4 päivää talouden "maailmanloppuun".

15248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Samaan aikaan mitä tapahtuu euroopassa?

"Eurokriisissä pahin jo ohi.

Euroopan velkakriisin vaikeimmat vaiheet ovat jo takana, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoo. Schäuble selittää näkemystään Kreikan ja Ranskan tilanteilla.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/12/27/eurokriisissa-pahin-jo-ohi/201244441/12


Näin Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble kertoo,epäilen hänen olevan samankaltainen kuin meillä oli valtion varainministeri finanssikriisinalussa kertoen kaikelle kansalle (ei koske meitä)tai niskalenkki juttuja.


Epäilen hänen ja koko talousjärjestelmän kaikkialla olevan liian positiivisia.

Äänestä

Sopu syntyy. Talous alkaa hitaan kasvun. Seuraava lama 2016. Asuntojen hinnat eivät laske ennen sitä.

Äänestä

Vuoden alussa voimaan astuvat veronkorotukset ja menoleikkaukset uhkaavat painaa Yhdysvaltain talouden takaisin taantumaan elleivät republikaanit ja demokraatit löydä pikaisesti sopua.

Sama on suomessa.

Talouskasvu on liian hidasta.2013 vuosi näyttää kyllä suunnan.

Äänestä
  • Obama keskusteli puhelimella jo eilen keskiviikkona kongressin johdon kanssa. Hän yrittää puhaltaa uudelleen henkiin neuvottelut, joiden tarkoituksena on estää vuoden vaihteessa voimaan tulevat veronkorotukset ja säästöt.

    Tämän niin sanotun talousjyrkänteen pelätään painavan Yhdysvaltain talouden taantumaan ja ravistelevan rahoitusmarkkinoita ympäri maailman.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Obama keskusteli puhelimella jo eilen keskiviikkona kongressin johdon kanssa. Hän yrittää puhaltaa uudelleen henkiin neuvottelut, joiden tarkoituksena on estää vuoden vaihteessa voimaan tulevat veronkorotukset ja säästöt.

    Tämän niin sanotun talousjyrkänteen pelätään painavan Yhdysvaltain talouden taantumaan ja ravistelevan rahoitusmarkkinoita ympäri maailman.

    Toteutuuko pahin 2013 alkaen maailmantalouden harmagedon.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Toteutuuko pahin 2013 alkaen maailmantalouden harmagedon.

    Pahinta on suomessa verojen nosto,vähäosaisten etujen karsinta.

    Eliitti heräsi liian myöhään niskalenkin ottoon.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Pahinta on suomessa verojen nosto,vähäosaisten etujen karsinta.

    Eliitti heräsi liian myöhään niskalenkin ottoon.

    Keskiluokka täältä häviää. Niin on käynyt Euroopassa ennenkin. Siinä vaan tapaa rautasaappaat nousta sen jälkeen valtaan, ja sitten meidän pojat lähetetään sotaan kuolemaan.

    Äänestä

  • Kohta maastamuuttaja kirjoitti:

    Keskiluokka täältä häviää. Niin on käynyt Euroopassa ennenkin. Siinä vaan tapaa rautasaappaat nousta sen jälkeen valtaan, ja sitten meidän pojat lähetetään sotaan kuolemaan.

    Rautasaappaat sellaiset kuin meillä aikanaan Kyösti Kallio ja A.K. Cajander? Ja Englannissa Chamberlain.

    Äänestä

Eliitti tekee suomessa pahimman virheen verojen nosto,kulutus pienee,kuluttajat muuttuvat entistä varovaisemmiksi.

Suomessa tulisi saada kulutusta aikaan,olemme käytönössä tämän varassa vienti ei vedä niin kuin moni kuvittelee.

Suuria virheitä kaikkialla päätöksissä,

Äänestä
  • EU-pomojen riuskat raharuiskeet ovat tehneet potilaan tajuttomaksi, vaan perusongelmat ovat yhä jäljellä.

    Äänestä

Taitaa tulla samanlainen tuhnu kuin 21 joulukuutakin......

BUBUBUBUHAHHAHAHAHAHAHAHA

Äänestä

Asiassa syntyy laiha sopu viimeisillä minuuteilla. Voisivat istua neuvottelupöytään tuntia ennen määräaikaa päiväkausien vatvomisen sijaan, päätyä korottamaan luottorajaa riittävälle tasolle ja painaa sen jälkeen vimmatusti rahaa markkinoiden tyynnyttämiseksi, kuten tähänkin asti on tehty.

Äänestä

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen lausunto on pelkkää polittista peliä Saksan ensisyksynä tulevien vaalien vuoksi. Niiden vaalien jälkeen voi taas euroopassa tehdä omia ratkaisuja vaikkapa Kreikan suhteen. Sitä ennen Saksa vie meitä kun pässiä narussa omia pelkästään etujaan valvoen.

Äänestä

Ei tainnut tämäkään olla rommaajille avuksi.
Vuokranmaksupäivä perjantai?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

"aika ei riitä ratkaisuun".


http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/12/27/4-paivaa-talouden-maailmanloppuun-aika-ei-riita-ratkaisuun/201244440/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu