ajatuksia ujoudesta

raakile

olen aina pitänyt itseäni suhteellisen ujona, mutta mitä vanhemmaksi(nuori kuitenkin, 21 vuotta) olen tullut sitä vähemmän olen siitä välittänyt, ja tuntuu että olen kasvanut ujoudesta aikalailla eroon.
vaikka oudot ja uudet tilanteet saattavat jännittää, haluan kohdata niitä kasvaakseni vahvemmaksi onnistumisien tai epäonnistumisien kautta. en edes välitä vaikka en ujoudesta ikinä täysin pääsisikään,koska se ei vaikuta mitenkään elämässä etenemiseeni ja voi kuulua persoonallisuuteni hyvälläkin tavalla. olen aina ollut hyvä käsittelemään omia tunteitani ja antamaan itselleni anteeksi tilanteet joissa olen ollut pettynyt itseeni. haluan joskus melkein rääkätä itseäni menemällä uusiin ja pelottaviin tilanteisiin, jotta tulisin vahvemmaksi ja elämää pelkäämättömämmäsi ihmiseksi. ja mielestäni tähän asti olen onnistunut siinä, mutta paljon ovat auttaneet hyvät vanhemmat ja ystävät.
olen perheen ainut lapsi, joka on kasvatettu niin että olen saanut hyvän itsetunnon. toisaalta ainoana lapsena oleminen aiheutti ehkä ujouttakin. peruskoulussa en ollut varsinaisesti koulukiusattu, mutta pysyin ikään kuin varuillani koko yläasteen välttääkseni satuttavaa huomiota. ja koulukiusaajien toimintaa seuratessani pystyin vain halveksumaan heitä ja muistutin itselleni ettei heistä luultavasti ikinä tule mitään(ja myöhemmin olenkin kuullut kuinka pahimmat heistä ovat nykyään juoppoja ja narkkareita, vaikka en siitä iloa tunne)yläasteen ajan olin kuitenkin vihainen itselleni siitä kuinka piilottelen persoonallisuuttani ujouden vuoksi, ja kuitenkin tällä varovaisuudella yläasteella toisaalta säilytin ehjänä sen hyvän itsetunnon jonka lapsuuden aikana sain.
minulla oli yläasteella kaksi sydänystävää, jotka olivat hekin melko ujoja, mutta vahvistimme toisiamme ja tunsimme olevamme vahvoja omassa porukassamme. yläasteen haavoittavana aikana on tärkeintä että on ystävä/ystäviä jotka antavat vahvuutta. olen iloinen että itselläni oli.
on monia asioita jotka ovat vahvistaneet minua ihmisenä. lukioaikana aloin saada ulkonäöllisen itsetunnon saadessani huomiota vastakkaiselta sukupuolelta, ja ensimmäinen pitkä parisuhde( pari vuotta) poisti kutakuinkin kaiken miespelon mitä minulla oli, ja parisuhde teki minusta muutenkin vahvemman). lisäksi olen muutaman ihmisen kanssa onnistunut kehittämään ystävyyssuhteen jota voi pitää ainutlaatuisena, täydellinen yhteisymmärrys joka heijastuu ystävän silmistä on parasta mitä elämässä voi saada). mitä avoimempi itsestäni olen ihmisille ollut ja mitä heikompana olen heidän eteensä mennyt, sitä rakastavammin ihmiset ovat minut ottaneet koska näkevät ja kuulevat minussa ne asiat jotka itsessäänkin tunnistavat. pystyn nykyään sanomaan tuntemattomalle ihmisryhmälle olevani ujo enkä häpeä sitä. ei haittaa vaikka punastelen esiintyessäni, kyllä siitä toipuu. suvussani on paljon paniikkihäiriötä, joka on yksi syy että yritän kasvattaa itseäni avoimuuteen ja kohdata uutta elämässä.
en tiedä onko tässä tekstissä mitään tolkkua,en ehkä saanut kovin hyvin selitettyä asioita joita olen pohtinut. mutta toivon että me enemmän tai vähemmän ujot saisimme uusia voittoja elämässä ja pystyisimme kasvamaan peloistamme pikkuhiljaa. ja ei kaikista peloista tarvitse päästäkään, kunhan pääsisi vain elämän ihaniin puoliin kiinni hyväksyen samalla oman arkuutensa:) mukavaa syksyä!

2

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkka poika

      Mielenkiintoinen juttu.
      Ikänäni en ole kyllä niin ujoa tyyppiä tavannut ettei olisi uskaltanut isoja kirjaimia käyttää :-)

      • Julia

        kun et tiedä, että kun surffaillaan,niin ei niitä isoja kirjaimia käytetä. joo on tässä virheitä, joo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      171
      1437
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1029
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      640
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe