Olen ihan lähiaikoina menettänyt kuoleman kautta kaksi terkäetä hekilöä: toinen on tätini, joka menehtyi haimasyöpään kymmenen kuukauden sairastamisen jälkeen ja eilen tuli tieto että eräs Intiassa pienellä kannatuskellani yli 25 vuotta palvellut pastori oli päässyt Herran luo.
Näin ajallisesti kuolema on hirveä asia, varsinkin jos joutuu riutumaan ja hiipumaan pikkuhiljaa pois ja onhan se läheisille ero maan päällä. Kun seurasin tätini kamppailua ja riutumista varmaa kuolemaa kohti, olisi ollut lohduton ja toivoton tilanne ateistina odotella puolin ja toisin sitä hetkeä milloin elämänlanka katkeaa. Vaikka tätini joutui odotelemaan pitkään lähtöä luurangon laihana niin kuitenkin tämä aika kasvatti ja valmisti hänet kohtamaan iankkaisuuden uskossa Jeesukseen. Terveenä olessa hän piut paut välitti näistä asioista. Vielä viime tapamisella kaksi viikkoa sitten hän tunnusti uskonsa Jeesukseen ja vakuutti olevansa matkalla taivaankotiin.
Joskus puhuimme tädin kanssa että tämä onkin se tärkein vaihe hänen elämäsään
Mitä teille ateistit antaa elämä jos joudutte virumaan kuolinvuoteella odottaen viimeistä hengenvetoa: En ihmettele että ateisteista moni kannttaa eutanaasiaa. Ei ainakaan tätini puhunut kertaakaan, että haulaisi mitenkään jouduttaa lähtöään vaikka ei nyt mitään pitkittäväkää hoitoa pyytänyt.
Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen.
kyllä tuntuisi synkältä jos olisi ateisti
81
496
Vastaukset
- ...
Miksi te hihhulit pelkäätte kuolemaa noin paljon?
- maikki132
Ei pelkkä usko Jumalaan auta, vaan omat synnit täytyy olla sovitettuna hänen Poikansa Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Lukekaa enemmän Raamatusta. Siellä kerrotaan tarkasti.
- K.J.
En minä ole koskaan syntiä tehnyt. Mitä minun pitäisi sovittaa?
- adawr
K.J. kirjoitti:
En minä ole koskaan syntiä tehnyt. Mitä minun pitäisi sovittaa?
Et ole koskaan varastanut?
Et ole koskaan himoinnut toisen omaa?
Et ole koskaan valehdellut?
Et ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisistäsi?
Et ole koskaan käyttänyt väärin Herran Jumalan nimeä?
Et ole koskaan kironnut ketään?
Et ole koskaan pilkannut ketään?
"Mitä minun pitäisi sovittaa?"
Sinä et voi sovittaa mitään, ei meillä ihmisillä riitä rahkeet sovittaa syntejä itse.
Totuus on, että jokainen meistä ansaitsisi kadotuksen, mutta hyväksymällä Kristuksen Herraksemme ja Pelastajaksemme, saamme omien syntilistojemme päälle ison punaisen leiman jossa lukee "ARMAHDETTU"
Kristus sovitti kaikki synnit, sinun pitää vain uskoa Häneen ja uskoa, että Hän sovitti myös sinun syntisi.
Mikä parasta pääsemme käsiksi iankaikkiseen elämään ja omatunto ei enää syytä, tilalle tulee rauha, rauha Jumalan kanssa!
http://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc adawr kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc"Sinä et voi sovittaa mitään, ei meillä ihmisillä riitä rahkeet sovittaa syntejä itse. "
Ei syntiä ole olemassa, joten K.J. ei ole tehnyt syntiä.- Kemai
ertert kirjoitti:
"Sinä et voi sovittaa mitään, ei meillä ihmisillä riitä rahkeet sovittaa syntejä itse. "
Ei syntiä ole olemassa, joten K.J. ei ole tehnyt syntiä.Joko valehtelet tai sitten olet jo niin paatunut, ettet enää kuule kun omatunto syyttää synneistä.
Joko tai, mutta vain Jeesus voi ihmisen pelastaa hukkumasta.
Nyt sinä ertert jaksat sotia Jumalaa vastaan, kun ei ole Jumalalle tarvetta elämässäsi, massu pullottaa mukavasti ja padat porisee, on pelit ja vehkeet, terveyskin on okei, teoriassa kuolemankaan ei pitäisi olla ovella.
Mutta muista ennemmin tai myöhemmin tulee seinä vastaan ja silloin iskee hätä ja kun tämä hätä iskee niin HUUDA HERRAA AVUKSESI!
"15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."psalm50
"13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"."Room10
Muista nämä jakeet, talleta ne sydämeesi. Kemai kirjoitti:
Joko valehtelet tai sitten olet jo niin paatunut, ettet enää kuule kun omatunto syyttää synneistä.
Joko tai, mutta vain Jeesus voi ihmisen pelastaa hukkumasta.
Nyt sinä ertert jaksat sotia Jumalaa vastaan, kun ei ole Jumalalle tarvetta elämässäsi, massu pullottaa mukavasti ja padat porisee, on pelit ja vehkeet, terveyskin on okei, teoriassa kuolemankaan ei pitäisi olla ovella.
Mutta muista ennemmin tai myöhemmin tulee seinä vastaan ja silloin iskee hätä ja kun tämä hätä iskee niin HUUDA HERRAA AVUKSESI!
"15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."psalm50
"13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"."Room10
Muista nämä jakeet, talleta ne sydämeesi."Joko valehtelet tai sitten olet jo niin paatunut, ettet enää kuule kun omatunto syyttää synneistä."
En valehtele ja omatuntoni toimii.
"Nyt sinä ertert jaksat sotia Jumalaa vastaan"
En sodi Jumalaa vastaan.
"Mutta muista ennemmin tai myöhemmin tulee seinä vastaan ja silloin iskee hätä ja kun tämä hätä iskee niin HUUDA HERRAA AVUKSESI!
"
Tuollainen perusteeton uhkailu on lähinnä säälittävää.- iekas
ertert kirjoitti:
"Joko valehtelet tai sitten olet jo niin paatunut, ettet enää kuule kun omatunto syyttää synneistä."
En valehtele ja omatuntoni toimii.
"Nyt sinä ertert jaksat sotia Jumalaa vastaan"
En sodi Jumalaa vastaan.
"Mutta muista ennemmin tai myöhemmin tulee seinä vastaan ja silloin iskee hätä ja kun tämä hätä iskee niin HUUDA HERRAA AVUKSESI!
"
Tuollainen perusteeton uhkailu on lähinnä säälittävää."omatuntoni toimii."
Miksi sitten väität vastaan? Jos se kerran toimii niin silloin sinä tiedät, että synti on olemassa.
"En sodi Jumalaa vastaan."
Etkö? Miksi sinä sitten julistat täällä ettei Jumalaa ole?
"Tuollainen perusteeton uhkailu on lähinnä säälittävää."
Ei se ole uhkailua, se on totuus! Sinäkin kuolet jossain vaiheessa.
http://www.youtube.com/watch?v=SPOPK_MvaaY&feature=player_detailpage iekas kirjoitti:
"omatuntoni toimii."
Miksi sitten väität vastaan? Jos se kerran toimii niin silloin sinä tiedät, että synti on olemassa.
"En sodi Jumalaa vastaan."
Etkö? Miksi sinä sitten julistat täällä ettei Jumalaa ole?
"Tuollainen perusteeton uhkailu on lähinnä säälittävää."
Ei se ole uhkailua, se on totuus! Sinäkin kuolet jossain vaiheessa.
http://www.youtube.com/watch?v=SPOPK_MvaaY&feature=player_detailpage"Miksi sitten väität vastaan? Jos se kerran toimii niin silloin sinä tiedät, että synti on olemassa."
Höpöhöpö. Ei omatunto tarkoita sitä, että synti on olemassa.
"Etkö?"
En.
"Miksi sinä sitten julistat täällä ettei Jumalaa ole?"
Ei se ole Jumalaa vastaan sotimista. Ei sellaista vastaan voi sotia, jota ei ole olemassa.
"Ei se ole uhkailua, se on totuus!"
Kyllä se on uhkailu riippumatta siitä, onko se totuus vai ei.
"Sinäkin kuolet jossain vaiheessa."
En ole väittänyt, että en kuolisi.- eiasdk
ertert kirjoitti:
"Miksi sitten väität vastaan? Jos se kerran toimii niin silloin sinä tiedät, että synti on olemassa."
Höpöhöpö. Ei omatunto tarkoita sitä, että synti on olemassa.
"Etkö?"
En.
"Miksi sinä sitten julistat täällä ettei Jumalaa ole?"
Ei se ole Jumalaa vastaan sotimista. Ei sellaista vastaan voi sotia, jota ei ole olemassa.
"Ei se ole uhkailua, se on totuus!"
Kyllä se on uhkailu riippumatta siitä, onko se totuus vai ei.
"Sinäkin kuolet jossain vaiheessa."
En ole väittänyt, että en kuolisi."Ei omatunto tarkoita sitä, että synti on olemassa."
Ei tarkoitakkaan, mutta omatunto todistaa, että synti on olemassa.
"Ei sellaista vastaan voi sotia, jota ei ole olemassa"
Mutta silti käytät kaikki voimasi Hänen kieltämiseen, miksi? Kun kerran olet noin varma, ettei Jumalaa ole niin miksi toistat itseäsi jatkuvasti? Eihän sinun tarvitse yrittää todistella mitään, jos sinulla on asian suhteen rauha sydämessäsi.
"Kyllä se on uhkailu riippumatta siitä, onko se totuus vai ei."
Se, että muistuttaa ihmistä siitä, että hän myös kuolee jossain vaiheessa, ei ole uhkailua ertert.
"En ole väittänyt, että en kuolisi."
Et niin, minä vain muistutin sinua. eiasdk kirjoitti:
"Ei omatunto tarkoita sitä, että synti on olemassa."
Ei tarkoitakkaan, mutta omatunto todistaa, että synti on olemassa.
"Ei sellaista vastaan voi sotia, jota ei ole olemassa"
Mutta silti käytät kaikki voimasi Hänen kieltämiseen, miksi? Kun kerran olet noin varma, ettei Jumalaa ole niin miksi toistat itseäsi jatkuvasti? Eihän sinun tarvitse yrittää todistella mitään, jos sinulla on asian suhteen rauha sydämessäsi.
"Kyllä se on uhkailu riippumatta siitä, onko se totuus vai ei."
Se, että muistuttaa ihmistä siitä, että hän myös kuolee jossain vaiheessa, ei ole uhkailua ertert.
"En ole väittänyt, että en kuolisi."
Et niin, minä vain muistutin sinua."Ei tarkoitakkaan, mutta omatunto todistaa, että synti on olemassa."
Ei todista. Omatunto on merkki ihmisen moraalista, ei synnistä.
"Mutta silti käytät kaikki voimasi Hänen kieltämiseen, miksi?"
En käytä. Mistä sinä tuollaista hölynpölyä edes keksit?
"Kun kerran olet noin varma, ettei Jumalaa ole niin miksi toistat itseäsi jatkuvasti? "
Toistan itseäni jatkuvasti? Käytkö sinä mielikuvituksessasi jotain keskusteluja kanssani, joista minä en ole tietoinen?
" Eihän sinun tarvitse yrittää todistella mitään, jos sinulla on asian suhteen rauha sydämessäsi.
"
Enhän minä tässä ole mitään todistellut vaan sinä. Sinulla ei siis ilmeisesti ole rauhaa sydämessä.
"Se, että muistuttaa ihmistä siitä, että hän myös kuolee jossain vaiheessa, ei ole uhkailua ertert."
Ei niin. Sinä et kuitenkaan kirjoittanut pelkästä kuolemasta vaan liitit siihen kaikenlaista hölynpölyä uskontosi mytologiasta.
"Et niin, minä vain muistutin sinua. "
Mytologiaasi liittyvä uhkailu ei ole muistuttamista vaikka sinä yrittäisit kuinka yrittäisit kiemurrella.- Eijhg
ertert kirjoitti:
"Ei tarkoitakkaan, mutta omatunto todistaa, että synti on olemassa."
Ei todista. Omatunto on merkki ihmisen moraalista, ei synnistä.
"Mutta silti käytät kaikki voimasi Hänen kieltämiseen, miksi?"
En käytä. Mistä sinä tuollaista hölynpölyä edes keksit?
"Kun kerran olet noin varma, ettei Jumalaa ole niin miksi toistat itseäsi jatkuvasti? "
Toistan itseäni jatkuvasti? Käytkö sinä mielikuvituksessasi jotain keskusteluja kanssani, joista minä en ole tietoinen?
" Eihän sinun tarvitse yrittää todistella mitään, jos sinulla on asian suhteen rauha sydämessäsi.
"
Enhän minä tässä ole mitään todistellut vaan sinä. Sinulla ei siis ilmeisesti ole rauhaa sydämessä.
"Se, että muistuttaa ihmistä siitä, että hän myös kuolee jossain vaiheessa, ei ole uhkailua ertert."
Ei niin. Sinä et kuitenkaan kirjoittanut pelkästä kuolemasta vaan liitit siihen kaikenlaista hölynpölyä uskontosi mytologiasta.
"Et niin, minä vain muistutin sinua. "
Mytologiaasi liittyvä uhkailu ei ole muistuttamista vaikka sinä yrittäisit kuinka yrittäisit kiemurrella."Ei todista. Omatunto on merkki ihmisen moraalista, ei synnistä."
"En käytä. Mistä sinä tuollaista hölynpölyä edes keksit?"
Mitä jos lukisit vaikka kirjoitushistoriaasi, "höpöhöpö" "mielikuvitusta" "ei ole olemassa"
Et hän sinä muuta teekkään kun kiellä vain jatkuvasti Jumalaa täällä. En vain ymmärrä miksi ertert?
"Toistan itseäni jatkuvasti? Käytkö sinä mielikuvituksessasi jotain keskusteluja kanssani, joista minä en ole tietoinen?"
Kaikki kommentisi on tiivistettynä yhteen lauseeseen tässä: "Jumalaa ei ole olemassa", tuot sen ilmi vain monin eri tavoin.
"Enhän minä tässä ole mitään todistellut vaan sinä."
Olen yrittänyt saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus riittää sinunkin, niin kuin meidän kaikkien syntien sovitukseksi.
"Sinulla ei siis ilmeisesti ole rauhaa sydämessä."
"27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." Eijhg kirjoitti:
"Ei todista. Omatunto on merkki ihmisen moraalista, ei synnistä."
"En käytä. Mistä sinä tuollaista hölynpölyä edes keksit?"
Mitä jos lukisit vaikka kirjoitushistoriaasi, "höpöhöpö" "mielikuvitusta" "ei ole olemassa"
Et hän sinä muuta teekkään kun kiellä vain jatkuvasti Jumalaa täällä. En vain ymmärrä miksi ertert?
"Toistan itseäni jatkuvasti? Käytkö sinä mielikuvituksessasi jotain keskusteluja kanssani, joista minä en ole tietoinen?"
Kaikki kommentisi on tiivistettynä yhteen lauseeseen tässä: "Jumalaa ei ole olemassa", tuot sen ilmi vain monin eri tavoin.
"Enhän minä tässä ole mitään todistellut vaan sinä."
Olen yrittänyt saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus riittää sinunkin, niin kuin meidän kaikkien syntien sovitukseksi.
"Sinulla ei siis ilmeisesti ole rauhaa sydämessä."
"27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.""Mitä jos lukisit vaikka kirjoitushistoriaasi, "höpöhöpö" "mielikuvitusta" "ei ole olemassa" "
Minä olen varsin hyvin tietoinen kirjoitushistoriastani. Sanojen höpöhöpö tai mielikuvitus käyttö ei tarkoita jumalien kieltämistä.
"Et hän sinä muuta teekkään kun kiellä vain jatkuvasti Jumalaa täällä. "
Väärin. Mistä sinä tuollaisia harhaluuloja olet repinyt?
"Kaikki kommentisi on tiivistettynä yhteen lauseeseen tässä: "Jumalaa ei ole olemassa", tuot sen ilmi vain monin eri tavoin.
"
Höpöhöpö. Minä en ole vastuussa siitä, mitä sinä harhakuvitelmissasi luet rivien välistä.
"Olen yrittänyt saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus riittää sinunkin, niin kuin meidän kaikkien syntien sovitukseksi."
Ei mytologian ja mutuilusi toistelu ole oikein hyvä tapa saada ketään vakuuttuneeksi.
"27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."
Mytologian toistelu ei ole mikään perustelu millekään todellisuudessa tapahtuvalle asialle.Raamatun mukaan pelastukseen riittää pelkkä usko.
Tai usko ja teot.
Tai pelkät teot.
Katua toki pitää. Tai sitten ei. Vähän riippuen, mistä kohtaa lukee...
Mitä aloittajan viestiin tulee, ainakin minulle elämä on se kaikkein tärkein asia. Onhan se ainutkertainen. Ja kun se on ohi, se on todellakin ohi. Pistää miettimään...- 20+14
Eijhg kirjoitti:
"Ei todista. Omatunto on merkki ihmisen moraalista, ei synnistä."
"En käytä. Mistä sinä tuollaista hölynpölyä edes keksit?"
Mitä jos lukisit vaikka kirjoitushistoriaasi, "höpöhöpö" "mielikuvitusta" "ei ole olemassa"
Et hän sinä muuta teekkään kun kiellä vain jatkuvasti Jumalaa täällä. En vain ymmärrä miksi ertert?
"Toistan itseäni jatkuvasti? Käytkö sinä mielikuvituksessasi jotain keskusteluja kanssani, joista minä en ole tietoinen?"
Kaikki kommentisi on tiivistettynä yhteen lauseeseen tässä: "Jumalaa ei ole olemassa", tuot sen ilmi vain monin eri tavoin.
"Enhän minä tässä ole mitään todistellut vaan sinä."
Olen yrittänyt saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus riittää sinunkin, niin kuin meidän kaikkien syntien sovitukseksi.
"Sinulla ei siis ilmeisesti ole rauhaa sydämessä."
"27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."''Olen yrittänyt saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus riittää sinunkin, niin kuin meidän kaikkien syntien sovitukseksi.''
Ja innokas todistelusi tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole rauhaa sydämessä, niinhän se sinun väittämäsi mukaan menee. - taksvärkki
adawr kirjoitti:
Et ole koskaan varastanut?
