla huutomerkillä,tätä sanotaan normi psykologiseksi reaktioksi. Äiti pyytää apua, eikä teidän moitteita. Käsipystyyn,joka ei ole koskaan,huutanut omalle äidilleen??

        Ihan niin, asia minkä aloittaja laittoi on monen vanhemman kokemus nykyisin. Ja sitten kun kysyy jotain niin eikö jo ole lauma ilkeilemässä.
        Monen äidin kohtalo tänään on kuten aloittajan , hän ei halua muuta kun olla pienenä osana aikuisen lapseensa elämässä , joskus aikuinen lapsi on valinnut puolison joka vieroittaa kaiken sen mitä rakastava äiti on. Joskus on niin että aikuinen lapsi voi huonosti jotenkin ja ei halua vaivata vanhempiaan omilla asioilla. Syyt on monet, ja kun katsoo näitä kommetteja niin näkee selvästi ettei moni ymmärrä edes sitä mitä aloittaja haluaa, siis kuulua pienenä osana lapsensa elämään .
        Toivottavasti asiat tällä äidillä muuttuu parempaan suuntaan . Moni äiti lopettaa toivomasta parannusta väleihin ja alkaa elämään omaa elämäänsä ilman tätä aikuista lasta joka ei välitä .
        Yksi neuvo sentään , paras laittaa omaisuus menemään itse eikä jättää mitään ihmiselle joka ei välitä , jos ei kelpaa , niin ei myöskään aihetta jättää mitään jälkeensä perinnöksi, haraa voi aina käyttää vaikka niiden lasten hyväksi joilla ei ole edes äitiä olemassakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan nomaalia, että tietyssä itsenäistymisen vaiheessa, irtaannutaan omista vanhemmista tietyllä tapaa. Kuuluu aikuiseksi kasvamiseen.
        Mitä äitinä itse haluaa, sillä ei ole niinkään merkitystä. Jos äiti itse tarvitsee keskustelukavereita, niin asian voi järkätä eri tavoin, ammattikuuntelijalla tai ilman.
        Kyllä sitten kun se oikea aikuisuus on menossa lapsen elämässä, hän vähintään alkaa ajatella vanhempiaan, ja tutustumaan heihin uudestaan syvällisemmin.
        Sekään ei tarkoita, että elämänkokemukset ruodittaisiin porukalla mutiaan myöten. Mutta semmoinen normaali kanssakäyminen kuitenkin.
        Tietyssä vaiheessa, jos lapsi kokee vanhempansa liian ahdistavaksi, voi vaikka katkaista kokonaan välit vanhempaansa. Joten jäät hatussa, antaa ihmisen lähteä taipaleelle.
        Itsekseen, omaan elämäänsähän vanhempi lastaan kasvattaa. Selviytyjäksi.
        En itse ole kummoinen vanhempi. En ole tykännyt puuttua mitenkään lasten elämän valintoihin, tai halunnut heidän roikkuvan minussa millään tavalla.
        Tiedän että klaaraavat hommansa jotenkin.

        Näinhän se on usein, en itsekään puutu aikuisten lasteni elämään neuvoilla tai muutenkaan. Mutta kiva on aina jos vaikka piipahtaa vaikka vaan pieneksi aikaa kahville,
        Tai laittaa textarin joskus.
        Hyvähän se on että lapset pärjää, mutta jos empaattisuus on poissa niin ei kai sitä voi ketään pakottaakkaan siihen mitä eivät omaa.
        Ennen oli sukupolvet kiinteästi yhdessä ja päätöksiä tehtiin kaikki mukaan ottaen. Nyt on vanhemmat unohdettu ja heidän maailmaansa ei ymmärretä mitenkään, sen olen nähnyt työssäni kun vanhukset katselevat huoneensa ikkunasta aamusta iltaan odottaen lapsiaan vierailulle , mutta heitä ei näy mailla ei halmeilla .
        Näin on hyvinvointi maa alkanut kohtelemaan omia vanhempiaan.
        Silti on vielä niitäkin jotka pitävät vanhankin ihmisen arvossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan elämän lainalaisuus että lapset lähtevät,omaan elämäänsä. Jonka ihan kaikki asiat,nyt eivät vaan kuulu vanhemmille.
        Itsellä on omia elämiään elämässä 2 poikaa.
        Ei minulle kuulu miten elävät,mitä ajattelevat.

        Luulen että usein on äitien ja tyttärien välit enemmän kompliseerattuja se kun äidit ja pojat jotka usein tulevat toimeen paremmin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on aikuinen poika,joka tarvitsee tukea elämässä,ei rahallista vaan henkistä. Sitten on tyttäriä,jotka tiuskii ja äyskii. Mutta tarvitsevat rahaa. Autan kyllä.

        Lopeta auttamasta tiuskimisen tyttäriä , he pitävät sinua itsestään selvänä auttajana.
        Sano seuraavan kerran kun rahaa kinuaa että oli niin paljon laskuja maksettava ettei nyt ole rahaa.
        Totta se että jostain syystä on suhde poikiin paljon parempi perheessä missä on niin poikia kun tyttöjäkin . Auta poikaasi henkisesti, ja sano tiuskijoille että hakevat rahaa niiltä ihmisiltä joita he arvostavat .

    • rahaalisääääääääääää

      Se on vain sitä irtiottoa. Irti pitää päästä äidistä, vaikka mikä olisi. Vaikka äiti pitäisi hakkua mennen tullen ja vielä palatessakin!! Ymmärtää sitten pysyä vähän kauempana!

      Äiskää ei tarvita muuta kuin silloin, kun rahat on loppu!!!

      • Anonyymi

        Täällä tuttua. Yhteyttä otetaan rahantarpeessa. Entä kun satun kuolemaan.

    • yks tytär

      Olisihan se ilmaa puhdistavaa, jos oma äitini näkisi ne virheet joita on tehnyt ja tekee edelleen, mutta kun ei näe, niin mistään ei voi keskustella. On turhautava puhua säästä ja politiikasta. Lisäksi vain hän on omasta mielestään läpikäynyt vaikka ja mitä elämssään ja mun murheet on ihan toissijaisia. Silloin vedetään Nälänhätä-kortti esiin ja sanotaan, että jollakin toisella on asiat oikeasti huonommin kuin minulla. Toki onkin, mutta ei silloin minunkaan tarvitse jaksaa kuunnella äitini kitinää.

      Kyllä, ajattelen, että jonain päivänä äitini on kuollut ja suren sitä, ettei toimivaa suhdetta välillemme ole koskaan syntynyt, mutta samalla tiedostan, että olen nyt hänen elinaikana tehnyt voitavani. Enempää en voi tehdä.

      • riutubva

        Miksi et puhu OMISTA murheistasi äidillesi? Luuletko, ettei hän ymmärrä? Hänkin on sentään IHMINEN ja ollut itsekin JOSKUS nuori aikuinen! Juuri SUN murheista hän, oma äitisi haluaisi keskustella, mutta sinä et päästä häntä maailmaasi. Luuletko, että hän on elänyt jollain kivikaudella eikä ymmärrä mitään?

        Äitisi kitisee ehkä juuri siksi, kun hän yrittää avata niitä solmuja, jotka ovat teidän välissänne.

        Toimivaan suhteeseen tarvitaan KAKSI. Yksi ei voi rakentaa toimivaa suhdetta. Jos sinä olet tehnyt KAIKEN voitavasi ja sinun äitisi on sellainen auttamaton ääliö, jonka kanssa ei onnistu suhteen luominen, ei voi tietenkään mitään.

        Olet äitisi tytär. Jos äitisi on ääliö ja idiootti, (jonka kanssa ei suhde eikä keskustelu onnistu) niin yllätys yllätys, voi olla, että sinussa on paljon samoja geenejä (?) Olethan hänen geeniperijänsä. Ja jos sinä alentuisit äitisi idioottitasolle, ja yrittäisit puhua hänen "kieltään" (=idioottikieltä), niin ehkä suhteen luominen voisi sillä tasolla onnistua.

        Äidin ja lapsen, aikuisen sellaisen, suhde on korvaamaton. Jokaisella on vain yksi äiti, oli se sitten idiootti tai älykkö. Sellaiseen suhteeseen kannattaisi panostaa. Jos kiinnostaa.

      • yks tytär
        riutubva kirjoitti:

        Miksi et puhu OMISTA murheistasi äidillesi? Luuletko, ettei hän ymmärrä? Hänkin on sentään IHMINEN ja ollut itsekin JOSKUS nuori aikuinen! Juuri SUN murheista hän, oma äitisi haluaisi keskustella, mutta sinä et päästä häntä maailmaasi. Luuletko, että hän on elänyt jollain kivikaudella eikä ymmärrä mitään?

        Äitisi kitisee ehkä juuri siksi, kun hän yrittää avata niitä solmuja, jotka ovat teidän välissänne.

        Toimivaan suhteeseen tarvitaan KAKSI. Yksi ei voi rakentaa toimivaa suhdetta. Jos sinä olet tehnyt KAIKEN voitavasi ja sinun äitisi on sellainen auttamaton ääliö, jonka kanssa ei onnistu suhteen luominen, ei voi tietenkään mitään.

        Olet äitisi tytär. Jos äitisi on ääliö ja idiootti, (jonka kanssa ei suhde eikä keskustelu onnistu) niin yllätys yllätys, voi olla, että sinussa on paljon samoja geenejä (?) Olethan hänen geeniperijänsä. Ja jos sinä alentuisit äitisi idioottitasolle, ja yrittäisit puhua hänen "kieltään" (=idioottikieltä), niin ehkä suhteen luominen voisi sillä tasolla onnistua.

        Äidin ja lapsen, aikuisen sellaisen, suhde on korvaamaton. Jokaisella on vain yksi äiti, oli se sitten idiootti tai älykkö. Sellaiseen suhteeseen kannattaisi panostaa. Jos kiinnostaa.

        Meniköhän jotain ohi viestistäni? Kun olen kertonut omista murheistani, niin joko hänen murheet on ne ainoat oikeat (esim. avioero 80-luvulla ym.) tai sitten tulee tuo Kehitysmaiden köyhät -sepustus.

        Idioottikieltä? ? Mielummin otan etäisyyttä. Olen ihan riittävän kauan sanonut selvällä suomen kielellä asioista eikä ne mene perille.

        Kun äitini esim. kitisee huonoista jaloistaan, mutta ei suostu varamaan lääkäriä, niin pitääkö sitä jaksaa kuunnella vuosikausia, korjaan vuosikymmeniä? Ymmärrän toki, että jalkoihin sattuu ja yritin tukea alkuvaiheessa, mutta kun hän itse ei haluta tehdä omaksi parhaakseen mitään. Silloinhan voisi vaikka lääkäriltä apu löytyä ja kitinän aihe poistua.

        Ilmeisesti sulla on idiootti/älykkö tyär tai äiti tai molemmat tai olet havainnut sitä omassa geeniperimässäsi, kun kirjoitat tulolleen. Älykkö ei ehkä kirjoittaisi tuohon tyyliin.

      • Samatsanat!!!!!!!!!!
        riutubva kirjoitti:

        Miksi et puhu OMISTA murheistasi äidillesi? Luuletko, ettei hän ymmärrä? Hänkin on sentään IHMINEN ja ollut itsekin JOSKUS nuori aikuinen! Juuri SUN murheista hän, oma äitisi haluaisi keskustella, mutta sinä et päästä häntä maailmaasi. Luuletko, että hän on elänyt jollain kivikaudella eikä ymmärrä mitään?

        Äitisi kitisee ehkä juuri siksi, kun hän yrittää avata niitä solmuja, jotka ovat teidän välissänne.

        Toimivaan suhteeseen tarvitaan KAKSI. Yksi ei voi rakentaa toimivaa suhdetta. Jos sinä olet tehnyt KAIKEN voitavasi ja sinun äitisi on sellainen auttamaton ääliö, jonka kanssa ei onnistu suhteen luominen, ei voi tietenkään mitään.

        Olet äitisi tytär. Jos äitisi on ääliö ja idiootti, (jonka kanssa ei suhde eikä keskustelu onnistu) niin yllätys yllätys, voi olla, että sinussa on paljon samoja geenejä (?) Olethan hänen geeniperijänsä. Ja jos sinä alentuisit äitisi idioottitasolle, ja yrittäisit puhua hänen "kieltään" (=idioottikieltä), niin ehkä suhteen luominen voisi sillä tasolla onnistua.

        Äidin ja lapsen, aikuisen sellaisen, suhde on korvaamaton. Jokaisella on vain yksi äiti, oli se sitten idiootti tai älykkö. Sellaiseen suhteeseen kannattaisi panostaa. Jos kiinnostaa.

        Jopa oli kommentti (samaa linjaa ap:n kanssa...?)

        Minä en ole ollut vuosiin tekemisissä kitisevän äitini kanssa; juuri siitä syystä. Jokaisella on nainen, joka on synnyttänyt hänet, kaikilla ei kuitenkaan ole äitiä!!!!!!!!!

      • Omat jutut ry.
        riutubva kirjoitti:

        Miksi et puhu OMISTA murheistasi äidillesi? Luuletko, ettei hän ymmärrä? Hänkin on sentään IHMINEN ja ollut itsekin JOSKUS nuori aikuinen! Juuri SUN murheista hän, oma äitisi haluaisi keskustella, mutta sinä et päästä häntä maailmaasi. Luuletko, että hän on elänyt jollain kivikaudella eikä ymmärrä mitään?

        Äitisi kitisee ehkä juuri siksi, kun hän yrittää avata niitä solmuja, jotka ovat teidän välissänne.

        Toimivaan suhteeseen tarvitaan KAKSI. Yksi ei voi rakentaa toimivaa suhdetta. Jos sinä olet tehnyt KAIKEN voitavasi ja sinun äitisi on sellainen auttamaton ääliö, jonka kanssa ei onnistu suhteen luominen, ei voi tietenkään mitään.

        Olet äitisi tytär. Jos äitisi on ääliö ja idiootti, (jonka kanssa ei suhde eikä keskustelu onnistu) niin yllätys yllätys, voi olla, että sinussa on paljon samoja geenejä (?) Olethan hänen geeniperijänsä. Ja jos sinä alentuisit äitisi idioottitasolle, ja yrittäisit puhua hänen "kieltään" (=idioottikieltä), niin ehkä suhteen luominen voisi sillä tasolla onnistua.

        Äidin ja lapsen, aikuisen sellaisen, suhde on korvaamaton. Jokaisella on vain yksi äiti, oli se sitten idiootti tai älykkö. Sellaiseen suhteeseen kannattaisi panostaa. Jos kiinnostaa.

        Jonkin kerran olen yrittänyt puhua kokemuksistani ja vaikeuksistani. Hän vastaa joka kerran: "Tjaah, ihan kauheeta. Tuollaista minulle ei ole koskaan tapahtunut."
        Tai hän sanoo: "niin niin, kun ei ihmisellä ole muuta valitettavaa, niin kyllä aina jotain keksii." Tai: "Kuule, minä olen jo 75 täyttänyt, minulla on ollut omat vaikeuteni elämässä, muiden murheisiin en jaksa enää tässä iässä."

        Itse asiassa on ihan hyvä, ettei hän ole asioistani perillä, sillä vanhusten talossa ei muuta puhuttavaa ole kuin lapset ja heidän perheensä. Olen kuullut aikamoisia tarinoita muiden asukkaiden perheiden vaikeuksista. :)

      • ei onneksi iso vika

        Sinä et ole tehnyt yhtään mitään muuta muuta kuin ollut itsekäs pissis..... Paljonkos neitillä sitä ikää olisi?? Voi olla juu että äitisi on kuollut jonain päivänä mutta voi olla myös että sinä olet kuollut ennen sitä :) Toivoisitko että sinusta jäisi hänelle mukavat muistot eikä tuota hapannaamaista poispilattua itsekeskeistä...... ei mitään mitä muistella.
        Minun lapseni on vähän samantapainen. En halua tavata häntä enää IKINÄ! Sama kumpi kuolee ensin mutta meidän väliin jäi vaan pahat muistot.
        Miten ihana lapsi voi olla käsittämättömän nopeasti kusipää teini jonka kanssa ei kukaan voi tulla toimeen? No, toivottaan että sinä kuolet ennen äitiäisi! :)

      • äiti minäkin
        ei onneksi iso vika kirjoitti:

        Sinä et ole tehnyt yhtään mitään muuta muuta kuin ollut itsekäs pissis..... Paljonkos neitillä sitä ikää olisi?? Voi olla juu että äitisi on kuollut jonain päivänä mutta voi olla myös että sinä olet kuollut ennen sitä :) Toivoisitko että sinusta jäisi hänelle mukavat muistot eikä tuota hapannaamaista poispilattua itsekeskeistä...... ei mitään mitä muistella.
        Minun lapseni on vähän samantapainen. En halua tavata häntä enää IKINÄ! Sama kumpi kuolee ensin mutta meidän väliin jäi vaan pahat muistot.
        Miten ihana lapsi voi olla käsittämättömän nopeasti kusipää teini jonka kanssa ei kukaan voi tulla toimeen? No, toivottaan että sinä kuolet ennen äitiäisi! :)

        Nykynuoret on suurimmaksiosaksi, itsekeskeisiä, kaikkitietäviä, uusavuttomia rääväsuita. Mutta sitten kun tulevat itse isäksi ja äitiksi,luulis silloin huomaavaavan,mitä vanhemmuus on. Vastuunkanto on joskus raskasta,monasti tulee äitiä ikävä. Kuinkapaljon huostaanotot on lisääntyneet? Tämän kysymyksen heitän nykynuorille? Hieman nöyryyttä nuoret,uholla ei kukaan voita mitään. Vihalla vielä vähemmän. Siltoja ei kannata polttaa takanaan.Koska niitä on vaikia uudestaan rakentaa.

      • Hah !

        "... olen nyt hänen elinaikana tehnyt voitavani." Et muuten ole. Asenne kusee pahasti. Mikä sinä siis olet sanomaan äidin 'vioista' mitään.

      • Ei h-i !
        yks tytär kirjoitti:

        Meniköhän jotain ohi viestistäni? Kun olen kertonut omista murheistani, niin joko hänen murheet on ne ainoat oikeat (esim. avioero 80-luvulla ym.) tai sitten tulee tuo Kehitysmaiden köyhät -sepustus.

        Idioottikieltä? ? Mielummin otan etäisyyttä. Olen ihan riittävän kauan sanonut selvällä suomen kielellä asioista eikä ne mene perille.

        Kun äitini esim. kitisee huonoista jaloistaan, mutta ei suostu varamaan lääkäriä, niin pitääkö sitä jaksaa kuunnella vuosikausia, korjaan vuosikymmeniä? Ymmärrän toki, että jalkoihin sattuu ja yritin tukea alkuvaiheessa, mutta kun hän itse ei haluta tehdä omaksi parhaakseen mitään. Silloinhan voisi vaikka lääkäriltä apu löytyä ja kitinän aihe poistua.

        Ilmeisesti sulla on idiootti/älykkö tyär tai äiti tai molemmat tai olet havainnut sitä omassa geeniperimässäsi, kun kirjoitat tulolleen. Älykkö ei ehkä kirjoittaisi tuohon tyyliin.

        Meni häneltä ohi tai ei, niin sulta on mennyt paljon enemmän. Sellaisessa tapauksessa kannattaa aloittaa alusta; A:sta.

      • ääliökö
        Omat jutut ry. kirjoitti:

        Jonkin kerran olen yrittänyt puhua kokemuksistani ja vaikeuksistani. Hän vastaa joka kerran: "Tjaah, ihan kauheeta. Tuollaista minulle ei ole koskaan tapahtunut."
        Tai hän sanoo: "niin niin, kun ei ihmisellä ole muuta valitettavaa, niin kyllä aina jotain keksii." Tai: "Kuule, minä olen jo 75 täyttänyt, minulla on ollut omat vaikeuteni elämässä, muiden murheisiin en jaksa enää tässä iässä."

        Itse asiassa on ihan hyvä, ettei hän ole asioistani perillä, sillä vanhusten talossa ei muuta puhuttavaa ole kuin lapset ja heidän perheensä. Olen kuullut aikamoisia tarinoita muiden asukkaiden perheiden vaikeuksista. :)

        Ai, nuorenapa oot muuttanut vanhainkotiin, ku oot kuullu muiden asukkaiden tarinoita lapsistaan...

      • yksimonenpuolesta
        yks tytär kirjoitti:

        Meniköhän jotain ohi viestistäni? Kun olen kertonut omista murheistani, niin joko hänen murheet on ne ainoat oikeat (esim. avioero 80-luvulla ym.) tai sitten tulee tuo Kehitysmaiden köyhät -sepustus.

        Idioottikieltä? ? Mielummin otan etäisyyttä. Olen ihan riittävän kauan sanonut selvällä suomen kielellä asioista eikä ne mene perille.

        Kun äitini esim. kitisee huonoista jaloistaan, mutta ei suostu varamaan lääkäriä, niin pitääkö sitä jaksaa kuunnella vuosikausia, korjaan vuosikymmeniä? Ymmärrän toki, että jalkoihin sattuu ja yritin tukea alkuvaiheessa, mutta kun hän itse ei haluta tehdä omaksi parhaakseen mitään. Silloinhan voisi vaikka lääkäriltä apu löytyä ja kitinän aihe poistua.

        Ilmeisesti sulla on idiootti/älykkö tyär tai äiti tai molemmat tai olet havainnut sitä omassa geeniperimässäsi, kun kirjoitat tulolleen. Älykkö ei ehkä kirjoittaisi tuohon tyyliin.

        niinpä, taisi mennä ohi jotain. liekö lukemassa enää mutta kirjoitan sen verran tähän että ei se äiti ole sen kummempi kuin ystäväsikään. ihankuin ei muutkin ihmiset kertoisi jatkuvasti jostain samasta asiasta, silti heitä siedetään, koska on pakko. samoin toivon että myös äitiä ymmärretään ja hyväksytään sellaisena kuin hän on .

      • Anonyymi

        Eiköhän äiti aina ole se ihminen, joka kyllä tietää hyvin mitä on tehnyt, ja jos on jotain väärää/rikollista, tehnyt lapselleen, katuu sitä asiaa/syyllistynyt teosta lukien.
        Sellainen homma, olen näitä aikuisen ja hänen vanhempansa suhteen vaikeutta käsitteleviä lukenut nyt monenlaisia. Törmäsin siihen, miten monessa perheessä aikuiset ja lapset muistavat asioita täysin eri tavalla, ja tämä pohdituttaa minua, että siitäkö on minun ja aikuisen lapseni välisissä kyse.
        Avioero,lasten lähellä vuosia, eri paikkakunnalle lähtö, vieraantuminen. Voiko aikuinen lapsi luulla, että tahallani? Tai muistaa niin, että nimenomaan lapsen kiusaksi?
        Ei ole kauaa, kun humalainen kolmikymppinen syytti elämänsä pilaamisesta. Käynyt mielessä: lapsella oli turvallisia aikuisia, ja tietenkin toinen vanhempansa. Aineellisesti lapsella oli kaikki kuten kuuluukin- ainakin minimi, mitä kuuluu. Ei fyysistä väkivaltaa, rauhallinen tavallinen kotiympäristö, lopulta se äitipuolikin pitämässä huolta.
        Ja siis lapsi syyttää elämänsä pilaamisesta, juovuksissa puhelimessa.
        Voiko olla niin, että etävanhemman on elettävä elämänsä jossain lähivanhemman liepeillä? Omalla kohdalla mietin, että nykyisellä paikkakunnalla on ollut ainakin töitä.Ja ei, en lähtenyt minkään miehen matkaan. Lähdin ammattia opiskelemaan erosta useamman vuoden päästä.

      • Anonyymi

        Kyllä ne lapset on niin kovia,
        Vihollinen kovettaa sydämet ja psykiatrit on näitä, jotka akitoi "katkaise välit vanhempiin".
        Nää sairaat sokeat akitaattorit kuvittelee että jos lapsi (rahan ahneudessa ryöstää pankin psykiatrien neuvo on "riko välit vanhempiin, sillä se et ole sinä joka olet syyllinen pankki ryöstöön, vaan vanhempasi, jotka eivät olleet edes samassa maassa kun rikollinen luonne ryösti pankin.
        Yhteiskuntamme on täynnä sairaita psykiatrioita ja jokainen elää yksin niin vanhukset ja kaikki, koska psykiatria katkoo välit myös niissä tapauksissa joissa kukaan ei ole käynyt psykiatrilla,
        Koska pakkotuputus yhteiskuntamme työntää TV, stä, RADIOSTA, YLE, stä sairaita moderneja valhe uskontoja kuten evoluutio ja siitä lähtenyt psyyke oppi.

        Koko yhteiskuntamme atmosfary on näiden uskontojen täyttämä, (kuten hinduismi Intiassa) psykiatrian ja evoluution tulee keksiä aika uusi valhe entisen valheen päälle, joilla he muka esittävät perusteet tieteensä kehittymisestä saadakseen uusia miljoona apurahoja joilla keksi uusia valheita suulla tehtyihin tieteisiinsä.

        Evoluutio ja siihen liittyvä psyyke on ateismi jumalia kuin marxismi ankaria, he tuomitsevat sielut (jotka yksin Jumala tuntee) ja lajittelee niitä eri karsinoihin kuin
        Eugenistit aikanaan.

        Elämme ateismin atmosfärissä (valtion pakkotuputuksen takia mediassa)
        Ja ihmiset näyttävät tyhjyyttään - sexiä-alastomuuttaan-kehon rakennustaan- korostaen,
        Jumalan sana on oma yksityisen asia, mutta valhellisten gurujen (Freud, jung, Marx, engels, darvin ja hänen sukulaisen Fransis Calton, In kanssa tekemä sosiali darvinismi, jossa ihminen muka kehittyy koko ajan ja kehittäjäksi on koulutettu psykiatrit ja muut terapeutit.

        Seurauksena sukupolvien kuilu, kaiken kauniin sotkeminen ja töhriminen, joka pakottaa kasvattamaan lapset ns. Henkisellä pelillä, joka johtaa narsismiin,
        Itskkyyteen, kehoonsa keskittymiseen tyhjyyden seurauksena.
        Koska kuoleva ihminen, joka ei edes tiedä kuolinpäiväänsä, on muka Jumala, jota he kehittää pakana opeillaan,
        Seurauksena,
        Saatanan palvelu, samanismi, noutuus, taikuus, ja palaaminen pakanuuden aikaan täysin, sisältäen viikinkimäisen väkivallan, ryöstelyn, raiskaamisen ja täydellisen toisen ihmisen täydellisen kunnioittamisen mukaan lukien paloittelu murhat ja muut kauhut,

        Joista ei vahvana kristin uskon ja Jumalan javiimeisen tuomion pelossa tapahtunut yhtä ainutta, eikä kukaan kuullutkaan paloittelu murhista ennen kuin yksin apu-rahojen rahastukseen täysin tarpeeton valhe uskonto evoluutio ja siihen liittyvä psyyke teoria tuli, koska kristin uskoon kuuluva ikuinen ylösnouseva ja yksin Jumalan tuomitsema sielu,
        Muutettiin psyykeksi, koska evoluutio ei siedä sielua joka on ikuinen ja Jumala sen ainut tuomari.
        Maailma teki ihmistuomarit "psykiatrit" jotka ovat kehittäneet sielua siten että vain rikollisuus, Saatanan palvelu ja kaiken sotkeminen rehoittaa ja siihen kaikki ateismi joka evoluutiosta ja siihen tiiviisti liittyvästä psykiatriasta tulee.
        (psykiatrit ja terapeutit ovat evoluutinary psyyken ateisti Jumalan oppi tyttöjä ja poikia, joiden sielu on niin turmeltunut ja sairas, että kuvittelevat oppinsa olevan ainoa oikea oppi ihmisen näkymättömästä sisimmästä.
        Hedemistä näemme että heidän opettama vapaa kasvatus johtaa vain rikollisuuteen ja rakkaudettomuuteen, sillä kukaan ei pysty rakastamaan lasta joka 2-3 vuotiaasta asti pitää yli-otteessa kasvattajiaan, joiden hermot on riekaleina vapaan kasvatuksen Hedemistä ja myös lasten sielu on riekaleina ja siitä psykiatrit ja psykolokit syyttää aina vanhempia, eli radiosta ja tv stä tuleva ateismiin evoluutioon perustuva psykiatria ja psykolokia johtaa ikuiseen välirikkoon vanhempien ja lasten välillä ja parantumatomaan sukupolvien kuiluun ja niin suureen itsekkyyteen ettei sukulaiset tunne toisiaan, vaan jokainen etsii ihmis suhteita, jotka nostavat hänen omaa kunniaansa ja kunnian himoaan.

      • Anonyymi
        äiti minäkin kirjoitti:

        Nykynuoret on suurimmaksiosaksi, itsekeskeisiä, kaikkitietäviä, uusavuttomia rääväsuita. Mutta sitten kun tulevat itse isäksi ja äitiksi,luulis silloin huomaavaavan,mitä vanhemmuus on. Vastuunkanto on joskus raskasta,monasti tulee äitiä ikävä. Kuinkapaljon huostaanotot on lisääntyneet? Tämän kysymyksen heitän nykynuorille? Hieman nöyryyttä nuoret,uholla ei kukaan voita mitään. Vihalla vielä vähemmän. Siltoja ei kannata polttaa takanaan.Koska niitä on vaikia uudestaan rakentaa.

        Jospa heiän omat lapset aikanaan huutaa heille kuten he äidilleen...

      • Anonyymi

        Ei sitä kukaan ole täydellinen äitinäkään, jokainen meistä tekee virheitä usein edes että itsekään käsittää niitä tekeneensä .
        Eikö niitä vanhoja asioita voi jättää omaan arvoonsa, vai pitäisikö äitisi pyydellä anteeksi asioita joita ei ehkä ole edes aikaisemmin ymmärtänyt. Sinäkö siinä silloin voit hyvin kun saat syyllistää äitisi asioilla mitä ei mitenkään voi enää toiseksi tehdä.
        Mikä tarve eräillä on jauhaa asioita jotka ovat olleet kauan sitten
        Sitä on nähty peliriippuvaisia äitejä jotka ovat pelanneet omaisuuden , alkoholisti äitejä jotka ovat asettaneet viinan ensimmäiselle sijalle elämässään, mutta ihme kyllä usein näillä äideillä on lapset jotka rakastavat heitä ihan sellaisen kun hän on, ja kun alkoholisti on lopettanut juomasta niin hän on itsekkin nähnyt vikansa toisten silmin ilman että niistä pitäisi vielä keskustella , kun mitään ei voi muuttaa tekemättömäksi.
        Joten
        Minun äitini ei liioin halunnut puhua asioista mitä hän oli tehnyt väärin, mutta minulla ei ollut mitään tarvetta enää vetää esiin asioita jotka ovat olleet, ja aiheuttaa pahaa mieltä molemmin puolin , että joskus on vaan käännettävä uusi sivu elämän kirjassa ja elää aikaa mikä on nyt.

      • Anonyymi
        riutubva kirjoitti:

        Miksi et puhu OMISTA murheistasi äidillesi? Luuletko, ettei hän ymmärrä? Hänkin on sentään IHMINEN ja ollut itsekin JOSKUS nuori aikuinen! Juuri SUN murheista hän, oma äitisi haluaisi keskustella, mutta sinä et päästä häntä maailmaasi. Luuletko, että hän on elänyt jollain kivikaudella eikä ymmärrä mitään?

        Äitisi kitisee ehkä juuri siksi, kun hän yrittää avata niitä solmuja, jotka ovat teidän välissänne.

        Toimivaan suhteeseen tarvitaan KAKSI. Yksi ei voi rakentaa toimivaa suhdetta. Jos sinä olet tehnyt KAIKEN voitavasi ja sinun äitisi on sellainen auttamaton ääliö, jonka kanssa ei onnistu suhteen luominen, ei voi tietenkään mitään.

        Olet äitisi tytär. Jos äitisi on ääliö ja idiootti, (jonka kanssa ei suhde eikä keskustelu onnistu) niin yllätys yllätys, voi olla, että sinussa on paljon samoja geenejä (?) Olethan hänen geeniperijänsä. Ja jos sinä alentuisit äitisi idioottitasolle, ja yrittäisit puhua hänen "kieltään" (=idioottikieltä), niin ehkä suhteen luominen voisi sillä tasolla onnistua.

        Äidin ja lapsen, aikuisen sellaisen, suhde on korvaamaton. Jokaisella on vain yksi äiti, oli se sitten idiootti tai älykkö. Sellaiseen suhteeseen kannattaisi panostaa. Jos kiinnostaa.

        Ihan niin toimivaan suhteeseen tarvitaan kaksi , mutta usein on se äiti joka yrittää saada suhteen toimimaan , ja se aikuinen lapsi joka väheksyy omaa äitiään.
        On näitä nähty kun 50 vuotias tyttö vielä vaatii äidiltään asioita mitkä eivät kuulu aikuiseen suhteeseen. Kiukuttelee eikä kerro esim että on sairas, ja sitten on vihainen kun äiti ei ole kysynyt mikä häntä vaivaa, koska aikaisemmin äiti on nimitetty uteliaaksi jos on jotain kysynyt, niin että näiden tyttärien vaatimukset todistaa jotain muuta kun tervettä ihmistä joka on aikuinen .
        Olen myös nähnyt lapsen joka tyhjensi äitinsä putipuhtaaksi omaisuudesta ja ilkesi vielä syytellä siitä äitiään , joka hyväsydämisenä oli häntä yrittänyt auttaa.
        Niin että meitä on moneen junaan ja muutamat jää asemalle

      • Anonyymi
        yksimonenpuolesta kirjoitti:

        niinpä, taisi mennä ohi jotain. liekö lukemassa enää mutta kirjoitan sen verran tähän että ei se äiti ole sen kummempi kuin ystäväsikään. ihankuin ei muutkin ihmiset kertoisi jatkuvasti jostain samasta asiasta, silti heitä siedetään, koska on pakko. samoin toivon että myös äitiä ymmärretään ja hyväksytään sellaisena kuin hän on .

        Ihan niin äiseilläkinnon tarve joskus puhua omista asioistaan, mutta jos huomaa ettei niitä haluta kuunnella niin pitää kyllä suunsa kiinni.
        Sitten se avun antamisånen on yksi asia. Äidit yrittävät antaa apua kuten kykenevät, mutta nämä tyttäret ei anna mitään apua.
        Itselläni oli muutama vuosi sitten toinen käsi kipsissä ja sanoin tyttärelleni että kun nuo ikkunatkin tarttis pestä vaan ei oikein käytä vasemmalla kädellä . Ei kysettäkään että hän olisi sanonut hän voisi sen tehdä .
        Itse kyllä pesin oman äitini ikkunoita kun hän eli
        Joten soitin firmalle joka pesee , ja tulihan se kalliiksi mutta niin kauan kun rahat riittää niin en ala pyytelemään apua eipä,jää sitten perintöään kellekään tapeltavaksi , niin että näillä mennään

    • Cloetta...

      Avoimuus ei tarkoita sitä, että puhutaan ja kerrotaan kaikki vaan sitä, että ymmärretään toisten ihmisten erilaisuus ja toimitaan sen mukaisesti eli siis ollaan avoimia vastaanottamaan se toisen erilaisuus tai tapa toimia.

      Olen itsekin kovin puhelias ja mielelläni kyselen aikuisilta lapsiltani kuulumisia sun muuta. Toiset kertovat ummet ja lammet ja toisia tämä kysely ärsyttää ja heidän kanssaan puhun sitten niistä asioista, joista he puhuvat; samat asiat eivät kiinnosta kaikkia.

      Aikuisilla lapsilla on yleensä läheisiä, joiden kanssa he pystyvät ja haluavat jutella "kaikesta", ei äiti ole välttämättä se läheisin, ei lähellekään.

      Ehkäpä jos unohtaisit oman tarpeesi puhua ja kallistuisitkin kuuntelemisen puolelle, silloin sosiaaliset taidotkin kehittyisivät sillä kuunteleminen on tärkeämpää kuin puhuminen. Myös "ilmaisten neuvojen" jakaminen on yleensä asia, joka hiljentaa monet keskustelijat.

      • silence is golden ?

        Nimim. Cloetta kirjoittaa asiaa. Kaikki eivät ole avoimia eivätkä halua keskustella kaikesta. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset avautuvat vain ystävilleen, ja kaikille ei se äiti ole suinkaan se ystävä, jolle avaudutaan.

        Kuunteleminen on tärkeämpää kuin puhuminen. Ja jos ei kuulu mitään, kuunnellaan sitten hiljaisuutta :)

      • Anonyymi

        Näinhän se on, kyllä äiditkin osaavat kuunnella, esim sitä ainaista valitusta tyttären miehestä kun se on taas tehnyt niin ja näin , joten mitä siihen voi äiti sanoa, jos sanoo että eroa, niin huudetaan päin naamaa että ei kai sitä voi lasten vuoksi erota,

        Jos sanoo että yrittäisi ymmärtää sitä miestäänkin , niin jo huutaa kurkku suorana että oletko hullu, ei kai tuollaista voi kukaan ymmärtää.

        Niin että paras kun vaan toteaa ” vai niin” ja sekin leimataan välinpitämättömyydeksi.
        Niin että kaksi ihmistä jotka eivät ole samalla tasolla eivät saa aikaan minkäänlaista keskustelua , tahtoi sitä tai ei.
        Kaksi eri sukupolvea erilaisilla arvoilla mitä tulee kanssakäymiseen toisen ihmisen kanssa. Niin vaikeaahan se on. Siinä on sitten se napanuora katkennut kerta heitolla , sekin katkaistaan eri tavalla riippuen ihmisistä

    • riudun minäkin

      Hei riutuva äiti!
      Kannan ahdistusta sisälläni ja kyselen itseltäni kaiken aikaa, että mitä olen tehnyt väärin. Olen samanlisessa tilanteessa kuin sinä, paitsi että minulla on kaksi tytärtä. Välimme ovat muodolliset. Olen saanut osakseni vähättelyä ja halveksuntaa. Heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät. Heillä ei ole aikaa alentua keskusteluun kanssani. Molemmat ovat laillani saaneet akateemisen koulutuksen, mutta he eivät osaa kanssani keskustella, korkeintaan kuuntelevat modollisesti, antavat kaiken samalla mennä toisesta korvasta ulos, eivätkä kertoile omista asioistaan. Sydäntäsärkevää on todeta, että olen ulkona heidän elämästään. Rakastan heitä suunnattomasti ja yksi rakkauden muoto on antaa heidän elää oma elämänsä haluamallaan tavalla. Emme ole korvaamattomia, ehkä he eivät koskaan edes harmittele menettämäänsä " ainoaa oikeaa ja pyyteetöntä rakkaussuhdettaan"
      Säälin

      • riutuva

        Nimim. riudun minäkin
        Meidän tilanteemme ovat siis paljon samanlaiset. Onneksi sentään yksi äitikin kirjoitti tähän ketjuun.

        Tosiaankin "heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät". Oma tyttäreni on jokseenkin kaikista asioista eri mieltä, kun keskustellaan. Olen päästänyt hänet lähtemään kauas, joten kyllä hänellä ainakin omaa tilaa on.

        Eläköön siis omaa elämäänsä. Joskus kai sitten huomaa, että kukaan muu ei rakastanut siten kuin äiti, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä.

        Säälin minäkin.

      • Äiti.,---.
        riutuva kirjoitti:

        Nimim. riudun minäkin
        Meidän tilanteemme ovat siis paljon samanlaiset. Onneksi sentään yksi äitikin kirjoitti tähän ketjuun.

        Tosiaankin "heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät". Oma tyttäreni on jokseenkin kaikista asioista eri mieltä, kun keskustellaan. Olen päästänyt hänet lähtemään kauas, joten kyllä hänellä ainakin omaa tilaa on.

        Eläköön siis omaa elämäänsä. Joskus kai sitten huomaa, että kukaan muu ei rakastanut siten kuin äiti, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä.

        Säälin minäkin.

        Molemmille riutuville äidelle; miten suhtautuisitte itse jos tyttärenne alkaisivat neuvomaan teitä, närkästyisittekö?

        Sinä olet siis eri mieltä tyttäresi kanssa mutta kuvaat sen toisin päin niin kuin sinä olisit oikeassa, ehkä oletkin väärässä?

        Totta on, ettei kukaan rakasta niin kuin äiti, mutta me äiditkin rakastamme eri tavoin. Jonkun äidin "rakkaus" ei ole sitä aitoa välittämistä, jota lapsi kuin lapsi arvostaa ja tarvitsee. Moni äiti on itsekäs ja kaiken tietävä ja ajattelee niin kuin sinä "siinäpähän näet" -asenteella, uhmakkaasti.

        Sääli on sairautta.

      • Vähän herätystä

        Miksi aikuisia naisia pitäisi neuvoa? Olen miettinyt sitä usein. Jokaisella on oma elämänsä, ja tapahtumat ovat ketjussa edellisten tapahtumien kanssa.

        Mitä vähemmän asiasta tietää, sitä helpompaa on neuvoa! Kuinka usein sitä kuuleekaan: Mikset sanonut...Olisi pitänyt.....Mikset kysynyt...Minä olisin tuossa tapauksessa....
        Ihan typeriä huitaisuja, ja asianosainen joutuu vatvomaan tapahtunutta laajasti voidakseen puolustautua tyhmiä neuvoja vastaan.
        Myös ihan asiallisissa laina-asioissa, rakennusluvissa, autonostoissa, koulunkäynnissä, saa vanhemmilta neuvoja, joista tietämättömyys paistaa niin ettei voi edes vastata.
        Pitää edes jollakin tavalla olla perillä asiasta, josta haluaa keskustella tai peräti antaa ohjeita.

        Kuinka moni tälläkin palstalla valittava äiti on ottanut ohjeita vuosisadan alkupuolella syntyneiltä omilta vanhemmiltaan? Pysyivätkö edellisen polven ikäihmiset ajan hermolla, vai antoivatko he neuvoja oman elämänkokemuksensa mukaan, eli niiden kokemusten, joita olivat kokeneet 50 v. sitten?

      • nainen 36

        Tytär ei äitiinsä välejä kovin helposti katkaise, joten kannattaapa sinunkin miettiä, että mistäkö johtuisi moiset välit? jos et itse vastausta keksi, niin kysypä tyttäriltäsi ja olehan tällä kertaa valmis kuuntelemaan mitä he sanovat ja ottamaan opiksesi sanomasta.

        Et kai vaan ole oman navan ympärillä pyörivä uhri, joka valittaa kaikesta mahdollista ja näin hakee huomiota omilta lapsiltaan. On äärettömän rasittavaa kuunnella oman äidin loputonsa negativista valitusta aivan kaikesta mikä liittyy hänen elämäänsä ja kärsimyksiinsä. Ja lisäksi hän luo piruja lastensa elämään, ei koskaan usko mihinkään hyvää, puhuu pahaa kaikista ihmisistä ja myrkyttää olemuksellaan ilmapiirin missä tahansa onkaan.. tässäpä vähän esimerkkejä omasta äidistäni.

        Varmaan useimmat lapset ovat kiitollisia vanhemmilleen siitä mitä ovat saaneet. Minä ainakin olen kiitollinen paljosta! Mutta en millään jaksaisi koko ikääni kantaa äitiäni henkisesti. Hän on kuin musta aukko, joka vie ilon ja voiman omista lapsistaan. Miksi sellaista täytyy omalta äitiltään sietää?

        Rakastatko todella tyttäriäsi vai oletko vain riippuvainen heidän huomiostaan ja rakkaudestaan, jota he sinulle antavat? Epäilenpä tota sinun ainoo ja oikeaa pyyteetöntä rakkauttasi..

      • sepporina
        riutuva kirjoitti:

        Nimim. riudun minäkin
        Meidän tilanteemme ovat siis paljon samanlaiset. Onneksi sentään yksi äitikin kirjoitti tähän ketjuun.

        Tosiaankin "heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät". Oma tyttäreni on jokseenkin kaikista asioista eri mieltä, kun keskustellaan. Olen päästänyt hänet lähtemään kauas, joten kyllä hänellä ainakin omaa tilaa on.

        Eläköön siis omaa elämäänsä. Joskus kai sitten huomaa, että kukaan muu ei rakastanut siten kuin äiti, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä.

        Säälin minäkin.

        moi.sama täällä,poikani äsken on näytänyt minulle aivan samat temput,itken taas,etsin vsatauksia..sitä satuta ketä rakastat.kyllä hän tulee vielä syylisiin,jaksa odottaa

      • Elämä on

        Lopeta rakastamasta. Minäkin lopetin. Meillä voi olla täysin järkyttäviä lapsia. Suorastaan ihmiseksi kelpaamattomia. Suunattoman täynnä itseään ja samalla tyhjää täynnä. Myös äidit voivat unohtaa ja jättää. Ihan oman itsen takia.
        Kun lapsi ei kerran halua olla ystävä eikä ole kiinnostunut mistään mitä meillä on sanottavaa.......... pysytään erossa näistä lapsista jotka eivät asu kotona. He tuskin tuppaavat kylään pyytämättä. Painutaan vaikka Marttakerhoon tai ihan mitä tahansa mutta kun on aika päästää irti.. päästetään irti. Yksipuolinen rakkaus on surullinen juttu eikä sitä kukaan kaipaa. Ei edes äidit.

      • ÄitiSur
        Vähän herätystä kirjoitti:

        Miksi aikuisia naisia pitäisi neuvoa? Olen miettinyt sitä usein. Jokaisella on oma elämänsä, ja tapahtumat ovat ketjussa edellisten tapahtumien kanssa.

        Mitä vähemmän asiasta tietää, sitä helpompaa on neuvoa! Kuinka usein sitä kuuleekaan: Mikset sanonut...Olisi pitänyt.....Mikset kysynyt...Minä olisin tuossa tapauksessa....
        Ihan typeriä huitaisuja, ja asianosainen joutuu vatvomaan tapahtunutta laajasti voidakseen puolustautua tyhmiä neuvoja vastaan.
        Myös ihan asiallisissa laina-asioissa, rakennusluvissa, autonostoissa, koulunkäynnissä, saa vanhemmilta neuvoja, joista tietämättömyys paistaa niin ettei voi edes vastata.
        Pitää edes jollakin tavalla olla perillä asiasta, josta haluaa keskustella tai peräti antaa ohjeita.

        Kuinka moni tälläkin palstalla valittava äiti on ottanut ohjeita vuosisadan alkupuolella syntyneiltä omilta vanhemmiltaan? Pysyivätkö edellisen polven ikäihmiset ajan hermolla, vai antoivatko he neuvoja oman elämänkokemuksensa mukaan, eli niiden kokemusten, joita olivat kokeneet 50 v. sitten?

        Hmm... Oma äitini ei aikoinaan antanut neuvoja yhtään mihinkään . ei edes silloin kun olin vielä lapsi tai nuori. Pelotteli jonkun verran kuitenkin tyyliin: "Jos tulet raskaaksi, niin minä en sitten sua auta". Jouduin siis oppimaan monet asiat kantapään kautta ja moni asia tuli kalliiksi joko henkisesti tai taloudellisesti - fyysisestikin.

        Itse ajattelin kun sain omia lapsia, etten tee samaa virhettä, enkä ole tehnytkään. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, kun lapseni ovat 20v ja 22v, että minkä verran heitä pitäisi neuvoa, kun he tuntuvat usein närkästyvän neuvoistani, vaikka todellakin ne ovat asioita, jotka eivät ole vanhentuneet, eivätkä ole virheellistä tietoa.

        Esim. nuorempi etsi asuntoa. Sanoin hänelle, että jos asunnossa on outo haju, niin kannattaa miettiä tarkasti, ottaako sellaista asuntoa kun homeongelmat asunnoissa ovat niin yleisiä. Sanoin myös, että jos haluat, voin lähteä mukaan asuntoesittelyyn, kun olen homeelle altistunut, niin tunnen sen hajun selvästi.
        Hän kiitti tajouksesta, mutta oli vähän kyllästyneen oloinen.

        Pari kk myöhemmin hän ilmoitti muuttavansa. Menin tietenkin avuksi muuttohommiin, kun hän pyysi. Voi sitä surua, kun huomasin, että asunto haisee ihan homeelle. Nyt hän sitten kärsii nuhasta ym.oireilusta.

        Onko niin, ettei nuoret aikuiset kuitenkaan kuuntele äitinsä ohjeita? Teinkö väärin kun neuvoin? Tekevätkö he uhmaisena itse tyhmiä päätöksiä juuri niissä asioissa, joissa neuvon? Pitäisikö heidän vain antaa oppia kaikki kantapään kautta. Itse ainakin olisin kaivannut ohjeita.

        Pitäisikö sanoa, että koska et uskonut asuntovinkkiäni aiemmin, niin seuraavassa muutossa sinun pitää hakea muuttoapua muualta. Olen nääs jo vanha ihminen, ja joudun lepäämään päivätolkulla, että toivun siitä muutosta ja loppusiivouksesta.

        On tosi surullista katsoa vierestä kun he töppäilevät siksi, etteivät ole voineet ottaa vinkistä vaarin. Miten pitäisi toimia?

      • norsumami
        ÄitiSur kirjoitti:

        Hmm... Oma äitini ei aikoinaan antanut neuvoja yhtään mihinkään . ei edes silloin kun olin vielä lapsi tai nuori. Pelotteli jonkun verran kuitenkin tyyliin: "Jos tulet raskaaksi, niin minä en sitten sua auta". Jouduin siis oppimaan monet asiat kantapään kautta ja moni asia tuli kalliiksi joko henkisesti tai taloudellisesti - fyysisestikin.

        Itse ajattelin kun sain omia lapsia, etten tee samaa virhettä, enkä ole tehnytkään. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, kun lapseni ovat 20v ja 22v, että minkä verran heitä pitäisi neuvoa, kun he tuntuvat usein närkästyvän neuvoistani, vaikka todellakin ne ovat asioita, jotka eivät ole vanhentuneet, eivätkä ole virheellistä tietoa.

        Esim. nuorempi etsi asuntoa. Sanoin hänelle, että jos asunnossa on outo haju, niin kannattaa miettiä tarkasti, ottaako sellaista asuntoa kun homeongelmat asunnoissa ovat niin yleisiä. Sanoin myös, että jos haluat, voin lähteä mukaan asuntoesittelyyn, kun olen homeelle altistunut, niin tunnen sen hajun selvästi.
        Hän kiitti tajouksesta, mutta oli vähän kyllästyneen oloinen.

        Pari kk myöhemmin hän ilmoitti muuttavansa. Menin tietenkin avuksi muuttohommiin, kun hän pyysi. Voi sitä surua, kun huomasin, että asunto haisee ihan homeelle. Nyt hän sitten kärsii nuhasta ym.oireilusta.

        Onko niin, ettei nuoret aikuiset kuitenkaan kuuntele äitinsä ohjeita? Teinkö väärin kun neuvoin? Tekevätkö he uhmaisena itse tyhmiä päätöksiä juuri niissä asioissa, joissa neuvon? Pitäisikö heidän vain antaa oppia kaikki kantapään kautta. Itse ainakin olisin kaivannut ohjeita.

        Pitäisikö sanoa, että koska et uskonut asuntovinkkiäni aiemmin, niin seuraavassa muutossa sinun pitää hakea muuttoapua muualta. Olen nääs jo vanha ihminen, ja joudun lepäämään päivätolkulla, että toivun siitä muutosta ja loppusiivouksesta.

        On tosi surullista katsoa vierestä kun he töppäilevät siksi, etteivät ole voineet ottaa vinkistä vaarin. Miten pitäisi toimia?

        Hei! Hyvä, kun neuvoit. Joskus lapset ottaa vastaan neuvon,joskus ei. Se on heidän vastuulla, ei voi pakottaa. Ymmärrän huolesi, homehommat on ikäviä. Lapset tahtoo tehdä omat mokansa. Sen hyväksyminen helpottaa elämääsi. Tarjoa edelleenkin apua, älä pakota. Kutsu kylään ja tee piirakoita. Anna elää omaa elämää. Ole kiinnostunut.Nauti vapaudestasi!

      • LapseniSuolelusEnkeli

        Hei, kommenttini tulee hiukan myöhään, mutta ymmärrän täysin sinua. Tuo on todella satuttavaa. Olen tyttäreni kanssa (35v.) samassa tilanteessasen. Vain hänen kommentit on sallittuja ja kaikki mitä teen hän arvostelee ja antaa vaativia neuvoja. Hän kaveeraa siskoni kanssa ja valittaa minusta. Olen yrittänyt kaikin tavoin olla äiti, antanut apua, kuunnellut, mukana hänen kommenteissaan tai perustellut omiani. Olemme käyneet keskusteluja lapsuus ajoista ja mielestäni hänellä on ollut hyvä lapsuus, joissa olin mukana harrastuksia myöten...Tyttäreni ei varsinaisesti osaa sanoa mitään huonoa siitä. Mutta silti, valittaminen jatkuu. Olen itse LH mielenterveyspuolella ja totean jälleen, että tämän päivän (nuorten aikuisten) älyttömät vaatimukset työpaikoilla vie ihmiset ahdistuksen partaalle ja enää on ÄITI jolle voi puhua kaiken pahan olon ulos. Vaikka sitten itsekkäästi ja välittämättä äidin jaksamisesta.. TOINEN tärkeä asia tässä on se, että nämä nuoret aikuiset eivät huomaa oman käytöksen kovuutta ja epäinhimmillisyyttä. Hän voi arvostella minua miten haluaa tai jättää viestiin vastaamatta milloin haluua, mutta minä saan moitteet jos en ehdi vastata hänen viestiinsä. Arvostelu ja valintojeni moittiminen vie voimat... ehkä en enää jousta, en jaksa. Minun tapauksessa olen se varaventtiili, jolle voi purkaa kaiken pahan... kunnes aika jättää. PsykologillaIla on käyty kolme kertaa puhumassa sen parempaa apua...tyttäreni on myös mestari puhumaan. Kokenut vaativassa työssään. Itse selviän toistaiseksi sillä, että pidän nykyään etäisyyttä ja ehkä otan hänen tapansa osittain käyttööni. Ehkä se avaa silmät... tai sitten ei.

      • Anonyymi
        LapseniSuolelusEnkeli kirjoitti:

        Hei, kommenttini tulee hiukan myöhään, mutta ymmärrän täysin sinua. Tuo on todella satuttavaa. Olen tyttäreni kanssa (35v.) samassa tilanteessasen. Vain hänen kommentit on sallittuja ja kaikki mitä teen hän arvostelee ja antaa vaativia neuvoja. Hän kaveeraa siskoni kanssa ja valittaa minusta. Olen yrittänyt kaikin tavoin olla äiti, antanut apua, kuunnellut, mukana hänen kommenteissaan tai perustellut omiani. Olemme käyneet keskusteluja lapsuus ajoista ja mielestäni hänellä on ollut hyvä lapsuus, joissa olin mukana harrastuksia myöten...Tyttäreni ei varsinaisesti osaa sanoa mitään huonoa siitä. Mutta silti, valittaminen jatkuu. Olen itse LH mielenterveyspuolella ja totean jälleen, että tämän päivän (nuorten aikuisten) älyttömät vaatimukset työpaikoilla vie ihmiset ahdistuksen partaalle ja enää on ÄITI jolle voi puhua kaiken pahan olon ulos. Vaikka sitten itsekkäästi ja välittämättä äidin jaksamisesta.. TOINEN tärkeä asia tässä on se, että nämä nuoret aikuiset eivät huomaa oman käytöksen kovuutta ja epäinhimmillisyyttä. Hän voi arvostella minua miten haluaa tai jättää viestiin vastaamatta milloin haluua, mutta minä saan moitteet jos en ehdi vastata hänen viestiinsä. Arvostelu ja valintojeni moittiminen vie voimat... ehkä en enää jousta, en jaksa. Minun tapauksessa olen se varaventtiili, jolle voi purkaa kaiken pahan... kunnes aika jättää. PsykologillaIla on käyty kolme kertaa puhumassa sen parempaa apua...tyttäreni on myös mestari puhumaan. Kokenut vaativassa työssään. Itse selviän toistaiseksi sillä, että pidän nykyään etäisyyttä ja ehkä otan hänen tapansa osittain käyttööni. Ehkä se avaa silmät... tai sitten ei.

        Kuin olisin kirjoittanut omasta elämästäni. Kiitos ja voimia meille.

      • Anonyymi
        Elämä on kirjoitti:

        Lopeta rakastamasta. Minäkin lopetin. Meillä voi olla täysin järkyttäviä lapsia. Suorastaan ihmiseksi kelpaamattomia. Suunattoman täynnä itseään ja samalla tyhjää täynnä. Myös äidit voivat unohtaa ja jättää. Ihan oman itsen takia.
        Kun lapsi ei kerran halua olla ystävä eikä ole kiinnostunut mistään mitä meillä on sanottavaa.......... pysytään erossa näistä lapsista jotka eivät asu kotona. He tuskin tuppaavat kylään pyytämättä. Painutaan vaikka Marttakerhoon tai ihan mitä tahansa mutta kun on aika päästää irti.. päästetään irti. Yksipuolinen rakkaus on surullinen juttu eikä sitä kukaan kaipaa. Ei edes äidit.

        Juuri näin. Antaa olla.

      • Anonyymi
        ÄitiSur kirjoitti:

        Hmm... Oma äitini ei aikoinaan antanut neuvoja yhtään mihinkään . ei edes silloin kun olin vielä lapsi tai nuori. Pelotteli jonkun verran kuitenkin tyyliin: "Jos tulet raskaaksi, niin minä en sitten sua auta". Jouduin siis oppimaan monet asiat kantapään kautta ja moni asia tuli kalliiksi joko henkisesti tai taloudellisesti - fyysisestikin.

        Itse ajattelin kun sain omia lapsia, etten tee samaa virhettä, enkä ole tehnytkään. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, kun lapseni ovat 20v ja 22v, että minkä verran heitä pitäisi neuvoa, kun he tuntuvat usein närkästyvän neuvoistani, vaikka todellakin ne ovat asioita, jotka eivät ole vanhentuneet, eivätkä ole virheellistä tietoa.

        Esim. nuorempi etsi asuntoa. Sanoin hänelle, että jos asunnossa on outo haju, niin kannattaa miettiä tarkasti, ottaako sellaista asuntoa kun homeongelmat asunnoissa ovat niin yleisiä. Sanoin myös, että jos haluat, voin lähteä mukaan asuntoesittelyyn, kun olen homeelle altistunut, niin tunnen sen hajun selvästi.
        Hän kiitti tajouksesta, mutta oli vähän kyllästyneen oloinen.

        Pari kk myöhemmin hän ilmoitti muuttavansa. Menin tietenkin avuksi muuttohommiin, kun hän pyysi. Voi sitä surua, kun huomasin, että asunto haisee ihan homeelle. Nyt hän sitten kärsii nuhasta ym.oireilusta.

        Onko niin, ettei nuoret aikuiset kuitenkaan kuuntele äitinsä ohjeita? Teinkö väärin kun neuvoin? Tekevätkö he uhmaisena itse tyhmiä päätöksiä juuri niissä asioissa, joissa neuvon? Pitäisikö heidän vain antaa oppia kaikki kantapään kautta. Itse ainakin olisin kaivannut ohjeita.

        Pitäisikö sanoa, että koska et uskonut asuntovinkkiäni aiemmin, niin seuraavassa muutossa sinun pitää hakea muuttoapua muualta. Olen nääs jo vanha ihminen, ja joudun lepäämään päivätolkulla, että toivun siitä muutosta ja loppusiivouksesta.

        On tosi surullista katsoa vierestä kun he töppäilevät siksi, etteivät ole voineet ottaa vinkistä vaarin. Miten pitäisi toimia?

        Eihän ne kuuntele. Tyttäreni teki lapsen isänsä kaltaisen narsistin kanssa ja maksaa nyt kaiken,asumisen,ruuat ym yksin ja loinen ei etsi työtä tai valehtelee etsivänsä,ei hae edes tukia eli tytär maksaa siipeilijän elämisen ja asumisen ja tytär vaan on tuossa suossa. Neuvoin ja varoitin,mutta sama kuin puhuisi seinille...

      • Anonyymi
        riutuva kirjoitti:

        Nimim. riudun minäkin
        Meidän tilanteemme ovat siis paljon samanlaiset. Onneksi sentään yksi äitikin kirjoitti tähän ketjuun.

        Tosiaankin "heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät". Oma tyttäreni on jokseenkin kaikista asioista eri mieltä, kun keskustellaan. Olen päästänyt hänet lähtemään kauas, joten kyllä hänellä ainakin omaa tilaa on.

        Eläköön siis omaa elämäänsä. Joskus kai sitten huomaa, että kukaan muu ei rakastanut siten kuin äiti, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä.

        Säälin minäkin.

        Itse erehdyin neuvomaan tytärtäni liikenteessä kun hän pysähtyi tulkiten liikenne merkin väärin , alkoi huutamaan että kyllä hän tietää paremmin, ja otti vielä puhelun miehelleen että saisi todistettua että oli oikeassa, mutta men naama kahdeksikolle kun mies vastasi että äitisi on oikeassa tässä asiassa. Joten olisko minun pitänyt antaa hänen olla liikenteessä ja jatkaa tulkitsemista liikenne meristä omalla tavallaan . Siis tälläisissä asioissa olisin sanonut ystävällenikin ihan samoin .
        Niin että ei ne nuoremmat aina ole oikeassa vaikka kovalla metelillä ovat olevinaan kaikki tietäviä. Sillä liikenne säännöthän on niin vanhoille kun nuorillekin ihan samat , silti tulee riita.

      • Anonyymi
        Elämä on kirjoitti:

        Lopeta rakastamasta. Minäkin lopetin. Meillä voi olla täysin järkyttäviä lapsia. Suorastaan ihmiseksi kelpaamattomia. Suunattoman täynnä itseään ja samalla tyhjää täynnä. Myös äidit voivat unohtaa ja jättää. Ihan oman itsen takia.
        Kun lapsi ei kerran halua olla ystävä eikä ole kiinnostunut mistään mitä meillä on sanottavaa.......... pysytään erossa näistä lapsista jotka eivät asu kotona. He tuskin tuppaavat kylään pyytämättä. Painutaan vaikka Marttakerhoon tai ihan mitä tahansa mutta kun on aika päästää irti.. päästetään irti. Yksipuolinen rakkaus on surullinen juttu eikä sitä kukaan kaipaa. Ei edes äidit.

        Ihan niin kun ei kelpaa omana itsenään , vaan pitäis olla jotain muuta , oma aika antaa aikuisten lasten olla omissa oloissaan siinä maailmassa mikä on hänen ajatuksiin soveltuva.

      • Anonyymi
        Elämä on kirjoitti:

        Lopeta rakastamasta. Minäkin lopetin. Meillä voi olla täysin järkyttäviä lapsia. Suorastaan ihmiseksi kelpaamattomia. Suunattoman täynnä itseään ja samalla tyhjää täynnä. Myös äidit voivat unohtaa ja jättää. Ihan oman itsen takia.
        Kun lapsi ei kerran halua olla ystävä eikä ole kiinnostunut mistään mitä meillä on sanottavaa.......... pysytään erossa näistä lapsista jotka eivät asu kotona. He tuskin tuppaavat kylään pyytämättä. Painutaan vaikka Marttakerhoon tai ihan mitä tahansa mutta kun on aika päästää irti.. päästetään irti. Yksipuolinen rakkaus on surullinen juttu eikä sitä kukaan kaipaa. Ei edes äidit.

        jos tajusin oikein neuvot hylkäämään lapsen jos lapsi ärsyttää olen itse 9-vuotias ja jos olisit minun äitini haluaisin että minut adoptoidaan KOSKA OLISIT HIRVEÄ ÄITI

    • anna jo periksi

      Kaikilla ei tosiaankaan ole avoimia välejä aikuisen lapsensa kanssa, joten et ole yksin.
      Mielestäni yritys jähmettää itsesi ja kylmettää tunteesi vain pahentaa tilannetta, kun toinen kokee ettet välitä. Ei ole myöskään hyvä yrittää jatkuvasti ottaa yhteyttä.
      Anna tyttärellesi tilaa ja anna hänen itse ottaa yhteyttä sinuun.
      Kaikista asioista maan ja taivaan välillä ei voi keskustella. Ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita joten kiinnostu asioista, joista hän puhuu sinulle ja puhu niistä.
      Ihmisten luonteet ovat erilaisia, ja kaikki tai useatkaan eivät halua puhua äitinsä kanssa kaikista asioista. Puhuitko itse äitisi kanssa kaikesta? Muistele omaa nuoruuttasi ! Ainakaan itse en puhunut. Sisareni sensijaan oli "naimisissa äitini kanssa" äitini kuolemaan asti, asuivat yhdessä jne ja varmasti keskustelivat kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta se oli erittäin itsekäs teko äitini puolelta. Sisareni ei esim, koskaan ole mennyt naimisiin kun nuoruus meni äidin kanssa.

    • hajklklfafkdafhdklö

      No, tämä on vaikea asia. Itse olen joutunut suorasukaisesti vieroittamaan vanhempani omasta elämästäni. Vanhemmillani on ollut hirveä neuvomisen ja puuttumisen tarve vähän joka asiassa. Samoin pelkäävät kaikkea mahdollista. Olen jo aika nuorena oppinut olemaan kertomatta heille mitään joka aiheuttaa heissä turhaa huolta. En vain jaksa perustella ja vakuuttaa heitä omista asioistani, sellaisista asioista jotka eivät heille enää oikeasti kuulu. Tyyliin automatkoista ei voi kertoa, koska jännäävät että ajammeko kolarin.
      Sitten kun sain oman lapsen, peli oli vain pakko pistää poikki. Sääli kaikkien osapuolien kannalta. Nyt on etäiset välit, nähdään muutama kerta vuodessa ja puheenaiheista on pulaa.

      Jos tunnistat itsessäsi tämäntyyppistä käytöstä, lopeta se heti.

      • mikä pa........

        No kaikkea hyvää vanhemmillesi. Toivottavasti he pystyvät unohtamaan sinut. Yhtä helposti kuin sinä unohdit heidät. Miksi he tulivat tarpeettommiksi? Luuletko sinä että että sinä olet aina nuori ja kaikenkestävä ja ikuinen? Erehdyt. Toivotaan että myös omat lapsesi alkavat hylkiä sinua samoin kuin sinä teet vanhemmillesi. Jättävät sinut heti kun täyttävät 16 ja menevät opiskelemaan..... Eivätkä enää ikinä pidä yhteyttä. Sinä ja jokainen sinunkaltainen "lapsi" ansaitsee samat takaisin miten omia vanhmpiaan on kohdellut. Sydämettömästi ja julmasti. Kaikkea pahaa sinulla ja nuorelle perheellesi!

      • kaikkeaseleipäelättä
        mikä pa........ kirjoitti:

        No kaikkea hyvää vanhemmillesi. Toivottavasti he pystyvät unohtamaan sinut. Yhtä helposti kuin sinä unohdit heidät. Miksi he tulivat tarpeettommiksi? Luuletko sinä että että sinä olet aina nuori ja kaikenkestävä ja ikuinen? Erehdyt. Toivotaan että myös omat lapsesi alkavat hylkiä sinua samoin kuin sinä teet vanhemmillesi. Jättävät sinut heti kun täyttävät 16 ja menevät opiskelemaan..... Eivätkä enää ikinä pidä yhteyttä. Sinä ja jokainen sinunkaltainen "lapsi" ansaitsee samat takaisin miten omia vanhmpiaan on kohdellut. Sydämettömästi ja julmasti. Kaikkea pahaa sinulla ja nuorelle perheellesi!

        Nm. mikä paska........ Huhuuu Ajattelin samoin kuin sinä ylläolevasta kirjoituksesta, sanoisinko.Säälin : hänen lastaan ja puolisoaan.

      • Anonyymi
        mikä pa........ kirjoitti:

        No kaikkea hyvää vanhemmillesi. Toivottavasti he pystyvät unohtamaan sinut. Yhtä helposti kuin sinä unohdit heidät. Miksi he tulivat tarpeettommiksi? Luuletko sinä että että sinä olet aina nuori ja kaikenkestävä ja ikuinen? Erehdyt. Toivotaan että myös omat lapsesi alkavat hylkiä sinua samoin kuin sinä teet vanhemmillesi. Jättävät sinut heti kun täyttävät 16 ja menevät opiskelemaan..... Eivätkä enää ikinä pidä yhteyttä. Sinä ja jokainen sinunkaltainen "lapsi" ansaitsee samat takaisin miten omia vanhmpiaan on kohdellut. Sydämettömästi ja julmasti. Kaikkea pahaa sinulla ja nuorelle perheellesi!

        Aivan oikein sanot, juuri samaa toivon kirjoittajalle, olet sydämetön ja julma lapsi, aivan käsittämätön. Toivottavasti saat omilta lapsiltasi samaa mitä omille vanhemmillesi annat.
        Kyllä elämä maksaa takaisin Sinulle ja perheellesi pahuudestasi.

      • Anonyymi

        Muistan oman äitini huolehtimisen kun olimme lähdössä ulkomaille mieheni kanssa . Hän aloitti että kone voi pudota, tai joku terroristi voi sen kaapata jne , lopulta sanoin että menen nyt kuitenkin ja jos kone putoaa niin en voi sille mitään.
        Mutta ymmärsin sentään että hän oli todella huolissaan asioista mitä itse ei ollut koskaan tehnyt , joten joskus on vaan ymmärrettävä äitejäkin eikä olla niitä kaikki tietäviä .

      • Anonyymi

        Sanotaa että veri on vettä sakeampaa.äsinä olet katkaissut suhteesi vanhempiisi ymmärtämättä että heidän huolehtiminen on rakkautta kun pelkäävät menettävänsä lapsensa ja lapsenlapsi sitten, ei voi kun valittaa , sinä et ymmärrä muiden ajatustapaan vaan ainostaan omasi . Itsellänikin ylihuolehtivainen äiti ja paljon jäi kertomatta siitä syystä , mutta että olisin kieltäny häneltä vielä normaalin suhteen lapsenlapsiin, ei olis ollut muuta kun mustavalkoista elämän tyyliä jossa ei kuita ihmisiä ymmärretä,.
        Joten kukin tavallaan , on niitäkin perheitä jotka osaavat suhtautua muihinkin ihmisiin inhilimmisesti vaikka eivät jaa maailman kuvaansa

    • fghfghfg

      Minusta nyt tuntuu että vikaa on hiukan sinussa.

      Jos sinun on ihan pakko saada neuvoa lasta niin sillon vika on sinussa. Jos lapsi tulee itse puhumaan ja pyytämään neuvoja niin sitten neuvot.

      Meillä ainakin äiti on itse osannut pukea neuvonsa niin hienosti normaaliin keskusteluun ettei ole närkästyttänyt.

    • Toisen äidin tytär

      Harvassa tapauksessa sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" sopii yhtä hyvin kuin vanhemman ja lapsen suhteessa. Jokainen kyllä juttelee sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa juttelusta tulee hyvä mieli. Miksi kukaan kieltäytyisi toiminnasta josta itse pitää ja jota vastapuolikin haluaa? Nii-in, ei kieltäytyisi vaan selkeästi aikuisella lapsella on hyvä SYY miksi hän ei halua äidin kanssa jutella. Itselläni pisti silmään etenkin nämä lauseet:

      "Se olisi minusta niin terapeuttista ja ilmaa puhdistavaa."

      Kuulostaa siltä, että haluaisit puhua vain "omaksi hyväksesi". Et suinkaan siksi, että oikeasti olisit lapsesi elämästä kiinnostunut tai haluaisit tehdä niinkuin HÄN kokee hyväksi. MINÄMINÄMINÄ tuntuu olevan sinun motiivisi. Voin hyvin ymmärtää miksi lapsi ei halua jutella vanhempansa kanssa, jos hän kokee että kaikki keskustelu palvelee vain vanhemman etua ja tarpeita.

      ""Tosiaankin "heitä ei uskalla neuvoa, kun närkästyvät"."

      Miksi ihmeessä aikuista ihmistä pitäisi NEUVOA? Besserwisserin kanssa ei kukaan jaksa jutella, eikä kukaan aikuinen viitsi ainaisesti kuunnella alentuvia neuvoja ja ohjeita. Edes omalta vanhemmaltaan. Et ilmeisesti ole kiinnostunut niinkään hänen asioistaan kuin siitä, kuinka voisit niihin vaikuttaa ja/tai osoittaa että sinä sentään tiedät paremmin. Muuten et yrittäisi päteä ja pyytämättä neuvoa aikuista ihmistä. Tuollainen "neuvominen" on sama kuin sanoisit päin naamaa "et osaa mitään, annas kun minä kerron miten nämä asiat tehdään". Kuka sellaista haluaa kuunnella? Jos huomaat että lapsesi ei pidä neuvomisesta, niin miksi ihmeessä jatkat?

      "Oma tyttäreni on jokseenkin kaikista asioista eri mieltä, kun keskustellaan. "

      Niin, mitä sitten? Hän on ihan oma erillinen ihmisensä, ei mikään sinun jatkeesi. Et kai ala inttää ja yritä osoittaa että hänen mielipiteensä ovat vääriä? usein siihen riittää pelkkä tuhahdus tai kulmien nosto, jolla kaltaisesi aina oikeassa oleva päällepäsmäri osoittaa kuinka tyhmiä toisen eriävät mielipiteet ovatkaan. Kukaan ei myöskään jaksa keskustelua jossa joutuu koko ajan puolustamaan omaa kantaansa ja/tai tuntea olevansa väärässä tai vääränlainen.

      "Olen päästänyt hänet lähtemään kauas, joten kyllä hänellä ainakin omaa tilaa on. "

      Mitämitämitä, siis nythän puhutaan AIKUISESTA ihmisestä joka ei tarvitse kenenkään lupaa "päästää" kauas asumaan. Tämä lause ehkä kertoo eniten sinusta; sinä mielestäsi "päästät" tyttäresi tekemään asioita, eli et ollenkaan ole sisäistänyt että hän on erillinen aikuinen ihminen, joka ei millään lailla tarvitse sinun suostumustasi esim. asuinpaikan valintaan. Hän ei myöskään ole sinulle mitään velkaa siitä, että olet "sallinut" hänelle omaa tilaa.

      "Eläköön siis omaa elämäänsä. Joskus kai sitten huomaa, että kukaan muu ei rakastanut siten kuin äiti, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä."

      Tämäkin kertoo todella paljon. Ajattelet siis että OMALLE LAPSELLESI on "oikein" sitten joskus kun/jos hän joutuu huonoja välejänne katumaan ja suremaan. Hyvä äiti haluaisi lapsilleen pelkkää hyvää, myös silloin jos se tarkoittaa sitä että lapsella ei ole äidin kanssa läheistä suhdetta. Sinä sen sijaan oikein odotat "kostoa haudantakaa" että hahaa, silloinpas sitten kärsii kun oli huono lapsi!

      En todellakaan ihmettele, miksi lapsesi ei halua pitää kanssasi yhteyttä. Kuten sanottu, jos se yhteydenpito olisi hänelle mieluisaa ei hän sitä välttelisi. Kukaan ei halua olla yhteydessä ihmisen kanssa joka puuttuu toisen asioihin, keskustelee vain omista lähtökohdistaan ja kohtelee aikuista ihmistä kuin symbioottista pikkulasta. Yritä puhua lapsellesi niinkuin puhuisit toiselle itsenäiselle aikuiselle, ja ole hänestä AIDOSTI kiinnostunut niin asiat saattavat muuttua.

      • Keskusteluyhteys?

        Hyvin analysoit. Itse olisin koko ikäni toivonut, että minulla olisi ollut luottamukselliset välit äitini kanssa, mutta hän ei ikinä avautunut omista asioistaan sanallakaan, eikä hän hyväksynyt toisten elämässä mitään sellaista, joka poikkesi hänen elämästään.
        Hän kuvitteli nuorten elävän samaa elämää kuin ennen sotia ja sodan aikana elettiin, hän ei edes hyväksynyt "tansseissa hyppäämistä" ja opetti minut pelkäämään kaikkia ihmisiä varmuuden vuoksi. Pelkäsi nimittäin, että "blaskaisin" HÄNET jollakin sopimattomuudella.

        Lasten kasvatuksesta en koskaan vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan, sillä hän halveksi lapsia. Puhui aina kakaroista ja oli sitä mieltä, että ei ne muista tapahtumia, ja kyllä ne uskoo kun sanotaan, vaikkei olisi aina tottakaan. Ei lapset osaa arvostella.
        Koska hän oli absolutisti, oli alkoholi, juhlat ja ravintolat hänen mielestään suoraan belsebuubista, niin että siinä oli laaja alue, josta ei voinut koskaan mainita mitään.
        Niinpä oli aika vaikeaa kertoa yhteisistä matkoista, ystävistä tai edes firman pikkujouluista, koska hänellä itsellään ei ollut mistään niistä kokemusta, mutta silti varmat mielipiteet.

        Pukeutuminen oli myös ainainen moitteen paikka, sillä ei lapsille tarvitse ostaa merkkivaatteita, tai vaatteita ollenkaan, kyllä voi itse ommella ja kutoa. Kamalaa hemmottelua uudet farkut ja toppapuserot, entä polkupyörät tai muut urheiluvälineet!
        Omille lapsille ostettiin aikanaan yhdet luistimet, jotka sitten periytyivät seuraavalle, ne riittivät. Minulle ei luistimia ikinä hankittu. Turhanpäiväistä.... Jne.

        Mitä vanhemmaksi tulin, sitä kaukaisempi ihminen äitini minulle oli, vaikka hän luuli olevansa elämämme keskipiste neuvoineen ja sekaantumisineen. Opin sulkemaan korvani.

        Omista murheistani en sanonut mitään, sillä hän ei esimerkiksi koskaan kertonut miksi söi lääkkeitä, huokaili ja "kärsi", mutta en tiennyt mitä sairauksia hän poti, niin että 15-vuotiaasta saakka luulin hänen olevan kuoleman kielissä. Vasta aikuisena tajusin, että sekin oli ase, jolla piti perhettä varpaillaan. Hän vain uhrautui ja kärsi vaivojaan valittamatta - tuopas se lääkepussi ja lasi vettä !

      • nainen 36

        Loistava kirjoitus!! Olen täysin samaa mieltä. Löysin tuosta niin omaa äiti suhdettani!!

      • Ei pikkupissis enää

        Taas yksi joka vihaa äitiään........ Miksi?? Mitä sinun äitisi on tehnyt että hän ansaitsee moisen raivon? Näitä juttuja kiva lukea! Meillä vihataan tasapuolisesti. Minä vihaan lastani ja hän minua ja meidän et tarvitse enää koskaan tavata. Se siitä. Suunnittelen maasta muuttoa ensi vuonna jos asiat menevät nappiin........... Me typerät, naurettavat, säälittävät "äiditkin" voidaan...... ei kuule usko mitä me voidaan kun aletaan! Ja taidolla joka tulee vaan iän mukana.

    • väliinputoaja

      Taitavat kaikki nuoret naiset olla samanlaisia: tultuaan täysi-ikäiseksi he tietävät kaiken ja taitavat kaiken ja paljon paremmin kuin vanhanaikaiset äitinsä. Me 50- - 60-luvuilla syntyneet opimme lapsina olemaan hiljaa ja kuuntelemaan kun elämää kokeneet vanhempamme puhuivat, nyt saamme jälleen olla hiljaa ja kuunnella kun kaiken kokeneet lapsemme puhuvat.
      Lapsemme ovat aina meille lapsia, aina olemme heidän pärjäämisestään huolissamme, ei sille voi mitään, se on rakkautta.

      • Sivusta seurannut

        En koe olevani väliinputoaja, vaikka olenkin 60-luvulla syntynyt. Tyttäreni tulevat kysymään minulta neuvoja tuon tuostakin. Rakkaudesta heille neuvojani ja apuani annan, mutta en koskaan tuputa neuvojani, vaan perusajatukseni on, että olen antanut heille hyvät eväät ja he pärjäävät, vaikka minua ei enää olisikaan. :)

      • nainen vm -66

        60-luvulla syntyneenä tiedän mitä tarkoitat mutta en ymmärrä sen ajan mentaliteettia. Enkä sitä, että se pitäisi omiin lapsiinkiin siirtää. Kai sä nyt uskallat omat mielipiteesi omille lapsillesi kertoa ja jutella heidän kanssaan?Mikä pakko sun on vaan kuunnella?

        Meidän perheessä ei puhuttu lapsille mitään. Hiljaa piti kuitenkin olla, ainakin omista asioista. Mutta mun äiti ei koskaan, ikinä keskustellut meidän lasten kanssa, ei kertonut omista kokemuksistaan, ei omasta elämästään. Eli ei edes ollut mitä kuunnella. Hän "jutteli" meille vain, kun oli aihetta suuttua jostain. Ja sitähän tuli. Aina sai kuulla, että nyt teit sillä lailla ja hän saa hävetä. Hän ei koskaan ole meitä lapsia tukenut missään asiassa. Kun nuorena meni esim. välit poikki poikaystävän kanssa, niin hän kysyi heti että mitä sinä olet tehnyt. Heti oli syyttävä kanta. Ja valtava huuto. Mun mielestäni kaukana keskustelusta.
        Päälimmäiseksi mulle jäi noista tilanteista tunne, että pysy vaan hiljaa, älä tee mitään, ettei äitiä vaan hävetä. Ja mitä ne kyläläisetkin puhuu kun sä noin teit. Ei mulle ainakaan annettu edes mahdollisuutta puolustaa itseäni ja omia mielipiteitäni ja tekojani. Todella ahdistavaa.

        Kun mulle tuli ero, niin sama laulu jatkui, mitä sä olet niin pahaa tehnyt, ettei liittoa voi jatkaa. Tukea ja ymmärrystä ei tullut. Josta johtuen en hänelle edelleenkään puhu mitään omista asioistani. Miettiköön itsekseen, että olisiko voinut olla äiti ja kuunnella lapsiaan joskus.

        Omille lapsilleni olen pyrkinyt olemaan erilainen äiti. Mä kuuntele heitä ja juttelen heidän kanssaan. Ei mun tarvitse olla hiljaa ja pelkästään kuunnella heitä. Mä voin sanoa oman mielipiteeni. Mä en syytä heitä kaikesta, jos vaikeuksia tulee. En odota, että he tekisivät niinkuin minä sanon. Itse tietävät mitä tekevät ja itse siitä vastaavat. Heillä on oikeus omiin mielipiteisiin, vaikka miten päättömiltä musta tuntuisivatkin.

        Ei äidin ja lasten välillä kuitenkaan mitään ystävyyssuhdetta tarvitse olla. Äiti on äiti, joka tukee ja kannustaa, kuuntelee ja auttaa heikkoina hetkinä ylös suosta. Ystävät ovat ne, joille kerrotaan hyvin henkilökohtaiset asiat. Ei niitä ole mullekaan kielletty kertomasta, mutta en mä sentään kaikkea halua kuulla :).

        En edes tiedä, haluanko enää yrittää avata juttelusuhdetta oman äitini kanssa. Luultavasti en. Kyllä me puhutaan että millainen sää on, miten lapsilla menee yms. ympäripyöreää. Mua ei kiinnosta kuulla juttuja miten se ja se on tehnyt, kellä mikäkin sairaus ja voi voi kun sulla ei ole ukkoa, mitäs menit eroamaan.

    • yksi äiti/mummo

      Minulla on kaksi tytärtä ja poika. He ovat jo naimisissa ja perheellisiä. Jokaisella on omat kommunikointitapansa. Napanuora on katkennut jo ajat sitten enkä tyrkytä neuvojani lapsilleni, eikä he enää aikuisena niitä kyselekään. Lastenlapset ovat kuitenkin ihana yhdistävä asia välillämme. Tyttäreni ovat erilaisia, toinen haluaa tavata ja jutella usein, toinen taas soittelee harvemmin - toki kysyy kuulumisiakin, poika soittelee joskus ja aina välillä haluaa tavata ja jutella niitä näitä.

      Enpä nyt aikuisille lapsilleni anna paljoakaan neuvoja elleivät kysy, mutta jotenkin kuitenkin on mukava tavata ja nähdä toisiamme ja hoidan tasapuolisesti mummon roolia mielelläni kaikille lastenlapsilleni. - Joskus minusta tuntuu, että aikuisista rakkaista lapsistani ja lastenlapsistani huolimatta tunnen itseni yksinäiseksi ja vieraaksikin, kun lapseni ovat jo niin aikuisia ja elävät omaa elämäänsä (en ole erakko ja minulla on harrastuksia ja menoja). En kuitenkaan ole ripustautunut lapsiini tai heidän perheisiinsä - olen aika itsenäinen enkä ole koskaan valitellut paljon omia ''päänsärkyjäni''.

      Väliinputoaja sanoo niin kauniisti:
      ''Lapsemme ovat aina meille lapsia, aina olemme heidän pärjäämisestään huolissamme, ei sille voi mitään, se on rakkautta.''
      Näin minäkin ajattelen ja rakkaus se kantaa meidänkin elämässä ja tunnen kiitollisuutta.

    • oma on elämäs

      Taidat olla mielenterveys potilas.Psyykelääkkeet haisee sun hengityksessä ja olet polttanut siltas, joten ...

    • Onnekasko1

      Kaikki me äidit olemme sen edessä, että lapset lentävät pesästä. Se on vain hyväksyttävä. Huoli heistä laantuu pikku hiljaa. Jokaisella meillä on omat elämämme. Itseänikin nuorena ärsytti, jos vanhempani puuttuivat asioihini. Tuli olo etteivätkö he luota minuun. Mutta ei se rakkautta vähennä, jos malttaa vain asioiden antaa mennä painollaan.

      Itse olen samassa tilanteessa ja olin vähällä tulehduttaa välillemme enne kuin tytär itse nosti asian pöydälle. Nyt asiat alkaavat rullaamaan oikeaan suuntaan, kun hellitin vääränlaiseen otteen tyttärestäni. Olen toiveikas hänen suhteensa. En puutu hänen asioihinsa vaan suhtaudun hänen niin kuin aikuinen suhtautuu toiseen.

    • Mumm6

      Onpa mukavaa, tai surullista, tai ehkä ihan normaalia, että on näitä kasvukipuja aikuisten lasten kanssa. Minulla on myös ollut ihan samanlaisia ja itkin ja valitin niistä terapeutille, onneksi menin terapiaan, sillä sen jälkeen olen saanut välit kuntoon kaikkien lasten kanssa. Vaikka oli joskus että en kuullut lapsesta puoleen vuoteen yhtään mitään, se oli rankkaa aikaa.
      Mutta kun pitää itse vain yhteyttä, lähettää vaikka kortin eikä muuta, siitä se pikkuhiljaa alkaa luistamaan. mutta se on kyllä tosi ettei kannata neuvoja antaa eikä kovin tarkkaan kysellä heidän asioistaan. Jutella voi vaikka työstä ym.
      Minulla on omia oman ikäisiä naiskavereita joiden kans jutellaan kaiken maailman asiat. Omiin lapsiin on suuri ikäero ja ei he ymmärrä minua ja minun maailmaani. Kaikenlisäksi olen uskossa ja he eivät ole. Toivotan heille Jumalan siunausta joskus, eivätkä kumma kyllä ole suuttuneet :))

    • Emmi-Mariia

      Hyvä Riutuva äiti:
      Se on tervettä kehitystä, että vannot, että annat lapsesi olla, etkä kysele häneltä liikoja.

      Unohda kyselyt ja intiimit, yhteiset keskustelut.
      Puhun kokemuksesta, kolmen aikuisen lapsen äitinä olen käynyt läpi saman.

      Tilanteesi on tulehtunut, koska olet yrittänyt liikaa. Lastasi oksettaa yrittämisesi ja sitä kautta häneen takertumisesi.
      Odotuksesi tukehduttavat ja estävät kasvamisen.

      Tiedätkö, tilannettasi voi verrata synnyttämiseen!
      Aikoinaan synnytit vauvan, nyt "synnytät" aikuistuneen ihmisen.
      Tuska on sama, sama on riutumus.

      Niin kuin aikoinaan kätilöt kehottivat: ponnista, ponnista...
      niin sinä ponnistit vauvan ulos itsestäsi, ja
      niin sinun on tehtävä nytkin.
      Ponnista, kestä.

      Ponnista aikuistunut lapsesi maailmaan. Hän on valmis pakkaus virheineen, epätäydellisyyksineen.
      Et voi enää korjata virheitä etkä ottaa viereesi hellittäväksi.
      Enää ei tarjota rintamaitoa ja läheisyyttä. Lepertelyä, jota itseasiassa avoimet keskustelut olisivat. Ruokkimista, yhteisyyttä, hellimistä.
      Lapsesi tukehtuu, jos syötät väkisin.

      Tiedän, että se tekee älyttömän kipeää! Se on riutumista. Olet hylätty, tyhjä kuori, yksinäinen, surullinen. Sinut jätetään.
      Menee aikaa, kunnes toivut, mutta sinä toivut.
      Tajuat, että loppujen lopuksi jokainen ihminen tulee ja lähtee tästä maailmasta täysin yksin.
      Ikääntymiseen kuuluu tietty määrä yksinäisyyden sietämistä.

      Voit korvata lapsen "menetystä" hakeutumalla ihmisten seuraan, harrastuksiin, johonkin vapaaehtoistyöhön tai muuhun sellaiseen... lemmikki myös voi olla korvike.

      Eivät ne täysin korvaa, mutta helpottavat oloa. On parempi olla edes jotain tekemistä kuin käpertyä täysin katkeruuteen ja kerjäämään epätoivoisena seuraa aikuiselta lapselta.

      Silti voit tuntea rakkautta lasta kohtaan. Rakasta ihmeessä, niin kuuluu tehdä. Ei tarvitse jäädyttää tunteitaan.
      Kun irrotat liiat toiveesi hänen suhteensa, tulee päivä, jolloin hän vapaaehtoisesti ja vapaasti suostuu keskustelemaan kanssasi. Vähän, ehkä pitempääkin keskustelua kuten aikuisten välillä käydään. Mutta parasta ystävätärtä et voi hänestä tehdä.

      Kun rauhoitat suhteenne, tulehdus paranee.
      Pääsette sopuun ja lapsesi pääsee aikuisuuteen.
      Synnytystuskasi helpottuu ja voit taas iloita uudesta ihmisestä.

      Emme voi omistaa lastamme. He ovat erilaisia kuin me itse. Heissä on tulevaisuus, meissä menneisyys.

      Elämä on yhtäaikaa surullista, kaunista, täynnä kaipausta, mutta myös samalla täynnä rakkautta.

      • yks mamma vaan

        Kiitos kauniista sanoista,itkin ja luin.vastasit niin hyvin juuri niihin tunteisiin joita käyn lasteni kanssa.Vanhin poika 19 v muuttanut pois kotoa ja 17 v poikaa yritän opettaa ottamaan vastuuta teoistaan ja elämästä.Sinulla on taito kirjoitta:D

    • äiti minäkin

      Kiitos, Sinulle, Emmi-Mariia kirjoituksestasi. Niin viisaasti puhut. Kiitän kyynelsilmin.

    • Murtuneet

      Kyynel vierii poskiani pitkin kun luen näitä kirjoituksia.Minulla poikia ja yksi tyttö.Tyttö ei ole pariin vuoteen pitänyt meihin vanhempiin yhteyttä eikä saada tavata lapsenlapsiakaan.Olemme auttaneet tyttöä monissa asioissa ja hoitaneet enemmän hänen lapsiaan kuin poikien.Silti me ei olla koskaan tuettu häntä millään lailla.Olemme mieheni kans kumpikin työkyvyttömyyseläkkeellä.Emme ole enää mitään terveitä.Aina uusia sairauksia tulee.Tyttö ja hänen lapsensa on meille hyvin rakkaita.Yritin hänelle alussa soittaa.Ei vastannut soittooni.Emme jaksa enää yrittää.Elämme päivän kerrallaan.Ikävä on suunaton

      • edessä kerran

        Murtuneet:lle

        Tulee toinen aika. Tulee aika, jolloin tyttären lapset muuttavat pesästään ja tulevat kohtelemaan häntä samoin kuin hän on kohdellut teitä. Silloin hän ehkä muistaa oman käytöksensä teitä kohtaan.

        Ei kukaan halua kostaa lapsilleen, mutta usein taakseen jätetyt ilkeydet, kun on näin läheisestä suhteesta kysymys, tulevat itselle vastaan jossain vaiheessa elämää.

      • Murtuneet
        edessä kerran kirjoitti:

        Murtuneet:lle

        Tulee toinen aika. Tulee aika, jolloin tyttären lapset muuttavat pesästään ja tulevat kohtelemaan häntä samoin kuin hän on kohdellut teitä. Silloin hän ehkä muistaa oman käytöksensä teitä kohtaan.

        Ei kukaan halua kostaa lapsilleen, mutta usein taakseen jätetyt ilkeydet, kun on näin läheisestä suhteesta kysymys, tulevat itselle vastaan jossain vaiheessa elämää.

        Kiitos "edessä kerran" nimimerkille kannustuksesta että jaksamme.Samaa olemme itsekkin ajatelleet. Suunnaton ikävä ihania lapsia.He veivät meidän sydämmemme mennessään.

      • tulevaisuus odottaa

        Teidän pitää se hyväksyä niin kuin asia on. Tämän päivän nuorissa ei ole mitään kiitollisuutta. Tämä on tätä länsihapatusta. Vihaan koko länttä. Oma tekeleeni on myös kusipää ja asian ymmärtäen tapan kaikki ne tunteet mitkä minulla oli siihen ihanaan poikaan mikä hän oli vielä muutama vuosi sitten. Sitä lasta ei ole enää. Enkä halua tuntea tätä nuorta miestä joka tukehtuu omahyväisyyteensä ja täydellisyyteensä yhtä vähän kuin hän haluaa tuntea luuseri äitiään. "MInusta ei ainakaan tule samanlaista luuseria." Valitettavaa. Otan asian niin kuin se on enkä haikaile mahdottomien perään. Minun poikani on KUOLLUT ja minun pitää käydä surutyö ja jatkaa elämää. Elää oma elämä sellaisena kuin se on. Ehkä vielä on aikaa yhteen ja toiseen mukavaan. Alku on irtipäästäminen ja surutyön aloittaminen. Kyllä se siitä. Aika korjaa. Me sinkku äidit voidaan hyvinkin mutta jonnekin lämpimään........ Pois muistoista ja pois huonosta ilmastosta. Kukaan ei jää kaipamaan......... eikä sitä tiedä kuka odottaa siellä uudessa elämässä.

    • niin se aika kuluu
    • surkeat mummivaari

      Voimia sinulle "Murtuneet".

      Meilläkin poikamme katkaisi välit.
      Autoimme pyydettäessä pojan perhettä vuosikausia niin rahallisesti kuin käytännön töissä ilman, että mitään vastapalvelua olisimme odottaneet tai rahalainojen takaisinmaksua.
      Sellaisesta ei edes puhetta.

      Sitten ykskaks ja nipsnaps välit poikki!
      Poika vastasi useiden soittojen ja soittopyyntöjen jälkeen, ja puhui tylysti vain muutamilla välinpitämättömyyttä osoittavilla sanoilla.
      Kyselin, että olimmeko loukanneet ja jos olimme, halusimme ainoastaan selvittää, miten olimme mahdollisesti loukanneet.

      Poika ei halunnut kommentoida. - "En kommentoi".
      Pyysin anteeksi, jos olimme loukanneet.
      Viimeisimmän tekstiviestini jälkeen poika soitti ja sanoi, ettei meidän tarvitse hänelle enää soitella, että "onhan teillä muitakin lapsia, soitelkaa niille. Jos hätä on, niin soita hätänumeroon."

      Emme ole sen jälkeen ottaneet yhteyttä, nyt puoleen vuoteen.
      Eikä pojan perheestäkään yhteyttä tänne "mummilaan".

      Tuntuisi helpommalta, jos edes tietäisi mistä kenkä puristaa. Jos heistä oli tuntunut apumme olikin liikaa, niin olisin toivonut että olisivat ilmaisseet sen.
      Toisaalta, on siitä hyvä omatunto, ettemme olleet missään vaiheessa apua tyrkyttäneet, vaan sitä oli aina pojan perheestä päin pyydetty, eli emme olleet roikkuneet heissä.

      Ehkä yksinkertaisesti meitä ei vain enää tarvita.

      Jonkinlaiset normaalit välit, että silloin tällöin vierailisivat tai kysyisivät kuulumisia, sellaiset olisimme poikaamme ja hänen perheeseensä halunneet pitää, ei näin täydellistä välien katkaisua.

      • Murtuneet

        Voimia teillekkin "surkeat mummivaari". Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.Ei tässä auta menettää elämän iloa.

      • surkeat mummivaari
        Murtuneet kirjoitti:

        Voimia teillekkin "surkeat mummivaari". Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.Ei tässä auta menettää elämän iloa.

        Kiitos sinulle "Murtuneet". Voimia ja valoisaa kevään odotusta teille myös.

      • Murtuneet
        surkeat mummivaari kirjoitti:

        Kiitos sinulle "Murtuneet". Voimia ja valoisaa kevään odotusta teille myös.

        Kerron nyt ilouutisen.Tyttäremme otti eilen yhteyttä.Juteltiin puhelimessa kahteen otteeseen.Yht. kolme tuntia.Kirjeenki lähetti välillä facebookiin.Lasten kans saatiin jutella.Kaikilla heillä suunaton ikävä meitä.Nyt puhuttu asiat selväksi.Huomenna tulee koko perhe kahdeksi yöksi meidän luoksemme.Vuodatetaan onnen kyyneleitä jokainen varmaan.Lupasivat jätää pikku tytön joiksikin päiväksi luoksemme kun pysin.Pojan pitää mennä kouluun.Paistaa se aurinko meidänkin risukasaan vaikka olimme jo menettäneet toivon.Menihän tässä reilut kaksi vuotta.

      • Murtuneet
        Murtuneet kirjoitti:

        Kerron nyt ilouutisen.Tyttäremme otti eilen yhteyttä.Juteltiin puhelimessa kahteen otteeseen.Yht. kolme tuntia.Kirjeenki lähetti välillä facebookiin.Lasten kans saatiin jutella.Kaikilla heillä suunaton ikävä meitä.Nyt puhuttu asiat selväksi.Huomenna tulee koko perhe kahdeksi yöksi meidän luoksemme.Vuodatetaan onnen kyyneleitä jokainen varmaan.Lupasivat jätää pikku tytön joiksikin päiväksi luoksemme kun pysin.Pojan pitää mennä kouluun.Paistaa se aurinko meidänkin risukasaan vaikka olimme jo menettäneet toivon.Menihän tässä reilut kaksi vuotta.

        Tyttö perheineen oli meillä viime sunn.-tiistain ja saimme juteltua asiat selviksi.Itkettiin ja naurettiin.Sain heiltä postissa tänään äitienpäivä lahjan.Menemme heille kahden viikon päästä pariksi yöksi ja saamme pikku prinsessan viikoksi luoksemme.Heinäkuussa tulee poika mummolaan taas vuorostaan.Raskas paino on pudonnut meidän rinnasta.Saimme kaikki rakkaat takaisin.Hyvää kesän tuloa kaikille muillekkin jotka kamppailette samanlaisen asian takia.Toivon sydämestäni että muillakin käy samanlailla kuin meilläkin.Elämä on siltikin ihanaa!

      • äiippä66

        Toivottavasti asiat on jo selvinneet? Tuli kuitenkin mieleen luettuani kertomasi, että jonkinlaisesta kateudesta on kyse?? Siis sisarkateudesta, kun poika sanoi, onhan teillä muitakin lapsia, soittakaa niille. Jos asiat vielkin kesken, koitapa kysellä luuleeko poika muiden sisarusten saaneen jotain enemmän.
        Itsellä sellainen tilanne, että oma sisar luulee minun saaneen talot ja tavarat, eikä halua pitää mitään yhteyttä minuun eikä vanhempiin. Vanhempia käy sääli. Itselle tilanne on vain helpotus, sisar on niin henkisesti raskas. Aina pitää olla joku jota morkata. Nyt on helpompi "hengittää".

    • Tyyntä ja myrskyä!

      Anna jonkun yhteisen ystävän kertoa lapsellesi se unohtunut totuus että häntä ei olis, eikä hän näinollen olis mitään ilman että sinä ja sinua edeltävät sukupolvet on tehneet kaiken sen mitä nyt on mahdolliseksi, niin hän ymmärtää oman pienuutensa tässä yhteisessä kokonaisuudessa.

    • Kerttunen

      Miksi lapsen kanssa pitäisi keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä?
      Ne keskustelut käydään omien ystävien ja puolison kanssa, lapsella on omat uskottunsa.
      Ei lapsi ole vanhempiensa lisuke, vaan itsenäinen ihminen, joka valitsee uskottunsa itse.
      Kun lapsi oli lapsi, eivät vanhemmat pitäneet häntä uskottunaan ja jakaneet huoliaan hänen kanssa. Sehän on ihan oikein.
      Lapsi tietenkin oppi, että aikuisten asiat ovat vanhempien vastuulla, eikä lapsi oppinut jakamaan omia huoliaan vanhempiensa kanssa. Monet huolet lapsella sitä paitsi liittyvät kouluun tai kavereihin, joita vanhemmat eivät edes tunne.

      Arki ja rutiinit yhdistävät, kun eletään lähekkäin. Jos lisäksi vielä osuu joskus herkempi hetki ja päästään juttelemaan syvällisiä, niin siitä tulee olla kiitollinen, mutta läheisyyttä eii voi vaatia.

    • mummon vuodatus

      Oma lapseni on hyljännyt minut sekä muun sukunsa. Hänellä on dominoiva mies,
      joka on pystynyt manipuloimaan tyttäreni päähän sairaita uskomuksia.
      Tytär on käynyt vuosia erilaisilla kallonkutistajilla ja kertonut kertonut heille vääristyneitä tarinoita lapsuudestaan, mitkä aviomies on hänen päähänsä iskostanut.
      Tyttären lapset eivät tunne isovanhempiaan eikä serkkujaan.
      Kauhistuttaa tulevaisuus heidän kohdallaan, kun korttitalo varmaan joskus romahtaa.

    • keski-ikäinen tytär

      Monella ihmisellä on itsestään täysin väärä käsitys. Minunkin äitini pitää itseään keskustelevana ja avoimena jne. Tämähän pätee vain tiettyihin aiheesiin. Oikeasti luurankoja on kaapissa ja virtahepoja olohuoneessa, mikä tekee luontevan olemisen vaikeaksi.

      Vanhemmat usein kyselevät, eivätkä anna toiselle mahdollisuutta edetä omassa tahdissaan. Jos heille erehtyy kertomaan jotain, he ryhtyvät neuvomaan, mikä on yleensä piinallista. Monet iäkkäämmät ihmiset - ilmeisesti huomaamattaan - pyrkivät dominoimaan keskustelua. He kuvittelevat olevansa sosiaalisia, vaikka oikeasti he haluavat vain yleisön loputtomille yksinpuheluilleen.

      Suhdetta rasittavat vanhat loukkaukset. Äitini ei ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään. Hän on tottunut siihen, että häneltä siedetään kaikenlaista ja että riitojen jälkeen kaikki jatkuu kuin ennenkin. Lopulta olemme tilanteessa, jossa taakkaa on kertynyt jo liiaksi.

      Miten voit pitää itseäsi avoimena ja keskustelevana, kun et ole edes ilmeisesti kysynyt lapseltasi, mikä suhdettanne hiertää? Kannattaisi varmaan aloittaa sillä, että kerrot toivovasi, että teillä olisi läheisemmät välit. Älä missään nimessä ala syyllistää lastasi osoittelemalla, kuinka ikävä hän on ollut. Luultavasti hänellä on siihen omat syynsä. Kuten joku tuolla sanoikin, kaikki juttelevat mielellään sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa juttelusta jää kiva olo!

      • navettapiika

        Aikoinaan jouduin valitsemaan puoliskon ja hallitsevan äidin väliltä, valitsin miehen ja perheen. Välillä oli pitkiäkin taukoja, etten ollut missään tekemisissä äitini kanssa ja välillä olin paljonkin- Tilanne vaihteli mieheni mielialojen mukaan, hänhän ei voinut unohtaa loukkauksia eikä antaa periksi. Tiesin aina kuitenkin, miten äitini asiat oli ja välillä olin puskurina toisille sisaruksille, että hekin saivat hengähtää painostuksesta. Tilanne oli välillä tosi raskas. Äitini kanssa jutellessa asioita oli aina siivottava, miehen sairasteluista tai ryyppäämisestä ei puhuttu, samoin kaikki huonot uutiset suvusta piti aina silotella ja pitkittää. Jos joku sairastui, oli se äidilleni välitön saattohoito, näitä puheluita tuli öisinkin, kun nyt se kuoleejne. Ennustajan lahjoja hänellä ei ollut sitten pätkääkään, mutta kun aikansa hoki niin kyllä siinä ennen pitkään joku kuoli. Tätä rumbaa kesti 22 vuotta.
        Sitten se loppui yllättäin, äitini kuoli ja siinä suruni keskellä tulin siihen tulokseen, että parisuhteenikin oli kuollut jossain vaiheessa. Erosin neljä kuukautta hautajaisten jälkeen.
        Nyt itselläni on sama tilanne, tytär lähti ovet paukkuen isänsä matkaan ja puoleen toista vuoteen en ole häntä tavannut tai edes sanaa sanonut. Isänsä oli kertonut kaikenlaista hyytävää minusta ja tytär uskoi, en ole ryhtynyt taistoon tuulimyllyä vastaan. Olen hyväksynyt tilanteen, en ole soitellut enkä laulellut. Tytär tietää, miten minut saa kiinni ja minä odotan. Sen tiedän, ettei tyttärellä mene hyvin, mutta auttaa en voi.
        Nyt kun olen sairastellut paljon ja joskus mieleen hiipii ajatus, että emme ehdi asioita selvittää ennen lopullista eroa, olen ajatellut kirjoittaa kirjeen, mutta viimeisten syytösten jälkeen, olen päättänyt sen oleva turhaa herkistelyä. Sitä nuorena luulee pärjäävänsä yksikseen, vaikka vastatuuli olisi kuinka voimakas. Nyt kaiken pyörityksen jälkeen huomaan välillä ikävöiväni äitiäni kaikesta huolimatta, mutta entistä miestäni en ole kaivannut lainkaan, outoa. Niin kait se sitten on, veri on vettä sakeampaa ja loppujen lopuksi äiti on paras äiti, kun muuta ei ole ollut.

      • mummon vuodatus
        navettapiika kirjoitti:

        Aikoinaan jouduin valitsemaan puoliskon ja hallitsevan äidin väliltä, valitsin miehen ja perheen. Välillä oli pitkiäkin taukoja, etten ollut missään tekemisissä äitini kanssa ja välillä olin paljonkin- Tilanne vaihteli mieheni mielialojen mukaan, hänhän ei voinut unohtaa loukkauksia eikä antaa periksi. Tiesin aina kuitenkin, miten äitini asiat oli ja välillä olin puskurina toisille sisaruksille, että hekin saivat hengähtää painostuksesta. Tilanne oli välillä tosi raskas. Äitini kanssa jutellessa asioita oli aina siivottava, miehen sairasteluista tai ryyppäämisestä ei puhuttu, samoin kaikki huonot uutiset suvusta piti aina silotella ja pitkittää. Jos joku sairastui, oli se äidilleni välitön saattohoito, näitä puheluita tuli öisinkin, kun nyt se kuoleejne. Ennustajan lahjoja hänellä ei ollut sitten pätkääkään, mutta kun aikansa hoki niin kyllä siinä ennen pitkään joku kuoli. Tätä rumbaa kesti 22 vuotta.
        Sitten se loppui yllättäin, äitini kuoli ja siinä suruni keskellä tulin siihen tulokseen, että parisuhteenikin oli kuollut jossain vaiheessa. Erosin neljä kuukautta hautajaisten jälkeen.
        Nyt itselläni on sama tilanne, tytär lähti ovet paukkuen isänsä matkaan ja puoleen toista vuoteen en ole häntä tavannut tai edes sanaa sanonut. Isänsä oli kertonut kaikenlaista hyytävää minusta ja tytär uskoi, en ole ryhtynyt taistoon tuulimyllyä vastaan. Olen hyväksynyt tilanteen, en ole soitellut enkä laulellut. Tytär tietää, miten minut saa kiinni ja minä odotan. Sen tiedän, ettei tyttärellä mene hyvin, mutta auttaa en voi.
        Nyt kun olen sairastellut paljon ja joskus mieleen hiipii ajatus, että emme ehdi asioita selvittää ennen lopullista eroa, olen ajatellut kirjoittaa kirjeen, mutta viimeisten syytösten jälkeen, olen päättänyt sen oleva turhaa herkistelyä. Sitä nuorena luulee pärjäävänsä yksikseen, vaikka vastatuuli olisi kuinka voimakas. Nyt kaiken pyörityksen jälkeen huomaan välillä ikävöiväni äitiäni kaikesta huolimatta, mutta entistä miestäni en ole kaivannut lainkaan, outoa. Niin kait se sitten on, veri on vettä sakeampaa ja loppujen lopuksi äiti on paras äiti, kun muuta ei ole ollut.

        Onhan se usein niin, että me äidit olemme dominoivia lastemme suhteen, vaikka emme sitä tahtoisikaan. Varmasti olin sitä silloin, kun tytär vielä asui kotona,
        sillä huoli ja vastuu vilkkaan, menevän lapsen elämästä on suuri.
        Hänen muuttettuaan pois, tilanne muuttui täysin. Dominoiva poikakaveri astui
        kuvioihin ja tyttären ystävät karkkosivat omaisten myötä ja tilalle astui uusi
        poikakaverin hyväksymä joukko.
        Perintöosuuttaan on tytär vaatinut miehensä ja appensa pyynnöstä, mutta emme
        ole siihen suostuneet, koska muut sisarukset sitä vastustavat ja myös mieheni
        ja minä tiedämme, ettei tyttären perhe elä puutteessa vaan keskitasoa huomattavasti vauraammin..
        Tytär valitti joskus vuosia sitten, että mies hallitsee kaikkea myös raha-asioita ja
        silloin antaessamme hänelle melkoisen summan rahaa sanoimme myös, että
        se on hänen omaan käyttöönsä, ettei tarvitse olla täysin rahaton.
        Jatkoa emme tiedä miten kävi.
        Molemmat ovat akateemisesti koulutettuja ja hyvät työpaikat eli puutteesta
        ei pitäisi olla kysymys.
        Emme ole heidän perherauhaansa rikkoneet, emme vierailleet, emme soittaneet,
        emme posteja lähetelleet kuin niissä harvoissa tapauksissa milloin aloite on tullut heidän puoleltaan. Järkyttäviä valheita meistä olemme kuulleet muualta ja siksi
        olemme pitäneet hyvin matalaa profiilia ja alistuneet tilanteeseen, koska
        emme halua ainakaan rikkoa heidän perherauhaansa ja tuntemattomien lastenlastemme elämää.
        Toiveikkaina odotamme, että seuraava sukupolvi ehkä kiinnostuu perheestään
        itsenäistyttyään. Ovemme ovat aina olleet auki ja tänne saa tulla sekä hyvässä että pahassa, se on tyttärelleni ja miehelleen kerrottu jo kauan sitten.
        Riitoja ei ole ollut vaan hämmenystä, surua ja odotusta.

        Tuolla monet sanovat puhumisen auttavan, mikä pitää yleensä paikkansa ,
        mutta jos ei ole kuulijaa....

        Rakkaus ei koskaan kuole ja äiti kantaa osaa lapsestaan sydämessään iäti,
        se sydän tuntee myös sen kadotetun lapsen tuskan, uskokaa pois.

    • kuuntele

      Kuuntele sivusta, kun teillä on vieraita ja he keskustelevat lapsesi kanssa. Älä sekaannu keskusteluun. Vieraalle on helpompi puhua, kuin omille vanhemmille. Nykyistenhän ne juttelevat kaikki asiat fagebookissa.

    • hyvät välit

      Välit on avoimet kaikkiin lapsiini.Välillä käyvät ja soitellaan kaikkien kanssa.Lapsenlapset yhdistävät myös kummasti,meillä on jotain yhteistä,heidän lapsensa ovat minun lapsenlapsiani.
      Toiset lapsistani ovat temperamenttisempia,toiset rauhallisempia eivätkä niin puheliaita,mutta silti tuntuu,että läheisyyttä jokaisessa suhteessa on ihan tarpeeksi.
      En mielestäni tunkeudu kenenkään elämään ja annan lasteni usein tehdä aloitteita.
      Ennen joulua olin niin iloissani,kun nuorempi tytöistäni (vasta parikymppinen) kutsui minut ja isosiskonsa "naisten reissulle" jouluostoksille.

    • tiensäkäynyt

      Hyvä ketju, taiteilen itse nuorempani kanssa. On kyllä oikukas, koppava jos ei mitään tarvitse, mutta pyytää apua, kun on törveltänyt raha-asiansa myttyyn. Mutta tottahan kestän sydänkivun, ei siihe kuole, valvon yön ja jatkan töihin. Olen monesti ajatellut pistää pillit pussiin, ehkä joskus laitan. Siinäpähän menee velkaneuvotteluun. Ja minä suuntaudun johonkin toiseen hyväntekeväisyyteen. Jos yhden vuosikymmenen yrittää tappaa rakkauttaan lapseensa, niin kyllä se onnistuu, uskokaa se mielenne pahoittaneet vanhemmat. Kovemmaksi, kovemmaksi vain, muuta tietä ei ole, jos meinaa itse selvitä katkeroitumatta. Uskon että tekään laillani ette kiitosta odota. Ainoa toiveeni on että tyttäreni löytää tasapainoisen elämän, siitä olisin onnellinen.

    • Marrttyyrin tytär

      Minun äitini on ottanut marttyyrin roolin. Kun minä olin pieni hän pahoinpiteli minua repimällä hiuksista niin, ettei jalat ylttäneet maahan kun hän tuljutti. Hän myös tiesi, että minua käytettiin hyväksi kun olin 13- 15, mutta käänsi vaan katseensa pois ja soitteli ja pilkkasi minua kavereilleen. Nyt minä olen kuulemma se paha, joka vihaa jopa hänen koiraansa ?!? Ja taas olen pilkan kohteena, kun hän soittelee kavereillen ja sukulaisille ja juoruaa kaikki asiani.

      • Rgjh

        Mitenkäs ITSE olet käyttäytynyt muita kohtaan? Ei ole tainnut hääviä olla.

      • Okei
        Rgjh kirjoitti:

        Mitenkäs ITSE olet käyttäytynyt muita kohtaan? Ei ole tainnut hääviä olla.

        Ei varmastikaan ole hääviä käytös, kun on pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoitunut.

      • ÖKLJ
        Okei kirjoitti:

        Ei varmastikaan ole hääviä käytös, kun on pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoitunut.

        VANHEMMAN VELVOLLISUUS ON SUOJELLA LASTA.

      • fafaffe

        http://takkirauta.blogspot.fi/2012/06/psykopaattiaidit.html

    • riutuneelle

      Teen lainauksen tutkimuksesta:
      Äiti on aina äiti
      Tutkimus aikuisen lapsen äitiydestä; Kaarina Veistola
      ”Laineen ( 2005, 67, 125) mukaan äidin ja lapsen välinen suhde on ainutlaatuinen, koska äiti
      mahdollistaa lapselle syntymisen ja elämisen mahdollisuudet. Äidin valinnat ohjaavat lapsen
      kehitystä ja kasvua lapsuudessa. Parhaimmillaan lapsuudessa äidin suoma turva ja lämpö
      kantavat vielä aikuisuudessakin. Varhaislapsuuden aikana äidin rooli on erityisen tärkeä.
      Silloin syntyvä kiintymissuhde vaikuttaa lapseen koko elämän ajan. Kiintymissuhde määrittää
      voiko lapsi luottaa äitiin ja muihin lähellä oleviin ihmisiin vastataanko hänen tarpeisiinsa vai
      jäävätkö ne jatkuvasti huomaamatta? Häiriöt kiintymyssuhteissa heijastuvat lapsen ja
      myöhemmin aikuisen elämään monella tavalla ja niitä on vaikea myöhemmin korjata.
      Aikuistuminen on yksinkertaisempaa silloin, kun nuorella on kiintymissuhteet kunnossa.
      Tällöin hänen on helpompi solmia uusia ihmissuhteita ja selviytyä itsenäisestä elämästä.
      Epävakaat kiintymyssuhteet ajavat helposti vääriin valintoihin elämässä ja jatkuvaan äidin
      kaipuuseen, joka voi ilmetä esimerkiksi ahdistuksen tunteena”.

      Tämä tutkimus, jos haluat sen googlata ja lukea (Jyväskylän Yliopisto) kuvaa ainakin aluksi kovin positiivisessa hengessä juuri ”onnistuneen äitiyden lapsi/äitisuhdetta”

      Miten sitten me joilla ei ole onnistunut suhde omaan äitiin/perheeseen, ja miten sitten kuitenkin tästä epäonnistuneesta myös tuli äiti, ja nyt haluaisi ymmärtää omaa osaansa tässä yhteydessä? Siitä varmaankin ap myös on kiinnostunut.
      Kuulun niihin joiden ei pitäisi oikeastaan ollenkaan olla äiti, mutta yhteiskunta on rakennettu perheen ympärille ja nuoruudessani ei ollut muita esimerkkejä, ja sen vuoksi myös ajauduin äidiksi.

      Niinkuin ymmärtää voidaan, ei todellakaan sodan traumatisoimassa kodissa ollut helppoa kasvaa eheäksi aikuiseksi. Puuttui turvallisia esimerkkejä oikeasta aidosta välittämisestä, lämmöstä, läheisyydestä. Tilalla oli traumansa kanssa taisteleva isä ja niin se oli useimmassa kodissa siinä paikkakunnalla jossa kasvoin ja kehityin.
      Tätä omaa traumariippuvuuttani en ole voinut käsitellä kovin hyvin myöskään aikuiseksi ja äidiksi tullessani. Minulla on siis vajavuuksia, yrityksistäni huolimatta selvitä äitinä ja hyvänä esimerkkinä lapselleni, joka on siis jo aikuinen.

      Lapseni syyttää minua siitä että hän ei uskalla perustaa perhettä, että olen aiheuttanut hänelle sellaisia pelkoja toiseen sukupuoleen nähden, jotka estävät häntä elämästä. Tämän syytöksen tulkitsen siten että hän pelkää että tekee samat virhevalinnat niinkuin minäkin ja ajautuu samaan ahdinkoon. Se olisi lliian kova isku hänelle itselleen kun joutuisi kokemaan itse samaa, että todellakin joutuu tunnustamaan että äidillä, siis minulla on ollut vaikea lapsuus, ja sen vuoksi en ole osannut tehdä viisaita valintoja, ja jopa olen joutunut pakosta tekemään valintoja, joita en ole halunnut. En siis ole osaltani voinut vaikuttaa turvallisuutta omaan kasvu ja kehitysympäristöön, voidakseni olla turvallinen, luotettava aikuinen.

      Oikeastaan aika viisas aikuinen tyttö minulla. Vaatii aikamoista uhrausta, ja ymmärrystä yrittää korjata oma epävarmuutensa, voidakseen yrittää perustaa tasapainoisen perheen. Hyvä, että hän harkitsee, eikä ajaudu pysyvään suhteeseen, harkitsematta tarkasti ja ajan kanssa. Minä itse aikuisena tyttärenä en voinut antaa anteeksi traumatisoidulle isälleni sitä että hän valitsi alkoholin ennen minua, silloin kun oli meidän yhteistä vapaa-aikaa ja töistä lepoa.

    • 3 aikuisen äiti

      Miksi ei aikuisten lasten äiti voisi keskustella lastensa kanssa kuin kenen tahansa aikuisen, luoda kahden aikuisen suhdetta?

      Miksi pitäisi neuvoa, avautua, purkautua, ellei toinen sitä kaipaa?

      Turha sitten valittaa ettei ole suhdetta, jos koko ajan vaatii jotain mitä toinen ei halua antaa.

      Kyllä aikuisetkin lapset, kukin oman luonteensa mukaisesti, osaavat pyytää kuulemista, tukea, neuvoja JOS niitä haluavat, ja jos äiti pitää siihen oven auki. Jatkuvalla vaatimisella ja tyytymättmyydellä äiti sen oven kyllä sulkee.

      • kysyn vaan?

        "Kolmen aikuisen äiti"
        Haluat tietenkin yksinkertaistaa perheen sisäiset suhteet, koska ne on silloin helpompi tuoda toisille omana kannanottona ja mielipiteenään, tavallaan ratkaisuna ongelmaan.

        Ei perheen sisäisiä suhteita voi tuoda esille omana mielipiteenään, ilman että presisoi, mitä asia/mielipide koskee, koska jokaisella perheellä on omat, toisille tuntemattomat suhdekuviot.

        Keskustelun osanottoavaus voisi olla oma konkreettinen keskusteluesimerkki, siitä miten se onnistunut keskustelu aikuisen ja aikuisen lapsen välillä tehdään, että sen voidaan sanoa olevan onnistunut.

        Itse menen tavallaan "ansaan" oman aikuisen tyttäreni "jallitellessa" minua omilla mielipiteillään, ja erehdyn joka kerta luulemaan, että hän haluaa keskustella kanssani, niinkuin aikuiset, joilla on kyky ottaa etäisyyttä toiseen ihmiseen, vaikkakin ollaan niin läheisiä, ja keskustella ihan mistä asiasta tahansa.

        Joka ikinen kerta löydän itseni oman epäonnistuneen elämäni raunioilta, joihin sitten itseni kiedon aikuisen tyttöni avustuksella, koska "taas" kerran kuvittelin omiani.

        Huomaan useimmiten, noiden keskustelujen jälkeen olevani täysin hämmennyksen vallassa Huomaan vasta jälkeenpäin että keskustelumme tarkoitus ei ollut tulla jonkunlaiseksi kehittyneeksi, yhteisymmärryksen luovassa ilmapiirissä tapahtuvaksi puheluksi , vaan aikuisen tyttäreni olikin vain tarkoitus antaa takaisin samalla mitalla, jolla itsekin olin hänen mukaansa häntä kasitellyt.

        Tätä en koskaan osaa ennakoida, enkä haluakaan, sillä ikuinen optimisti kun olen, aloitan aina puhtaalta pöydältä seurustelumme, kohdatessamme, ja toivon aina että hän olisi jo vihdoinki ymmärtänyt asian, mistä on minulle katkera, minun näkökulmastani. Mutta, ei, sitä ei vaan tapahdu.

        En mielestäni tehnyt väärin, niinkuin hän syyttää minun tehneen, kun menin uudelleen naimisiin, kysymättä hänen mielipidettään.

        Olen saanut omat mallini kanssakäymiseen hyvin yksinkertaisella ja puhumattomalla tasolla, josta kuitenkin nousin ja opettelin puhumaan ja seurustelemaan ja keskustelemaan.

        Mitä tulee seurusteluun jonkun kanssa, ja yhteen menoon, en silloin kauan sitten ollut kenenkään aikuisen nähnyt tai kuullut kysyvän lasten mielipiteitä siitä asiasta. Minusta se oli aikuisten vastuu, eikä lasten, alle kymmenen ikäisen, ottaa kantaa asiaan.

        Nykyään on jo toisin ja yhdessä yleensä keskustellaan kaikista asioista, jotka koskevat perhettä. Mutta NIIN EI OLUT SILLOIN. En siis ole valmis ottamaan katkeruutta vastaan, jota aikuinen tyttöni minulle vihoissaan puskee. Tein niin kuin olin parhaaksi nähnyt ja arvioinut sen ajan yhteiskunnallisen kehityksen mukaan. Miten siis tässä tilanteessa voisi saada luottavan ilmapiirin ja hyvän kanssakäymisen ilmapiirin?

    • Äitiäiti

      Kun tapaan lapsia, yritän lähteä aina puhtaalta pöydältä, nollatilanteesta. En pyri kelaamaan mennyttä, en kertomaan vanhoja juttuja vaan elän ja keskustelen heidän ehdoillaan. En tiedä onko viisasta mutta menneen selvittäminen on mahdottomuus.
      He eivät halua muistella menneitä, mutta joskus he voivat kysyä. Sen vastauksen he sietävät varsinkin, jos kyse on minun lapsuudestani ja nuoruudestani. Sen tajuan, että lapsien pettymykset kaatuvat aina äidin ylle kunnes lapsi on kypsä käsittämään oman osuutensa maailman kaikkeudessa.

    • Apua`

      OMPA TÄÄLLÄ HILJAISTA. EIKÖ KUKAAN OLE KUULOLLA? TULIKO KAIKKI SANOTTUA?

    • neuvoja!
    • Sheikit..

      Mä oon kyllä sitä mieltä, että kun on oikeanlaiset tavat sisäistänyt pienestä asti niin ei ne mihinkään unohdu. Eli jos on tottunut puhumaan äitin kanssa ja siitä tulee aina hyvälle tuulelle, niin kyllä ne aikuisenakin tulee omaa tahtiaan kahvikupposen ääreen avautumaan. Mun mielestä taitavan kasvattajan paras ominaisuus on se että osaa olla aina oikealla etäisyydellä ja osaa kuunnella. Ei edes tarvitse tyrkyttää mitään, antaa lasten avautua ja tiputtaa haarniskansa siihen kahvikupin ääreen. Ja kun on ollut oikeen taitava, niin lapset kysyvät myös äidin vointia.

      • mielestäni

        Juuri ...Sheikin...ajattelua minä olisin halunnut osata, mutta kun ei ole ollut hyviä malleja keskusteluun lapsena, eikä omaa äitiä joka olisi huolehtinut, niin aika kylmä on m onesti ollut sisin täällä maanpäällä vaeltaessani.

        Miten siitä kylmyydestä voi mitään lämmön muruja toisille antaa, vaikka olisi jopa uskoonkin tullut ja vaatimusten mukaisen parannuksen tehnyt, niinkuin edellisessä kommentissa valoteltiin.

        Ei niitä taitoja ja ominaisuuksia saa sillälailla itselleen. Jos saakin, on se kuin tyhjän tynnyrin kolinaa. Puhun omasta kokemuksestani. Kerran osaton, aina osaton! Kerran osallinen aina osallinen, siis TUNNETASOLLA.

      • neljän pojan äiti
        mielestäni kirjoitti:

        Juuri ...Sheikin...ajattelua minä olisin halunnut osata, mutta kun ei ole ollut hyviä malleja keskusteluun lapsena, eikä omaa äitiä joka olisi huolehtinut, niin aika kylmä on m onesti ollut sisin täällä maanpäällä vaeltaessani.

        Miten siitä kylmyydestä voi mitään lämmön muruja toisille antaa, vaikka olisi jopa uskoonkin tullut ja vaatimusten mukaisen parannuksen tehnyt, niinkuin edellisessä kommentissa valoteltiin.

        Ei niitä taitoja ja ominaisuuksia saa sillälailla itselleen. Jos saakin, on se kuin tyhjän tynnyrin kolinaa. Puhun omasta kokemuksestani. Kerran osaton, aina osaton! Kerran osallinen aina osallinen, siis TUNNETASOLLA.

        SAmoja ajatuksia kuin edellisellä. Uskossa olen, niin hyvin kuin kykenen, mutta eivät ne omat haavat ja vajavaisuudet ole mihinkään kadonneet. Lapsuudessani opettelin hallitsevan äidin ja välinpitämättömän isän puristuksessa olemaan tarvitsematta ketään, vetäytymään vuorovaikutuksesta, valehtelemaan ja kieroilemaan itselleni omaa tilaa. Nyt käytän niitä samoja keinoja, plus raivoisaa taistelua mieheeni, joka myös yrittää hallita. Avioeroa en pysty "uskon vaatimusten" takia ottamaan (vaikka sisimmässäni mitään parisuhdetta ei edes ole) ja lapset tietysti kärsii. Varsinkin kun oma vuorovaikutuskykyni heidänkin suuntaansa on rajallista. Mutta parempaan en vaan pysty. Surullista.

      • kysyjä
        mielestäni kirjoitti:

        Juuri ...Sheikin...ajattelua minä olisin halunnut osata, mutta kun ei ole ollut hyviä malleja keskusteluun lapsena, eikä omaa äitiä joka olisi huolehtinut, niin aika kylmä on m onesti ollut sisin täällä maanpäällä vaeltaessani.

        Miten siitä kylmyydestä voi mitään lämmön muruja toisille antaa, vaikka olisi jopa uskoonkin tullut ja vaatimusten mukaisen parannuksen tehnyt, niinkuin edellisessä kommentissa valoteltiin.

        Ei niitä taitoja ja ominaisuuksia saa sillälailla itselleen. Jos saakin, on se kuin tyhjän tynnyrin kolinaa. Puhun omasta kokemuksestani. Kerran osaton, aina osaton! Kerran osallinen aina osallinen, siis TUNNETASOLLA.

        Kasvoin aikuisten kanssa.opin jotain.

    • Rakkaat lapset

      Kovaa kirjoittelua, lapset vihaavat vanhempiaan. Joihinkin voi olla syytä, mutta suurimpaan osaan ei.

      Tätä lastenkasvatusta ei opeta yhtään missään ja siihen ei ole ollut saatavissa sitä vähäsintäkään apua aikaisemmin.
      Monet lapset ovat olleet liiankin toivottuja ja rakastettuja. Vanhemmat ovat antaneet heille ihan kaiken, minkä ovat pystyneet, mutta eivät ole ymmärtäneet, että se on väärin lasta kohtaan. Lapsesta tuleekiin vanhempiensa määrääjä.
      Noissa tämän päivän Nanny ohjelmissa on paljon hyvääkin eli se, että lapselle laitetaan rajat, hänen ei anneta hyppiä silmille, sanoja ilkeitä sanoja, laitetaan jäähynurkkaan rauhoittumaan, mielestäni tämä on jäänyt monelta liian toivotulta ja kaikin puolin rakastetulta lapselta saamatta, eli rajat elämiseen.

      Itsekin tähän syyllistyin, sillä kaivattua lasta ei vain kuulunu ja vihdoin saimme, oli hän kaikki kaikessa, mutta nyt huomaan kyllä, että olisi näitä rajoja pitänyt laittaa, hän ei osaakaan elää elämäänsä, riehuu ja huutaa, nimittelee meitä vanhempia, korkeasti kouluttamanne ja hyvin menestynyt lapsi sotkee täysin elämäänsä, kun niitä rajoja ei ole vieläkään.

      Nyt kyllä mieli tekisi seuraavan kerran sanoa, että nyt rauhoittumaan ja istumaan nurkkaan miettimään, jotta edes jonkinlainen rauha saataisiin.

      Uskon että näidenkin kirjoitusten kirjoittajat ovat liiankin paljon saaneita ja ovat nyt ilkeitä vanhemmilleen kun enää eivä voi täysin sanella ehtoja ja elämässä kaikki ei sujukaan sen oman mielen mukaan.
      Sanon suoraan, että syyllisiä me vanhemmat olemme, mutta ymmärtämättömyyttämme, jospa sen antaisitte anteeksi ja yrittäisitte vuorostanne ymmärtää antaa jotain vanhemmillenne, sillä he kaikista pahoista sanositanne ja ilkeyksistänne huolimatta rakastavat teitä täydestä sydämestä ja kärsivät omasta puutteellisuudestaan. Varmasti tukevat teitä pahoissa paikoissa.

      Kuten alussa kirjoitin, on tietenkin vanhempia, jotka eivät lapsistaan välitä, sen sellainen jokainen kyllä tietää ja aistii, kuten senkin, kuinka paljon vanhemmat välittävät.
      Jos teillä on omaa tuskaa, ei se sillä papare, että syytätte vanehmpianne, menkää heidän luokseen ja painakaa päänne heidän syliinne ja kertokaa paineenne, välittävät vanhemmat kyllä auttavat ja tukevat , eivät he koskaan lastaan unohda tai halua loukata.

      • Toisen äidin tytär

        No huoh. Äläpä yleistä omaa tapaustanne kaikkiin. Voihan teilläkin olla, että lapselle on annettu materiaa vaikka kuinka, mutta henkinen välittäminen ja AITO rakkaus puuttuu. Sitä ei osaa sanoa kukaan muu kuin lapsenne, sillä vanhemman ja lapsen käsitys siitä millaista perhe-elämä on ollut voi poiketa toisistaan kuin yö päivästä...

        Itsestäni tiedän että olen ollut vahinkolapsi, ja se on teoin ja sanattomin ilmaisuin minulle myös osoitettu koko ikäni ajan. En todellakaan ole saanut mitään liikaa, jos nyt ei lasketa sitä vapautta kun kukaan ei välittänyt missä kuljen ja mitä teen tai kuinka pärjään.

        "menkää heidän luokseen ja painakaa päänne heidän syliinne ja kertokaa paineenne, välittävät vanhemmat kyllä auttavat ja tukevat , eivät he koskaan lastaan unohda tai halua loukata."

        Jaa, joka kerta kun olen yrittänyt äidiltäni saada jotain tukea hän on vain haukkunut minua, pilkannut ongelmiani ja syyttänyt minua kaikesta maan ja taivaan välillä. Eipä kuule tee mieli päätään sellaisen giljotiinin väliin alkaa tunkemaan.

      • .k.

        Se lapsi on mitä on syntymästään lähtien. Ihmisissä on synnynnäisiä eroja, eikä niihin mikään kasvatus vaikuta. Jotkut ovat aina kärttyisiä ja muita haukkumassa huolimatta siitä miten hyvin muut tekevät asiat.

    • Yrittänyt

      Minulla on erittäin vaikea suhde aikuiseen lapseeni. Olen todella yrittänyt parhaani Mummona olen myös todella yrittänyt. Aikuinen lapseni ei juuri koskaan soita minulle, hänellä ei ole koskaan aikaa minulle.
      Ilmaiseksi lapsenvahdiksi joskus kelpaan kun itse soitan ja tarjoudun tehtävään. Kylään minua ei juuri koskaan kutsuta eikä lasten syntymäpäiville. Erityisesti viikonloppuisin tai pyhisin minulle ei koskaan soiteta . Harvat puhelut tapahtuvat vain arkisin. Mistään ei voi puhua eikä selvittää. Mitään anteeksiantoa ei tunneta. Ehkä viha ja kauna juontavat lapsuudenkokemuksista. En ole ollut täydellinen äiti mutta kuka on. Teini-ikäisten hankalien lasten kanssa tulee varmaan riitaa muillekin. Oma äitinikään ei ollut täydellinen ja silti rakastin häntä.

      Tilanne on loukkaava ja raskas. En jaksa enää pitää yhteyttä lapsenlapsiini ja olla kivaa ja hyvää mummoa. Itse saan piittaamatonta kohtelua. Kyllä aikuisella lapsellakin olisi jotain velvollisuuksia suhteessa vanhenevaan äitiinsä. inhimillisyyden nimissä. Me asumme muutaman kilometrin päässä mutta valovuosien päässä muuten. Omat lapset ovat ihmiselle rakkainta maailmassa, Oma lapsi kuitenkin potkaisee äitinsä elämästään. Ei kelvannut. Olen kuitenkin niin sanottu tavallinen asioistaan huolehtinut ihminen. Ei ole mitään isoja ongelmia kuten alkoholismia , persoonallisuushäiriöitä tai muuuta sellaista.Minulla on hyviä ystäviä .
      On olemassa vaikeita äitejä ja isiä, mutta on olemassa myös vaikeita ja hankalia aikuisia lapsia. Heidän kanssaan saa vain pahaa mieltä ja surua 24/7/koko elämä/arjet ja pyhät. Vihdoinkin tajuan, että tätä ihmistä en voi miellyttää ,hän ei minua kaipaa. Minun on vain heidät unohdettava oman ihmisarvoni takia.Elämä on epäoikeudenmukaista, toisille siunaantuu iloa tuottavia vanhempi/ lapsi suhteita, aina se ei johdu vain omasta erinomaisuudesta. Mielestäni pitäisi rehellisesti puhua ja sanoa ääneen kahvipöytäkeskusteluissa, joissa kehutaan lapsia ja lastenlapsia. Siis sanoa ääneen, että minulla ei ole välejä omaan lapseeni. En kelvannut hänelle.Epäonnistuin äitinä, enkä saanut mitään anteeksi, en saanut edes tietää mitä tein tai sanoin väärin.

      • Bohjkjj

        Minä - 43 vuotias - vihaan äitiäni enkä koskaan soita hänelle. Joka viikko hän soittaa minulle, enkä kertaakaan ole kaivannut hänen soittoaan. En kaipaa hänen päänaukomistaan, halventavia huomautuksia ulkonäöstä ja tekemisistäni, idioottimaisia möläytyksiä, omituista pahantahtoisuutta. Vihaan kaikkia sukulaisiani. Iloisin lapsuusmuistoni on, kun olin kitarisaleikkauksessa. Sain kerrankin olla rahassa siltä ölisevältä roskasakilta.

    • Pattitilanne

      Vuosia sitten aikuinen poika sai raivarit väärinymmärryksen vuoksi. Hän menetti kokonaan malttinsa ja huusi kurkku suorana, marssi ulos ja paiskoi ovia.
      Vaikka hänelle myöhemmin selvisi, että hän oli loukkaantunut syyttä suotta, oli välirikko syntynyt.
      Minä en pystynyt asiasta puhuman, koska koin, että olin joutunut aiheettoman hyökkäyksen kohteeksi, samoin pojan isä. Poika ei yrittänyt sovitella, vaan oletti, että asia unohtuu, kun se selvisi erehdykseksi.

      Yritimme laasta asian maton alle, sillä siinä ei itse asiassa ole mitään puhumista, koska mikään pojan raivotilassa ei ollut OK. Olen itse aktiivisesti unohtanut, mitä syytöksiä hän lateli, mutta en voi mitään sille tunneskaalalle, joka minut valtasi, kun oma poika huutaa syytäksiä päin silmiä. Yritin rauhoittaa itseäni, mutta tunne palaa aina, kun poika ilmestyy paikalle. Hän on sama hyväntuulinen poikani kuin ennenkin, mutta molemmat tiedämme, että särö on ja pysyy.

      Pahinta on, että meidän pitäisi saada puhuttua omaisuudestamme ja sen hoidosta kun meistä aika jättää, sillä olemme jo iäkkäitä. Meillä on 3 lasta.
      Emme vain pysty puhumaan. En osaa kutsua häntä luokseni keskustelemaan, koska en tiedä, mikä kohtaus siitä voisi aiheutua. En luota hänen asiallisuuteensa.
      Tuntuu tylyltä tehdä testamentti ja jakaa omaisuus oman mielen mukaan, niin että jako jälkikasvulle olisi sitten yllätys.
      En myöskään tästä syystä osaa puhua muillekaan lapsillemme, kun tämä yksi ei olisi paikalla. Eihän sekään olisi oikein.

      • .k.

        Vai särö... meillä tuollaiset aiheettomat syyttelyt ja raivoamiset ovat joka viikkoisia. Onneksi eivät enää jokapaiväisiä. Aina ne unohdetaan, kun niissä ei ole mitään järkeä. Olette onnekkaita, jos teillä on ollut vain yksi raivokohtaus.

    • Mummimyös

      Kolmeen lapseen on hyvät ja avoimet välit, yhteen aikuiseen tyttäreen välit poikki, myöskin siten tietysti lapsenlapsiin. Syynä tähän se, ettei tytär halua viettää aikaa lapsuudenperheensä kanssa ilman takertuvaa miestään. Keskustelua on yritetty avata, että myös me lapsuudenperheen jäsenet haluaisimme välillä muistella omia vanhoja perhemuistoja ilman ulkopuolisia, mutta tämä ei tyttären mielestä ole mahdollista. Samaa tahtia kun hänen suhteensa on jatkunut avomieheensä, ovat entiset kaverit jääneet kelkasta, koska ovat "tyhmiä" tai "idiootteja". Pikkuhiljaa me läheiset olemme alkaneet kiinnittää huomiota, ettei tytär ota itse koskaan yhteyttä sisaruksiinsa, ei tapaa ketään, on vain kotona perheensä kanssa. Tilanne on melko hullu. Nyt on kulunut jo kuukausia, kun olen viimeksi tyttäreni tavannut, eikä kuulemma halua olla missään tekemisissä edelleenkään. Sitten siis annetaan vain ajan kulua. Ajattelen, että olisi ollut mukavaa kuulua lastenlasteni elämään, mutta eipä auta kuin mukautua tilanteeseen.

      • kaikkiapu

        Älä mukaudu tilanteeseen. Tiedät vaistonvaraisesti, että tyttäresi ei voi hyvin. Se ratkaisee sen, miten jatkossa valitset tehdä. mielestäni sinun ei pidä hyväksyä sitä että hän ei ole yhteydessä ja että katkoo kaikkiin välit, jos oikein ymmärsin.

        Olin itse samanlainen "tytär" aikoinaan, nyt jo itsekin mummo. Minäkin annoin ymmärtää eettä en halua olla yhteydessä. syynä oli määräävä ja hallitseva aviopmies, joka olikin mustasukkaisuutta ja sairaalloista sellaista. Lapsenlastesi tähden on mielestäni sinun tehtävä mitä vain suinkin voit, saadaksesi tyttäreesi yhteyden uudelleen.

        Tietenkin toivon että olen väärässä ja että tilanne ei olisi sama kuin minulla oli aikaisemmin.

        Mielenkiintoista kun kirjoitat takertuva mies" Ymmärrät kai itsekin että ei ole normaalia. ÄLÄ HYVÄKSY TILANNETTA. Keskustele vaikka perheneuvojan kanssa ja ota silleen vastuu itsellesi. Silloin voit sanoa että olet ainakin alkanut yrittämään ratkaisua paremman tulevaisuuden saamiseksi tyttärellesi ja lapsenlapsillesi. Älä keskustele asiasta muiden lastesi kanssa, joihin sinulla on yhteys. Se lisää heidän henkilökohtaista painetta, ja heillä ei kuitenkaan ole varmaan samanlaisia mahdollisuuksia ja kokemukisa kuin sinulla kantaa vastuuta tilanteesta. Lykkyä tykö!

      • pehmonen1
        kaikkiapu kirjoitti:

        Älä mukaudu tilanteeseen. Tiedät vaistonvaraisesti, että tyttäresi ei voi hyvin. Se ratkaisee sen, miten jatkossa valitset tehdä. mielestäni sinun ei pidä hyväksyä sitä että hän ei ole yhteydessä ja että katkoo kaikkiin välit, jos oikein ymmärsin.

        Olin itse samanlainen "tytär" aikoinaan, nyt jo itsekin mummo. Minäkin annoin ymmärtää eettä en halua olla yhteydessä. syynä oli määräävä ja hallitseva aviopmies, joka olikin mustasukkaisuutta ja sairaalloista sellaista. Lapsenlastesi tähden on mielestäni sinun tehtävä mitä vain suinkin voit, saadaksesi tyttäreesi yhteyden uudelleen.

        Tietenkin toivon että olen väärässä ja että tilanne ei olisi sama kuin minulla oli aikaisemmin.

        Mielenkiintoista kun kirjoitat takertuva mies" Ymmärrät kai itsekin että ei ole normaalia. ÄLÄ HYVÄKSY TILANNETTA. Keskustele vaikka perheneuvojan kanssa ja ota silleen vastuu itsellesi. Silloin voit sanoa että olet ainakin alkanut yrittämään ratkaisua paremman tulevaisuuden saamiseksi tyttärellesi ja lapsenlapsillesi. Älä keskustele asiasta muiden lastesi kanssa, joihin sinulla on yhteys. Se lisää heidän henkilökohtaista painetta, ja heillä ei kuitenkaan ole varmaan samanlaisia mahdollisuuksia ja kokemukisa kuin sinulla kantaa vastuuta tilanteesta. Lykkyä tykö!

        Mielenkiinnolla luin näitä äiti-aikuinen lapsi juttuja ja myös sain niistä lohdutusta etten ole yksin tämän ongelman kanssa,Tarinani on tämä.Meillä on yksi lapsi ,tytär jolla on jo 2 lasta,on pitkälle lukenut vähän niinkuin alan ammattilainen.Aikoinaan hän muutti kotoa opskelemaan ja kohta sen jälkeen alkoivat meidän vaikeudet;hän saattoi loukata minua kavereiden kuullen .Katsoi minua alentavasti samoin puhutteli loukkaavasti.Kävi terapiassa usean vuoden.Oikeaa syytä sen käytökseen en tiedä,olen vain mieheni kanssa miettinyt sitä.
        Isäänsä hän suhtautuu erilailla.Olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja kaikkea on tapahtunut,olen itse hakenut apua aikoinaan terapiasta avioliiton vuoksi ,pettämisten ym.ongelmissa ja olen paljon joutunut hoitamaan sairastaa isää ja äitiä ja olen myös itse sairastellut paljon.Omasta mielestä en sotkeudu lapsen elämään enkä määräile häntä.Menen avuksi silloin kun hän tarvii,vaikka monesti jännitä sitä kohtelua minkä tulen siellä saamaan.Hänen miehensä ei pidä siitä miten tytär mua kohtelee.Rahaa hän saa meiltä(varsinkin mieheltä)ilman tahtomattakin.
        Olen monesti miettinyt ja itkenyt mitä tein väärin,Hän ei siitä puhu.Enemmän puhun vävyn kanssa.Tiedän että hän on väsynyt työnsä ja lastensa kanssa nykyisin Ja me kyllä autamme kun hän tarvii.Pitäskö minun lopettaa tää kilttinä oleminen ja sanoa jo suoraan ajatukseni ja tunteeni. Vai kohteleeko hän mua niinku isäski kohteli aikoinaa kun oli lapsi.

      • elinkaarentaipuminen
        pehmonen1 kirjoitti:

        Mielenkiinnolla luin näitä äiti-aikuinen lapsi juttuja ja myös sain niistä lohdutusta etten ole yksin tämän ongelman kanssa,Tarinani on tämä.Meillä on yksi lapsi ,tytär jolla on jo 2 lasta,on pitkälle lukenut vähän niinkuin alan ammattilainen.Aikoinaan hän muutti kotoa opskelemaan ja kohta sen jälkeen alkoivat meidän vaikeudet;hän saattoi loukata minua kavereiden kuullen .Katsoi minua alentavasti samoin puhutteli loukkaavasti.Kävi terapiassa usean vuoden.Oikeaa syytä sen käytökseen en tiedä,olen vain mieheni kanssa miettinyt sitä.
        Isäänsä hän suhtautuu erilailla.Olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja kaikkea on tapahtunut,olen itse hakenut apua aikoinaan terapiasta avioliiton vuoksi ,pettämisten ym.ongelmissa ja olen paljon joutunut hoitamaan sairastaa isää ja äitiä ja olen myös itse sairastellut paljon.Omasta mielestä en sotkeudu lapsen elämään enkä määräile häntä.Menen avuksi silloin kun hän tarvii,vaikka monesti jännitä sitä kohtelua minkä tulen siellä saamaan.Hänen miehensä ei pidä siitä miten tytär mua kohtelee.Rahaa hän saa meiltä(varsinkin mieheltä)ilman tahtomattakin.
        Olen monesti miettinyt ja itkenyt mitä tein väärin,Hän ei siitä puhu.Enemmän puhun vävyn kanssa.Tiedän että hän on väsynyt työnsä ja lastensa kanssa nykyisin Ja me kyllä autamme kun hän tarvii.Pitäskö minun lopettaa tää kilttinä oleminen ja sanoa jo suoraan ajatukseni ja tunteeni. Vai kohteleeko hän mua niinku isäski kohteli aikoinaa kun oli lapsi.

        Suhteesi lapseesi voin ymmärtää kirjoituksessasi käyttämälläsi se sanalla. Sen voisi mielellään vaihtaa mitä pikimmin hän sanaan, kun ihmisestä puhutaan. Ei lapsesi todellakaan ole mikään tavara, josta käytetään sanaa se. Jos tapasi puhua on sama kuin kirjoittaa, mitä epäilen ymmärrän lapsesi loukkaantuneen sinuun ja hän huomaa että haluat olla etäinen eikä läheinen. Hän sana siis paljasti sinun suhteesi lapseesi, ja ymmärrettävästi lapset haluavat vanhemmiltaan airtoa välittämistä ja läheisyyttä, mitä et vielä ole onnistunut antamaan. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä alkaa raivaamaan noita aitoja, mitä välillänne on. Hae keskustelutukea siihen, miten toimit, sillä yleensä tälläinen on itsellä jo omassa kasvuympäristössä, ja kaikkien hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä oikaista. Se tapahtuu fokuseeraamalla asiaan ja halua todellisesti muuttua.
        Muuttumisen tapahduitua tilanne yleensä raukeaa itsestään ja avautuu mahdollisuuksia uuteen lämpimämpään suhteeseen, ilman mahdottomia keskusteluja tai puhumattomuutta, jossa kytätään toinen toistaan.

      • no höh
        elinkaarentaipuminen kirjoitti:

        Suhteesi lapseesi voin ymmärtää kirjoituksessasi käyttämälläsi se sanalla. Sen voisi mielellään vaihtaa mitä pikimmin hän sanaan, kun ihmisestä puhutaan. Ei lapsesi todellakaan ole mikään tavara, josta käytetään sanaa se. Jos tapasi puhua on sama kuin kirjoittaa, mitä epäilen ymmärrän lapsesi loukkaantuneen sinuun ja hän huomaa että haluat olla etäinen eikä läheinen. Hän sana siis paljasti sinun suhteesi lapseesi, ja ymmärrettävästi lapset haluavat vanhemmiltaan airtoa välittämistä ja läheisyyttä, mitä et vielä ole onnistunut antamaan. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä alkaa raivaamaan noita aitoja, mitä välillänne on. Hae keskustelutukea siihen, miten toimit, sillä yleensä tälläinen on itsellä jo omassa kasvuympäristössä, ja kaikkien hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä oikaista. Se tapahtuu fokuseeraamalla asiaan ja halua todellisesti muuttua.
        Muuttumisen tapahduitua tilanne yleensä raukeaa itsestään ja avautuu mahdollisuuksia uuteen lämpimämpään suhteeseen, ilman mahdottomia keskusteluja tai puhumattomuutta, jossa kytätään toinen toistaan.

        No enpä tiedä, missä päin Suomea asut ja kuinka kirjakieltä puhut. Itse olen asunut kolmessa eri maakunnassa ja PUHEKIELESSÄ "se" on ihan käytetty muoto ihmisestäkin. Ei siinä ole mitään halventavaa, eikä tarkoita sitä, että pitäisi ihmistä tavarana tai eläimenä.

        Pehmonen1:lle sanoisin, että älä anna enää lapsesi käyttää sinua kynnysmattona.
        Et kertonut, millainen avioliittosi on, mutta onko lapsesi kenties nähnyt kotona, että sinua saa pyöritellä miten vain, ja silti kärsivällisesti aina autat ja tuet.
        Meillä oli näin.
        Ei siihen saa muutosta kuin sillä, että ei enää itse suostu moiseen. Kun loukataan, saa ja pitääkin olla loukkaantunut, eikä niellä kaikkea, saati yrittää hyvittää ja lepyttää.

    • Eila K

      Minä vihaan tyttäreni poikaystävää, ja minulla on siihen pätevät syytkin.

      Sikäli on harmi etten voi enää olla ystävä tyttäreni kansa, koska meillä on ollu, nyt tyttären aikuisiässä, lähes kaverilliset välit. monta vuotta.

      Olemme olleet sananmukaisesti toistemme "sydänystävät"

      Tyttäreni kuuluu siihen naisten joukkoon joka hyväksyy poikaystävän taholta väkivaltaisuuden, sen raaimassa nuodossa.

      Tyttäreni peitteli aikansa mustelmia ja ruhjeita kehollaan, mutta tuli aika jolloin hän ei enää niitä jaksanut peitellä.

      Jokainen äiti joka näkee oman lapsensa murjottnua kerta toisensa jälkeen ymmärtää aivan varmati tuskani.

      Tein raskaan päätöksen, jopa itsenikin takia, laitoin suhteen tyttäreeni kokonaan poikki. Minun elämäni on mennyt vuosia siihen että päivystän 24/7 ja arvata saatte kuinka monta kertaa olen joutunut lähtemään nopeusrajoitusksia piittaamattta puolustamaan tytärtäni tämän poikaystävän häntä pahoipidellessä.

      Kukaan äiti joka lapsensa snnyttää ei voi pahimmissa painajaisissaankaan kuvitella minkälaisen elämän pienokaisensa päätty elämään.

      Olen etsinyt syytä kaikkeen itsestäni, eli mitä tein väärin lasteni suhteen kasvattaessani heitä. En löydä muuta syytä lasteni kasvatuksen eoäonnistiumiseeni kuin sen, että lasteni isä harjoitti henistäväkivaltaa koko perhe elämämme ajan. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin avioeroon, jota en ole katunut päivääkään.

      Kaikki lapseni ovat alkoholisteja kaikki, kaikki. Itse en äytä alkoholia, enkä edes kykene ymmärtämään mitä lohtua jatkuva päihteiden nauttiminen suo.
      Ilmeisesti he ovat jo niin vaikesti addiktoitunet alkoholiin että sitä voi kutsua jo alkoholisti sairaudeksi.

      Tämä karu totuut epäonnistumisesta kaikkien rakkaimpieni kohdalla on vienyt elämänhaluni pois.

      Mitä jäljelle jää kun rakkaus jota lapsiani kohtaan tunnen on murskaantunut yksi toisensa jälkeen...

    • Ahdistunut äiti

      Armahda nyt hyvä ihminen itseäsi ja lakkaa syyttämästä. Viinaa vain käytetään paljon, siihen ei kukaan toinen ole syyllinen. Jos olet lapsesi normaalisti huoltanut ja hoitanut niin se ei ole epäonnistumista. Sinun kohdallesi on vain sattunut huonoja kokemusia. Lapsesi ovat vastuussa itsestäsi ja jos isän käytös on heidän omien ongelmien osasyynä, niin heidän pitää itse mennä terapiaan. Keskity sinä oman elämänhalusi palauttamiseen. Minä tässä valvon oman lapseni epäonnen vuoksi ja seilaan tällä palstalla. Tarkoitus on saada itse voimaa vaikka siitä että tukee toista äitiä.

    • onneton mummeli

      Minulla myös aikuinen poika,ainoa lapseni jolla 4kk tytär.Poikani on minulle hävytön, sanonut että katokkin et rahat hautaukseeni, ettei jää hänen maksettavakseen.paljon sanonut aiemminkin ikäviä asioita vaan tämä oli sen viimeinen niitti mitä en enää kestä vaan kokoajan painaa mieltäni ja itkettää ! En siis näe lapsenlastani jota niin kovin odotin, pari kertaa nähnyt.Poikani avovaimo on tosi ihana, mutta hän on poikani vaikutuksen piirissä, eikä tietenkään halua heidän välilleen kitkaa takiani(mikä ihan oikein!) Minnä vaan olen täysin ulkopuolinen heidän perheelle. Vaikea luodä pikkuiseen mitään suhdetta, sekin satuttaa minua.

    • geeniperimä

      Tee niin, että poika joutuu ne ahutauskulut maksamaan!
      Sinuna etsisin uuden "perheen", alat vaikka varamummoksi jollekin, kun sinulla tuntuisi rakkautta riittävän! Aina lapset eivät toimi niinkuin heidän toivoisi toimivan.
      Eivätkä äidit ja isätkään toimi niinkuin vanhempien luulisi toiimivan. Itse olen hylätty ja unohdettu lapsi. Isä on hylännyt jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Sanonut, että en ole hänelle lapsi, olen vain geeniperimä! :D
      Nojoo...sairautta on monenlaista.

    • Toisinkin päinkin

      Rakkaat tyttäret on hyvin surullista, että siitä omasta äidistä tulee teille noin raskas taakka, tarvitseeko, ei todellakaan.

      Vanhammille on raskasta nähdä lapsen tekevän elämässä vääriä valintoja, kuten eräs äiti sanoi. Silloin saattaa josku livahtaa se sammakko, että tulee jotenkin ottaneeksi kantaa asiaan, mutta tyttäret rakkaat, monestiko olette arvostelleet äitienne tekemisiä, vaatetuksi, sanomisia. Äiti on myös ihminen, sattuu häneenkiin, siltikin hän yrittää pitää yhteyttä olla äiti, hän todella välittää sinusta. Oletkohan koskaan ajatellut asiaa näinkinpäin.
      Ei toinen aikuisen äiti kehoita toista hylkäämään lastaan, mutta mitä tekevät nuoret naiset, käskevät pistämään välit poikki.

      Jotain on vialla, äiti on kuitenkin ain tärkeä jokaiselle. Ei siinä tarvitse moitiia toisen tekemisiä, vaan voi keskustella ja kertoa luottamuksellisesti aikuisenakin asioita.

      • äiti minäkin

        Sä syyllistät vain meidät tyttäret. Kyllä mä olisin äitini kanssa halunnut puhua vaikka mistä, mutta äkkiä halut loppui, kun vastauksena oli vaan huutoa ja haukkumista. Eli äitini ei osannut eikä osaa vieläkään keskustella asiallisesti. Osaisi edes kuunnella. Sekin olisi riittänyt.

        Ei kukaan tässäkään ketjussa ole käskenyt pistämään välejä kokonaan poikki. Mun mielestä äidit kuitenkin voisivat joskus mennä itseensä ja miettiä, ovatko oikeasti helposti lähestyttäviä ja luottamusta herättäviä. Aikuinen ihminen pystyy myös ottamaan vastaan kritiikkiä itseään kohtaan eikä suutu siitä.

        Mä pyrin olemaan sellainen äiti. Mulle voi lapset sanoa, että ompas ruma mekko tai eihän kukaan voi olla tuota mieltä asioista. Mitään en sille mahda, ettei mun oma äitini ei ole, ainakaan mua kohtaan.

      • Toisen äidin tytär

        On surullista, kun ihmiset eivät ymmärrä että on äitejä ja on äitejä. Sinä puhut niistä normaaleistä äideistä, minä ja monet muut niistä epänormaaleista. Normaalin äidin säännöt eivät päde epänormaaleihin. Toisaalta, mieluummin itsekin olisin normaalin äidin lapsi joka on elänyt normaalin lapsuuden, ja joka on niin naiivi että kuvittelee kaikkien äitien olevan lapsilleen hyviä...

        Esimerkiksi minun äitini ei koskaan kutsu minua käymään. Kun käyn hänen luonaan pari kertaa vuodessa itse itseni kutsuen, hän monesti lähtee omiin menoihinsa ja jättää minut yksin kotiinsa. Siis tyyliin jos olen paikan päällä yhden yön, on hänellä aamulla kiire esim. kirpputorille (jossa voi käydä joka ikinen päivä) ja hän kiirehtii minun kotiin lähtöä jotta sinne kirpparille ehtisi. Hän ei siis todellakaan kaipaa seuraani, vaan hyvin vaivihkaisesti käytöksellään osoittaa kuinka vähän hänelle merkitsen kun kirpparikäyntikin ajaa yli siitä että hän näkisi minua.

        Minun asioistani hän ei myöskään ole kiinnostunut, vaan jos yritän jotain kertoilla hän joko a) aloittaa oman kertomuksensa jostain aiheesta jonka saa aasinsillalla omaani liitettyä, eikä enää kuuntele minun juttuani tai b) kaivaa sanomisestani jotain johon pystyy puuttumaan negatiivisesti tai c) mitätöi kaiken sanomani jollain muulla tavalla. Ei häntä ole koskaan minun asiani kiinnostaneet, ei nyt eikä lapsena joten miksi pitäisin väkisin kiinni äitimyytistä ja yrittäisin uskotella että hänen seuransa olisi minulle hyväksi?

        En siis todellakaan pysty keskustelemaan hänen kanssaan mistään säätä kummemmasta, saatika kertomaan mitään luottamuksellista. Yritykset päättyvät aina huonosti, kun hän ei kuuntele, mitätöi tai muuten suhtautuu negatiivisesti.

        Jos kerron jotain kivaa hän tekee parhaansa jotta hyvä mieleni haihtuisi ja jos kerron jotain mikä minulla on huonosti hän tekee kaikkensa jotta asia tuntuisi minusta vielä pahemmalta. Esim. kun kerroin hänelle että lemmikkini kuoli, hänen vastakommenttinsa oli "no sama se on edessä toisellakin lemmikilläsi". Tai kun kerroin saaneeni töitä "voi kamala, mitenhän sinä pärjäät siellä, entäs jos ne antaa heti potkut kun et osaa".

        Minulle ja mielenterveydelleni ainoa järkevä ratkaisu on siis rajoittaa informaation määrä minimiin. Kun en kerro mitään, ei hän pääse myöskään satuttamaan. Ja kertomatta jättäminen on hyvin helppoa, kun hän ei ikinä itse kysele mitään.

        Siis todellakin: on äitejä joihin pätevät kertomasi asiat, ja sitten on äitejä joiden ainoa vaikutus on negatiivinen, jolloin parasta on minimoida kanssakäyminen tai lopettaa se kokonaan.

      • Toisen äidin tytär

        Ainiin, ja "vääriä valintoja" olen todellakin äidin mielestä tehnyt. Esimerkiksi:

        opiskelin itselleni yliopistotutkinnon (nyt olen äidin mielestä lesokki kapitalisti joka vihaa köyhiä. Siis vain siksi että olen maisteri).

        erosin väkivaltaisesta, alkoholiongelmaisesta miehestä (semmoisia ne kaikki miehet on, tavoittelen kuulema kuuta taivaalta kun vaadin ettei mies ryyppää montaa kertaa viikossa, ja toisaalta taas minä haukuin miestä niin paljon että se ajoi hänet ryyppäämään (siis äidin mielestä, vaikka hän ehti nähdä miestä 4 vuoden aikana ehkä kahdesti, eli ei todellakaan tiennyt elämästämme ja parisuhteesta mitään))

        aloin seurustelemaan kunnollisen miehen kanssa (koska paskoja ne kaikki miehet on, ei kannata edes yrittää sitoutua niihin)

        menin töihin alalle jolle olen kouluttautunut (entäs jos mokaan siellä ja saan potkut! Oikeasti, ainoa kommentti mitä äitini minulle töiden aloituksen jälkeen on sanonut oli "jokos olet mokannut"!!!)

        ostin asunnon josta maksoin käsirahaa 20% ja jonka laina on maksettu alle 10 vuodessa (nyt minulla on järkyttävän iso laina, voi kamala ja entäs jos tulee vielä remontteja, eihän niistä selviä!!!)

        Eli näin kammottavia tekoja minä olen tehnyt, kyllähän se on ihan oikein että näitä kritisoidaan ja hänestä tuntuu pahalta kuin näin hirveää elämää elän ja vääriä valintoja teen???

      • Samma här
        Toisen äidin tytär kirjoitti:

        Ainiin, ja "vääriä valintoja" olen todellakin äidin mielestä tehnyt. Esimerkiksi:

        opiskelin itselleni yliopistotutkinnon (nyt olen äidin mielestä lesokki kapitalisti joka vihaa köyhiä. Siis vain siksi että olen maisteri).

        erosin väkivaltaisesta, alkoholiongelmaisesta miehestä (semmoisia ne kaikki miehet on, tavoittelen kuulema kuuta taivaalta kun vaadin ettei mies ryyppää montaa kertaa viikossa, ja toisaalta taas minä haukuin miestä niin paljon että se ajoi hänet ryyppäämään (siis äidin mielestä, vaikka hän ehti nähdä miestä 4 vuoden aikana ehkä kahdesti, eli ei todellakaan tiennyt elämästämme ja parisuhteesta mitään))

        aloin seurustelemaan kunnollisen miehen kanssa (koska paskoja ne kaikki miehet on, ei kannata edes yrittää sitoutua niihin)

        menin töihin alalle jolle olen kouluttautunut (entäs jos mokaan siellä ja saan potkut! Oikeasti, ainoa kommentti mitä äitini minulle töiden aloituksen jälkeen on sanonut oli "jokos olet mokannut"!!!)

        ostin asunnon josta maksoin käsirahaa 20% ja jonka laina on maksettu alle 10 vuodessa (nyt minulla on järkyttävän iso laina, voi kamala ja entäs jos tulee vielä remontteja, eihän niistä selviä!!!)

        Eli näin kammottavia tekoja minä olen tehnyt, kyllähän se on ihan oikein että näitä kritisoidaan ja hänestä tuntuu pahalta kuin näin hirveää elämää elän ja vääriä valintoja teen???

        Joidenkin äitien mielestä on kamalaa kun lapsi päättää itse elämästään, ihan niin kuin jokaisen ihmisen tulee itse tehdä päätökset itseään koskien, niihin ei ole muilla nokan koputtamista. Kummallista mutta tiedän että tällaisia vanhempia löytyy, omani mukaan lukien.

      • ÄitiSur
        Toisen äidin tytär kirjoitti:

        Ainiin, ja "vääriä valintoja" olen todellakin äidin mielestä tehnyt. Esimerkiksi:

        opiskelin itselleni yliopistotutkinnon (nyt olen äidin mielestä lesokki kapitalisti joka vihaa köyhiä. Siis vain siksi että olen maisteri).

        erosin väkivaltaisesta, alkoholiongelmaisesta miehestä (semmoisia ne kaikki miehet on, tavoittelen kuulema kuuta taivaalta kun vaadin ettei mies ryyppää montaa kertaa viikossa, ja toisaalta taas minä haukuin miestä niin paljon että se ajoi hänet ryyppäämään (siis äidin mielestä, vaikka hän ehti nähdä miestä 4 vuoden aikana ehkä kahdesti, eli ei todellakaan tiennyt elämästämme ja parisuhteesta mitään))

        aloin seurustelemaan kunnollisen miehen kanssa (koska paskoja ne kaikki miehet on, ei kannata edes yrittää sitoutua niihin)

        menin töihin alalle jolle olen kouluttautunut (entäs jos mokaan siellä ja saan potkut! Oikeasti, ainoa kommentti mitä äitini minulle töiden aloituksen jälkeen on sanonut oli "jokos olet mokannut"!!!)

        ostin asunnon josta maksoin käsirahaa 20% ja jonka laina on maksettu alle 10 vuodessa (nyt minulla on järkyttävän iso laina, voi kamala ja entäs jos tulee vielä remontteja, eihän niistä selviä!!!)

        Eli näin kammottavia tekoja minä olen tehnyt, kyllähän se on ihan oikein että näitä kritisoidaan ja hänestä tuntuu pahalta kuin näin hirveää elämää elän ja vääriä valintoja teen???

        Hei Toisen äidin tytär. Ehket tätä vastausta enää tule lukemaan, kun aikaa jo on kulunut kirjoittamisestasi.

        Olen tosi pahoillani, että äitisi on tuollainen. Voimia sinulle kaikkeen. Ole itse oma äitisi. Tee mielikuvaharjoituksia siitä, miten ihana äiti vastaisi sinulle eri tilanteissa.

        Hienoa, että olet jaksanut kouluttautua. Varmasti pärjäät elämässäsi hyvin - vaikutat järkevältä naiselta.

        Ehkei kannata ottaa äitiisi edes yhteyttä - tilanne näyttää vievän sinulta vain voimia. Jospa hän joskus ottaa sinuun yhteyttä, mutta jos ei, niin se ei ole sinun vikasi.

        Kaikkea hyvää sinulle ja muillekin "äidittömille" äidillisen, lämpimän halauksen kera..

      • jonkun äiti
        Toisen äidin tytär kirjoitti:

        Ainiin, ja "vääriä valintoja" olen todellakin äidin mielestä tehnyt. Esimerkiksi:

        opiskelin itselleni yliopistotutkinnon (nyt olen äidin mielestä lesokki kapitalisti joka vihaa köyhiä. Siis vain siksi että olen maisteri).

        erosin väkivaltaisesta, alkoholiongelmaisesta miehestä (semmoisia ne kaikki miehet on, tavoittelen kuulema kuuta taivaalta kun vaadin ettei mies ryyppää montaa kertaa viikossa, ja toisaalta taas minä haukuin miestä niin paljon että se ajoi hänet ryyppäämään (siis äidin mielestä, vaikka hän ehti nähdä miestä 4 vuoden aikana ehkä kahdesti, eli ei todellakaan tiennyt elämästämme ja parisuhteesta mitään))

        aloin seurustelemaan kunnollisen miehen kanssa (koska paskoja ne kaikki miehet on, ei kannata edes yrittää sitoutua niihin)

        menin töihin alalle jolle olen kouluttautunut (entäs jos mokaan siellä ja saan potkut! Oikeasti, ainoa kommentti mitä äitini minulle töiden aloituksen jälkeen on sanonut oli "jokos olet mokannut"!!!)

        ostin asunnon josta maksoin käsirahaa 20% ja jonka laina on maksettu alle 10 vuodessa (nyt minulla on järkyttävän iso laina, voi kamala ja entäs jos tulee vielä remontteja, eihän niistä selviä!!!)

        Eli näin kammottavia tekoja minä olen tehnyt, kyllähän se on ihan oikein että näitä kritisoidaan ja hänestä tuntuu pahalta kuin näin hirveää elämää elän ja vääriä valintoja teen???

        Joopa joo,"lapsi "(aikuinen)vaihtaa miestä aina muutaman vuoden välein, entinen aina piru ja uusi ihana ja kunnollinen, äiti sanoo ettei halua enää tutustua uuden tulokkaan kanssa lähemmin( kiintymys-ero satuttavat myös äitiä ) koska se voi vaihtua taas. Siitäkös"lapsi"pultit ottaa.
        Ennen niin läheinen ja ihmisystävällinen tytär muuttuu etäiseksi ja vihamieliseksi, ymmärtää kaiken puhutun väärin (tahallaan). Kaikki muut ovat luusereita ja oma vika jos ei pärjää, köyhät ovat typeriä, ei akateemiset ne vasta typeriä ovatkin, lapset pitäisi hävittää maailmasta ja ainakin vähän koulutetuilta pitäsi kieltää lasten teko. Nehän ovat sivistyneen ihmisen mielipiteitä.
        Jos tyttärellä on vaativa työ, eikö voi kysyä onko koskaan tullut virheitä.
        Tytär ei muista että joskus oli toisin.
        Silti äiti rakastaa ja kantaa huolta lapsestaan, toivoo ja rukoilee että hänellä olisi kaikki hyvin, että hän olisi onnellinen.

    • mariska

      Minun vanhempi poikani on jostain syystä suuttunut minulle, kun ei enää tule käymään eikä aina vastaa puhelimeen. Olen kylläkin ansainnut sen. Olen joutunut eroamaan poikieni isästä. Pojat jäivät isälle. Vanhempi poikani oli luonani vuoden teininä. Olen kaikesta huolimatta yrittäny olla äiti. Nuorempi poikanikaan ei enää ehdi käymään luonani, varmaankin johtuu kun on nuori ja kaverit ja tytöt on mielessä, mutta vastaa kylläkin aina puhelimeen. Rakastan heitä kaikesta huolimatta ja autan heitä heti viivana jos tarvitsevat apua. Itselläni ei ollu helppo lapsuus ja en itsekään ole paljon tekemisissä vanhempieni kanssa. Kait johtuu siitä poikieni välinpitämättömyys itseäni kohtaan. Rakastan heitä kuolemaani asti silti.

    • joiijlm

      kummallisia vastauksia täällä :(

      olen pian 30v nainen..oma äiti ja oma isäni ovat rakkaimmat ihmiset, mitä minulla on. tietenkin omien lasten ja miehen lisäksi. minua ei haittaa jos äitini neuvoo tai valittaa. se ei haittaa, koska tiedän, että yhteinen aikamme on rajallinen. tulee päivä, jolloin minulla ei enää ole äitiä eikä isää. se särkee sydämeni. lapsuuteni on ollut siinä mielessä onnellinen, että vanhempani ovat rakastaneet meitä lapsiaan täydestä sydämestänsä. isäni sairaus ei ole tehnyt lapsuudestani helppoa, eikä äitinikään oikeasti ole kaikista helpoin ihminen luonteeltaan. mutta sekään ei haittaa. he ovat ainoat vanhemmat, mitä minulla on. en ikimaailmassa vaihtaisi heitä mihinkään, enkä myöskään yhtään niistä hetkistä, joita olemme yhdessä kokeneet, ei niitä ikäviäkään... meillä on lämpimät ja avoimet välit. yritän käydä kerran viikossa vanhempieni luona, soiteltua tulee harvemmin. pitäisi useammin, mutta olen niin huono puhumaan puhelimessa...

      vanhemmillani on ollut tosi vaikeita aikoja, ja olen ollut heidän tukenaan parhaani mukaan. järjestänyt lapsille hoitajan, että olen pystynyt olla heidän mukanaan tukemassa. olen auttanut aina kun he ovat apua tarvinneet. en odota heiltä mitään, mutta välimme ovat olleet samanlaiset myös toisinkin päin. olen aina voinut luottaa siihen,että vanhemmat eivät ikinä hylkää eikä käännä selkäänsä. he auttavat varmasti, jos tarvitsen apua.

      toivottavasti meillä on jäljellä vielä paljon yhteisiä vuosia ja paljon hyviä hetkiä. lähdemme yhdessä perheeni ja vanhempieni kanssa mökille, mikäs sen mukavampaa!

    • lapset on laina vain

      vanhasanonta,





      alotuksentekijälle :

      kokemusta samasta ongelmasta, yksi aikuisista lapsistani hylkäsi kolmekymmentä vuotta sitten omat vanhempansa,
      suuri vahinko hänen kannaltaan, koska olisimme voineet häntä auttaa taloudellisesti paljoki,
      mutta elämä on menny niinkuin on menny,
      äitdin surua ei voi sanoin kuvata, mutta minkäs teet, jokaisella yksilöllä on oikeus elää elämäänsä omalla tyylillään, vaikka se vahingoittaisi häntä,
      ei voi muuta kuin rukoilla hänen puolestaan,

      • ei seRahaKaikkeaRatk

        "suuri vahinko hänen kannaltaan, koska olisimme voineet häntä auttaa taloudellisesti paljoki,"

        On niitäkin joita tällainen rahakannuste/houkute ei kiinnosta pätkääkään, vaan oleellista on olla riippumaton kaikesta sitovasta, eli juurikin vaikka rahalahjoituksista, joilla myös joissain tapauksissa ostetaan valtaa.

      • Toisen äidin tytär

        Eli lapsesi on tehnyt jotain elämänvalintoja joita sinä et hyväksy. Sinä olet yrittänyt pitää häntä otteessasi rahan voimalla, mutta kas kummaa ei ole onnistunut. Ja suurimpana häviönä lapsellesi näet sen, ettei hän olekaan sitten saanut teiltä taloudellista apua. Kertoo todella paljon ajatusmaailmastasi ja tunne-elämäsi kieroutuneisuudesta. Onneksi lapsesi on päässyt teistä eroon.

    • 4lapsen äiti

      Itse olen 45-vuotias, kahden aikuisen, sekä kahden yläaste ikäisen lapsen äiti. Minulla on ihan hyvät välit aikuisiin lapsiini, juttelemme puhelimessa ehkä kerran viikossa 22-vuotiaan tyttäreni kanssa, ennen emme jutelleet niin usein, mutta nyt kun hän sai lapsen olemme jutelleet useammin ja välimme ovat lähestyneet. Tapaamme muutenkin useammin. 20-vuotiaan poikani kanssa en juttele niin usein, koska on koko ajan menossa:D Mutta silti hyvät välit poikaanikin.

    • "Murtuneet"

      Hyvää juhannusta kaikille! Nyt on hyvä ja iloinen mieli kun saimme välit korjattua tyttömme kanssa.Tuntuu kuin leijailen ilmassa niin onnellinen olen.Juttelemme päivittäin puhelimessa ja kerromme miten tärkeitä olemme toisillemme.Hänen lapsetkin ovat iloissaan kun saivat mummon ja vaarin takaisin elämäänsä.Ollaan jo monet kerrat käyty toistemme luona yökylässä.Kyynelleet ovat herkässä aina tavattuamme toisiamme

    • hööä

      Hmm :/ Mulla on omaan äitiini sillee suht koht hyvät välit, me jaetaan samoja kiinnostuksenkohteita yms...vaikka mä nyt silleen enää aika harvoin ees kerkeen vieraileen kotona, mä saan aina huomata miten mun vielä kotona asuva pikkusisko joutuu elämään. Äiti on mulle ihan kiva, mutta mä luulen että se alkaa esittämään jotain supermammaa heti kun sisko tulee nopeesti käymää jossai mis me istuskellaa, tai no se rupee oleen jotenki tosi oudon ylipirtee.

      Hyvä et se kertoo mulle et mitä tapahtuu sillon kun mä en oo paikalla, eli niitä asioita missä se joutuu varomaan vähän, ja miten se aina joutuu lähteen muutamaks tunniks kotoa et ''äiti rauhottus vähä''. Äiti oli kuulemma saanu ihan oikeesti kunnon raivarin, kun kerran joku pesukone oli jääny tyhjentämättä, eli niinkin pienestä. Mun sisko oikeesti yrittää kaikkensa ja on vaa hiljaa huoneessaan tekemättä juurikaan mitää, varoo mitä puhuu yms. Mä haluisin tietää mitä siellä oikeesti tapahtuu, mutta se on vaikeeta kun jokin siellä on ongelmana ja sitä peitellään heti kun mä meen käymään.

      Iskä kyllä suostu jotain sanomaan ja kerto et äidil on vaa ''vaikeeta'' mut mun pikkusisko ei todellakaan oo se syyllinen. Emmätiiä jos äiti vaa haluu uskotella mulle et joo kaikki on kunnossa? :o

      • bobo

        Eli se sun pikkusiskos ei siis kerro et mitkä jutut sen raivarin vois aiheuttaa?

        Pyydä häntä olemaan ihan rehellinen, koska jos hän oliskin oikeesti ollu ihan kaamea muttei vaan kehtaa sanoa. Vaikka kyllä mäkin uskon, ettei sun pikkusiskos oo tässä mikään syyllinen, vaan se kelle se viha puretaan. Mut jos se ei osaa sanoo, niin menisin sun tilanteessas sanomaa tästä äidilles, senhän pitäis tietää parhaiten. Siitä en sitten tiiä jos tämä alkaa väittämään että kaikki on kunnossa, ei syytä huoleen, varmaan sanoisin jotain ''oon jutellu mun pikkusiskon ja isän kaa tästä''.

        Mut älä mee kuitenkaan yksin sille äidille puhumaan, vaan ota vaikka se pikkusisko siihen mukaan, koska se osaa varmaan selittää sen omat kokemukset paremmin. Isänkin olis varmaa aika hyvä osallistua, kun hänelläkin olis varmaan jotain puhuttavaa. Tuskinpa kukaan viihtyykään paikassa, missä on koko ajan äkäinen äiti, kokemusta on.

        Toivottavasti mä nyt jotenkin autoin kun yleensä oon aika huono näissä neuvonannoissa, mutta mun ja äidin suhteet korjattii nii tuskallisen vaivalloisesti, että samaa en sun perheelles toivo. ;s

      • Kannustusta sisar

        Voisitkohan yrittää jutella ihan rauhallisesti iskän kanssa? Jos hän pystyisi jotakin tekemään. Ei hänkään välttämättä olisi välinpitämättömän tuntuinen, jos rehellisesti kertoisit nuo kaikki huolesi hänelle. Tai sitten on äiti ihminen, kenelle sinun täytyisi puhua, kerran teidän välinne on hyvät. Tuo ei varmastikkaan muutu mihinkään, jos te siskokset yritätte tilanteet keskenänne selvittää. Tarvitsisitte melkein sinne kotiinne jonkin tukihenkilön.

    • aikuinen tytär

      Haluaisin tänne tuoda näkökulman aikusen perheellisen tyttären kantilta. Toivottavasti joku, lukisi tämän. Minulla kävi oman äitini kanssa noin. Muutin pois kotoa, olin masentunut, en pystynyt puhumaan äidilleni, koska hän vähätteli kaikkia tuntemuksiani. Lisäksi muutin nykyisen aviomieheni kanssa yhteen ja täysin oli väärää seuraa minulle kuulemma. Rakastin miestäni ja rakastan edelleen. Nykyään on lapsiakin tullut ja tuntui vain, että aina tulee jotain uutta, jolloin valtaa tunne, hän odottaa epäonnistumistani, jotta olisi varautunut pahimpaan uutiseeni. Tuosta muutosta on jo vierähtänyt 10 vuotta ja lapsieni kasvaessa, olemme olleet tiiviimmin tekemisissä, en vain vieläkään aina luota, tuleeko riitoja mistäkin. Meidän kasvatuserot poikkeavat, lapsilleni haluan hyvää, en kiellä äitini haluneen, mutta on ylisuojelevainen. Olen saanut äitini paremmalle tuulelle, ihan vain kuuntelemalla aidosti ja antanut hänen puhua niin paljon kuin haluaa. Olen kuuntelija, en niin ongelmista kertoja kasvotusten. Haluaisin keskustella vaikka näin, jos vaikka saisin muita tyttäriä ja poikia avautumaan. En vihaa äitiäni, en ole sitä sanonut, enkä edes ajatellut ikinä, en ole aina vain pystynyt hänelle puhumaan, koska huolensa kasvaa entisestään, koska ei välttämättä ymmärrä ettei tilanne ole niin paha. Haluan korjata välit meidän minun ja äidin, mummon ja lapsieni, sekä anoppi vävy suhteessa eli koko perheeni kanssa. Suunta parempaan on jo näkyvissä.

    • äiti vain

      On samoja kokemuksia. Kasvatin lapseni ns yksin, mies oli alkoholisti, kuoli 53-vuotiaana. Olen ollut 7 v leskenä. Nyt pojat ovat 33-v ja 29-v , molemmat ovat eronneet avosuhteista, nuoremmalla on 2,5v ihana poika. Vanhempi on alkoholin suurkuluttaja, ei ole ollut moneen vuoteen kunnon töissä, vaikka pystyisi tekemään vaikka mitä. Nuorempi on kyllä töissä, osti kotitalon jonne minulla on asumisoikeus, ei hyväksy että edes käyn siellä. Olen tehnyt kaikkeni auttaakseni heitä, mutta on sellainen tunne, että karttelevat minua kuin spitaalista. Onneksi löysin ihanan miesystävän, muuten en jaksaisi ollenkaan. Teen kaikkeni että pikkupojalla olisi kaikki hyvin ja hoidan häntä tarpeen vaatiessa.

    • tuli ja meni

      kyllä ymmärrän ahdistukseni Huomaa ettei aikuinen lapsi pärjää ja kuitenkin torjuu vihaisesti kaikenkeskustelunkin ilman että kritisoidaan. näyttää siltä että on vain kestettävä oma vanhemman tuska. Ei tähän muu auta.On raskaampi taakka kuin kantaa omat huolet eikä voi mitään tehdä.Ja tästä ei voi niin vaan muillekaan kertoa.

    • Jaksamista kaikille

      Autan aikuista avoliitossa olevaa lastani rahallisesti pienestä palkastani ja hoitamalla lapsia aina kun siihen on tarvetta. Suloisia lapsosia. Lapseni valittaa usein, että on joutunut luopumaan niin paljosta, kavereistaan yms., asunto on sotkussa ja puolison kanssa menee ajoittain huonosti. Hän valittaa aika paljon ja minulla herää aina hirveä tarve pelastaa hänet. No, enhän minä tietysti voi hänen elämäänsä miksikään muuttaa. Olemme perusluonteeltamme kovin erilaisia, koemme asiat eri tavalla ja yritän hänelle sen sanoa, kun en hänen mielestään ymmärrä tarpeeksi tai jotain...
      Siitä näkökulmasta, josta minä oman kokemukseni ja elämänympäristön näkökulmasta katson, hänellä on ihan ok asiat ja pieni asenteen muutos voisi auttaa paljon.
      En millään enää jaksaisi kuunnella....ja tunnen siitä älyttömän huonoa omaa tuntoa. Aina välillä vähän kihahdan, mutta sitten taas kuuntelen.
      Pieniä huolia sinänsä, mutta tänään taas painaa vähän enemmän.

    • giopuf

      Aikuisen ihmisen pitäisi osata kommunikoida , vaikka kyseessä olisi oma äiti.Nykyaika korostaa omaa mukavuusaluetta eikä aikuisille pilteille tule minkäänlaista pistosta sydämeen, vaikka kuinka kohtelisivat vanhempiaan.

      Vika ei välttämättä ole sinussa vaan lapsissasi.Älä syttä itseäsi, jos tunnet yrittäneesi parhaasi.

      • Näin se menee.

        Apua tyttäreni perhe on kyllä pyytämässä jatkuvasti,mutta mitä he antavat meille,Ei tosiaan mitäänEi puhelinsoittoja.Ei ole aikaa jutella.Ei kutsuta mökille.
        Kaikille vahemmille ,jotka kokee samoin,ottakaa etäisyyttä tällaisista lapsistanne ja täyttäkää elämä omilla harrastuksilla ja ihmisillä,muuten tulee katkeraksi.
        Itse otin etäisyyttä ,tulkoon toimeen maksullisilla avuilla.

    • nöyräääää

      Onko muilla vanhemmilla aikuisia lapsia, jotka ottavat yhteyttä vain, jos on jollain tapaa rahasta kyse. Muuten ei kiinnosta. Lasten isä tekee kyllä samaa ihan vieläkin keski-ikäisenä ukkona. Jotenkin antaa kuvan, että hei tyhmä, nöyryytän sinua näin. Raha kelpaa, sinä et.

    • Aivopestyt lapset

      Olen tullut siihen tulokseen, että lapsiamme johtaa aivan muut tahot, on de kirottu Facebook ja muut samanlaiset ohjailut, joita kautta lapsemme aivopestään inhoamaan vanhempiaan. Ja sitten se kaveripiiri, kyllä sitä aivopesua tapahtuu.

      Ei tämä ole ainut aivopesun tulos, vaan valtavat eromäärät tulevat ihan näistä samoista asioista.

      Kun saataisiin jollakin tapaa ihmiset ulos näpläämästä noita laitteitaan.
      Jo sillä paranisi tilanne paljon. Kyllä vanhempien perinnöt kelpaavat, mutta pitäähän niitä inhota kun kaveripiiri kerran niin sanoo.

      Paras oli kun olisi ollut ihan hyvä talo anopin talosta muutaman talon päässä, siihen ei voinut tulla asumaan, kun kaverit sanoivat, että tyhmä on jos siihen menee.

      Anoppi on sellainen, että ei olisi varmasti kytännyt tai juossut jatkuvasti heillä, vaan vasta kutsuttuna olisi käynyt, joten on mennyt aika hurjaksi tuo aivopesu.

    • ennen äiti

      Ennen niin läheinen ja järkevä tytär muutui etäiseksi ja kylmäksi. Lapsena hän sai paljon rakkautta ja syliä, nyt syyttää ettei häntä rakastettu eikä kannustettu koskaan, mistään hänen tekemisistään ei oltu koskaan ylpeitä.
      Oltiin paljon yhdessä perheenä,rakastettiin ja riideltiinkin.
      Olin vähän liikaakin kanaemo tyyppiä, huolehdin ja asetin aina lasteni edun itseni edelle. Kannustin ja kehuin, hän oli erittäin nokkela ja mukava, mutta räiskyvä luonteinen. Autoin aina vielä aikuista lastani kun hän tarvisi (pyysi) apua.
      Lapsen keski-ikään tullessa kaikki muuttui nopeasti, hän lopetti yhteyden pidon/soittamisen, kun itse otin yhteyttä hänellä oli aina kiire ja ääni kylmä ja etäinen.
      Kerran soittaessani, hän vain sanoi kylmästi ettei enää halua olla missään tekemisissä kanssani. Aiheutin vain hänelle pahan mielen ja parempi että poistun hänen elämästään. Enkä koskaan ollut tehnyt hänelle mitään hyvää. Lapsenakin hän oli vain kärsinyt eikä koskaan saanut mitään.
      kuitenkin vielä vuosi sitten sain häneltä viimeisen äitienpäiväkortin( itsetehdyn) jossa hän kertoi kuinka rakas ja tärkeä olin hänelle.
      Nyt ikävä ja huoli on kova, onko hänellä mielenterveysongelmia vai mistä tämä viha ja katkeruus kumpuaa, yritän elää elämääni, käyn työssä, ulkoilen, yritän olla normaali, mutta kotona suren itken, ajattelen vain kuolemaa ja sitä kuinka se helpottaisi, voisi jättää kaiken.

    • yön lapsi

      Mikä teitä naisia vaivaa. Miksi vaaditte äitejänne olemaan täydellisiä, oletteko itsekkään.
      Miksi laitatte kaiken vaakakuppiin, kysytte itseltänne onko äidistä enää hyötyä teille.
      Miksi teille ei riitä se että on puheväleissä, että on joku joka rakastaa ja kantaa teitä huolta, joka välittää ja kaipaa. Miksi ette sano suoraan jos koette että äiti on liian utelias, liikaa huolehtiva, miksette sano vain että älä huolehdi,kyllä minä pärjään. Sen sijaan laitatte välit poikki, syytätte kaikesta äitiänne ja kasvatustanne.
      Jokaisen väärän sanan, jokaisen väärän teon painatte mieleenne ja sillä märehditte, luulette että äiti ei raksastakkaan koska ei aina ole samaa mieltä kanssanne.Mutta kaikki hyvä teiltä unohtuu, ne huolen ja huolehtimisen päivät ja yöt jolloin äitinne teitä hoiti, piti sylissään,neuvoi läksyissä, piti huolta, rakasti omalla yksinkertaisella tavallaan.
      Ettekö osaa enää rakastaa ilman pyyteitä ajattelematta hyöty/haitta suhdetta.
      Eikö riitä että toinen on läsnä ja tavoitettavissa, eikö riitä että on tietoisuus että on joku joka aina, aina ja ikuisesti rakastaa.
      Ei äidin kanssa tarvise,eikä mielummin pidäkkään olla sydänystävä.
      Ei minunkaan alkuelämä ollut hääppöistä vaan köyhää ja ankeaa, sen ajan rangaistuksena myös ruumillista kuritusta. Silti rakastin vanhempiani. Kauaksi muutettuani pääsin harvoin käymään. Silloin riitti että sain olla lähellä, paljon ei puheltu, olimme ei maailmoista,silti tunsin sen onnnellisuuden, tunsin että olimme samaa lihaa ja verta, tätä läheisyyden ja kiintymyksen tunnetta en voisi kokea kenenkään muun kanssa, en vaikka meillä ei koskaan halailtukkaan.
      Hyväsykää äitinne ihmisinä, erehtyväisinä niin kuin itskkin olette.

    • Yx mutsi

      Vaivan nimi on trauma ja psyykkinen trauma tässä tapauksessa kun ihminen on fyysisesti kasassa eli ruumis on vammaton. Tällaista jälkeä monet äidit tekevät luullen tekevänsä hyvää. Mutta jutun pointti on tosiaan siinä, miten äitiä voi syyttää, jos ei itse kykene sen kummempiin 'suorituksiin' eikä kasvamaan aikuiseksi. Huom! Ikä pelkästään ei sellaiseksi tee.

      " Psyykkinen trauma tai psyykkinen järkytys on pitkäaikainen mielenterveyteen vaikuttava haitta, joka on syntynyt traumaattisisten ärsykkeiden ylittäessä tietyn sietokyvyn asteen. Trauman seurauksena yksilö ei kykene selvittämään traumaattiseen tapahtumaan liittyviä ajatuksia eikä tunteitaan. Sen voivat aiheuttaa monenlaiset tapahtumat, mutta on olemassa muutamia yleisiä tekijöitä.

      Traumaattisessa tapahtumassa on usein kyse täydellisestä avuttomuuden tunteesta, minkä aiheuttaa todellinen tai mahdollinen uhka henkeä, ruumiillista koskemattomuutta tai mielenterveyttä kohtaan. Yksilön normaalia ajatusmaailmaa järkytetään, mikä altistaa hänet hämmentyneeseen ja turvattomaan tilaan. "

    • Äiti rakas vaikea

      Varmaan paljon selvittämättömiä asioita lapsen ja aikuisen välillä jos on päädytty puhumattomuuteen. Miten voi sanoa että yrittää jäädyttää tai kylmettää tunteensa läheistä kohtaan, niinkin läheistä kuin oma lapsi!? Etkö voisi hylätä marttyyriasenteesi ja näyttää esimerkilläsi miten haluaisit että suhteenne hänen kanssaan toimisi? Vaikka lapsi kylmettäisi välinsä minuun, en itse koskaan hylkäisi omaa lastani! Minähän olen hänen äitinsä, ainutlaatuinen rooli tässä elämässä ja pisin ihmissuhde kun ottaa huomioon raskausajankin. Kertoisin lapselleni että hän on minulle rakas ja että minun luokseni voi aina tulla kun tai jos hän on siihen joskus valmis tai itse haluaa.

      Itselläni on äiti joka on aina "kostanut" minulle kaiken mahdollisen. Ja hän "opettaa" minua ilkeydellä ja välinpitämättömyydellä, hän kai kokee että se on omaksi parhaakseni. Kostettavaa ja opetettavaa on löytynyt aina jumalaton määrä ja löytyy edelleen. Olen tehnyt sen päätelmän että elän omaa elämääni oman perheeni kanssa enkä enää välitä hänen sanomisistaan, tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, en henkilökohtaisiin asioihin puuttumisen yrittämisestä, valintojen päättämisen yrittämisestä puolestani enkä välien katkaisemisesta tietyksi ajanjaksoksi minua rangaistakseen.

      Ehkä oma äitini näkee asian niin että olen lakannut puhumasta (en kerro hänelle enää asioitani jotta hän ei tuomitse tai yritä manipuloida minua tekemään toisin) ja ajattelee että olen katkaissut välini häneen (kun en enää tottele hänen käskyjään enkä yritä enää laihoin tuloksin häntä miellyttää, jota olen yrittänyt puolet elämästäni mutten silti ollut tarpeeksi hyvä enkä hänen hyväksyntänsä enkä pyyteettömän rakkautensa arvoinen) ja uskoo että olen jäädyttänyt itseni hänen suhteensa (kun en enää anna itseni tulla surulliseksi tai vihaiseksi tuomitsevista kommenteista, kiitän neuvoista mutta pidän oman pääni, en suostu syyllistymään hänen loukkaantumisestaan kun en tottele, enkä yritä ottaa yhteyttä kun hän on katkaissut yhteydenpidon vaan odotan että hän ottaa yhteyttä kun on siihen itse valmis).

      Hän on aina äitini. Rakastan häntä ja olen tilanteesta surullinen. Mutta olen hyväksynyt sen ettei hän halua muuttaa toimintatapojaan muita ihmisiä kohtaan vaikka se etäännyttää hänet muista ja tekee hänestä yksinäisen ja katkeran. Sen seurauksena ehkä hän suorastaan pelkää elämää ja muutoksia, haluaa että muutkin pysyttelisivät vanhoissa kaavoissa ja pelkää että ne ketkä valitsevat eri tavoin kuin hän, joutuvat pettymään tai saavat tuta vaikeuksia. Ja olen hyväksynyt ettei äitini halua kasvaa ihmisenä näkemään että olen aikuinen, itsenäinen ihminen, joka ei tarvitse häneltä hyväksyntää omalle elämälleen tai ettei hänellä ole keinoa tai oikeutta pakottaa minua toimimaan niin kuin hän haluaa. Aivan kuin hän ei näkisi minua omana itsenäni, ja jos näkee, pitää minua osaamattomampana, tietämättömämpänä ja taidoiltani ja älyltäni puutteellisempana kuin hän itse. Tuntuu kyllä suhtautuvan lähes kaikkiin ihmisiin samoin. Melkein kuin hän ei ymmärtäisi miksen kuuntele ja kumarra häntä. Ja toisaalta näkee kaiken vain oman itsensä ja oman elämänsä kautta, kuin muut olisivat vain sen jatke. Melkein kuin hän ei ymmärtäisi etten minä ole hän, enkä ajattele siksi kaikesta kuin hän enkä elä elämääni toteuttaen hänen näkemyksiään.

      Tämä ajoi minut lapsena tuntemaan täydellistä avuttomuutta, en kehdannut enkä uskaltanut pyytää henkistä tukea ulkopuolelta. Yritykset puhua äitini kanssa johtivat silmittömään suuttumukseen koska "kapinoin" tai hän kuunteli, sivuutti mielipiteeni olankohautuksella ja teki niin kuin itse halusi, aivan kaikessa ja kaikkea minua koskevassa, pikku asioita ja arkipäiväisiä juttuja myöten, kunnes muutin kotoa (ja hän laittoi kostoksi välit poikki ja uhkasi etten pärjää vaan palaan kerjäämään takaisin kotiin pääsyä).

      Sanomattakin selvää että se kaikki on jäänyt välillemme. Jos tässä sama ettei lapsi voi puhua vanhemmalle koska tämä ei kuuntele, ainakaan suuttumatta tai vastaan väittämättä.

      Minut pelasti se että sen sijaan että olisin jäädyttänyt itseni ja tunteeni, tai suostunut kyynistymään, katkeroitumaan, vihaamaan tai vetämään elämääni läskiksi, päätin ottaa kaiken vastaan, tuntea kaiken, ajatella itsekseni asioita kertomatta mielipidettäni äidille, sillä joku päivä helpottaisi kun pääsisin omaan kotiin, tekisin elämästäni sellaisen kuin olin unelmoinut ja saisin olla oma itseni.

    • Seli-seli ...

      Liian paljon sanoja, liian vähän ymmärrystä, sorry.

    • Kokenut 2

      Hei riutuva äiti.
      Omille vanhemmille on joistakin asioista hankala puhua, kysymykset tuntuvat älyttömiltä.
      Jos yhtäaikaa on vieraita , sukulaisia käymässä, nuoret ja vähän vanhemmatkin antavat heille samoista asioista asialliset vastaukset. Kuuntele sivusta esim. kahvia keitellessäsi, niin kuulet monta asiaa, mitä et muuten kuulisi.
      Kokemusta on, vaikka lapsiin onkin hyvät välit.

    • siirpa3

      Olen kahden sukupolven välissä elävä 60-vuotias nainen. Nyt 80-vuotias äitini on tunnekylmä narsisti, jolle olin vähättelyn, mitätöinnin ja pilkan kohde tai parhaimmillaan taitelijan ihaileva yleisö.

      Omat aikuiset poikani ottavat yhteyttä vain, jos tarvitsevat jotain. Olen tukenut, kannustanut ja rakastanut heitä parhaani mukaan, mutta ollut myös epätäydellinen, välillä tyhmä ja osaamaton. Suhteessa heihinkin minun kuuluisi olla se kuuntelija ja ihailija, joka on onnellinen kun saa hetken olla nerojen seurassa.

      Olen varmaan turtunut olemaan tässä kahden sukuolven välissä kynnysmattona, enkä oikein jaksa enää olla heistä kiinnostunut. Haluan elää lopultakin rauhassa ilman heidän moitteita ja vähättelyä tai hyväksykäyttöä ja kuppausta. Yksinäisyyskin on parempi vaihtoehto minulle, kuin se että en koskaan tunne itseäni riittävän hvyäksi tyttäreksi tai äidiksi.

      • kaksikymmentäviisi

        Ai että on muitakin. Rooli muiden tukijana on vain porautunut selkärankaan, huomaa jopa ystävien olevan tuettavia ja ihailtavia, jos edes yritää joskus roolin vaihtoa ystävyys on loppu.

      • Tyrskyjä

        Kirjoituksesi liippaa lähelle minun ajatuksiani.Äitini tosin kuoli alkuvuodesta.Tällähetkellä olen väsynyt aikuisiin lapsiini.Ei ole tapahtunut mitään mullistavaa,mutta fiilikset on heidän suhteensa alakuloiset.Keskusteluyhteydet on huonot.Jostain kumman syystä suhteet ei vaan toimi.Nuorin poika lähti just muutaman päivän lomalta takaisin opiskelija-asuntoonsa.Keskusteluyhteyttä ei juurikaan ole.Hän ei pysty puhumaan kanssani.Eräässä asiassa yritin neuvoa häntä,mutta suutahti sanoen:Älä viitsi.Poika ei ymmärrä,että kannattaa hoitaa pienet asiat kuntoon eikä jaamia loputtomiin.En vaan jaksa enää.Parasta olisi pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä joksikin aikaa jonnekin lämpimään tuijottamaan meren aaltoja.....joskus lähden...

    • harmi

      Jotta Teidän suhde toimisi, siihen tarvitaan kaksi. Yksin kukaan ei suhdetta rakenna.
      On turha syyttää sitä , joka jotenkin yrittää elvyttää suhdetta, kun kumpikaan osapuoli ei ole enään lapsi

      • Mikätaimitäseon

        Oikeasti aikuiseksi kasvaneita ihmisiä on varsin vähän. Ikä pelkästään ei tee ihmisestä aikuista ja valitettavasti iäkkäissäkin ihmisissä on liian paljon lapsen asteelle jääneitä.

    • kuusitoista

      Lapsi vanhempi suhteessa lapsi kokee jatkuvaa holhousta eli jos vanhempi on erimieltä omaa erillaisen mielipiteen lapsi kokee mielipiteen ajatuksen holhoamisena.
      Useimmiten 1970-luvulla syntyneillä vanhemman velvollisuus on olla rahallinen tukija lapsenhoitaja ja jopa siivooja mitään keskusteluja ei tarvita ja ilman maksua ei tulla käymään. Maksu on aina joko tuliainen tai ihan rahaa.
      Juu itse olemme heidät kasvattaneet.

    • neuvot

      Toivoisin kovasti että minunkin lapseni olisi yhtä viisas kuin tuolla aiemmin kirjoittanut tytär. myös lapseni laittoi välit poikki. eikä suostu myöntämään että tarvitsee apua, henkistä apua ja psykiatriaa. On traumatisoitunut jo lapsena, ja meni ihan väärälle tielle. ei suostunut ottamaan apua vastaan vaan valitsi alkoholin yms.
      Kun olen yrittänyt auttaa saan kuulla olevani syyllinen kaikkeen, ja on myöhäistä auttaa enää, tai puhua mitään.
      Olen vasta nyt päässyt irti syyllisyydestä ja sen jälkeen meni välit kokonaan poikki. Kumma kyllä. Tähän asti on ollut kuin löyhässä narussa kiinni, nyt se katkesi. Ehkä juuri sen takia kun en enää ota vastaan syytöksiä. Silti olen huolissani ja toivon, rukoilen että hän selviäisi ja tämä välirikko olisikin vain hyvä asia.
      Ja uskon että niin onkin. parempi kun en enää yritä tarjota neuvojani tai psykiatria.

    • Anonyymi

      minun tyttöni katkaisi välit 8 vuotta sitten. syytä en tiedä en ole nähnyt heidän 2 lastaan koskaan. tytön isä kuoli vähän yli 2kk sitten. Ei pitänyt edes Isälleen siunaustilaisuutta , suoraan oikeuslääketieteellisetä tuhkattavaksi ja hautaan ei yhtä kukkaa edes haudalla ollut.

    • Anonyymi

      Minulla on kolme aikuista lasta. Vanhemman ja lapsen (aikuisenkin) suhde on hauras. Menee hetkessä rikki. Meni rikki siis. Kuukauden surin kuin koomassa.
      Tavallaan elämä on helpompaa kun tajuaa etteivät lapset tarvitse äitiä enää mihinkään.
      Varsinkin tytär on menestynyt. Taloudellisesti ja ammatillisesti.
      Se poika joka on ajoittain joutunut pyytämään rahaa on ilmeisesti selvinnyt rahaongelmistaan. Se on erinomaista.
      Toiselta pojalta voi tulla Mese-viesti, johon tietysti vastaan.
      Lentäkää vapaana rakkaat lapseni.

    • Anonyymi

      Tuttua on, anna armoa itsellesi aina ei kaikesta voi vanhempia syyttää!0

    • Anonyymi

      Yllättäin aikuinen lapsi katkaisi välit. Syytä emme tiedä tänäkään päivänä. Oli hyvät välit aina ennen, normaalit. Oli hauskaa, mukavaa ja ystävyyttä. Emme tunkeneet hänen ja puolisonsa elämään. Autettu kun pyytäneet. Sukuun ei pidä yhteyttä myöskään.

      Yritetty eri tavoin lähestyä, ei vastausta. Unohdamme, jätämme ja emme enää jaksa yrittää, eikä muu sukukaan. Antaa olla. Koemme että meitä vain käytettiin kun oli vaikeaa, tarvittiin jotain ja nyt kun heillä on kaikki loistavasti, muut voikin sitten unohtaa. Epäkohteliasta käytöstä.

      Kun asetat lapsesi aina elämässäsi etusijalle, sinusta tulee sylkykuppi myöhemmin ja sinua ei kunnioiteta enää. Saa riittää. Oman valinnan jokainen tekee, niin me vanhemmat myös. Onneksemme muut lapsemme pitävät yhteyttä ja ovat kiinnostuneita meidänkin elämästä kuten me heidän.

    • Anonyymi

      Niin elämme eri aikakautta, äidit ja aikuiset lapset.
      Monet asiat vaikuttavat molempien elämään ja tapaan kommunikoida.

      Paljon tapahtuu murrosiän aikana, silloin kaveripiirillä on niin suuri vaikutus. Silloin voidaan toisten vanhemmat teilata kokonaan ja lapsi alkaa häpeämään omia vanhempiin, koska muutoin kaverit jättävät hänet.

      Siihen voi vaikuttaa se mistä vanhemmat ovat kotoisin esim. maaseudulta. Mitä tekevät työkseen. Se on julmaa.

      Sitten tulee aika kokeilla erilaisia asioita, tupakkaa, alkoholia ym. ja silloin ollaan herkkänä siitä, että vanhemmat ei saa sanoa yhtään mitään. Ja muutenkin aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin.
      Tietysti on oikein, että lapsi ottaa etäisyyttä, kuitenkin varmasti jokainen vanhempi toivoo hartaasti, että ne jalat ovat todella topakasti alla ja osataan järkevästi osallistua nyt uuteen omaan elämään. Jos harmeja sattuu, ne ovat tietenkin häpeä itselleen ja siinä sitten otetaan lisää etäisyyttä vanhempiin ja tässä vaiheessa saattaa sitä ärtyilyä tulla ja vanhempien henkistä lyömistä.

      Nuorilla pitää tietenkin antaa olla oma elämänsä, josta joka asiasta ei tarvitse vanhemmille tehdä tilitystä.
      He kasvavat ja usein tulee perhettäkin, he joutuvat itse kohtaamaan tämän julman maailman, jossa saattaa käydä samoin, että tuleekin hylätyksi.

      Usein vanhemmat ovat kuitenkin se paikka, jonne sitten ihan viimeisessä turvaudutaan. Kuinkahan moni äiti ja isä on joutunut kohtaamaan tilanteen, jossa lapsi tulee pyytämään taloudellista apua, kun ne omat jalat ovat pettäneet.
      Ei pidä moittia, kenelle vaan voi käydä näin. Varsinkin elämästä on tullut kulutuselämää niin tavaran kuin suhteidenkin kanssa ja näistä suhteista sitten jää usein lapsia huollettaviksi ja elämä on tiukkaa . Uudet suhteet eivät anna muuta kuin sen biletyksen ja makuuhuoneen, ei tule apua siihen arkiseen elämään

      Olisi tavattoman hyvä jos olisi niin, että suhde lapsiin olisi rento ja voitaisiin joskus rupatella melkein kaikesta.

      On raastavaa olla äiti ja isä ja nähdä oman lapsen häpeävän vanhempiaan.
      Aika kuitenkin loppuu aikanaan. Tietäkää kuitenkin rakkaat lapsemme, että olette joka ikinen päivä ajatuksissamme ja toivomme teille hyvää.

    • Anonyymi

      Mä en kysele tms laitan rahaa koska tiedän että ovat taloudellisesti tiukilla.

    • Anonyymi

      Minä ana kostan vanhemmilleni jos he mäåäräävät minua yleensä vedän paperirullan todella pitkäksi teen tätä siksi jotta he oppisivat pyytämään

    • Anonyymi

      Hei aloittaja v. 2012..täällä kirjoittelen sinulle vuodesta 2024. Oli kuin minun kirjoitus. En voi yhtäkään lausetta aloittaa, yhtään tavallista arkikysymystä kysyä niin, että saan vastaan sättimistä. En tiedä mistä tämä tällainen..vihako?..minua kohtaan on syntynyt.
      Olen ihan kysymysmerkkinä ? Miten nämä ihmiset ovat niin herkkähipiäisiä ja aiheetta syytteleviä. Mutta kylläse elämä opettaa . Ehkä joskus ajatus kypsyy itselle, että meniköhän nyt kaikki oikein..

      • Anonyymi

        Sama täällä. Vanhempana luotsannut kaiken lapsiensa eteen. On lapsenlapsia, joita ei saa nähdä. Tarjoat apua, ei kelpaa. Pyydät käymään, ei tulla. Kun apua tarvitaan, soi puhelin ja itketään siellä. Olen vain hyväksikäytetty, haukuttu, sisarilleen valehtelevat vanhemmistaan ties mitä. Mikä nykynuorisossa on? Valheita, perättömiä väitteitä jopa lähimmäisistä. Petetty olo on. Muut sisaret provosoineet asioita, joista ei vanhemmilla eli meillä tietoakaan. Vanhemmista tehty syntipukki, ja miten yllättäin välit huononi, syystä jota me emme edes tiedä. Kukaan ei kerro, jotain heittelyitä tulee mutta emme yhtään tiedä mistä on kyse. Olemme päättäneet, käytämme rahamme miten haluamme, heille lompakko on suljettu ollut jo muutamia aikoja. Myymme kotimme ja muutamme kauemmas. Elämme omaa elämää ja sitä hekin haluavat, että ei häiritä heitä enää koskaan. Kuolema se korjaa asiat, velatkin, ei tarvitse sitten miettiä kenenkään mitään. Jokainen elää tavallaan ja jokaisella, meillä vanhemmillakin on oikeutemme. Puoliso on ollut aivan rikki pitkään tämän takia, mutta me olemme lopen uupuneita kaikkeen. Olemme yrittäneet ottaa yhteyttä, ei vastausta, ei takaisinsoittoa tai viestiä. Ikävintä se tietämättömyys miksi näin on käynyt. Vain yksi lapsistamme on tässä kyseessä, joka saanut muutkin sisarensa mukaan. Olemme ihan ymmällä. Elämä jatkuu kyllä ja jotta jaksamme tämän kaiken, muutamme Suomesta pois kokonaan lämpimään eläkepäiville. Otamme osaa heille, joilla on sama perhetilanne suvussa. Kukaan ei voi tietää kenekään elämää eikä ketään kantaa, mutta sopu ja empatia sekä kyky olla ystävä, olisi tärkeää elämää ajatellen.

    • Anonyymi

      Kyllä aikuisilla lapsilla on saatava olla oma elämänsä , kertovat vapaaehtoisesti sen minkä haluavat kertoa
      Pääasia kun ei utele sen olen nähnyt omistani , heillä on oma elämänsä ja vaikka joskus haluaisi tietää jotain niin paras kun ei kysele liikaa.

      • Anonyymi

        Onhan se ihmisten saatava tietää syy siihen miksi katkaistaan yhteys, kyse ei liene mistään asioiden perkaamisesta vaan väleistä. Normaalit välit jos on yllättäen katkaistu, niin kyllä itse ainakin toivoisin selitystä sille, enkä mitään selän takana puhumista. Harmillinen tilanne on aiemmalla kirjoittajalla kyllä. Ei mukavaa jos heitetään suvusta pihalle ns. omien lasten osalta.

    • Anonyymi

      Onpa outoa...kyllä, oma elämä jokaisella ja siihen oikeus. Mutta mietityttää mikä saapi nykynuorison olemaan tuollainen? Onkoa saatu aina kaikki ja sitten kun oma elämä kunnossa, joutaakin läheiset ulos? En tykkeis minä. Antasin kyllä sapiskaa nuorisolle ja sanoisin suorat sanat. Oikeus on olla omillaan mutta ilman syytä välit poikki ja vaikka olisi syykin, niin miks ei haluta sopia asioita. Joku mätä on siellä nuorisossa. Se on tää elomme täällä kuitenkin melkosen lyhyttä. Ei ihmisten elämään pidä puuttua oli ne omia tai vähemmän omia, mutta välit olis hyvä olla kunnossa. Hyvää eläkeaikaa ja elämää sinne lämpimään, oikea ratkaisu 'peukutan'

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?

      Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https
      Maailman menoa
      279
      3060

    2. En sitten aio sinua odotella

      Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e
      Ikävä
      79
      1555

    3. Muistatko kun kerroin...

      että palelen..? Myös nyt on kylmä. Tahtoisin peittosi alle.
      Ikävä
      43
      1470

    4. Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"

      Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1288

    5. Kuka sinä oikeen olet

      Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej
      Ikävä
      47
      1200

    6. En vain ole riittävä

      Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o
      Ikävä
      25
      1197

    7. Hei, vain sinä voit tehdä sen.

      Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change
      Ikävä
      6
      1170

    8. Oon pahoillani että

      Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(
      Ikävä
      43
      1119

    9. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      26
      1097

    10. Ihan mielenkiinnosta kyselen...

      Kun olen huomannut, että omat sähköpostit sakkaavat, puhelut eivät yhdisty jne. että missähän mahtaa olla vika? Osaisko
      Ikävä
      14
      1013
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt