Hei! Olen 24-vuotias nainen ja minulla on erittäin vakava läheisriippuvuus.
Tulee varmaan aika sekava sepustus, mutta toivon että joku edes osaisi auttaa, ja jaksaisi lukea tekstin loppuun.
Tutustuin muutama vuosi sitten erääseen mieheen, jonka kanssa olisin halunnut kovasti olla, mutta hän ei minun. Sitten pääsin hänestä yli, ja alkoi toinen orastava suhde, mutta tämä mies joka ei halunnut olla kanssani alkoikin sitten itkeä kirjaimellisesti perääni. Minulla oli todella paha olla asian takia, kun en halunnut että kenelläkään on paha olo takiani, ja päädyin pettämään tämän uuden suhteen miestä tuon kanssa joka ei ollut halunnut minua, vaikka en tuntenut häneen enää vetoa enkä halunnut muuta kuin lohduttaa. Lopetin suhteen kyllä, ja kerroin pettämisestäni myös tuolle uudelle poikaystävälleni. Olimme aikamme tämän jälkeen yhdessä, mutta sitten hän halusi erota.
Ero tuntui minusta todella vaikealta. Aamuisin ahdistus oli kamalaa, ja soittelin ja tapasin häntä silti joka päivä, ja anelin ottamaan minut takaisin. Vähän ajan päästä näin kävikin, mutta hän sitten myöhemmin että ei vain tunne enää samoja asioita minua kohtaan kuin aikaisemmin. Ahdistus vain paheni ja paheni, ja kun sain tietää hänen olevan yhteydessä muihin naisiin, puhkesi aivan kamala paniikkihäiriö, enkä voinut enää käydä missään.
Tuo nyt ex poikaystäväni ei varmaan tiennyt mitä tehdä kun olin niin ahdistunut, että hän edelleen vietti kanssani paljon aikaa.
Juhannuksen aikoihin hän sitten sanoi ettei halua enää olla niin paljoa yhteydessä, että olisi aika jatkaa elämää, mutta heti juhannusviikonlopun jälkeen hän sanoi että olisi valmis yrittämään pikkuhiljaa, koska ei kuulemma voinut olla ilman minua. Niin huvittavalta kun se kuullostaakin, niin tämäkään ei tietenkään kestänyt kauaa, vaan hän sanoi sitten ettei enää rakasta minua romanttisella tavalla.
Aikaa myöten tämä tilanne on muovautunut semmoiseksi että tavallaan "pakotan" hänet olemaan kanssani. Käy niin, että alan toivoa että olisimme yhdessä, ja hän alkaa valehdella minulle että pitää minusta, koska ei jaksa jankata asiasta. Sitten kun hän turhautuu tarpeeksi, niin hän tekee katoamistempun eikä ilmoittele itsestään (tavallaan siis asumme yhdessä, molemmilla on omat asunnot mutta nukumme kuitenkin joka yö yhdessä emmekä ole erossa juuri muuten kun hänen työnsä ja harrastustensa ajan) saattaa sitten laittaa viestin että ei voi enää jatkaa samaa ja että hänen oli pakko lähteä. Näillä reissuilla usein tekemisissä muiden naisten kanssa.
Itsellä takana yksi reissu sairaalaan itsemurhayrityksen takia. Tästä nyt pari kk ja sen jälkeen mies lupasi että ei enää tee noita katoamistemppuja, mutta kuinka ollakkaan, toissapäivänä näin tapahtui taas.
Ymmärrän että hänellä on varmasti todella vaikeaa, kun ei halua olla minun kanssani, mutta en yksinkertaisesti voi olla ilman häntä edes yhtä yötä. Ahdistus kasvaa niihin mittoihin että suunnittelen itsemurhaa, yritän sitä tai makaan sängyssä syömättä, nukkumatta enkä saa mitään asioita hoidettua.
Paniikkihäiriöni estää minua hakeutumasta lääkäriin (uskokaa, se ei onnistu, olen yrittänyt tätä kyllä useita kertoja) koska kohtaukset ovat todella voimakkaita, enkä uskalla lähteä edes rauhoittavien voimin. Lisäksi olen alkanut pelätä, että ongelmani ovat jo sitä luokkaa että minut pakotetaan johonkin laitokseen jos otan yhteyttä mielenterveysosastoon nyt, ja se on toinen pahimmista peloistani. Joudun myös pelkäämään että ex-poikaystäväni hakee lähestymiskieltoa tai tekee muuta radikaalia, joka jollain tavalla on ihan ymmärrettävää, mutta ajattelen myös että hän on niin paljon aiheuttanut surua, ja sekoittanut pääni niin pahasti että hänen pitäisi auttaa minua pääsemään sen yli.
Mitä minä nyt voin tehdä? Tuntuu että olen umpikujassa, eikä mikään enää auta.
Pisimmilläni olen ollut pari viikkoa pitämättä yhteyttä ex poikaystävääni, ja ne viikot oli yhtä helvettiä.
Minulla ei ole työtä, opiskelupaikkaa ja ystäväni ovat muuttuneet hyvänpäivän tutuiksi, joita nään enää vain baarissa silloin tällöin harvoin kun sinne lähden.
Olen kyllästynyt ja peloissani.
Tulee varmaan aika sekava sepustus, mutta toivon että joku edes osaisi auttaa, ja jaksaisi lukea tekstin loppuun.
Tutustuin muutama vuosi sitten erääseen mieheen, jonka kanssa olisin halunnut kovasti olla, mutta hän ei minun. Sitten pääsin hänestä yli, ja alkoi toinen orastava suhde, mutta tämä mies joka ei halunnut olla kanssani alkoikin sitten itkeä kirjaimellisesti perääni. Minulla oli todella paha olla asian takia, kun en halunnut että kenelläkään on paha olo takiani, ja päädyin pettämään tämän uuden suhteen miestä tuon kanssa joka ei ollut halunnut minua, vaikka en tuntenut häneen enää vetoa enkä halunnut muuta kuin lohduttaa. Lopetin suhteen kyllä, ja kerroin pettämisestäni myös tuolle uudelle poikaystävälleni. Olimme aikamme tämän jälkeen yhdessä, mutta sitten hän halusi erota.
Ero tuntui minusta todella vaikealta. Aamuisin ahdistus oli kamalaa, ja soittelin ja tapasin häntä silti joka päivä, ja anelin ottamaan minut takaisin. Vähän ajan päästä näin kävikin, mutta hän sitten myöhemmin että ei vain tunne enää samoja asioita minua kohtaan kuin aikaisemmin. Ahdistus vain paheni ja paheni, ja kun sain tietää hänen olevan yhteydessä muihin naisiin, puhkesi aivan kamala paniikkihäiriö, enkä voinut enää käydä missään.
Tuo nyt ex poikaystäväni ei varmaan tiennyt mitä tehdä kun olin niin ahdistunut, että hän edelleen vietti kanssani paljon aikaa.
Juhannuksen aikoihin hän sitten sanoi ettei halua enää olla niin paljoa yhteydessä, että olisi aika jatkaa elämää, mutta heti juhannusviikonlopun jälkeen hän sanoi että olisi valmis yrittämään pikkuhiljaa, koska ei kuulemma voinut olla ilman minua. Niin huvittavalta kun se kuullostaakin, niin tämäkään ei tietenkään kestänyt kauaa, vaan hän sanoi sitten ettei enää rakasta minua romanttisella tavalla.
Aikaa myöten tämä tilanne on muovautunut semmoiseksi että tavallaan "pakotan" hänet olemaan kanssani. Käy niin, että alan toivoa että olisimme yhdessä, ja hän alkaa valehdella minulle että pitää minusta, koska ei jaksa jankata asiasta. Sitten kun hän turhautuu tarpeeksi, niin hän tekee katoamistempun eikä ilmoittele itsestään (tavallaan siis asumme yhdessä, molemmilla on omat asunnot mutta nukumme kuitenkin joka yö yhdessä emmekä ole erossa juuri muuten kun hänen työnsä ja harrastustensa ajan) saattaa sitten laittaa viestin että ei voi enää jatkaa samaa ja että hänen oli pakko lähteä. Näillä reissuilla usein tekemisissä muiden naisten kanssa.
Itsellä takana yksi reissu sairaalaan itsemurhayrityksen takia. Tästä nyt pari kk ja sen jälkeen mies lupasi että ei enää tee noita katoamistemppuja, mutta kuinka ollakkaan, toissapäivänä näin tapahtui taas.
Ymmärrän että hänellä on varmasti todella vaikeaa, kun ei halua olla minun kanssani, mutta en yksinkertaisesti voi olla ilman häntä edes yhtä yötä. Ahdistus kasvaa niihin mittoihin että suunnittelen itsemurhaa, yritän sitä tai makaan sängyssä syömättä, nukkumatta enkä saa mitään asioita hoidettua.
Paniikkihäiriöni estää minua hakeutumasta lääkäriin (uskokaa, se ei onnistu, olen yrittänyt tätä kyllä useita kertoja) koska kohtaukset ovat todella voimakkaita, enkä uskalla lähteä edes rauhoittavien voimin. Lisäksi olen alkanut pelätä, että ongelmani ovat jo sitä luokkaa että minut pakotetaan johonkin laitokseen jos otan yhteyttä mielenterveysosastoon nyt, ja se on toinen pahimmista peloistani. Joudun myös pelkäämään että ex-poikaystäväni hakee lähestymiskieltoa tai tekee muuta radikaalia, joka jollain tavalla on ihan ymmärrettävää, mutta ajattelen myös että hän on niin paljon aiheuttanut surua, ja sekoittanut pääni niin pahasti että hänen pitäisi auttaa minua pääsemään sen yli.
Mitä minä nyt voin tehdä? Tuntuu että olen umpikujassa, eikä mikään enää auta.
Pisimmilläni olen ollut pari viikkoa pitämättä yhteyttä ex poikaystävääni, ja ne viikot oli yhtä helvettiä.
Minulla ei ole työtä, opiskelupaikkaa ja ystäväni ovat muuttuneet hyvänpäivän tutuiksi, joita nään enää vain baarissa silloin tällöin harvoin kun sinne lähden.
Olen kyllästynyt ja peloissani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
läheisriippuvainen muissakin suhteissa kuin parisuhteessa? Voisitko soittaa kotoasijohonkin mielenterveyspalvelunumeroon, josta sinua voitaisiin rohkaista terapiakäynneille? Eivätpä näytä nuo miehetkään osaavan pitää rajoja ihmissuhteissaan, vaan on aikamoista soutamista ja huopaamista, ehkä myös joskus tietoista hyväksikäyttöä. Jonkun kanssa olisi varmasti hyvä päästä juttelemaan ja katsomaan asioita vähän ulkopuolelta (mutta ei niin, että näillä juttelutuokioilla lohduttaudutaan aina ja "ikuisesti" samanlaisina toistuvien kohtausten välillä, you know...). Olethan tosiaan vielä niin nuorikin, että sinulla on paljon oppimista omista elämänkokemuksistasi.
http://www.aslan.fi/archives/63
En muissa kuin tässä nimenomaisessa parisuhteissa.. Aikaisempi 4 vuoden suhde ok, eroaminen ei ollut vaikeaa.