Et ole koskaan himoinnut toisen omaa?
Et ole koskaan valehdellut?
Et ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisistäsi?
Et ole koskaan käyttänyt väärin Herran Jumalan nimeä?
Et ole koskaan kironnut ketään?
Et ole koskaan pilkannut ketään?
"Mitä minun pitäisi sovittaa?"
Sinä et voi sovittaa mitään, ei meillä ihmisillä riitä rahkeet sovittaa syntejä itse.
Totuus on, että jokainen meistä ansaitsisi kadotuksen, mutta hyväksymällä Kristuksen Herraksemme ja Pelastajaksemme, saamme omien syntilistojemme päälle ison punaisen leiman jossa lukee "ARMAHDETTU"
Kristus sovitti kaikki synnit, sinun pitää vain uskoa Häneen ja uskoa, että Hän sovitti myös sinun syntisi.
Mikä parasta pääsemme käsiksi iankaikkiseen elämään ja omatunto ei enää syytä, tilalle tulee rauha, rauha Jumalan kanssa!
http://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXIncEt ole koskaan varastanut?
Et ole koskaan himoinnut toisen omaa?
Et ole koskaan valehdellut?
Et ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisistäsi?
Et ole koskaan käyttänyt väärin Herran Jumalan nimeä?
Et ole koskaan kironnut ketään?
Et ole koskaan pilkannut ketään?
Olen tehnyt noin vain ateisteille joten ei haittaa. Ne ovat ansainneet sen kun ovat hylänneet uskon ja ovat muutenkin pahoja toisille ihmisille. - rcekim
taksvärkki kirjoitti:
Et ole koskaan varastanut?
Et ole koskaan himoinnut toisen omaa?
Et ole koskaan valehdellut?
Et ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisistäsi?
Et ole koskaan käyttänyt väärin Herran Jumalan nimeä?
Et ole koskaan kironnut ketään?
Et ole koskaan pilkannut ketään?
Olen tehnyt noin vain ateisteille joten ei haittaa. Ne ovat ansainneet sen kun ovat hylänneet uskon ja ovat muutenkin pahoja toisille ihmisille.Lol, tuli tuo allaoleva mieleen.
http://www.youtube.com/watch?v=dqxgwEbvGkE
Ei se toisten kuolema ole kummempi kuin omakaan, ja jos ei murehdi omasta kuolemastaan, miksi murehtia toistenkaan kuolemaa.
Kyllä se elämä jatkuu, toisten elämä jatkuu vaikka itse kuoleekin.
"Terveenä olessa hän piut paut välitti näistä asioista. Vielä viime tapamisella kaksi viikkoa sitten hän tunnusti uskonsa Jeesukseen ja vakuutti olevansa matkalla taivaankotiin."
Ehkäpä se sinun tätisi sanoikin noin vaan, sinua, aikuista miestä/naista rauhoitellakseen...- O'ou
"Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Kuvittelet tietäväsi.
Tuosta ankeudesta, niin olen saattanut hautaan jo monia omaisiani. Kaikkein pahin muisto jäi tapauksesta, jossa kiihkouskovaisen äidin poika kuoli tapaturmaisesti. Tämä poika ei ollut äidin uskonlahkon mukaan "elävässä uskossa" ja meni lahkon oppien mukaan kadotukseen. Äiti menetti tapauksen johdosta mielenterveytensä. Eli se siitä uskon lohduttavuudesta. "Mitä teille ateistit antaa elämä jos joudutte virumaan kuolinvuoteella odottaen viimeistä hengenvetoa:"
Läjäpäin kokemuksia. Tosin se viimeisen hengenvedon odottelu sinällään on aika turha vaihe ennen hautaan joutumista.
"En ihmettele että ateisteista moni kannttaa eutanaasiaa. Ei ainakaan tätini puhunut kertaakaan, että haulaisi mitenkään jouduttaa lähtöään vaikka ei nyt mitään pitkittäväkää hoitoa pyytänyt.
Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Se onkin aika eriasia ihmisellä joka kykenee vielä puhumaan ja jaksaa jopa kääntyä vuoteellaan omin avuin. Jos ei muuten voi ohjeistaa hoitajia auttamaan kääntymään.
"Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti."
Tuskin kovinkaan monelle uskovaisellekkaan kuolema mikään hilpeä asia on.
"Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Tunnustuksesi ei muuten olisi ollut vastauksen arvoinen, jos vain olisit jättänyt vetoamatta Pascalin vaakaan.
Minulle kuolema ja läheisen menettäminen ovat ikäviä asioita. Muttei tosiasiat haaveilulla parane.Kuoleman ja siihen liittyvän eron läheisistä oppii hyväksymään. Se osa elämää. Meidän tulisi suhtautua jokaiseen hetkeen läheisten kanssa kuin se olisi viimeinen, sen sijaan että pakoilisimme ajatusta siitä että läheisemme eivät tule aina olemaan joukossamme. Kyseinen pakoilu on nimenomaan se syy miksi läheisen menettäminen tuntuu niin raskaalta.
"Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Itseasiassa ateisti voi uskoa kyseisen eron olevan vain väliaikainen. Kuolemanjälkeiseen elämään voi uskoa vaikka olisi ateisti. Täten ateismi ei välttämättä vaikuttaisi tunnelmaan mitenkään.- 5 + 16
"Itseasiassa ateisti voi uskoa kyseisen eron olevan vain väliaikainen. Kuolemanjälkeiseen elämään voi uskoa vaikka olisi ateisti. Täten ateismi ei välttämättä vaikuttaisi tunnelmaan mitenkään."
Ehkä joku ateisti noin uskookin, mutta varmaan hyvin harva!
Kuolemanjälkeisestä "elämästä" kun ei ole mitään havaintoja ja kun koko käsite on niin ilmiselvästi uskontoihin kytkeytyvä, niin siihen uskominen ei oikein järkiperäiselle ihmiselle istu.
Mutta varmaan jostain löytyy joku ateisti joka uskoo sianmaksasta ennustamiseenkin... - ö++ö
5 + 16 kirjoitti:
"Itseasiassa ateisti voi uskoa kyseisen eron olevan vain väliaikainen. Kuolemanjälkeiseen elämään voi uskoa vaikka olisi ateisti. Täten ateismi ei välttämättä vaikuttaisi tunnelmaan mitenkään."
Ehkä joku ateisti noin uskookin, mutta varmaan hyvin harva!
Kuolemanjälkeisestä "elämästä" kun ei ole mitään havaintoja ja kun koko käsite on niin ilmiselvästi uskontoihin kytkeytyvä, niin siihen uskominen ei oikein järkiperäiselle ihmiselle istu.
Mutta varmaan jostain löytyy joku ateisti joka uskoo sianmaksasta ennustamiseenkin...''Ehkä joku ateisti noin uskookin, mutta varmaan hyvin harva!''
Miten buddhalaisten kanssa? - 5 + 16
ö++ö kirjoitti:
''Ehkä joku ateisti noin uskookin, mutta varmaan hyvin harva!''
Miten buddhalaisten kanssa?Suuten massojen buddhismi on yhtä satuilua kuin esim. kristinusko.
Eliitti lienee selvästi enemmän filosofinen, mutta en oikein pysty näkemään yhtäläisyyttä ateismiin, sen verran hörhöilyä b. on! 5 + 16 kirjoitti:
Suuten massojen buddhismi on yhtä satuilua kuin esim. kristinusko.
Eliitti lienee selvästi enemmän filosofinen, mutta en oikein pysty näkemään yhtäläisyyttä ateismiin, sen verran hörhöilyä b. on!"en oikein pysty näkemään yhtäläisyyttä ateismiin, sen verran hörhöilyä b. on!"
Kaipaatko jotain muuta yhtäläisyyttä kuin sen ettei kummassakaan uskota jumaliin?
Ei ainakaan ateismi muuta tarvitse.
Eiköhän moni ateistikin syyllisty "hörhöilyyn ja muihin verrattuna buddhalaisuus on ehkä uskonnoista se vähiten hörhöilevä.
- K.J.
Jokainen kuolee, eikä siinä jeesustarut auta. Minä en aio kuolla sairaalassa, vaikka millainen syöpä olisi. Hoidan itseni hengiltä ennemmin, kuin sinne petin pohjalle jäisin kuolemaa odottamaan.
Jos tietää kuolevansa johonkin kivuliaaseen tautiin, niin ei ole mitään järkeä viettää viikkoja tai kuukausia sairaalassa. Miksi edes pitäisi.- ahahahaha
On siinä järkeä.
- K.J.
ahahahaha kirjoitti:
On siinä järkeä.
Mitä järkeä olisi kitua sairaalassa kun tietää kuolevansa kohtapuoliin?
- eahearhe
K.J. kirjoitti:
Mitä järkeä olisi kitua sairaalassa kun tietää kuolevansa kohtapuoliin?
Mikset tapa itseäsi?
- K.J.
eahearhe kirjoitti:
Mikset tapa itseäsi?
Tapankin, jos sairastuisin sellaiseen tautiin, että tietäisin joutuvani kitumaan sairaalassa vaikkapa viikkoja. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin tuossa ylempänä?
Nyt minulla ei ole mitään syytä itseäni tappaa, kun ei sairauksia ole ja olen toimintakykyinen.
E kuitenkaan viitsinyt tarkentaa miksi mielestäsi olisi järkeä kitua sairaalassa, vaikka tietäisi pian kuolevansa. - ahahaha
K.J. kirjoitti:
Tapankin, jos sairastuisin sellaiseen tautiin, että tietäisin joutuvani kitumaan sairaalassa vaikkapa viikkoja. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin tuossa ylempänä?
Nyt minulla ei ole mitään syytä itseäni tappaa, kun ei sairauksia ole ja olen toimintakykyinen.
E kuitenkaan viitsinyt tarkentaa miksi mielestäsi olisi järkeä kitua sairaalassa, vaikka tietäisi pian kuolevansa.Pianhan sinä kuolet kuitenkin.
Mikset siis tapa itseäsi nyt? Etkö osaa ajatella, että joillekin se muutama viikkokin voi olla elämisen arvoista? - K.J.
ahahaha kirjoitti:
Pianhan sinä kuolet kuitenkin.
Mikset siis tapa itseäsi nyt? Etkö osaa ajatella, että joillekin se muutama viikkokin voi olla elämisen arvoista?Elämäni on omani, enkä minä terveenä ihmisenä tietenkään itseäni tapa. Jos joku siellä perin pohjalla kitua haluaa, niin se on hänen valintansa.
Ihan turhaan sinä siinä lällätät. Annat itsestäsi vaan typerän vaikutelman. - 12345432§
K.J. kirjoitti:
Elämäni on omani, enkä minä terveenä ihmisenä tietenkään itseäni tapa. Jos joku siellä perin pohjalla kitua haluaa, niin se on hänen valintansa.
Ihan turhaan sinä siinä lällätät. Annat itsestäsi vaan typerän vaikutelman."Jos tietää kuolevansa johonkin kivuliaaseen tautiin, niin ei ole mitään järkeä viettää viikkoja tai kuukausia sairaalassa. Miksi edes pitäisi."
Kyllä siinä on järkeä.
"Minä en aio kuolla sairaalassa, vaikka millainen syöpä olisi. Hoidan itseni hengiltä ennemmin, kuin sinne petin pohjalle jäisin kuolemaa odottamaan."
Olen täysin varma ettet tuossa tilanteessa tule tappamaan itseäsi. - K.J.
12345432§ kirjoitti:
"Jos tietää kuolevansa johonkin kivuliaaseen tautiin, niin ei ole mitään järkeä viettää viikkoja tai kuukausia sairaalassa. Miksi edes pitäisi."
Kyllä siinä on järkeä.
"Minä en aio kuolla sairaalassa, vaikka millainen syöpä olisi. Hoidan itseni hengiltä ennemmin, kuin sinne petin pohjalle jäisin kuolemaa odottamaan."
Olen täysin varma ettet tuossa tilanteessa tule tappamaan itseäsi."Olen täysin varma ettet tuossa tilanteessa tule tappamaan itseäsi."
Mistä sinä sen voit tietää? - ...
12345432§ kirjoitti:
"Jos tietää kuolevansa johonkin kivuliaaseen tautiin, niin ei ole mitään järkeä viettää viikkoja tai kuukausia sairaalassa. Miksi edes pitäisi."
Kyllä siinä on järkeä.
"Minä en aio kuolla sairaalassa, vaikka millainen syöpä olisi. Hoidan itseni hengiltä ennemmin, kuin sinne petin pohjalle jäisin kuolemaa odottamaan."
Olen täysin varma ettet tuossa tilanteessa tule tappamaan itseäsi.''Kyllä siinä on järkeä.''
Tuota sinä hoet, mutta et pysty kertomaan mitä järkeä siinä olisi. - K.J.
... kirjoitti:
''Kyllä siinä on järkeä.''
Tuota sinä hoet, mutta et pysty kertomaan mitä järkeä siinä olisi.Ei hän osaa kertoa. Ihan mielelläni lukisin hänen perustelunsa, mutta niitä ei vaan näytä tulevan. Ainoastaan tuo väite.
- hahaha
K.J. kirjoitti:
Ei hän osaa kertoa. Ihan mielelläni lukisin hänen perustelunsa, mutta niitä ei vaan näytä tulevan. Ainoastaan tuo väite.
Mitä järkeä on elämisessä yleensä?
- lähihoitaja2
K.J. kirjoitti:
"Olen täysin varma ettet tuossa tilanteessa tule tappamaan itseäsi."
Mistä sinä sen voit tietää?"Mistä sinä sen voit tietää?"
Puhut vaan ja esität kovaa ateismi palstalla. Tositilanteessa et varmasti ala miettiä itsemurhaa. - ...
K.J. kirjoitti:
Ei hän osaa kertoa. Ihan mielelläni lukisin hänen perustelunsa, mutta niitä ei vaan näytä tulevan. Ainoastaan tuo väite.
Niin, ja nyt se pöljä onkin jo itsensä kanssa eri mieltä. Nyt ei elämässä olekaan enää järkeä. Sekopäätrolli, arvelisin.
- K.J.
hahaha kirjoitti:
Mitä järkeä on elämisessä yleensä?
Eläminen on ihan kivaa. En sinun elämästäsi tiedä, mutta minulla on ainakin mennyt ihan mukavasti.
- K.J.
lähihoitaja2 kirjoitti:
"Mistä sinä sen voit tietää?"
Puhut vaan ja esität kovaa ateismi palstalla. Tositilanteessa et varmasti ala miettiä itsemurhaa.Ei itsensä tappaminen ole murha. Jos sinä mielelläsi valitset kohdallesi sen vaihtoehdon, että olet paskat vaipoissa monen hengen huoneessa kipulääkettä odottaen, niin se on tietenkin sinun itsesi päätettävissä. Paitsi siinä tapauksessa ettet kykene enää kommunikoimaan, eikä sinulta mitään kysytä.
- K.J.
... kirjoitti:
Niin, ja nyt se pöljä onkin jo itsensä kanssa eri mieltä. Nyt ei elämässä olekaan enää järkeä. Sekopäätrolli, arvelisin.
Tulee mieleen Jope Ruonansuun sketsit, jossa hän ensin sanoo yhtä ja sitten se jakautuneen persoonan toinen puolisko sanoo toista, aivan päinvastaista.
- ilo Javeteeruksessa
K.J. kirjoitti:
Ei itsensä tappaminen ole murha. Jos sinä mielelläsi valitset kohdallesi sen vaihtoehdon, että olet paskat vaipoissa monen hengen huoneessa kipulääkettä odottaen, niin se on tietenkin sinun itsesi päätettävissä. Paitsi siinä tapauksessa ettet kykene enää kommunikoimaan, eikä sinulta mitään kysytä.
No entä jos vähäpukeiset sairaalamimmit/poitsut(jos olet nainen) tarjoilisivat sinulle alku- väli- keski- päädrinkkejä, ja illalla sittenpä vielä yömyssyjä ratsastusta lopuksi?
Ethän sitten ottaisi itse henkeäsi ties minne ??? - Usko jo sinäkin
K.J. kirjoitti:
Eläminen on ihan kivaa. En sinun elämästäsi tiedä, mutta minulla on ainakin mennyt ihan mukavasti.
Mennyt kaikki rahat ihan mukavasti kankkiulan kaivoon? Sitä se ateistien holtiton ja irstas elämä teettää.
Sinä olet perususkovainen senkin takia, että juuri sinä ja sinun kaverit pääsee ikuisiin taivaan iloihin. Minne ne loput (esim 90%) mielestäsi joutuu?
- 1000sanaa1totuus
Mitä jos tätisi oli väärässä ja nyt kirkuu tuskissaan helvetin liekeissä?
- ...
Ei se kristinuskon opin mukaan noin mene. Helvetti ja taivas ovat vielä tyhjiä.
... kirjoitti:
Ei se kristinuskon opin mukaan noin mene. Helvetti ja taivas ovat vielä tyhjiä.
Kerro se niille ylöstempausta odotteleville tuolla profetia-palstalla.
- Loppusijoitus?
"Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen"
Eikö sinua yhtään huolestuta se vaihtoehto että joudut rakkaittesi kanssa eri loppusijoituspaikkaan. MItä jos joudut katselemaan ikuisesti kun rakkaitasi käristetään, tai kenties päinvastoin?
Minua kyllä stressaisi tuo jos sellaisiin uskoisin. - katsu4
"Eikö sinua yhtään huolestuta se vaihtoehto että joudut rakkaittesi kanssa eri loppusijoituspaikkaan. MItä jos joudut katselemaan ikuisesti kun rakkaitasi käristetään, tai kenties päinvastoin?"
Olen uskossa ja mietin juuri tuota asiaa usein. Olen aika varma, että pääsen taivaaseen, koska vain uskosta sinne pääsee. Olen siis huolissani siitä, että, ei-uskovaiset läheiseni eivät sinne pääse. Toisaalta taivaassa ei ole tuskaa ja murheita, jolloin minun ei pitäisi pystyä murehtimaan läheisteni kohtaloa. Sitä paitsi Jeesus itse vastasi miehelle, joka kysyi kenen vaimo tämä monta miestä läpi käynyt (mies siis on aina kuollut ja nainen on ottanut uuden) nainen on ja Jeesus vastasi, ettei taivaaseen mennä kenenkään vaimoksi. Näin ollen sinne tuskin mennään kenenkään lapseksi, äidiksi jne.- O'ou
"Toisaalta taivaassa ei ole tuskaa ja murheita, jolloin minun ei pitäisi pystyä murehtimaan läheisteni kohtaloa."
Toisin sanoen taivaassa et olekaan sinä sellaisena kuin nyt olet, vaan olento jolta on poistettu kyky tuntea muuta kuin iloa ja riemua. Muistisikin on suurelta osin deletoitu. Jälleennäkemisen riemu kuitenkin tuntuu olevan tärkeä osa uskiksen taivaskuvitelmaa. - Nollattunako?
"Näin ollen sinne tuskin mennään kenenkään lapseksi, äidiksi jne. "
Jos olet alkuperäinen kirjoittaja, niin sitten kirjoituksissasi on ristiriita. Muuten asiasta ajatellaan ristiriitaisesti uskovien kesken. Alussahan todettiin näin:
"Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Kumallakohan lailla se siis mahtaa olla? Tunnetaanko sielä lähimmäiset vai onko kaikki muistot muista ihmisistä pyyhitty pois? Itse jos tuon tapaisia uskoisin, tuntuisi kyllä aika haljulta että taivaaseen mennään pää nollattuna. Silloinhan ei oikeastaan enää voisi ajatella että sinne pääsee itse vaan se olisi joku muu ihmisen kuvatus vain. - spirit
Nollattunako? kirjoitti:
"Näin ollen sinne tuskin mennään kenenkään lapseksi, äidiksi jne. "
Jos olet alkuperäinen kirjoittaja, niin sitten kirjoituksissasi on ristiriita. Muuten asiasta ajatellaan ristiriitaisesti uskovien kesken. Alussahan todettiin näin:
"Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Kumallakohan lailla se siis mahtaa olla? Tunnetaanko sielä lähimmäiset vai onko kaikki muistot muista ihmisistä pyyhitty pois? Itse jos tuon tapaisia uskoisin, tuntuisi kyllä aika haljulta että taivaaseen mennään pää nollattuna. Silloinhan ei oikeastaan enää voisi ajatella että sinne pääsee itse vaan se olisi joku muu ihmisen kuvatus vain.Tietoisuus säilyy, itse asiassa terävöityy rajan tuolla puolen.
- 3+2+1
spirit kirjoitti:
Tietoisuus säilyy, itse asiassa terävöityy rajan tuolla puolen.
Et vastannut kysymykseen. ''Tunnetaanko sielä lähimmäiset vai onko kaikki muistot muista ihmisistä pyyhitty pois?''
Entä muistetaanko taivaassa ihmisiä, jotka eivät päässeet taivaaseen. Voiko taivaassa kaivata ihmistä, joka ei ole siellä?
- Uskonto on sairaus!
Tätä samaa kuolemanpelkoa jaksetaan vatkata.
On selvä asia, että jos kuolema pelottaa noin hirveästi on pakko keksiä siihen lääke.
Uskonto-satu on hyvää ainesta helpottamaan jäätävää pelkoa.
Leikisti ei kuollakkaan vaan lennetään taivaaseen ja siellä on ikiaikaiset bileet ja kivaa meininkiä.
Ateisti se vain hyväksyy realistisen totuuden, kun kuolee mitään satu bileitä ei tule.
Aivot sammuvat ja ruumis mätänee mullan alla. Sillä sipuli.
Kun läheinen kuolee, silloin suru ja ikävä on vain koettava. Kaikki me kuolemme, siinä ei ole mitään ohituskaistaa, vaikka uskovaiset niin luulevatkin.
Koko taivas höpötys on jo niin naurettavaa, että on käsittämätöntä uskoa edes siihen. - zyrt
"Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
- Entä jos ne sinulle raakkaat eivät rakastakaan sinua, eivätkä haluaisi viettää ikuisuutta kanssasi? - 23rfe
Mitenkäs suhtaudut niihin läheisiisi, jotka eivät ole uskossa ja joutuvatkin helvettiin kuoltuaan? Miltä se ikuisuus tuntuu kun tietää että se ja se sukulainen tai ystävä pyörii perskeleen grillivartaassa samalla kun sä vedät harppusooloa Jahven hovinarrina? Tuleeko duuria vai mollia?
- zyrt
Ei kristinuskon mukaan kukaan joudu heti kuoltuaan taivaaseen tai helvettiin. Sen uskomuksen mukaan vasta viimeisenä päivänä jesse tulee tuomitsemaan niin elävät kuin kuolleet. Milloin se viimeinen päivä sitten on, ties vaikka puolen miljardin vuoden kuluttua.
- 23reg
zyrt kirjoitti:

Löydäpä kaksi kristittyä jotka olisivat edes tuosta uskonsa perusasiasta samaa mieltä. Siellä sitä sitten ilmeisesti limbossa porukalla odotellaan, kuka minnekin joutuu. Pirun pitkäksi mahtaa aika tulla. Vaikuttavatkohan muuten tuon odotusajan tekoset tai tekemättä jättämiset loppusijoituspaikkapäätökseen?
- zyrt
23reg kirjoitti:

Nooo, kuollut ei odota mitään, kuollut on kuollut. Ihan absurdia vaan tuollainen tarina, että joskus ties kuinka pitkän ajan kuluttua jesse tulee tänne tuomitsemaan joitain ihmisiä, jotka ovat olleet jo satoja tuhansia vuosia kuolleena. just joo, herätellään vainaat henkiin ja sitten viskataan ikuiseen kidutukseen.
Mutta tämä tarinahan keksittiin aikana, jolloin sen aikaiset hihut olivat varmoja siitä, että jesse tulee heidän elinaikanaan.
Mitä tuumitte: "Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti."
Mikäli olet ns. syntymäuskova niin miten voit tietää kuinka ankea tunnelma asteisteilla on ?
Oleko koskaan ollut "kännissä" ?
Jos et ole niin mitä siitä voisit sitten omakohtaisesti tietää.- Jumala on rakkaus
Aivan niin, ateismi on kuin olisi kännissä koko ajan. Miten se Soini sanoikaan, ateistit eivät usko sitä minkä tietävät olevan totta. He elävät valheessa ja sulkevat silmänsä totuudelta. Ateisti-raukat. Rukoilkaamme heidän puolestaan.
Jumala on rakkaus kirjoitti:

Eikös se sinun suuren kirjasi arkinrakentaja Nooakin vetänyt lärvit ja eli 900 vuotiaaksi.
Ja muitakin jouppoja bibliasta löytyy.
Kun kirjoitat uskonasioista ja mainitset sanan TOTUUS olet pahasti harhaanjohdettu sillä totuutta ei ehdottomanan ole vaan vallitseva todellisuus.- oksalle ylimmälle
Jumala on rakkaus kirjoitti:
Aivan niin, ateismi on kuin olisi kännissä koko ajan. Miten se Soini sanoikaan, ateistit eivät usko sitä minkä tietävät olevan totta. He elävät valheessa ja sulkevat silmänsä totuudelta. Ateisti-raukat. Rukoilkaamme heidän puolestaan.
Missä kummassa se totuus piileksii, kun sitä ei näy? Sivukaupalla jauhetaan totuudesta jota ei sitten näytetäkkään, sanotaan vain että "täytyy uskoa vaan siihen mitä jotkut kertoo ja ovat sen joltain joka on sen kans joltain kuullut. Alkaa pikkuhiljaa herään epäilys, että jotain yritetään k.settaa ja rankasti. Taidampa mennä vähäksi aikaa "atteoksalle" kuulostelemaan heidän juttujaan.
- Aloittaja lisää
Kyllä tuntuisi nololta,jos tajuaisin että uskon pronssikautisten shamaanien sienipöllyssä säveltämiin juttuihin täysin sikana!!
Onneksi kuuppani on sen siunaaman jumissa,hallelujaa!
Sanon tuon uudestaan,kun siitä se mielikuvituskaverini tykkää:Hallelujjaa!! - rdyö
Minusta tuntusi tosi synkältä olla mies. En semmoisia haisevia killuttimia haluaisi itselleni. Yäk!
- rytmipallot
Onhan se lättä .illun läiskintä äänettömämpää, ei kuulu pullonsuuhun verrattavaa pauketta.
- sanna_78
>> "Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen."
Minusta olisi ankeaa, jos jokin ihmisen keksimä uskomusrakenne rajoittaisi elämääni ja ajatteluani. Ja kaikki tietysti täysin turhaan.
Sinulla on harhaluuloja kuolemanjälkeisestä elämästä. Jos perustat ne vaikkapa raamattuun, ne ovat heikolla pohjalla, sillä kaikki yliluonnolliseen viittaava teksti raamatussa on keksittyä tai väärinkäsitystä.- oorujrhty
Mikset beibi enää kirjoita palstalle? Mulla on sua ikävä. Haluaisin sut makuuhuoneeseeni.
- trittt
Itse uskon itseeni ja se riittää minulle. Ne ketkä eivät usko itseensä, pitää niiden keksiä tarkoitus itselleen muiden tarinoista.
Jumalaan uskominen on siis ihan ok. Parempi sekin kun ajautua itsemurhaan, viinaan tai mihin tällaiset nyt yleensä vajoavat. - atte boi
Ei "taivaankotiin" raamatunkaan mukaan noin vain mennä. Kun "jesse" tulee toisen kerran, eli palaa kiertoajelultaan, ottaa hän senverran porukkaa mukaansa, kun koneeseen mahtuu. Lukekaa kirjaanne kunnolla, älkääkä harppiko siellä täällä.
Jos sinne " taivaankotiin " tulee vain laisiasi, on vitsit vähissä, kun hauskuus puuttuu, jollei virren veisuuta, kiittelyä, ja kumartelua hauskuudeksi lueta.
Muuten, kukaan ei ole noista "hihhuleista" koskaan osannut kertoa, mitä ja miten he siellä "taivaankodissa" saavat aikansa kulumaan ikuisesti, eli loppua ei näy.
Mitä virikkeitä siellä uskovat olevan?
Minulle ei tulisi mieleenkään viettää loputonta päämäärätöntä touhua loputtomasti, joka ei johda minnekkään. Yrittäkää nyt edes tehdä paikasta houkuttelevampi, voisitte saada enemmän tulijoita, vai eikö se ollut niin, että sinne ei mahdu kuin muutama tuhat meistä miljardeista? - Loppu mikä loppu
"Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti."
Oma tunnelmasi se vasta ankealta vaikuttaakin! Annat turhia toiveita ns. rakkaillesi, vaikka hyvin tiedät itsekin sen olevan silkkaa soopaa. Väliaikaiseksi luultu ero jää ikuiseksi. Eikö sinua ahdista se ajatus, että uskosi saattaa perustua defenssiin, jollap yrit kieltämään sen tosiasia, ettet tule näkemään rakkaitasi enää koskaan, se että se mihin uskot, ei välttämättä olekkaan totta, ja se että hukkaat elämääsi perusteettomaan haihatteluun, jolla ei ole mitään totuuspohjaa?
- ...
Kyllä tuntuisi kurjalta olla aina noin katkera, vihainen ja negatiivinen kuin Hanuri-Hanna.
- näitä tuumitaan!
>>>Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen.
- SEEMOS
Ei tunnu. pahin kuviteltavissa oleva skenaario olisi olla tylsämielinen lahko-orja
- SOMEES
Tylsämieliselle orjana olemine ei ehkä ole ihan kauheaa?
Täysijärkiselle ja tasapainoiselle ihmiselle kylläkin. - atte boi
On olemassa SEURAAJIA sekä SEURATTAVIA, kumpaan ryhmään kuulut, vastaa rehellisesti itsellesi, silloin et voi valehdella.
- THAADE
Se on itse SEEMOS, Luoja joka on luonut kaikki apinat omaksi kuvakseen!
- Seemos
THAADE kirjoitti:
Se on itse SEEMOS, Luoja joka on luonut kaikki apinat omaksi kuvakseen!
Ja åpinat kumartaa luojaansa ;-)>
Aloittajalle, että siinä pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin
Miksi, siksi, että he omaavat saman psykologisen permän eli perisynnin
Se on sitten se joka ohjaa tiedottomasti heidän elämäänsä
On turha synkistellä ateistin elämää kun omakin on ihan samanlaista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422682Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423382397- 352094
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471766- 241675
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251559- 431429
- 1001409
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391355- 361146