Huuto.net kuolee?

Lopetin kaupat

Nyt se on todistettu! Laitoin sinne myyntiin hyviä kohteita kohtuu hintaan, mitään ei tapahdu ja katsojia tuotteilla ei juurikaan enää ole? Minne on kaikki Huuto.netin asiakkaat kadonneet? En enää jatkanut kauppaamista niiden sukkeuduttua. Ennen sentään kauppa kävi hyvinkin kiivaasti mutta nykyään ihan turhaa saa odotella ostotapahtumia.

175

24994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenny5

      Kyllä se vilkastuu. Ihmisillä muuta ajateltavaa ja tekemistä näin joulun aikaa ja alkaneet ale myynnit vaikuttavat myös. Omat kohteeni odottelevat myös huutajia, kunhan kiireiltään ehtivät.

    • jumppisko

      Kaikki huutokaupat hiljenevät näin joulun aikaan ja tammikuussa kun kaikki paikat muutenkin täynnä tavaraa ja rahat käytetty lahjoihin. Sittä sitten vilkastuu taas kevättä kohti.

    • Sanoman ketkunet

      No tätä menoa kyllä.

      Tuo uusi tuhomyyrä uudistus (joskus muinoin raja oli 1000 kauppaa vuodessa? Nyt naurettavalla varoitus ajalla tiputettu 50:een. Ja komissiot viuhuu.

      Entäpä tämä uusi ulkoasu. Aivan kamala, luulisi että Sanomalla olis varaa tehdä parempi. Vai eikö kauppa käy, kävikö taploid uudistus ja netin hölmö maksumuuri painetussa lehdessä kalliiksi sudeksi? Pitää kupata rahaa muualta. Samaan aikaan saa hujarit huijata kuin paljon vaan, kaikkea tilpehööriä tehdään mutta ei pakollista tunnistautumista saada vain aikaiseksi mikä olisi kaikkein helpoin ja paras ratkaisu.

      Trokarit trokaa, hujatut vinkuu ja Sanoma kehii hillot päältä. Aamen.

    • 4+11

      Paskaksi on huutonet muutunut siitä kun sitä ekaa kertaa käytin 07, nyt kun on uusi tunnut ja olen tuon 49myyntiä saanut, kauppaan jatkossa muaalla. En todellakaan anna huutonetille tuloja myynneistä, ne saa jos enemmän kuin tarpeeksi mainoksista.

      • ket ja kut

        Nii, eikö tarkoitus ollut että mainonnalla rahoitettaisiin. Painetta nyt sinne Verkkomedian päähän, sitä varten siellä on myyjät, hittojako tälläisiä paniikkiratkaisuja normaali käyttähien niskaan kaajetaan.


      • ket ja kut
        ket ja kut kirjoitti:

        Nii, eikö tarkoitus ollut että mainonnalla rahoitettaisiin. Painetta nyt sinne Verkkomedian päähän, sitä varten siellä on myyjät, hittojako tälläisiä paniikkiratkaisuja normaali käyttähien niskaan kaajetaan.

        tähän vielä jatkoksi että myytävien kohteiden määrä laskee ja käyttäjätunnukset lisääntyy.... MISTÄHÄN mahtasi johtua.


      • 181160

        onko pakko kadehtia suomalainen peri synti heti mulle kaikki tänne enkä maksa mitään...


    • sotkusysteemi

      Jos tv:ssäkin mainostaa voisivat hiukan valvoa osastojakin, täynnä nykyisin kaikenmaailman roskaa ja rihkamaa,sälän myyjät pilaavat koko systeemin,ottasivat oikeudet pois jos ei varoituksista usko mutta kun ei asian eteen tapahdu mitään ylläpidon taholta mikäli semmonen on olemassa.

      • Suomihuutoon?

        Kävin tuota katsomassa, hiljaista on, selailin osastoja mutta huutajia en löytänyt yhtäkään.

        Kävi mielessä että jos siirtyisi toisaalle ja linkkaisi sieltä vanhaan huuto.net profiiliin, toisaalta kuka vaan voisi tehdä niin ja väittää olevansa joku luotettu hyväpalautteinen myyjä...

        Voi perkele Sanoma minkä teit.


    • Ei kyllä kuole

      En yhtään ihmettele ettei mikään myy kun 2 vuotta vanha merkkituote on luokiteltu uudenveroiseksi ja myyntihinta on niinkin alhaalla kuin 90% kaupasta haettavasta uudesta tuotteesta. Myyntiä kannattaa myös helpottaa laittamalla 7,5 euron postit, jolloin voit ostaa tuotteen 98% hinnalla alkuperäisestä... Itse ainakin myyn yhtä hyvin kuin ennenkin. Käyttää maalaisjärkeä ja miettii että tuotteen arvo tippuu vähintään 70% ollessaan vuoden vanha ja niin edelleen.

      Esimerkkinä vaikka: Laitan vuoden vanhan Samsungin television myyntiin. Arvo nyt kaupassa 400 euroa, pistän aloitushinnaksi 300 euroa ja hintavarauksen 350 euroon. Tälläinen on vain tyhmää ja voit syyttää itseäsi ettei mene kaupaksi...

      Toinen esimerkki: myyn tyttöystäväni merkkifarkut. Arvo nyt kaupasta 79 euroa. Ovat vuoden vanhat, joten hinnaksi 10 euroa eikä hintavarausta. Myyn farkut 25 euroon. Toisinsanoen tienasin 25 euroa verrattuna siihen että heittäisin farkut uffelle tai pistäisin varastoon. (Varastossahan arvo vain kasvaa ja kasvaa...)

      Älkää olko idiootteja. Jos ei kauppa käy, olet huono myyjä...

    • yksjukkis

      Toi oli asiaa, ei kukaan maksa alennusmyyntien aikana kaupan uuden hintaa.
      Hintapyynnöt ovat varmaasti liian korkeita ja kun laittaa vielä hintavarauksen, niin mitäpä sitä huutelemaan jos ei sellaista suostu maksamaan.
      Laittakaas vaikka hauksi video-tai kamera, niin 95-97 mallisten hinta on lähes uusien hinta, silloin kun ostettu, hinta on sopiva. Mutta nykyhinta lähes sama, ja kuka ostaa yleensä, lähes 5v vanhaa tekniikkaa olevan käytetyn laitteen, on pikkasen ihme, ei ihme vaikka huutajia ei oo. Sama on lähes kaikki muutkin.

    • Suomalainenx

      Joo mulle tuli viestiä huutikestä, että 100 huutoa vuoden sisään menee ilman mikä lie tehomyyjä(eli ei provikkaa) sitten tuli viesti, että 35 myynnin päästä olet tehokas myyjä JA sen jälkeen tuli taas uusi sinut ylennetään 5 myynnin jälkeen tehoksi(kun pitää maksella proviisiot:). Laitellaan suomihuutoon jatkossa joutilaat kamat....

    • veli-matti.silander3

      On se hankalaa joe ei tiedä paljonko joutuu tuotteesta maksamaan ,täytyy kytätä yötä myöden ,jos haluaa jotakin,, ja sitten sitä ei saakaan ,KOSKA EN OLE HUUTANUT myyjän laittamaa SALAISTA HINTARAJAA???.VAAN HUUTO ALKAA TAAS ALUSTA

    • Helppo myyntikanava

      Minä käytän tori.fi, on paljon kätevämpi kun saa lähettää viestin myyjälle ja voi neuvotella hinnasta.

      • Maksoinensaanutmitään

        Torissa on tunnistamattomia huijareita enemmän. Rahat menee, mutta ostosta ei tule.


    • kysynpähän vaan

      Miksi huutonetissä ei näy kuvaa vaikka on maksanut listakuvan?

    • 6+18

      Teillä on vaan liian korkeat hinnat,t mulla on mennyt kaikki kaupaksi mitä olen sinne listannut.

      • yksjukkis

        Kyttäsin järjestelmäkameraa huutonetistä, vaan piti ostaa Gigantista, kun 2-3v vanhojen hinta oli sama, kuin uuden, missä on vielä takuu, eli ei mikään ihme, että ei yhtään huutoa sillä alueella, ja varmaan samaa on muuallakin.
        Jos meinaatte, että joku edes huutaa, laittakaa myyntiin ilman hintavarausta, jos siis olette tosiaan myymässä jotakin.


    • JääKylmä

      Miksi ihmeesä ulkoasua piti muuttaa? Tavara menee kyllä kaupaksi kun on kohtuullinen hinta.

    • Näin se menee.

      Kyllä taas on pöljää touhua ja puhetta. HINTAVARAUS. Pistä korotusautomaatilla realistinen hinta kohteesta menemään mitä olet valmis maksimissaan siitä maksamaan ja se siitä,ei tartte valvoo yötämyöten ja aamulla näet saitko tuotteen. Se vaan ,että ihmiset kuvittelee saavansa pilkkahintaan sen tavaran huutonetistä. Eihän se ole tarkoitus! Vaan saada ostaa REALISTISEEN käypään sen hetken arvoon käytetty tuote,mitä muut ei enää tarvi! Ei kauhean vaikeaa katsoa myydyistä tuotteista keskihinta ja osata sitten verrata,mihin hintaa ja mitä mistäkin kannattaa maksaa.Tähän sitten vaikuttaa kunto ja varusteet päälle. Se että ymmärtääkö ostaja aina esim tuotteen lisävarusteitten arvon,että niiden pitää ja kuuluukin nostaa tuiotteen arvoa,on asia erikseen.Siksi hintavaraus on hyvä ja myyjää suojaava asia,ettei tarvi luopua tarvarasta alle realihinnan,edes vahingossa.

    • Huuto Net

      Noniin, myynti virkistyi uudestaan... Tosin kauppapaikan vaihdon jälkeen. Eli huutonet vaihtui tori.fi:ksi yli 10 vuoden huutonettiuran jälkeen.

      Rohkeasti vain paikan vaihtoa, itseä vähän pelotti vaihtaa palveluntarjoajaa... Nyt reilun kuukauden jälkeen vain ihmettelen MIKSI HEMMETISSÄ katsoin niinkin pitkään huutonetin RAHASTUSTA ja toimimatonta kökköä. Huijareitakin se on aivan pullollaan. Hyi!

      • 181160

        Ei oo huutonetissä huijattu mutta tori .fi ssä on kylläkin jo monta rikosilmotusta menossa . Kyllä huutis vielä ainakin vie voiton muista ja uusi huutonet on kätevämpi käyttää kun vanha.


      • ex-huutismyyjä

        Sama täällä. Huuto.net on tullut tiensä päähän. Huonoja uudistuksia toisensa perään. Liikaa feikkikaman myyjiä, huutajia joilta ei saa koskaan maksua jne. Komissiomaksut olivat iso miinus, koska palvelu ei kuitenkaan parantunut lainkaan. Olisihan komissiomaksuja voinut maksaakin jos huutokauppa toimisi paremmin ja turvallisemmin. Ylläpito suhtautuu huijareihin ihan liian leväperäisesti, kun samat huijarit onnistuvat huijaamaan aina uusilla tunnuksilla. Jopa - merkkiset tunnukset ovat auki jos ei joku käyttäjä ilmoita niistä ylläpidolle. Toivottavasti Ebay ostaa koko p..kan ja tekee tilalle todella toimivan ja turvallisen huutokaupan.


      • Anonyymi

        "itseä vähän pelotti vaihtaa palveluntarjoajaa..."

        Et siis huomannut, että käytät edelleen Sanoman palvelua...


    • naatu02

      Näin se menee: Ongelma tuossa hintavarauksessa on se että ,jos haluat jonkun tietyn tuotteen ja laitat korotusautomaatin käyttöön tietämättä hintavarausta..jos kukaan ei huuda kyseistä tuotetta yli hintavarauksen niin ei se kyllä sillekkän jää joka sen korotusautomaatin on käyttöön laittanut. Vaikka korotusautomaatissa "katto" ylittäisikin tuon hintavarauksen.

      Eli ensin pitäisi nostaa itse huudot euro kerrallaan ylöspäin,että hintavaraus ylittyy ja sitten vasta laittaa korotusautomaatti käyttöön...ei näin

      Kyllä se hintavaraus pitäisi sitten olla näkyvissä että ostaja voi itsepäättää "lähteäkkö kaupoille" vai ei.

      • vaihdoin

        En huuda, jos hintavaraus päällä, koen että tuote on leikisti myynnissä.

        Olen siirtynyt ostajana ja myyjänä 90 % Tori.fi. , joka on nopealiikkeisempi toimintaympäristö.


      • Anonyymi

        "Kyllä se hintavaraus pitäisi sitten olla näkyvissä että ostaja voi itsepäättää "lähteäkkö kaupoille" vai ei."

        Mitä järkeä olisi esittää kohteen hinnoittelu näin:
        Lähtöhinta: 0,50€
        Minimihinta: 10,00€ (siis se salaperäinen hintavaraus)

        Vain umpiluupää kuvittelisi saavansa tuotteen alle minimihinnan - siis alle hintavarauksen.
        Joten eiköhän todeta vaan, että hintavaraus oli ääliöälynväläys ylläpidolta, kuten moni muukin älynväläys heiltä. Ja useimmiten kun jostakin älyttömyydestä reklamoin, niin juhamainen vastaus oli kiertelyä ja kaartelua. Kuten esim:
        Reklamontini "Miksi myytävien kohteitteni listauksessa tietyn kohteen kohdalla yhä on korostettuna "Kysymys", vaikka kysyjä on sen jo poistanut itse? Ääliöylläpidon vastaus: "Siksi koska kysymys on teknisesti ottaen kysymys, vaikka se olisi jo poistettu." Jep. Tämähän vastasi tyhjentävästi osoittaen, että ylläpidolla on kaikki kotona!


    • lol92

      varmaan noi maksut ja tehomyyjä jutut vähentänyt kävijöitä

    • Nykyhuutis sucks

      Otan vapauden kopioida pirteän tekstin tuolta toisesta ketjusta:

      "Tässä omat kokemukseni HuutoNetistä v. 2000 - 2013. Liitän tähän suoraan HuutoNetille osoittamani ja heidän välittömästi sensuroimansa viesti ;-)

      ----- HuutoNetin Sensuroima viesti 7.2.2013 -----

      TERVEHDYS!

      Sain tänään tarpeekseni HuutoNetin lähes mielivaltaisesta rahastamisesta ja asiakkaiden törkeästä aliarvioinnista. Olen ollut HuutoNetin käyttäjä vuodesta 2000 lähtien ja en tähän päivään mennessä ole edes harkinnut muita palveluja. Olen vain "sopeutunut" tänne.

      Rahastamisen lisäksi en pidä siitä, että sivuston kehittämistä tehdään testaamalla käytettävyyttä ja bugeja loppukäyttäjillä. HuutoNetin uusi ilme on tehty käytettävyyden ja selkeyden kustannuksella ja se on totaalisen täynnä bugeja. Kehitys- ja parannusehdotukset käyttäjiltä kuitataan ylläpidon vakioviesteillä eikä niistä oteta oppia. Osa ehdotuksista on varmasti ollut hyviä vuosien varrella, vaan kyllähän te näennäisesti asiakkaita kuuntelette.

      Oletteko jo päättäneet kumpi on tärkeämpi asiakasryhmä teille, mainostajat vai palvelun käyttäjät? Olen joskus törmännyt ilmiöön, jossa palvelu on ilmaista käyttäjilleen ja rahoitetaan mainoksilla. Vastaavasti maksava asiakas on päässyt eroon mainoksista. Te tarjoatte käyttäjillenne sekä mainokset että maksut.

      Lisäksi on käsittämätöntä, miten HuutoNet omalla toiminnallaan suojelee rikollista toimintaa ja kehtaa sanoutua irti kaikesta vastuusta. Mikään sivustolla tapahtuva ei kuulu teidän vastuullenne sopimusehtojen mukaan. Tiesittekö muuten, ettei pelkillä sopimusehdoilla pääse irti kaikesta vastuusta? Ehdotatte vakioviesteillä kääntymistä eri viranomaisten puoleen tai pahoittelette tilannetta. Mitään ei tehdä edes sen eteen, että sama henkilö voi välittömästi huijata kymmeniä tai satoja HuutoNetin käyttäjiä yhä uudestaan ja uudestaan. Te olette nykyvarkaan työkalu ja vieläpä helppo sellainen.

      Täällä on myös ollut keskustelupalstoilla alatyylistä toisten haukkumista ja suoranaista kiusaamista, mihin ylläpito ei reagoi. HuutoNetin keskustelupalsta on täynnä viestejä huijauksista, rahastuksesta, sivuston toimimattomuudesta ja on siellä pari ajojahtiakin nähty. HuutoNet ei ole vastuussa omasta kirjoituspalstaankaan ja sen valvomisesta? Tämän viestini kyllä varmasti huomaatte sensuroida, koska se ei juurikaan ylistä HuutoNettiä.

      Yhden asian HuutoNet kuitenkin hoitaa paremmin kuin hyvin, nimittäin tyhmien asiakkaidensa rahastuksen. Onneksi olkoon siitä! Menetitte juuri komissiomaksunne siitä yhdestä tai kahdesta sentistä, minkä olisin mieluusti kassaanne vielä maksanut. Olen tosiaan niin tyhmä.

      Ja vielä yksi juttu yleisesti, HuutoNet, katso tarkkaan jos sinulla on silmät, tämä tulee suoraan sydämestäni... "HAISTA *****!"

      Terveisin ex-tehomyyjänne, xxx

      En varmasti ole yksin tällaisia asioita pähkäillyt. Kannattaa myös käydä lukemassa HuutoNetin keskustelupalstalla käyttäjien kokemuksia. Se on täynnä valitusta ja itkua, tosin suurimmat itkut sensuroidaan...

      T. xxx

    • J.Pessi

      Syytä pitää etsiä postista joka on korottanut lähetysmaksuja.Nämä maksut maksaa ostaja huutonetissä mikäli tuotteen tahtoo saada.Toinen syy on epärehelliset myyjät.Monet heistä ovat jälkikäteen lisänneet pakkauskulut joita ei yleensä huutonetissä laskuteta.Varokaa siis firmoilta ostamasta siellä.He ovat maan tavan mukaan epärehellisiä,suomessa kun elämme.

      • pyh ja pah

        Ai posti tappaa huutonetin? Jo on logiikka. Kyllä sen tekee sanoman kiskuruus ja muka- uudistukset. Ite läksin jo pois koko paikasta.


    • warmana

      Kannttaa oman paikkakunnanhuutokaupparinkejä. Silloin tavaran pääsee katsomaan ja jos päättää ostaa niin voi samantien ottaa mukaan. Ei postimaksut vaivaa eikä huijarit :)

    • ei myyntiä

      AHNE. MYYJÄÄ RAHASTAVA SIVUSTO JOLLA EI SAA HINTAA TUOTTEILLEEN.LOPETTAKAA KAIKKI KÄYTTÄMÄSTÄ HUUTONETTIÄ PROTESTINA HINNOITTELULLE.

    • Miami vice

      Kyse on vain oikeasta hinnoittelusta, jos pyytää liikaa tavaroista kaupaksihan se ei mene. Joillakin on ihmeellinen luulo, että myynnillä pitäisi rikastua. Pääasia on, että pääsee turhista tavaroista eroon ja tavaran saa kohtuuhintaan se joka tavaraa tarvitsee. Saman ilmiön olen huomannut kirpputoreilla, hinnat ovat nousseet liikaa.

    • hadde

      Jos huutonetistä ei saa kunnon hintaa tuotteille niin missä ne sitten pitäisi myydä? Asia on juuri niin kuin edellinen kirjoittaja sanoi. Hinta kohdilleen ja tavara liikkuu!

      • H. Uuno Net

        Ehdottaisin tori.fi? Nykyisin siellä tuntuu menevän paremmin kaupaksi. Samalla hinnalla samanlaisia tavaroita myynyt molemmissa ja Huutonetin saldona 2 myyntiä VS. Torin 9 myyntiä (tässä kuussa, samansuuntaista ollut jo ainakin viimeiset 4kk, johtuneeko huutiksen "uudistuksesta")...


      • 100% posit. palaute

        Juuri näin. Kun monta vuotta vanhasta käytetystä tavarasta pyydetään postikuluineen enemmän kuin mitä uusi samanlainen maksaa kaupassa, ei ihme ettei kauppa käy.

        Jos hinta on kohdallaan, tavara menee kaupaksi aina, tämä pätee kaikkeen kaupantekoon. Mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia myydä romujani, kun tiedän että käytetyllä on käytetyn hinta. Esim. 4-5 vuotta vanhan pesukoneen hinta ei ole 90% uudesta (kuten usein näkee) vaan ehkä maksimissaan 20% jos sitäkään. Poikkeuksena Miele, josta voi saada vähän enemmän.

        Huutokauppojen idea ei ole huijata muita ihmisiä maksamaan käsittämätön ylihinta vanhasta romusta vaan myydä itselle tarpeettomat tavarat pois nurkista sopuhintaan. Tämän kun kaikki tajuaisivat niin olisi kaupankäynti huomattavasti kivempaa ja joutuisampaa.


      • tämäkin on nähty...
        100% posit. palaute kirjoitti:

        Juuri näin. Kun monta vuotta vanhasta käytetystä tavarasta pyydetään postikuluineen enemmän kuin mitä uusi samanlainen maksaa kaupassa, ei ihme ettei kauppa käy.

        Jos hinta on kohdallaan, tavara menee kaupaksi aina, tämä pätee kaikkeen kaupantekoon. Mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia myydä romujani, kun tiedän että käytetyllä on käytetyn hinta. Esim. 4-5 vuotta vanhan pesukoneen hinta ei ole 90% uudesta (kuten usein näkee) vaan ehkä maksimissaan 20% jos sitäkään. Poikkeuksena Miele, josta voi saada vähän enemmän.

        Huutokauppojen idea ei ole huijata muita ihmisiä maksamaan käsittämätön ylihinta vanhasta romusta vaan myydä itselle tarpeettomat tavarat pois nurkista sopuhintaan. Tämän kun kaikki tajuaisivat niin olisi kaupankäynti huomattavasti kivempaa ja joutuisampaa.

        Ei kannata raivostua jos joku imbesilli pitää liian korkeaa hintaa. Kyllä se jossain vaiheessa tajuaa typeryytensä kun tavarat vaihtuu listoilla mutta oma romu seisoo kuukaudesta toiseen myymättömänä.
        Ylihintaiset kannattaa ohittaa saman tien eikä laittaa sitä palveluntarjoajan syyksi. Se sama myyjä voi laittaa sen tavaran myös torille, ja vielä kalliimmalla, ja eri yhteystiedoilla. Silloin se huutonetissä oleva on tarjolla olevista halvin, ja kauppa saattaa yllättäen käydäkin.


    • toinen puoli...

      Itse en jaksa uskoa, että huuto.netin uudistus aiheuttaisi myyjä- tai ostajakatoa. Oman näkemykseni mukaan vikaa on myös ostajissa. Kokemuksesta voin kertoa, että osa ostajista kuvittelee saavansa kaiken lähes ilmaiseksi, tarjotaan esim. 10 euroa postikuluineen 20 euron tuotteesta. Olisi hyvä ymmärtää, että hinta on se mikä ilmoituksessa lukee, samoin kulut, joista osa narisee huudettuaan ensin kohteen, että on aikaisemmin saanut vastaavanlaisen tuotteen xx euron kuluilla, eikö tämäkin tule... Kulut on ilmoitettu kohteessa eikä postittaminen ole myyjällekään ilmaista, saatikka pelkkää hyväntekeväisyyttä.

      Yhtenä ongelmaryhmänä on ne ostajat, jotka kuvittelevat että HN on kauppa, missä kaikki myytävä on uutta, vaikka ilmoituksessa lukee selvästi, että kunto on hyvä, ei siis uudenveroinen eikä uusi. Sitä ei jostain syystä ymmärretä, että eri kuntoluokituksilla on eroa ja että käytetty on aina käytetty tai että hyväkuntoinen ei ole sama kuin uusi ja siinä voi olla jotain käytön jälkeä, rikki se ei kuitenkaan saa olla. Monelle ostajalle on täysin vieras asia, että kaupasta ostetuissa uusissakin tuotteissa on usein pieniä hypistelyn ja koskettelun tai kokeilun jälkiä, jos tuote ei ole paketoituna.

      Oman ongelmaryhmän muodostavat myös ne ostajat, jotka eivät perehdy riittävän hyvin ilmoitukseen, eivät lue ilmoitusta huolella, eivät lue toimituskuluja ja –ehtoja tai joille esim. tuotteen koko jää silmämääräiseksi arvioksi tai joiden tietokoneen näyttöä ei ole vuosikausiin kalibroitu näyttämään oikeita värejä, jolloin tuotteen väri saattaa näytöllä olla aivan jotain muuta kuin todellisuudessa.

      Varsin ikävä ryhmä on myös ne, jotka syystä tai toisesta haluavat palauttaa ostoksensa ja olettavat, että myyjä kustantaa kaiken. Huuto.netin kaupankäynti on kahden yksityishenkilön välistä kauppaa eikä siihen päde yleiset postimyynnin tai kaupan ehdot, joten käytännössä palautusoikeus on täysin myyjän omaa hyväntekeväisyyttä. Ostajalla ei sen suhteen ole minkäänlaisia oikeuksia, mikäli tuote vastaa myynti-ilmoitusta.

      Edellä mainitut ryhmät ovat sikäli ongelmallisia, että ostajat purkavat omaa, usein omaa huolimattomuuttaan aiheutuneen pettymyksen antamalla myyjälle neutraalin tai negatiivisen palautteen ja syyksi he keksivät olemattomia virheitä, joita tuotteessa ei oikeasti edes ollut – kukapa niitä enää edes pystyy tarkastamaankaan.

      On täysin turha moittia pelkästään myyjiä, vikaa löytyy ihan varmasti myös ostajista, joten eiköhän ole viisainta, että jokainen miettii omalta kohdaltaan, miten on tullut toimittua…

      • Kaikki kiiltävä ei oo ku

        Mitä vikaa on neutraalisti palautteessa? Asioista voi puhua neutraalisti.


    • yksjukkis

      Ei oo mikään ihme, ettei huutajia ole, kun laskee hinnan ja postituskulut on käsittämätön juttu, että vanhasta romusta pyydetään lähes uuden hintaa, se tulee esiin, kun katsoo jotain mitä tulee kokoajan uutta, ja paremmilla ominaisuuksilla.
      Laittakaa ilmoitukseen selvästi, että osta pois ja palautusoikeutta ei ole. Osa on laittanut, että vain nouto, voi testata ja katsastaa mitä ostaa, sellaiseen myyjään voi luottaa. Eli hinta kohileen, niin alkaa kauppa käymään.

      • tuntuupi

        hullu ei ole se joka pyytää, eikä se ole hullu se ostajakaan ,jos tarvitsee tavaran ,ja saa mielestään edullisesti, niin se on siinä..jos tavara maksaa liikaa, se jää yleensä myyjälle.juuri näin käy myös täällä huutonetissä.


      • Anonyymi
        tuntuupi kirjoitti:

        hullu ei ole se joka pyytää, eikä se ole hullu se ostajakaan ,jos tarvitsee tavaran ,ja saa mielestään edullisesti, niin se on siinä..jos tavara maksaa liikaa, se jää yleensä myyjälle.juuri näin käy myös täällä huutonetissä.

        Jos tavara maksaa liikaa ni ostajien mielestä ni ne ehdottaa hintaa, ostaja mikä tarvittee tai kiinnostuu kohteesta ni se kyl ehdottaa hintaa, aina ei löydy ostajia ni joskus voi olla viivettä, mulla on myyny hyvin kohteet, palautteetkin huippuja, se on tärkeetä että ostajat ovat tyytyväisiä, myyjä täytyy olla huippu mielellään, näin kauppa käy


    • tyytyvainenmies

      On hyvä että on olemassa paikka missä vaihtaa ja ostaa ja myydä. Ennen tavara jäi nurkkiin ja kaikki paikat oli täynnä romua. Miksi kaikesta pitää aina hakea väkisin huonot puolet esiin, kysyn vaan ?

      • nähty on

        No käviskö mitenkään syyksi se, että se paikka missä vaihtaa (??? puhutko edes huutonetistä???) ja ostaa ja myydä "uudistetaan" ihan hevonperseiseksi.

        Varmaan säkin tykkäisit kun se sun vanha hyväksi havaittu kivijalkakirppis olisikin seuraavalla kerralla yhden kerroksen sijasta jaettu kolmeen kerrokseen ja sisään pääsee keskimmäisen kerroksen takaovesta jos samalla osaa seistä päällään ja sanoa kukkokiekuu. Kauppaa tehet sillain että pidät nenästä kiinni ja olet hengittämättä vartin, ostaja taas viskoo tikoilla summassa seinään ja toivoo osuvansa edes johonkin.

        _BULL_SHIT_ sanon minä.


      • ...ja vielä...
        nähty on kirjoitti:

        No käviskö mitenkään syyksi se, että se paikka missä vaihtaa (??? puhutko edes huutonetistä???) ja ostaa ja myydä "uudistetaan" ihan hevonperseiseksi.

        Varmaan säkin tykkäisit kun se sun vanha hyväksi havaittu kivijalkakirppis olisikin seuraavalla kerralla yhden kerroksen sijasta jaettu kolmeen kerrokseen ja sisään pääsee keskimmäisen kerroksen takaovesta jos samalla osaa seistä päällään ja sanoa kukkokiekuu. Kauppaa tehet sillain että pidät nenästä kiinni ja olet hengittämättä vartin, ostaja taas viskoo tikoilla summassa seinään ja toivoo osuvansa edes johonkin.

        _BULL_SHIT_ sanon minä.

        ...kaikesta tuosta kekkaloinnista saisit MAKSAA ns. palveluntarjoajalle provikkaa joka myynnistä siitä ilosta että kaupaksi käy esim. nyt vaikka postimerkki kerran viikossa tuolla hengittämättä hiljaa ja tikalla päähän -tekniikalla. Rahahan sinne näkyjään kyllä kelpaisi, joka väliin tyrkytetään maksullisia palveluita kuin Reeperpaanilla ikään.


    • Erkkimerkki1

      Olen uusi huutonetin käyttäjä ja kun huusin tuli riitaa tuotteiden kuvauksesta, enkä ollut halukas lunastamaan niitä tuotteita sain melkoisen ryöpytyksen ja minut poistettiin listoilta heti. Opin kantapään kautta miten pitää toimia. Huutamalla on ongelma se, että pitää tosiaan tietää mitä huutaa ja myös luottaa 100 pros.myyjään ja tavaran kuvaukseen. Aina kuvaus ei vastaa tuotetta. Se on selvä.

      • faktapakta1

        Vaatteita ja huonekaluja ei todellakaan kannata ostaa huutonetistä. Niiden kuntoluokituksesta ostajalla ja myyjällä on hyvin erilainen näkemys.


      • s s
        faktapakta1 kirjoitti:

        Vaatteita ja huonekaluja ei todellakaan kannata ostaa huutonetistä. Niiden kuntoluokituksesta ostajalla ja myyjällä on hyvin erilainen näkemys.

        Niistä pitääkin kysyä myyjältä oikeaa kuntoa ja mahdollisesti pyytää lisäkuvia. Jos myyjä ei ole yhteistyökykyinen niin sitten ei kannata huutaa.


      • Anonyymi

        Huutokauppa ei oo mikään fiksu myynti keino, suosittelen suoraa myyntiä mihin kuuluu hinta ehdotukset, huutokauppa on hankala, ite en huutokauppaa mitään, myyn suoraan missä totta kai saa ehdottaa hintaa ja mun ja ostajien välillä ei oo vielä ollu minkäänlaista riitaa, vaan kuulemma oon huippu myyjä, palautteista oon ymmärtäny näin


    • odotukset..

      Ihan vaan tiedoksi, että ennen kaupoille ryhtymistä kannattaa tutustua tarkoin huuto.netin sääntöihin ja myös yksityishenkilöiden välisen kaupan ehtoihin. Tällaisessa kaupassa ei nimittäin päde samat säännöt kuin kaupasta ostettaessa.

      Itse olen huomannut huuto.netissä ongelmana sen, että monet ostajat odottavat esim. hyväkuntoisen olevan täysin uusi eikä eri kuntoisuusluokituksille osata laittaa minkäänlaisia eroja. Tänä päivänä ei tahdo edes kaupasta saada sellaisia tavaroita, missä ei olisi asiakkaitten sormenjälkiä tms. pikkujälkeä, jos tavarat ei ole liikkeissä valmiiksi pakattuina. Itsae sanoisin mieluummin, että tuotteen kuvaus ja ostajan odotukset eivät aina vastaa toisiaan - syytä voi siis yhtä hyvin olla ostajan odotuksissa.

      Itseä ärsyttää varsinkin sellaiset ostajat, jotka luulevat saavansa huuto.netistä hyväkuntoisetkin tavarat lähes ilmaiseksi. En edes viitsi nähdä sitä vaivaa yhden euron edestä, että kuvaisin ja laittaisin jotain myyntiin sillä riskillä, että kohdalle sattuu huonolla tuulella oleva ostaja, joka sitten narisee kuluista tai väärästä väristä, kun ei huomannut ilmoituksessa olevia kuluja tai ei ole itse osannut kalibroida tietokoneensa näyttöä näyttämään oikeita värisävyjä.

    • EiKiitos

      Huutonetti ja tori.fi on täynnä idiootteja. Äsken katselin hintoja siellä niin on ihan sama hakea tuotteet liikeistä uutena kuin ostaa noiden ylihinnoilla postikulut.
      En ihmettele yhtään ettei tuotteet mene kaupaksi.

      • tunarit

        Idiootteja löytyy sieltä ruudun toiselta puoleltakin. Nyt on vanha versio kuopattu ja uusi otettu käyttöön - ihan sikahirveältähän se näyttää keskustelupalstaa myöten. Olen jo alkanut kaivella tiettyjä tuotteita toisaalta mitä normaalisti sieltä olisin ostanut, ja jollei löydy niin aion syyllistyä synneistä suurimpaan eli ns. ohikaupan kyselyyn. Hoo vee vaan Sanomalle ja ihmeiden ihme että on yt:t! Äkistään on alkanut yksi niitten oikeasti hyväkin lehti tökkimään. Taitaa iskeä kiire tähän talouteen niin ettei sitä ehdikään enää lukea ja eikun soittoa aspaan...


    • Iänestäkkee immeiset

      Vaekka tuskimpa se mittää ennee toentaa... Paska mikä paska mutta tiälä suap iänesä kuuluvii koskiin tuota Huutonetin uuvvistusta, jotta mittäei mieltä outte vaeko mittää.

      http://ruisenor.net/HuutisVote.html

    • Kaikkea sitä näkee

      uudistus on epäonnistunut. Entiseen verrattuna on muutamia tärkeimpiä juttuja jätetty pois, juuri niitä jotka myyjän toimintaa tarkentavat ja nopeuttavat.

      • s s

        Mitä on jätetty pois? Itse jouduin vakioviestin muokkausta etsiä, paikka selvisi vasta asiakastuen kautta. Oli piilotettu aika hyvin.


      • Wappuhuuto
        s s kirjoitti:

        Mitä on jätetty pois? Itse jouduin vakioviestin muokkausta etsiä, paikka selvisi vasta asiakastuen kautta. Oli piilotettu aika hyvin.

        Keskustelupalsta kanssa piilotettu alimpaan häntään. Liiketoimintajohtaja kehtaa vielä Mömmössäkin kehua; aika paljon tuli lunta tupaan kommentteihinsa että ei ihan kauheen herkällä korvalla olla kuunneltu. Eipä vastaillut Marjaleena Tuomola enempiä, meniköhän herkät korvat kerrasta tukkoon.

        Totuus löytyy Hikipediasta: http://hikipedia.info/wiki/Huuto.net


    • hanitsuli1

      Laitoin juuri tuonne toiseen aloitukseen saman viestin. Itse olen viime aikoina saanut huomattavasti paremmin myytyä tavaraa Torin kautta. Kannattaa siirtää tavarat sinne myyntiin. Ehkä sitten myös myös Huudon väki herää kehittämään palveluaan.

      • Anonyymi

        Kyl mää oon saanu myytyä huutonetissä hyvin tavaraa


    • ******

      siksi,koska se uuusi on tosisekava.varsinkin puhelimella.

    • OTAN KANTAA.:

      Mua on alkanut suunnattomasti harmittaan nuo välityspalkkiomaksut, olen maksanut viimeisen vuoden myynnistä n.130euroa ylläpidolle välityspalkkiomaksuja.
      Hupaisaa on se että nykyään kuulemma 50 tuotteen vuosimyynnistä siirtyy TEHOMYYJÄKSI, ja sen ylittää kuka vain. Tuttuni riemuissaan tokaisi minulle että jee, sirryn ihan kohta tehomyyjäksi, totesin siihen että kohta hyytyy hymy, etten olisi itse halunnut siihen.
      Olen harkinnut että lopetan myymisen, ainakin vähennän rutkasti.
      Jos kokeilisi keltaistapörssiä, tai jotain muuta?

      Voitteko kertoa missä on käynyt kauppa?
      On mennyt kyllä rahastamiseksi tuo huutohomma.
      KYRSII. JA HARMITTAA, ERITTÄIN PALJON.
      Ymmärrän että jollain senkin pitää pyöriä, mutta ennemmin niin päin että välityspalkkio menisi kaikilta, ihan sairasta että ne lankeaa tehomyyjille.

      Vaihdon paikka, joku rohkaisikin siihen, ja taidan ottaa rohkaisusta vaarin! ; )

      • Ja tietenkin ihan törkeän ahneet näyteikkunapaikat päälle, nykyään voi vain tunnin verran minimilleen (ennen 1/2h) ja maksoin vähemän, niin tunnin näyteikkunasta saa pulittaa 4,84euroa!
        Itsehän rahoja sinne tukkii, eikä niitä ole pakko ostaa, mutta näin.
        Vuoden sisällä on mennyt varmasti triplamäärä tuota maksua, jos välityspalkkiot 130e, niin siitä ikkunapaikat siis kolmi nkertaisesti. Veikkaan vähintään 500e vuodelta, argh.

        Haluan puhdistaa myös omaatuntoani:
        Mua harmittaa ihan älyttömästi se kun olen aikanaan ymmärtämöttämyyttäni aloittanut/myynyt kopio tuotteita, siis en mitenkään sarjana, vaan yksittäisiä, tai no vähän enemmän kuin yksittäisiä, jotain tuolta väliltä, en tarkemmin erittele, mutta huutonetti ei tee oikeastaan mitään estääkseen sitä, kohde voidaan sulkea jos on vääriä kuvauksia käyttänyt, mutta nyttemmin ajattelen toivon että niitä ns."kopio" kohteitani olisi suljettu, koska olisin sitten tajunnut sen tosiasian että niiden myyminen on laitonta. Nyt ymmärrän asian oikean laidan.
        Helposti menee kattokaas siihen maailmaan mukaan ja sihen uppoaa joukkoon, jos jossain lukee: "Dior-henkinen, Gucci-kuosinen" rayBan henkiset lasit, jne Eikö niin?,Laukkuja/vaatteita ja noita mitä mainitsin en ole myynyt, koska en halua mitenkään mainostaa tekemiäni virheitä tai esitellä sitä mitä olen myynyt. Olen aikuinen ihminen, mutten ole aikaisemmin ymmärtänyt asian vakavuutta. Enää en halua tehdä sitä, säilössä makaa tälläkin hetkellä vielä "upeita tuotteita", on ne, mutta ikävä kyllä kopioita, puhutaan paristakymmenestä tuotteesta, ei enemmästä. Harkitsen hävitänkö ne kokonaan. Haluan kertoa sen että Missään kohti myyntiä tai koskaan en ole myynytkään näitä aitoina, se olisi jo niin rikollista ja petturi meininkiä ettei NEVER. Mutta Häpeä on silti suuri. Pyrin antamaan itselleni anteeksi virheet niinkuin terve aikuinen tekee, mutta Se on vaivannut minua, homma korjataan lopettaa tuommonen.

        ja se on pointtina, että välillä tuntuu että huutonetti tukee "rikollista" toimintaa.
        Poistakaa huutonetti nämä kohteet.

        EI. Nyt ei kuulkaas homma toimi.
        Lopen väsynyt, ja nämä kiskurimaksut.

        Myö ns.uudistuminen harmitti, oli ihanaa selata vanhaa huutonettiä, Ilman paineita, mut nyt tuntuu välillä vaan suoritukselta joka täytyy tehdä kun siellä penkoo tuotteita, mainoksia ja erilaisia "ideoita" lisänäkyvyyksiä pukkaa joka tuutista, ja joku hohto siitä on kadonnut. Itseasiasa nyt kun tätä kirjoitan, tajuan vasta että olen äärimmäisen stressaantunut huuto.netistä.
        Tunnelma ei ole sama enää.
        Ehkä se johtuu myös siitä että olen väsähtänyt myyntihommiin.

        Jos nyt otan tauon, ja muutan tietyt jutut mitä edellä mainitsin, sitten kun myyntiä jatkan, todennäköisesti sivusto/myynti kääntyy johonkin toiseen suuntaan kun huuto-nettiin. Olen pahoillani, mutta toisaalta en ole. Olenan saanut sieltä voittoa paljon, enkä pelkästään harjoittamalla .toimintaa, todellakaan vaan myymällä omia tavaroita yms, mutta harmittaa maksaa ihan kaikesta.

        JOKU NEUVOI VAIHTAMAAN SIVUSTOA, KOKEILKAA ROHKEASTI UUSIA.
        Kiitos!


      • Nyt loppu myyminen
        amelieamande8886 kirjoitti:

        Ja tietenkin ihan törkeän ahneet näyteikkunapaikat päälle, nykyään voi vain tunnin verran minimilleen (ennen 1/2h) ja maksoin vähemän, niin tunnin näyteikkunasta saa pulittaa 4,84euroa!
        Itsehän rahoja sinne tukkii, eikä niitä ole pakko ostaa, mutta näin.
        Vuoden sisällä on mennyt varmasti triplamäärä tuota maksua, jos välityspalkkiot 130e, niin siitä ikkunapaikat siis kolmi nkertaisesti. Veikkaan vähintään 500e vuodelta, argh.

        Haluan puhdistaa myös omaatuntoani:
        Mua harmittaa ihan älyttömästi se kun olen aikanaan ymmärtämöttämyyttäni aloittanut/myynyt kopio tuotteita, siis en mitenkään sarjana, vaan yksittäisiä, tai no vähän enemmän kuin yksittäisiä, jotain tuolta väliltä, en tarkemmin erittele, mutta huutonetti ei tee oikeastaan mitään estääkseen sitä, kohde voidaan sulkea jos on vääriä kuvauksia käyttänyt, mutta nyttemmin ajattelen toivon että niitä ns."kopio" kohteitani olisi suljettu, koska olisin sitten tajunnut sen tosiasian että niiden myyminen on laitonta. Nyt ymmärrän asian oikean laidan.
        Helposti menee kattokaas siihen maailmaan mukaan ja sihen uppoaa joukkoon, jos jossain lukee: "Dior-henkinen, Gucci-kuosinen" rayBan henkiset lasit, jne Eikö niin?,Laukkuja/vaatteita ja noita mitä mainitsin en ole myynyt, koska en halua mitenkään mainostaa tekemiäni virheitä tai esitellä sitä mitä olen myynyt. Olen aikuinen ihminen, mutten ole aikaisemmin ymmärtänyt asian vakavuutta. Enää en halua tehdä sitä, säilössä makaa tälläkin hetkellä vielä "upeita tuotteita", on ne, mutta ikävä kyllä kopioita, puhutaan paristakymmenestä tuotteesta, ei enemmästä. Harkitsen hävitänkö ne kokonaan. Haluan kertoa sen että Missään kohti myyntiä tai koskaan en ole myynytkään näitä aitoina, se olisi jo niin rikollista ja petturi meininkiä ettei NEVER. Mutta Häpeä on silti suuri. Pyrin antamaan itselleni anteeksi virheet niinkuin terve aikuinen tekee, mutta Se on vaivannut minua, homma korjataan lopettaa tuommonen.

        ja se on pointtina, että välillä tuntuu että huutonetti tukee "rikollista" toimintaa.
        Poistakaa huutonetti nämä kohteet.

        EI. Nyt ei kuulkaas homma toimi.
        Lopen väsynyt, ja nämä kiskurimaksut.

        Myö ns.uudistuminen harmitti, oli ihanaa selata vanhaa huutonettiä, Ilman paineita, mut nyt tuntuu välillä vaan suoritukselta joka täytyy tehdä kun siellä penkoo tuotteita, mainoksia ja erilaisia "ideoita" lisänäkyvyyksiä pukkaa joka tuutista, ja joku hohto siitä on kadonnut. Itseasiasa nyt kun tätä kirjoitan, tajuan vasta että olen äärimmäisen stressaantunut huuto.netistä.
        Tunnelma ei ole sama enää.
        Ehkä se johtuu myös siitä että olen väsähtänyt myyntihommiin.

        Jos nyt otan tauon, ja muutan tietyt jutut mitä edellä mainitsin, sitten kun myyntiä jatkan, todennäköisesti sivusto/myynti kääntyy johonkin toiseen suuntaan kun huuto-nettiin. Olen pahoillani, mutta toisaalta en ole. Olenan saanut sieltä voittoa paljon, enkä pelkästään harjoittamalla .toimintaa, todellakaan vaan myymällä omia tavaroita yms, mutta harmittaa maksaa ihan kaikesta.

        JOKU NEUVOI VAIHTAMAAN SIVUSTOA, KOKEILKAA ROHKEASTI UUSIA.
        Kiitos!

        Ihan hyvä avautuminen, toivottavasti sielu puhdistui...

        Edelleen en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vielä huutista käyttää, ihme puusilmät tehneet puusilmäisen softan. Ite ronttasin ylimääräiset kamat suoraan kiertoon lastenkotiin jne. Hyväntekeväisyyttä sekin eikä tartte päätään vaivata moisella rupupalstalla enää.


    • pölhökustaat
    • Eritt.hyvä parannus!

      Se on kyllä hyvä että kun vaikka jotain kirjaa etsii huutonetistä, niin heti ensimmäisenä tulee niitä googlemainoksia. Yhdessä vielä lukee että samat kirjat halvemmalla, ja kun katsoo joitteinki myyjien hintoja niin näino... Löysin heti useammankin opuksen joita siis en todellakaan osta huutonetistä vaan tilaan ablibriksestä, paljo vähemmän sählinkiä niin!

    • "Etsimme kehittäjää"
      • alamäki net

        Mitäpä kuoleva kehittäjällä ,hakisiva saattohoitajaa huutonettin.


    • huutoonparas

      Mä ole ollut tosi tyytyväinen. Kun vähän käyttää järkeä hinnoittelussa ja ei usko kaikkia ostajien satuja = varovainen eikä lähetä tavaraa ennen maksua , niin edelleen suomen paras kauppapaikka.

      Tottakai kun kasvaa niin tulee kaikenlaisia lieveilmiöitä mutta kyllä pidan huutoa parhaana, ylivoimaisesti

      • oli joskus

        Käytät varmaan HN ilmoittajaa ja muita OM:n koodaamia apulaitteita että saat sen sekasotkun skulaamaan.

        Aika lujaa on systeeminet tehnyt nousua viime aikoina???


      • Anonyymi

        Mää en pidä huutoa parhaana, vaan suoraa myyntiä mihin kuuluu hinta ehdotukset, huutokauppa on hankala veemäinen, en suosittele


    • warning error warnin

      Erroria errorin perään. "The maximum number of errors was reached. Further errors in the document have not been reported."

      http://htmlhelp.com/cgi-bin/validate.cgi?url=http://huuto.net&warnings=yes

      Ei se uus kehitääjä vielä oo astunu remmiin sitten? joo

      Naurettavaa ja ala arvoista. Samaan aikaan TNS metrix näyttää et latausmäärät alle joulun ja juhannuksen. Sit tota vielä tyrkytetään mainostajille, että Suamen paras paikka ja sitärataa.

    • yxvaa1

      mistä apulitteista nyt puhutaan ja miten niitä saa käytöön?

      • o_m osaa

        .

        Selain: http://www.netikka.net/jmi/huutoselain.html

        Ilmoittaja: http://pilvet.fi/index.php?menu=3

        Nuo ovat siis täysin yksityishenkilön (!) tekemiä, parannuksia tarjoavia työkaluja (!!) jonkin ison konsernin tarjoamaan "palveluun" jossa tuntuu olevan yhtä paljon ongelmia kuin on käyttäjiäkin. Että tämä käyttäjä o_m on siis itse sen verran taitava että hänen ohjelmistollaan toimii paremmin kun alkup. palveluntarjoajan. Eikö olekin vallan eriskummallista tämä...?

        Huuto.netin nykyään hyvin piilotetulla keskustelupalstalla on jokunen käyttäjä jotka kovin kehuu uutta uljasta - ja sitten he tajusivatkin että käyttävät jäsen o_M:n tekemiä työkaluja. No kai se sillain paremmin toimiikin, hohhoijaa.

        .


      • Gameberry

    • yxvaa1

      Ilmeisesti noita uskaltaa ihan huoletta käyttää? Onko kokemusta, virukset pääasiassa pelottaa.

      • o_m osaa

        No tuolla mm. keskustelua aiheesta. http://www.huuto.net/keskustelu/show/id/1552141

        En ole kenenkään koskaan nähnyt viruksista valittavan, päinvastoin suitsutusta ja kiitosta ovat saaneet. Itsekin joskus käytin noita, silloin kun vielä viitsin huutiksessa myydä, nyt en kusekaan sinne päin. Jos sulla kerran on huutonet.tunnukset niin palstalle vaan kyselemään, kyllä siellä neuvotaan sekä asiasta että varsinkin sen vierestä. Mutta Peix ja o_m nyt ovat ainakin sellaisia jotka oikeasti tietävätkin, eivätkä vaan veetuile.


    • tonru

      Miten Toni Ruuska liittyy tähän ketjuun?

      • toni ruuska

        .

        Tonru puhuu yhtä ja totuus on toista.

        Käytätkö Huutonettiä? Kuuntelitko areenan haastattelun?

        Karvat nousi kirjaimellisesti pystyyn siinä kohtaa kun Ruuska selitteli että Huutonetin tekee turvalliseksi muiden käyttäjien palautteet. Just joo ja taas palveluntarjoaja sysää vastuun käyttäjille... kauanko on haluttu pakollista tunnistautumista käyttäjille? Mikä siinä maksaa ettei sitä saada aikaiseksi? Palautteet auttavat vähän, joo, mutta tosihuijareiden kyseessä ollessa eivät todellakaan auta mitään.

        Kyllä on Ylen haastattelijatkin sinisilmäisiä, tekisi mieli laittaa mailia ko. kaverille että et sitten yhtään tehnyt taustatutkimusta, mikset kysynyt tunnistautumisesta vai olisiko ollut jo liian tutkivaa journalismia???

        .


      • toni ruuska
        toni ruuska kirjoitti:

        .

        Tonru puhuu yhtä ja totuus on toista.

        Käytätkö Huutonettiä? Kuuntelitko areenan haastattelun?

        Karvat nousi kirjaimellisesti pystyyn siinä kohtaa kun Ruuska selitteli että Huutonetin tekee turvalliseksi muiden käyttäjien palautteet. Just joo ja taas palveluntarjoaja sysää vastuun käyttäjille... kauanko on haluttu pakollista tunnistautumista käyttäjille? Mikä siinä maksaa ettei sitä saada aikaiseksi? Palautteet auttavat vähän, joo, mutta tosihuijareiden kyseessä ollessa eivät todellakaan auta mitään.

        Kyllä on Ylen haastattelijatkin sinisilmäisiä, tekisi mieli laittaa mailia ko. kaverille että et sitten yhtään tehnyt taustatutkimusta, mikset kysynyt tunnistautumisesta vai olisiko ollut jo liian tutkivaa journalismia???

        .

        Niin tuo Ruuska on siis Sanomalla Huutonetin tuotepäällikkö


    • samsilmu

      Aika paksua tekstiä Ruuskalta. Pakollinen tunnistautuminen esim. pankkitunnuksilla poistaisi suuren osan ongelmista eikä olisi edes vaikea toteuttaa. Monilla huutokaupoilla tuo on kustannuskysymys mutta tässä tapauksessa siitä ei ole kysy. Täytyy ihmetellä ettei Huutoa kiinnosta hoitaa asiaa kuntoon.

    • Boikottiin

      Karmeita lööppejä taas iskee silmille kun kävin jotain huutonetistä etsimässä. En halua noita tekstejä nähdä, en lue uutisia varsinkaan keltaisistä lehdistä niin että tulin pois ja jätin ostamatta. Haen oikeasta kaupasta tai sitten etsin niin kauan että löydän muuta kautta, tai olen ilman. Huutonetti on boikotissa sanoman oman kauhumainostelun takia.

    • 'D 'D 'D 'D
    • HuutoNet_

      Kiitos Huutonetille siitä, että ajoi minut kokeilemaan muita palveluja! Tori.fi:ssä on kauppa käynyt hyvin ja se kaikkein suurin juttu... TADAA!!! ...Tutustuin Ebayhin. Voi helvata, ettei sitä aikaisemmin tajunnut. Siellä ostajana on todella turvalliset markkinat. Ainoa haitta ehkä näin suomalaiselle on se, että postimaksut ovat aivat TAJUTTOMAT myyjälle (Kiitos Itellallekin!).

      Niin ja se pointti oli, että rohkeasti pois paskapalveluista (lue HuutoNjetistä) ja uusia kokeilemaan!

      • nietu niet

        HuutoNjet :P hyvin keksitty


    • sepjho

      Kyllä kuolee,niin kauanko on huijareita jotka pettää huutajia myyvät kelvotonta tavaraa,kun valittaa saa haukkumiset "ei takuuta",sellaisia on esim Tunnus severi Kuusamosta toinen eboil,ja moni muu keskustelin asiasta Poliisin kanssa kun tein petosilmoituksen ja virkavallan lausunto oli "perseestä koko huuto netti.

      • pamppua poliisilta

        Siis poliisi oikeasti sanoi sulle noin? Olisitpa saanut nauhalle :P olisi sen sitten voinut lähettää vaikka juutupeen, vastavedoksi Toni Ruuskan hehkutuksille.


    • lehmänhäntä

      .

      Ei hyvältä näytä.

      http://tnsmetrix.tns-gallup.fi/public/

      Huutis sijalla 14 ja kun klikkaa siitä edessä olevasta merkistä niin aukee osastokohtaiset prosentuaaliset pudotukset.

      Joka jumalan osastolla enempi tai vähempi miinusta, ainoana poikkeuksena Matkat kun sieltä haetaan boonuskortteja Tallinnan laivalle juhannusjuomien hakua varten.

      .

    • ex-ostaja

      Itsekään en ole ostanut huuto.net:istä enää 1 ½ vuoteen. Olen huomannut saman piirteen, mitä muutkin viestiketjuun ovat kirjoittaneet: huijareita, resuja tuotteita, joita ei aina viitsitä kertoa, ylihinnoittelua ja postikulut (ei tosin huuto.neti:in vika, vaan Itellan), mutta mielestäni pahinta on törkeät ja töykeät myyjät.

      Entä sitten uusi käyttöilme: Hiivatti miten ruma, liian tumma, suututtaa enemmän, kuin aiemmat päivitykset. Itsekin ajattelin poistaa koko profiilin ja unohtaa koko kauppapaikka, joka ei ole enää se samanlainen, joka se oli, kun aloitin siellä ostamisen, vuonna 2005.

      Tori.fi on paljon parempi ja selkeämpi ja mielestäni huijauksen uhriksi joutunut on pienempi, kun soittaa suoraan ja menee paikan päälle katsomaan tuotetta. Siellä voi jopa neuvotella hinnasta.

      Toivon, että huuto.net saa haastajan, joka laittaisi sen suohon tai paremmin huuto.net:in ostaisi esim. ebay.

      • Anonyymi

        Tori fi parempi, mielipiteitä, kyl mää oon tykänny huutonetistä, tosin en tykkää huutamisesta vaan, oon ostanu suoraan ja myyny suoraan


    • ebayisti

      "Toivon, että huuto.net saa haastajan, joka laittaisi sen suohon tai paremmin huuto.net:in ostaisi esim. ebay."

      Mitä ebay tekisi huutonetillä? Ei mitään. Ebay perustaa Suomeen oman ebayn, jos katsoo kannattavaksi. Ebaylla on omat toimivat systeemit, jotka se toisi Suomen ebayihin. Ei huutonettiä mihinkään tarvittaisi. Miten homma etenesi? Pitäisikö suomalaisten shoppaajien alkaa lähettää ebaylle meiliä ja pyytää ebayn perustamista Suomeenkin? Kova pommitus voisi tuottaa tulosta.

      Huom! www.ebay.fi ei ole oikea Suomen ebay. Se on vain sivusto, johon myyjä voi tuoda muissa varsinaisissa ebay-sivustoissa olevia myynti-ilmoituksiaan.

      • ex-ostaja

        Se oli vain yksi ehdotus, mutta ajatus tuli varmasti sinulle selväksi. Olet oikeassa ei se ebay edes katso huuto.net:in suuntaan, koska se on taloudellisesti merkityksetön. Mutta kyllä huuto.net:ille on saatava haastaja. Oikeastaan mikä muu tahansa hoitaa asiansa monta kertaa paremmin, kuin huuto.net.

        Toteutin sitten eilen uhkaukseni eli jätin virallisesti huuto.net:in ja se oli yksi parhaimmista päätöksistä tältä vuodelta.


      • Anonyymi

        Taitaa olla kommentoijalla huonoja kokemuksia huutonetistä? ihan hyvä paikka myydä ja ostaa kaikkee uutta/käytettyä, oon ite ollu tyytyväinen


    • sa62se

      -Itselläni myynnit sujuneet tosi hienosti Huutonetissä,lähes kaikki mitä olen listannut on mennyt kaupaksi!
      -Hyvä tuote/sopiva hinta!

    • o tempora o mores

      Määkin lopetin, joku aika sitten. Kuinkajan moni muu? Kohteet lisääntyy mutta hei mitässitte, niin lisääntyy käyttäjätkin kun eivät halua komissioita maksaa. Tupla-tripla-quadrupla tunnaria vaan kehiin.
      Kyllä on pöliää hommaa...

    • kyllästynyt:::

      Huuto.netissä ihan liikaa uusien tuotteiden myyjiä eli kauppoja jotka myyvät normaalihintaan tavara tuolla. Mikä järki? Monet osastot ovat aivan täynnä näitä kauppojen ilmoituksia - esim kosmetiikkaa tai koruja jos menet katsomaan, kauppojen ilmoituksia on ENEMMÄN kuin oikeita käytetyn tavaran myyjiä! Nuo kaupat tukkivat koko sivuston, kuka edes haluaa ostaa tuon kautta uutta, se ei ole sivuston idea! Ylläpidon pitäisi rajoittaa noiden liikkeiden toimintaa tuolla sivustolla tai mielummin potkia ne pois kokonaan. Korkeintaan antikvariaatit jotka myyvät oikeasti KÄYTETTYÄ tavaraa voisivat jäädä.

      • lopetin huutonetissä

        Ylläpidon ahneus tuhosi sivuston. Nyt se on kuin kirppari missä trokarit myyvät uutta krääsää ja vielä ylihinnalla. Idea täysin pilalla.


      • HuutoNet Paras !
        lopetin huutonetissä kirjoitti:

        Ylläpidon ahneus tuhosi sivuston. Nyt se on kuin kirppari missä trokarit myyvät uutta krääsää ja vielä ylihinnalla. Idea täysin pilalla.

        mitä muuta on kuin HuutoNet, yhtä luotettavaa ja selkeää,

        taitaa aloitus ja moni jatko olla alhaiselta kilpailijalta,
        eikä oikealta käyttäjältä.

        Olen samaa mieltä, siellä ärsyttää uudet samat tavarat, vain erivätisiä tms eros. Mutta OIKEALLA hakusanalla löytää kaiken, Sieltä ja vain HuutoNetistä löytää erikoiset tavarat,

        Aloitus on KILPAILIJAN TEKSTIÄ, YRITTÄKÄÄ NYT TAJUTA,
        antikvariaatit, eivät pysty mainostamaan, mutta täällä sitten yrittävät mollata toista, rakkikoiramaista toimintaa.


    • tyytyväinen

      Pakko sanoa et nyt on sivu pystyssä mikä toimii kuin vesi!
      Itse en ikinä ennen ole laittanut myyntisivuille mitään myyntiin, syystä että se on ollut hankalaa.
      Tai ei hankalaa mutta ei näin yksinkertaista kun ostosmaailma.fi palvelussa.
      Otin PUHELIMELLA kuvan, lisäsin ilmoituksen ja 2 min niin oli tuote myynnissä.
      Hyvin helppokäyttöinen systeemi siis, suosittelen lämpimästi kaikille!
      Nyt on tavaran myyminen helpompaa kuin koskaan!
      Käykää katsomassa www.ostosmaailma.fi
      Jokaisen marraskuussa ilmoituksen jättäneen kesken
      arvotaan 1000€ aurinkomatkojen lahjakortti!

    • KYRSIIPI

      Se on toi huuto.net hintavaraus systeemi ihan per.seestä! Miksi myyjät ette laita hintaa heti minkä haluatte tuotteesta. Itse korottelin hintaa ja aina mentiin samalla hinnalla ylemmäs. Ei mikään huutokauppa toimi noin. IHMISET BOIKOTOIKAA HUUTO.NET MYYJIÄ JOILLA ON HINTAVARAUS! Itse en koske pitkällä tikullakaan tuotteisiin, missä on hintavaraus.

      • Anonyymi

        En boikotoi, koska on hyvin menny kaupaks mitä oon myyny ja palautteet huippuja ollu, turhaa marista että on huono paikka myydä tavaraa


    • tarpeeton ja hintava

      R.I.P huutonet 2014

    • että näin

      Huuto.netissä ei ole ostajia, ja tori.fi taas täynnä pikkurahan puutteessa olevia säälittäviä nistejä ja muita kusettajia. Ensimmäinen kaupankäyntiyritys torissa päättyi siihen että rahat vietiin, vaikka kaikki näytti olevan ok. Rahat meni ja tuote edelleen myynnissä samalla apinalla, onneksi kuitenkin meni vain muutama kymppi. Tappouhkaus jätkälle ja rikosilmoitus poliisille tehty mutta touhu näyttää jatkuvan.

      • että silleen...

        Tappouhkaukset onkin kannattavia, ainakin kusettajan kannalta. Jos se tekee rikosilmoituksen, sinä saat sakot laittomasta uhkauksesta ja kusettaja voi vaatia vahingonkorvauksia muutaman satasen henkisestä kärsimyksestä. Muutaman satasen vahingonkorvausvaatimus menee oikeudessa läpi heittämällä. Maksumies olet lopulta sinä, eli rahoitat kusettajan huumeostot. Jos et maksa vapaaehtoisesti, vouti kyllä ottaa ne sinulta.


      • Anonyymi

        On huutonetissä ostajia, koska olen saanu myytyä tavaraa jo aika paljon


    • ahmed ahne

      Omituiset myyntiajat.
      Huutokauppa ajat voivat kestää Huuto -netissä jopa 60 vrk.
      Mutta kauppias myy koko ajan ohi huutokaupan suoraan ostajille ilman tarjouksia
      suoralla yhteydenpidolla.
      Mutta myynti paikka on ilmainen.

    • Huuto ei vastaa

      "Minne on kaikki Huuto.netin asiakkaat kadonneet?"

      Eeeeerittäin rasittava sivusto, kaiken rihkamavuoren alta ei jaksa ruveta kaivelemaan aarteita, ihan älytöntä ilmoitella yksittäisiä poranteriä ja muita euron tavaraeriä, aivan liikaa pikkutavaraa myynnissä

    • Hiekkalaatikko tyhjä

      Kuka enään jaksaa leikkiä.
      Loppu on lähellä

    • Entinen ja nykyinen

      Empä ole Huuto.nettiä käyttänyt enää vuosiin . Olen siirtynyt Toriin ajat sitten.

      • Anonyymi

        Mielipiteitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipiteitä

        Torissa on huijareita. Postin kautta ei kannata tilata mitään Torista. HuutoNetissä näkee palautteet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torissa on huijareita. Postin kautta ei kannata tilata mitään Torista. HuutoNetissä näkee palautteet.

        Minua huijattiin huutonetissä helmikuussa 2023 vaikka myyjällä hyvät palautteet niin silti jäin ilman tuotetta ja rikosilmoituksen tein, mutta tuskin saan rahojani takaisin. Joten ei ne palautteet aina tarkoita luotettavuutta 😐


    • entinen tehomyyjä

      Pakko vaan itsellekin myöntää, että huuto.net on "kuollut". Korkeintaan ostajana voin siellä jatkossa pyöriä, mutta myyjänä olen siirtymässä tori.fi-sivustolle. Myyn vain hyvää tai uudenveroista tavaraa, mutta selvästä alihinnoittelusta huolimatta ei huudossa ole ollut edes katsojia kuin kourallinen viime aikoina.

      Torissa katselijoita on ollut karkeasti arvioituna samanverran vuorokaudessa kuin huudossa viikon aikana, joskus enemmänkin. Esim. eräs pitkään kauppaamani koru oli huudossa tuloksetta kaksi kuukautta, katsojia oli viimeisellä listausviikolla 7 kappaletta. Siirsin ilmoituksen toriin ja nostin hieman hintaakin ja ensimmäisen tunnin aikana katsojia oli 20. Korun sain myytyä saman illan aikana pyyntihintaan!

    • löytöjä löytänyt

      On huutonetissä hyvätkin puolensa, se on ostajan paratiisi niille harvoille jotka sinne eksyvät.. Paitsi tietenkin tiettyjen tuotteiden kohdalla sielläkin maksetaan jopa ylihintaa, mutta paljon keräilytavaraa ja taidetta olen sieltä ostanut niin halvalla että melkein hävettää. Myyjänä olen hylännyt kyseisen sivuston jo aikoja sitten.

    • mäkin oon kännissä

      Samat taulut kiertäneet vuodesta toiseen hinnat päin persettä. pitäisi kieltää kokonaan hinta varaus.nykyään eiviitsi laittaa mitään kunnon taulua kun ei tavara vaihdu ,järjestäkää noille kirppis tauluille aivan omat sivut.ja jokin aikamäärä ettei ne pirun kuvat ole siellä vuodesta toiseen.

      • huti.net

        Samat krääsät siellä pyörii vuodesta toiseen, uskomatonta että kohteiden ikuinen uusiminen on sallittua.

        Sitten on niitä miljoonamyyjiä joilla on 7000 kohdetta kaikkea "tarpeellista", aina käytetyistä hiuspinneistä vanhoihin 7-päivää lehtiin. Ja ne samat 0,5 euron kohteet olleet myynnissä viimeiset 6 vuotta.

        Viimeinen niitti oli ulkomaalaisten kiinakrääsämyyjien ilmestyminen sivustolle, sieltä roskan seasta on enää todella hankala löytää mitään mitä hakee.


    • huudan kurkku suoran

      Onpa paljon ikäviä kokemuksia huuto.net :istä.

      Itse olen saanut kaikki tavarat myydyiksi mitä sinne olen laittanut. Tosin en pyydäkään mistään ylihintaa ja otan aina hyvät kuvat, ja minulla on hyvä pistesaldo positiivisia palautteita.

      Minulla on vain hyviä kokemuksia Huudosta sekä ostajana että myyjänä.

      • Anonyymi

        Samat sanat, on vain hyvät kokemukset huutonetistä, mulla pelkästään vain positiivisia palautteita ja palautteet huippuja, kuulemma olisin hyvä kauppa kumppani. Ihme valitusta huutonetistä?


    • ice1

      Pakko tähän on jotain kirjoitellä. Itse haen lähes yksinomaan tauluja ja veistoksia. Tuossa edellä "hengenheimolainen" kirjoitti näistä kuukausitolkulla listoilla pyörivistä kirpppistauluista. "Tinko Tonko?" jne. Sitten on donjonssoneita, jotka suuttuvat silmittömästi, kun ehdottaa hintaa heidän täysin eri vuosituhannelta oleville hintapyynnöilleen. Kirjoitin sivuston ylläpitäjälle jo puoli vuotta sitten, että näille viikosta toiseen pyöriville ylihintaisille kohteille pitää saada "uusimishinta". Kymppii/kerta toisesta uusinnasta lähtien ja varmuudella tämä sivuston kyllästäminen loppuu tai lisäksi poistuu ilmoitukset, joissa "ei hintavarausta - 100€". Kaunista kevättä.

      • JuhaniOksennuspää

        Mitäs ehdottelet älyttömyyksiä. Kysehän on kuitenkin huutokaupasta jossa hinta lähtee nousuun, ei laskuun.


    • Tori on enemmän paikallinen foorumi, koska ostajat ovat yleensä noutoetäisyydellä ainakin, mikäli myyntitavarat ovat suurikokoisia. Niin ikään lasten vaatteita tai urheluvälineitä on helppo hakea läheltä. Huuto.net on valtakunnallinen foorumi, jossa tavallinenkin tallaaja voi tehdä löytöjä. Onpa itsellä rikkoutunut vaikka kahvikuppi vanhasta kalustosta, niin huudosta löytää ehkä uuden tilalle. Huuto.netissä on laadukkaampi ilmiasu ja tiedonhaku helpompaa. Jokaisella myyjällä on siellä oma "nettikauppansa" ja sivunsa. Pieni provisio tehomyynnistä on paljon vähemmän kuin esim. kirpputoripöydän viikko- tai kuukausivuokra. Mikään ei ole ilmaista eikä pidä ollakaan.

    • No komissioille!

      Huuto.net näyttää todellakin olevan kuoleva foorumi eikä sielä enää kauppa käy kunnolla. Olen tehomyyjä, mutta en ole enää maksanut komissioita kuin muutamalla eurolla kuussa! Kierrän ne niin, että laitan niin suuren hintavarauksen, että varmaan ei mene kaupaksi ja sitten myyn sille, joka on tehnyt korkeimman tarjouksen. Kehoitan muitakin tehomyyjiä tekemään niin. Näin pääsen eroon tehomyyjän statuksestanikin pikku-hiljaa, kun myyntini tippuvat alle 50. Traderassa ja eBayssä menee aina jonkinlainen komissio, mutta Huuto.netissä ei vielä mene. Maksoin vielä viime vuonna komissioita Huuto.netille 40...50 euroa kuussa, mutta huonon palvelun vuoksi ja, kun tuotteet ei mene kaupaksi enää niin hyvin katsoin, että myyn tuotteeni sitten huutojen loputtua enkä maksa komissioita! Ostajatkin ovat mielissään, kun saavat tuotteen komission verran halvemmalla, sillä isommissa ostoksissa vähennän tuon kympin aina ostajan hyväksi. Mieluimmin niin kuin Huuto.netille !!! Palautteita ei kerry, mutta niillä ei ole minulle mitään merkitystä, niitä on kuitenkin sen verran, että ostaja voi niistä päätellä, että olen muuten rehellinen myyjä. Sitten, kun pisteeni putoavat alle 50, niin tunnistaudun palveluun pankkitunnuksieni kautta ja taas voin lähetellä viestejä ym eikä maksa kuin kympin vuodessa ! Eikä tarvi maksaa komissioita ihan laillisestikaan! Näin se menee jo sadoilla Huuto.netin asiakkailla ! Vinkit kiertävät myyjien keskuudessa tehokkaasti...
      Sekin on ottanut aivoon, kun Huuto.net ei mitenkään ota huomioon asiakkaidensa parannuehdotuksia. Esimerkiksi ei voi rajata ostajia pelkästään Suomeen tai muihin alueisiin kuten EU, pohjoismaat jne... Ei muka onnistu, kun vetoavat joihinkin lakeihin jne... Kas, kun Traderassa ja eBayssä onnistuu...??? Omituista tuokin. Sanoma Oy sanelee kai työntekijöilleen tiukat kriteerit ja näin Huuto.net tavallaan hinnoittelee itsensä ulos ja käyttäjät kylä osaavat äänestää jaloillaan.

      • Anonyymi

        Ei kyl pidä paikkaas ollenka, kuollu paikka muka, jos ei myy ni kannattaa kattoo mitä myy ja mikä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyl pidä paikkaas ollenka, kuollu paikka muka, jos ei myy ni kannattaa kattoo mitä myy ja mikä?

        EPrice Oy osti HuutoNetin Sanomilta lokakuussa 2019.


    • Vaahtonamu

      Sama sampan luuri 4vrk myynnissä.
      Huutonet; 11 avausta, 0 yhteydenottoa, ei kauppaa
      Tori 270; avausta, 4 yhteydenottoa, kaupat

      • ison1

        Kiva anekdootti, mutta huudossa tehdään edelleen varmaan 10. kertainen määrä kauppoja mitä torifi:ssa..


    • Entinen myyjä

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      Osta heti

      Osta heti

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      Osta heti

      Osta heti

      Osta heti

      Osta heti

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa

      0 huutajaa


      Tältä näyttää huuto.net nykyisin.

      • Anonyymi

        Kannattaa myydä suoraan, ei huutokaupata, mää en oo vielä kertaakaan huutanu tuotetta tai myyny huutokauppana, oon vaan myyny suoraan ja hinta ehdotuksineen ja hyvin olen saanu myytyä


    • ihan tyytyväinen

      Niin no en sitten tiedä miltä näyttää, mutta itse myyn noin 20-30 pikkuhintaista tuotetta huutonetissä joka kuukausi, ja parhaiten sälässä toimii tämä "osta heti" toiminto, joissain kalliimmissa menee huudolla ja aina siellä muutama huutaja on ja kauppa syntyy. Hintavarauksen voi työntää hanuriin, itse kierrän nämä kaukaa ja suosittelen muillekin. Kun hinta on kohdallaan & varsinkin hinta/ laatusuhde, niin kauppa kyllä käy.
      Huutonetissä on sama ongelma pitkälti, kuin kirppiksillä suomessa nykypäivänä, eli kaatopaikkaroinaa yritetään myydä naurettavan kalliiseen hintaan.

      • ison1

        Höpöhöpö, tuohan juuri lisää kaupankäyntiä kun ostaja voi ostaa tavaran saman tien.


      • Anonyymi
        ison1 kirjoitti:

        Höpöhöpö, tuohan juuri lisää kaupankäyntiä kun ostaja voi ostaa tavaran saman tien.

        Totta, olen muuten huomannutkin että se lisää myyntiä vaan ja ite olen ostanu just tolla jos on osta heti, helppoo ku heinän teko


    • 1/10 000

      Huuto.netissä menee kaupaksi noin yksi tuote kymmenestä tuhannesta, ja sekin vain jos saa lähes ilmaiseksi.

      • aika myy tavaran

        Ylihintainen kaatopaikkatavara ei ole haluttua. Minulla menee kaupaksi noin 3/4 ilmoitetuista muutamassa viikossa. 1/4 joutuu sitten kauppaamaan muutamia kuukausia.


    • åä++

      ihan ok käy kauppa.valittajien suosittelen tarkistamaan hintoja,siellä suurin osa tavaroista 75% ylihinta jo lähtöön.

    • 600 halpaa kauppaa

      "Osta heti" -myyjät voi painua ******* HUUTOKAUPASTA"

      Hmm..no tuota noin, myönnän kyllä että tää "osta heti" ei välttämättä toteuta tuota huutonetin alkuperäistä ideaa, mutta kun se täsmäostaja joka oikeasti tarvitsee usein speciaalinkin tuotteen jolla markkinoita ei niin kovin paljoa ole, niin palvelee molempia osapuolia kun tuote on löydettävissä helposti pidemmänkin aikaa edullisesti. Aina voi tehdä hintaehdotuksen hivenen alemmaksikin, ja näin itsekin suurimman osan kaupoistani jopa mielelläni myyjänä teen. Tavaran ja pikkurahan on tarkoitus kiertää ja liikkua, kuin että laitetaan 40-50 euron arvoiselle riihimäen vaasille lähtöhinnaksi 70€ kuukaudesta toiseen ensimmäistä tarjousta odotellen. Suoranaisia harvinaisuuksia tuolla ei juuri liiku, ovat ilmeisesti visusti keräilijöiden kokoelmissa, ja jos sattuma tulee niin ylihintansa vuoksi harvoin johtaa kauppaan.

      • Anonyymi

        Ite käytän, ehdota hintaa ja osta heti, kumpaakin, ehdota hintaa on huutokauppaa myös, joku ehdottaa hintaa ja sen si hyväksyy tai hylkää, kovin alhainen hinta ehdotus ni hylkään sen ja paras tai tarpeeks korkeen hinnan hyväksyn


    • HV eli Haist V...

      Kauppa käy paremmin, kun laittaa hintavarauksen eli hooveen. Ostajat haluavat jännitystä elämäänsä, uteliaana huutavat, minkähän suuruinen se hintavaraus oikein olikaan ....?

    • Hispukka

      Kyllä Huuto.net kuolee, syynä lähinnä se, että myymällä esim. lastenvaatteita kappaleittain nousee hyvinkin pian tehomyyjäksi ja pitää alkaa tilittämään myynneistä provikkaa. Naurettavaa! Kappalemäärällä huutojen mittaaminen on ihan idiotismia, olisi sitten vaikka mittarina ennemmin euromäärät tai se, onko kyseessä firma. Tunnistautuminen ja palaute on hyvä juttu ja toiminnoiltaan tykkään Huuto.netistä enemmän kuin Torista, mutta tosiasia vain on se, että Torilla tavara käy paremmin kaupaksi kunhan jaksaa sitä sinne aktiivisesti päivittää. Ja siis ihan samaan pyyntihintaan mitä Huuto.netissäkin, eli kyse ei voi olla väärästä hinnoittelusta. Huuto.netistä on tosiaan tullut pikkufirmojen kaupapaikka ja itse en juurikaan enää edes selaa siellä ilmoituksia. Myös se, että monet hyvät toiminnot ovat maksullisia Huuto.netissä, vähentää muutaman tavaran silloin tällöin myyjien intoa käyttää kyseistä kauppapaikkaa

      • Provikoista

        Ei sillä ole merkitystä montako tavaraa myyt, provikka lasketaan euroista; sama summa kertyy myyt sitten tavarat erikseen tai könttänä.


      • Anonyymi

        Ei kuole huutonet koskaan


    • Hispukka

      Niin ja tuosta Huuto.netin hintaehdotuksesta vielä, se todella ärsyttää. Ei toimintona sinällään vaan miten se on toteutettu. Nimittän kun hintaehdotukseen vastaa on painike HYVÄKSY väriltään punainen ja jotenkin mun logiikallani meinaan aina automaattisesti painaa sitä. Siis voisiko värikoodi olla vihreä hyväksymiselle ja punainen hylkäämiselle, ihan niinkuin yleensäkin noita värejä käytetään.

    • woppeli

      kauppa käy huutonetissä paremmin kun koskaan ,mit siellä myynyt.provikat ei häiritse.hyvä vaan et lastenrättien myyjät lähtee muualle,ne kun ei ole perinteistä huutokauppa tavaraa.

      • kuollut.edelleenkin

        Ei todellakaan käy, tai riippuu ihan artikkeleista... Jos sattuu olemaan myynnissä pelkkää kovassa huudossa olevaa kamaa, niin sitten saattaa kauppa käydäkin! Muutenhan ei tuolla edelleenkään saa mitään kaupaksi mihinkään hintaan.


      • Anonyymi
        kuollut.edelleenkin kirjoitti:

        Ei todellakaan käy, tai riippuu ihan artikkeleista... Jos sattuu olemaan myynnissä pelkkää kovassa huudossa olevaa kamaa, niin sitten saattaa kauppa käydäkin! Muutenhan ei tuolla edelleenkään saa mitään kaupaksi mihinkään hintaan.

        Kyl käy kauppa hyvin huutonetissä


    • Jaskaappeli

      Eniten ärsyttävät myyjät, jotka laittavat ihan uskomattomia hakusanoja kohteilleen. Esimerkiksi tukotetaan hakutulos tavallisilla lasipallokorviksilla, kun yrität etsiä statement-koruja.. Tai jollekin H&M-rätille laitetaan hakusanaksi COS.

    • hdfhfhg

      Nihkeetä on, sekä huutiksessa, että torissa.... ellei lahjoita :)

    • Saare

      Huuto.netissä menee joskus tavaraa ja joskus ei. Satunnaiset ostaja käyvät 1-2 kertaa vuodessa. Yli puolut on kuitenkin sellaisia ostajia.
      Ketjun alussa sanottiin, että joulunaikaan kauppa ei käy. Minulla taas tuli triplamyynti joulun ja uudenvuoden pyhinä verrattuna normaaliin. Kesällä taas pidän taukoa, ei ole ollut ostajia, kun en myy kesätavaraa.

      • Anonyymi

        Ei pidä ihan paikkaas, kyl huutonetissä käy yllättävän hyvin ostajia, ite jopa yllättyny siittä kuinka hyvin käy, totta kai joskus voi olla viivettä, ja miten mainostaa kans


    • huutonetmyyjä

      samaa mieltä kukaan ei osta enää mitään huutonetistä

      • Anonyymi

        Kyl mää ostan ja ostan edessäki päin, koska en oo ollu tyytymätön vaan päinvastoin tyytyväinen😅


    • TaantumaNäkyy

      Torilla on enemmän katsojia kohteille, mutta kauppaa tulee vain saman verran kuin Huutiksessa, jossa on enemmän todennäköisiä ostajia. Torilla vain ilmoitetaan että haluan ostaa ja sitten ei kuulukaan enää mitään.

      Mutta pakostihan se näkyy joka paikassa kaupankäynnin hiljenemisenä, kun 20% työikäisistä on työttömänä.

      • simo733

        huutonet on aivan paska nykyään!


      • huutojatori

        Kyllä taantuma on äitynyt ihan jo lamaksi ja nyt kympin tavaraa jos myy eurolla ni jo siitäki tingataan........ Tuntuu että neki jokka ei oikeasti oo köyhiä esittää sellaista laman varjolla saadakseen huippuhalvalla (ja torissa ilmaiseksi) tarpelliista tavaraa.


      • Anonyymi

        Postin kautta ei kannata ostaa mitään Torista, kun siellä on huijareita eikä Torissa ole palautejärjestelmää.


    • minnesitten

      mikä olisi näille huudolle ja torille varteenotettavampi vaihtoehto? Linkkejä, kiitos.

    • NESmintconditionfuck

      Entäs jos se on niin että kansa on muuttumassa niin rahattomaksi ettei kauppa käy sen vuoksi?

    • Myyjä78

      Mitään kuole. Hyvin käy kauppa molempiin suuntiin. Ebaysta huutikseen ja toisinpäin. Paniikissa myyvät suomessa alihintaan tavaraa josta saa euroopassa kunnolla eikä rahtikulut ostajaa haittaa.

    • Kulttuurin.kääntöpuoli

      Moni on nykyään hyvin hintatietoinen ja haluaa saada tavaransa lähes ilmaiseksi. Ei siis riitä että tavarat ovat kohtuuhintaisia tai edullisia, vaan ne on todellakin myytävä pilkkahinnalla. Suuret postikulut ovat myös varmasti suurin syy siihen, miksi kauppa ei käy.

    • Anonyymi

      On todella oudoksi mennyt koko huutonet, no eipä siellä ole enää edes kun muutama huutokohde.
      Yksi suuri syy tuohon kuihtumiseen on keskustelupalstan lopetus ja jotenkin aneeminen tuo koko huutonet.

      • Anonyymi

        höh, miljoona tavaraa tarjolla


    • Anonyymi

      Huudoissa salaisena oleva hintavaraus on tehnyt sen, että olen lopettanut huudot ja siten ostot.

      olin huutanut useita mielestäni kohtuuhintaan ja tuote katoaa pois.
      mieluummin olisi pitänyt kertoa hintavaraus , usein olisin maksanut reilusti enemmän kuin tarjoukseni oli.

      • Anonyymi

        Ei ole vuosiin voinut mitään piilotettua hintavarausta laittaa, vain aloitushinta ynnä yksi huutoporras, jolla kohde menee ellei sitten joku toinen tarjoa huutosi päälle jotain...


    • Anonyymi

      Tuskin huutonet tulee koskaan kuolemaan, se on niin suosittu paikka ostaa ja myydä ja huutaa että

      • Anonyymi

        Tehomyyjän ovela myyntikikka.
        Näin voit välttää ylläpitäjälle provisiomaksun.
        Nyt kerron miten tehomyijä teki ohimarssin huutonetille.
        Myyijä ilmoitti minulle että hän hylkää tarjouksen ja myy sen tuotteen minulle suoraan ja ehdotti missä tavataan ja kaupat tehtiin.
        Silloin hän kertoi miksi hän tekee näin, hänen ei tarvitse maksaa ilman kuluja ylläpitäjälle.
        Itse en ymmärtänyt mikä on tehomyyijä ennenkuin myöhemmin


    • Anonyymi

      Onhan siinä omat hankaluutensa ja velvollisuutensa, kuten myös muutama alviin liittyvä etu, mutta vaihdoin itse yrittäjän statukselle luettuani tämän:

      " Vaasan hovioikeus antoi 11.3.2015 tuomion, jossa nettikauppaa käynyt henkilö tuomittiin kirjanpitorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.
      Asian tausta oli se, että antiikkiesineitä antiikkimessuilta ja kirpputoreilta kerännyt henkilö jäätyään työttömäksi ryhtyi myymään huuto.net -palvelussa hankkimiaan tavaroita. Esineiden hankinta oli rahoitettu luottokorteilla, kulutusluotoilla ja pikavippilainoilla.
      Useamman vuoden toiminta toi vuosittain yli 50.000 euron myynnin ja myyntitapahtumia oli vuosittain 140 ja yli 300 välillä.
      Antiikkiharrastaja unohti kuitenkin kirjanpidon pitämisen kokonaan eikä tässä tapauksessa ollut säilyttänyt kertyneitä tositteitakaan.
      Verotarkastukselle ei ole ongelma selvittää pankkitilitapahtumien ja huuto.net –palvelun myyntitiedustelutiedostoista myynnin volyymiä tapahtuma- ja euromääräisesti. Tapauksen henkilön keräilyharrastukseen liittynyt toiminta päättyi verotarkastukseen.
      Hovioikeus katsoi, että huomioon ottaen asianomaisen koulutus ja työkokemus ja toiminnan laajuus, olisi henkilön pitänyt ymmärtää, että hän on toiminnastaan kirjanpitovelvollinen.
      Meillä kirjanpitovelvollisuus määritellään siten, että jokainen joka harjoittaa liike- tai ammattitoimintaa on tästä toiminnastaan kirjanpitovelvollinen. Ammatinharjoittaja ei ole sen sijaan velvollinen pitämään kahdenkertaista kirjanpitoa.
      Lainsäädäntö ei kerro eroa liike- ja ammattitoiminnalle eikä sitä mikä on katsottava liiketoiminnaksi.
      Kirjanpitovelvollisuus tulee arvioitavaksi harjoitetun toiminnan laadun perusteella, jossa merkitystä annetaan ansaintarkoitukselle, tuotantotoiminnalle ja riskille.
      Ansaintatarkoitus eroaa todellisesta harrastustoiminnasta säännöllisyyden ja jatkuvuuden osalta. Mitään myyntitapahtumien lukumäärä ei ole antaa kuten ei myöskään euromääräistä rajaa. Asiaa saa tarkastella ns. maalaisjärkeä käyttäen.
      Tuotantotoiminnan käsite voidaan ymmärtää rahoituksen järjestämisenä, myyntituotteiden valmistamisena tai keruuna ja ulospäin suuntautuneena markkinointina rajoittamalle joukolle kuten internet on. Toiminta sisältää liiketoimintaan liittyvän riskin. Riskiäkään ei voine poistaa vetoamalla lähtöhinnan asettamiseen 0 euroksi jahintavarauksen käyttämättömyyteen, jolloin tuote on myytävä korkeimman tarjouksen mukaan vaikka tappiolla mutta kauppa syntyy aina. Tällainen toiminta taas kuulostaa muutoinkin varsin omituiselta.
      Edellä olevat ovat vain osa kokonaisharkintaa toiminnan laatua arvosteltaessa. Eräässä tapauksessa päivätyötä muualla tekevä henkilö hankki vapaa-aikanaan ja omalla rahoituksellaan internetin välityksen moottoripyöriä ja niiden osia myyden kunnostetut pyörät edelleen tai välittäen osin tilaamansa varaosat sellaisenaan. Vetoaminen harrastustoimintaan ei poistanut kirjanpito- eikä verovelvollisuutta. Tämäkään harrastelija ei jatkanut toimintaansa verotarkastuksen jälkeen. Tuomio tuli veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta.
      Eli mitä tästä opimme. Internet on hyvä markkinointikanava ainakin rajoittamattoman yleisömäärän kannalta. Varmasti löytyy monia kotivarastoja, joissa antiikkiesineiden kerääminen on saanut lakipisteensä ja voisi olla myynnin aika aivan mainiolla idealla. On varmasti monia ajoneuvoharrastajia, jotka voisivat muuttaa harrastuksensa euroiksi mieltämättä toimintaansa kuitenkaan täysin liiketoiminnan harjoittamiseksi.
      Mutta kuten edellä sanoin, maalaisjärkeä saa käyttää, ja siten muutaman kaupan kuukausivauhti kun toiminta on jatkuvaa, rahoitetaan se miten hyvänsä, antaa aiheen hetken miettimiseen, olenko kirjanpitovelvollinen tästä toiminnasta ja sitä kautta yleisesti vero- ja arvonlisäverovelvollinen. Aika usein vastaus on, että olet.
      – Tapio Kinanen"

    • Anonyymi

      Usein poskettomia lähtöhintoja. Enempi hintaa kuin uudella kaupassa. Olen jonkun vaapun ja kirjan ostanut. Merkkivaapun tekijältä tai kaupasta saa suoraan ostamalla halvemmalla. Huudossa huudetaan moninkertaista hintaa. Panee vaan miettimään, että on kaverihuutopiiri, ja korotellaan hintaa., ja kun sopiva jymäytettävä osuu huutamaan suurimman hinnan, kaveripiiri lopettaa. Siitä varmaan kaljat aina tienaa kaverit. No se nyt on helppoa . Entäs kirjoissa. Esimerkiksi Päätaloa kaupataan paljon. Saman teoksen, mistä pyydetään 20-30 euroakin, saa kirpparilta 2-3 euroa. Eli nämä myyjät ostaa itsekin kirpparilta ja laittavat huutonettiin myyntiin. No bisnestähän se vain on, eipä viiti itse alkaa hommaan, on sen verran laiska.

    • Anonyymi

      Huutokauppa comissa kiinalaista työkalua myydään kalliimmalla mitä kaupassa. Toimitus maksu pikkutavarallakin posketon, verrattuna esim. Kärkkäisen verkkokauppaan. Hinta viisinkertainen. Esimerkkinä kiinalainen Wish verkkokaupasta tilattava iso hylsysarja 15 euroa toimitettuna. Eikä tarvii maksaa tulleja kun hinta on niin pieni. Samaa sarjaa myydään huutokaupalla satasen pintaan. Ja sama juttu vaikka kuinka monessa tavarassa. Eipä kannata huudella ,jos jaksaa odottaa kuukauden -pari ennenkuin tavara tulee. Toinen juttu mikä ärsyttää on nämä hintavaraukset. Huuvatettaan ja huuvatettaan, eikä kuitenkaan sitten myydä korkeimman tarjouksen tehneelle. Eikö huutokaupan nimenomainen tarkoitus ole, että joka tekee korkeimman huudon, tavara on sille myytävä.
      Esimerkkinä vanhat ruosteiset traktorit. Hintavaraus, miltei ongelmajätteeksi luokiteltavalle romulle. Ihmiset kuvittelee omistavansa kultaa kalliimpia loppuun ajettuja romppeita.

    • Anonyymi

      HUUTONETIN FANITUOTTEET
      Olen havainnut ostajakadon. Toisaalta en voi siirtyä muillekaan sivustoille, koska vain Huutonetissä on FANITUOTTEIDEN MYYNTIPAIKKA. Minulla on valtavat määrä suomalaisten ja ulkomaisten artistien lehtileikkeitä, suorastaan kokoelmia. Nyt tilanpuutteen vuoksi niistä on luovuttava, mutta kauppa ei enää käy eikä keräyspaperiinkaan kannattaisi heittää. Mikä neuvoksil

    • Anonyymi

      Koskas tämä "kuolema" tapahtuu? LOL LOL LOL

      • Anonyymi

        Ei välttämättä kestä kovinkaan pitkään. Nyt Huuto.net on keksinyt uuden myyjien tappotavan eli kaikkien myyjien pitää tunnistautua. Hyvästi huuto.net, en jää kaipaamaan. Siirryn Torin myyjäksi, siellä on kaiken lisäksi monisatakertainen ostajamäärä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei välttämättä kestä kovinkaan pitkään. Nyt Huuto.net on keksinyt uuden myyjien tappotavan eli kaikkien myyjien pitää tunnistautua. Hyvästi huuto.net, en jää kaipaamaan. Siirryn Torin myyjäksi, siellä on kaiken lisäksi monisatakertainen ostajamäärä.

        Miksi tunnistautuminen on huono asia? Sehän on parasta kun ei voida huijata feikkitunnuksilla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tunnistautuminen on huono asia? Sehän on parasta kun ei voida huijata feikkitunnuksilla!

        Ei tunnistautuminenkaan ole vähentänyt huijareita huutonetissä. Koko ajan on 0 palautteen varsinkin playstation 5 konsoli huijareita liikenteessä.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe