Usein näkee neuvottavan, että välit persoonallisuushäiriöiseen pitäisi laittaa täysin poikki.
Mutta miten toimia, kun kyseessä on oma sisko, jonka tapaamista esim. pari kertaa kuussa ei voi välttää (liittyy suvun/perheen säännöllisiiin lounastamisiin yhdessä).
Sisko haluaa olla huomion keskipiste. Hän tekee kaikkensa, että pysyttäisiin vain hänen keskustelunaiheissaan. Hän loukkaantuu hyvin herkästi, esim. jos joku erehtyy olemaan eri mieltä jostain asiasta hänen kanssaan. Ajoittain hän kuitenkin kykenee olemaan hiljaa, kun muut keskustelevat keskinäisistä kiinnostuksen kohteistaan, silloin hän muuttuu ulkopuoliseksi ja istuu poissaolevan näköisenä hiljaa, kunnes koittaa tuikata väliin taas jonkun oman aiheensa.
Hän puhuu valtavasti kielteisiä asioita ja jankuttaa niistä sitkeästi monta kertaa, jos muut välttelevät ottamasta kantaa, parhaiten puheenaiheen saa vaihdettua myönteisemmäksi kääntämällä keskustelun johonkin siskon jatkuvasti mainostamista asioista, kuten hänen harrastukseensa tai lomareissuihinsa aurinkorannoille. Puhuupa hän periaatteessa myönteisestä tai niistä ianikuisista valituksen aiheistaan, on suuri virhe sanoa mitään poikittaista, vaikka olisikin eri mieltä.
Onko parasta koittaa pitää mahdollisimman vähän yhteyttä pakollisten tapaamisten välissä ja olla tapaamisissa myötäkarvainen, eli ei sano mielipiteitä mistään, missä hän pitää puhettaan, osoittaa vihaa joitakin ihmisiä tai asioita kohtaan tai kehuu ja "pakkomyy" aina uudestaan harrastuksiaan ja lempilomakohdettaan muille? Näin on ainakin parhaiten vältytty hänen raivostumisiltaan. jos näin pystyisi kestämään ne parin-kolmen tunnin tapaamiset, antamatta hänelle otetta oman perheen elämästä.
Mutta miten toimia, kun kyseessä on oma sisko, jonka tapaamista esim. pari kertaa kuussa ei voi välttää (liittyy suvun/perheen säännöllisiiin lounastamisiin yhdessä).
Sisko haluaa olla huomion keskipiste. Hän tekee kaikkensa, että pysyttäisiin vain hänen keskustelunaiheissaan. Hän loukkaantuu hyvin herkästi, esim. jos joku erehtyy olemaan eri mieltä jostain asiasta hänen kanssaan. Ajoittain hän kuitenkin kykenee olemaan hiljaa, kun muut keskustelevat keskinäisistä kiinnostuksen kohteistaan, silloin hän muuttuu ulkopuoliseksi ja istuu poissaolevan näköisenä hiljaa, kunnes koittaa tuikata väliin taas jonkun oman aiheensa.
Hän puhuu valtavasti kielteisiä asioita ja jankuttaa niistä sitkeästi monta kertaa, jos muut välttelevät ottamasta kantaa, parhaiten puheenaiheen saa vaihdettua myönteisemmäksi kääntämällä keskustelun johonkin siskon jatkuvasti mainostamista asioista, kuten hänen harrastukseensa tai lomareissuihinsa aurinkorannoille. Puhuupa hän periaatteessa myönteisestä tai niistä ianikuisista valituksen aiheistaan, on suuri virhe sanoa mitään poikittaista, vaikka olisikin eri mieltä.
Onko parasta koittaa pitää mahdollisimman vähän yhteyttä pakollisten tapaamisten välissä ja olla tapaamisissa myötäkarvainen, eli ei sano mielipiteitä mistään, missä hän pitää puhettaan, osoittaa vihaa joitakin ihmisiä tai asioita kohtaan tai kehuu ja "pakkomyy" aina uudestaan harrastuksiaan ja lempilomakohdettaan muille? Näin on ainakin parhaiten vältytty hänen raivostumisiltaan. jos näin pystyisi kestämään ne parin-kolmen tunnin tapaamiset, antamatta hänelle otetta oman perheen elämästä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mutta miten toimia, kun kyseessä on oma sisko, jonka tapaamista esim. pari kertaa kuussa ei voi välttää (liittyy suvun/perheen säännöllisiiin lounastamisiin yhdessä)."
En tiedä, jokaisen on päätettävä itse.
Sen vain olen huomannut, että perheessä / suvussa tulee noita tuntemuksia. Ehkä elämän kovimmat "väännöt" tehdään juuri perheen sisällä. Itse olen hiljaa mielessäni käynyt läpi tätä narsistiasiaa ja miettinyt, voisiko perheemme sisällä olla tällaista ilmiötä.
Loppuratkaisuksi olen saanut, että ei ole. Eikä ystäväpiirissäkään, sensijaan narsistista käyttäytymistä on kosolti.
Kehoittaisin miettimään kerran jos toisenkin, ettei mene syyttämään. Oma ja perheenjäsenten kypsyminen vuosien mittaan voi tuoda asioille lisävalaistusta. Stressaavat elämänkäänteet voivat muutaa läheisiämme tilapäisesti. Muutokset tapahtuvat kuitenkin niin kunkin oman persoonan mukaisesti, että aina ei jaksa edes muistaa, että eihän se henkilö aina ole ollut tuollainen.
Omien perheenjäsenten kohdalla pitäisi rakkaudellisen sietokyvyn olla todella korkealla. Voi olla myös muunlaisia mielenterveydellisiä ongelmia, eikä perheenjäseniä kuulu sellaisten takia hylätä.
Varsinkin, kun äitiä epäillään narsistiksi, kannattaisiko miettiä kaikki muut jutut ensin? Lasten ei kuulu tietyllä tavalla "ohittaa" koskaan vanhempiaan. Nykyään tuollaista "ohittamista" tapahtuu paljon ja kannattaisi tosiaankin miettiä, onko tuollaisella jotain tekemistä asian kanssa. Vanhemmat, varsinkin äiti voi reagoida todella voimakkaasti.
Jos minut ja ystäväni olisi kaikissa elämänkäänteissä, kun olemme "pakkomyyneet" omia ajatuksiamme, tuomittu narsisteiksi, ei meilläpäin muita olisikaan, kuin narsisteja.
Silti, tietty prosentti kuuluu narsisteja olevan ja jonkun sukulaisia ovat kaikki...
Siskosi ei ole narsisti.
Tavallista sisaruskateutta välillänne.
En tiedä, mikä siskoni on, mutta sisaruskateudesta ei voi olla kyse, koska hän toimii kaikkien ihmisten kanssa ja kaikessa seurassa samalla tavalla, se ei liity mitenkään minuun tai läsnäolooni. Muutkin ovat ihmeissään, miten toimia hänen kanssaan, ettei hän saa niitä raivareitaan.