Ison perheen lapset romanialaisorpojen asemassa

Puolisoni on ison esikoislestadiolaisen perheen nuorimmaisia sisaruksista. Heidän äitinsä ei olisi halunnut kuin yhden tai kaksi lasta ja hän on kertonut asiasta avoimesti. Syntyi kuitenkin toistakymmentä. Kukaan ei jaksanut rakastaa lapsia; heidän fyysisistä tarpeistaan huolehdittiin, mutta heitä ei rakastettu, eikä kukaan ollut toivonut heidän syntymäänsä. Nyt aikuiset lapset eivät osaa itsekään rakastaa; eivät puolisoitaan, lapsiaan tai muitakaan lähimmäisiään. He ovat kovia, empatiakyvyttömiä, ankaria ja ahdistuneita. Tiedämme, että näin voi tapahtua esimerkiksi rakkautta vaille jääneille orpokodin lapsille. Miten tällaisen hulluuden saisi loppumaan? Eikö lapsilla ole oikeus olla toivottuja ja rakastettuja? Tunnen myös sellaisia isoja perheitä, joissa lapset ovat toivottuja ja rakastettuja, eikä isossa perheessä ole tällöin mitään vikaa. Mutta jos iso perhe hankitaan seurakunnan saarnamiestin mielistelemiseksi, ei asia ole yhtään eri kun Romanian orpokodit, joita kauhulla ihmettelimme. Jos saarnamiehet tekevät vielä moista hulluutta eli painostavat isoon lapsimäärään, vastuussa on jokainen seurakunnan jäsen. Hiljainen hyväksyntä takaa julmuuksien jatkumisen. Onko asialle tehty tai tehtävissä mitään?
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niinpä, mitenkähän alkoholismin ja huumeenorjat saisi Suomesta loppumaan. Entä suunnaton määrä hajonneista perheitä?

Lestadiolaiset pärjäävät aina, oli miten iso perhe hyvänsä. Pidä sinä huoli itsestäsi tuppikulli, äläkä tule tänne valehtelemaan.

Äänestä
  • HYi saastaa
    26.12.2012 21:10
    Niinpä, mitenkähän alkoholismin ja huumeenorjat saisi Suomesta loppumaan. Entä suunnaton määrä hajonneista perheitä?
    Lestadiolaiset pärjäävät aina, oli miten iso perhe hyvänsä. Pidä sinä huoli itsestäsi tuppikulli, äläkä tule tänne valehtelemaan.

    Hyvin kristillinen esikoislaestadiolaisen vastaus...!!!!

    Äänestä

  • "HYi saastaa"
    Tämä viesti henkii sitä kristillistä rakkautta, mitä turhankin moni esikoislestadiolainen edustaa.

    Äänestä

  • 12+16 kirjoitti:

    "HYi saastaa"
    Tämä viesti henkii sitä kristillistä rakkautta, mitä turhankin moni esikoislestadiolainen edustaa.

    Ikävä kyllä aloitus on melko todenperäinen kuvaus tilanteesta. Alkoholisteja ja hajonneita perheitä on jo todella paljon lestadiolaisuudessa. Ja lisää tulee koko ajan.
    Elämässä voi päästä eteenpäin vain, kun pystyy käsittelemään todenperäisesti lapsuuttaan, turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Siihen asti ollaan alkoholisteja, perheensä rikkojia, ja "uskontoholisteja". Jokaisen lapsen pitäisi syntyä
    tänne odotettuna isältä ja äidiltä, eikä seurakunnalta (uskonystäviltä). Myöskään lapset eivät saa olla ristityn isän ja äidin "kilvenkiillottajia".

    Kuuliaisuus, nöyryys ja lapsenkaltaisuus= pikkubussista ruksan pihaan purkautuva
    kauniisti ja soveliaasti puettu lapsilauma.

    Älkää vaan ystävät alkako purkamaan lapsuuttanne, järkytys voi olla suuri, voitte tulla
    USKOON ! Siltä tieltä ei olekaan enää pääsyä "seurakuntauskovaiseksi, kokemusta on. En enää kyllä vaihtaiskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orpolasten puolesta kirjoitti:

Puolisoni on ison esikoislestadiolaisen perheen nuorimmaisia sisaruksista. Heidän äitinsä ei olisi halunnut kuin yhden tai kaksi lasta ja hän on kertonut asiasta avoimesti. Syntyi kuitenkin toistakymmentä. Kukaan ei jaksanut rakastaa lapsia; heidän fyysisistä tarpeistaan huolehdittiin, mutta heitä ei rakastettu, eikä kukaan ollut toivonut heidän syntymäänsä. Nyt aikuiset lapset eivät osaa itsekään rakastaa; eivät puolisoitaan, lapsiaan tai muitakaan lähimmäisiään. He ovat kovia, empatiakyvyttömiä, ankaria ja ahdistuneita. Tiedämme, että näin voi tapahtua esimerkiksi rakkautta vaille jääneille orpokodin lapsille. Miten tällaisen hulluuden saisi loppumaan? Eikö lapsilla ole oikeus olla toivottuja ja rakastettuja? Tunnen myös sellaisia isoja perheitä, joissa lapset ovat toivottuja ja rakastettuja, eikä isossa perheessä ole tällöin mitään vikaa. Mutta jos iso perhe hankitaan seurakunnan saarnamiestin mielistelemiseksi, ei asia ole yhtään eri kun Romanian orpokodit, joita kauhulla ihmettelimme. Jos saarnamiehet tekevät vielä moista hulluutta eli painostavat isoon lapsimäärään, vastuussa on jokainen seurakunnan jäsen. Hiljainen hyväksyntä takaa julmuuksien jatkumisen. Onko asialle tehty tai tehtävissä mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu