Soini munaa itsensä

Luopiohallitus teki kerrankin oikean päätöksen, eikä syytänyt rahaa korealaisten ja muiden taskuihin.
33177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Lahjalaivan perään? Miksi? Jos itkee EU-tuhlauksia?

Äänestä

Parempi näin. Suomi maksaa kuitenkin kohta Ranskalle tukijaisia kuten Kreikallekkin. Suomihan on Euroopan vilja-aitta.

Äänestä

Hei kuka ajaa rakka-autoilla rahaa koreaan?? Kysymys oli lainasta, jonka telakkayhtiö olisi maksanut takaisin, pienellä korolla. Olisi työllistänyt ihmisiä niin suomesta kuin muualtakin (eurokannattajat, tämähän on toivomaanne nykypäivää että puolalainen tulee viemään suomalaisen leivän).

Maksimitappio olisi ollut 50 miljoonaa, kreikasta tulee puoli miljardia tappioita.

Ranskan valtio omistaa 30% telakkafirmasta ja varmasti rahoittaa toimintaa, yhtälailla sinne menee ulkomaista työvoimaa. Ranskahan on upea EU ja euromaa, jota eurouskovaiset ihailevat, vaan eipä osattu toimia esikuvan mukaan.

Äänestä
  • Todellista pelleilyä ja hurskastelua on Timo Soinin tämänaamuinen lausunto. Eihän sillä näytä olevan muuta merkitystä kuin se, että Timo taas pääsee jälkiviisastelemaan telkkariin.

    Timo Soini ei ole koskaan kantanut huolta suomalaisten työttömyydestä. Tuhansia ihmisiä on jäänyt ja on jäämässä työttömäksi tänäkin vuonna, mutta eihän Soini niiden työpaikkoja ole halunnut pelastaa.

    Äänestä

  • Eivätkö persut todella näe mitään eroa rahaliiton jäsenen - kokonaisen eurovaltion - rahoittamisessa ja toisella mantereella lippuaan pitävän yksityisen yrityksen rahoittamisessa?

    Jos on vaikea persun aivoilla hahmottaa mistä on kysymys, niin entäpä näistä, kummalle lainaisit rahasi mieluummin:

    1) Talousvaikeuksiin joutuneelle sukulaisellesi tai ystäväperheellesi?

    2) Sukulaisesi tai ystäväperheesi tunteman autokauppiaan konkurssikypsää firmaa?

    Valintaa tehdessäsi ota huomioon että vain jälkimmäinen vaihtoehto voi parhaassa tapauksessa suoraan työllistää. Työllisyys ennen kaikkea, eikö totta, hinnalla millä hyvänsä? Jos edes harkitset vaihtoehtoa nro. 1 olet isänmaanpetturi ja suomalaisen työn vastustaja, haluat että Suomi tuhoutuu. Sitäkö todella haluat?

    Äänestä

  • vaadin soinin eroa kirjoitti:

    Todellista pelleilyä ja hurskastelua on Timo Soinin tämänaamuinen lausunto. Eihän sillä näytä olevan muuta merkitystä kuin se, että Timo taas pääsee jälkiviisastelemaan telkkariin.

    Timo Soini ei ole koskaan kantanut huolta suomalaisten työttömyydestä. Tuhansia ihmisiä on jäänyt ja on jäämässä työttömäksi tänäkin vuonna, mutta eihän Soini niiden työpaikkoja ole halunnut pelastaa.

    Näkee taas että kaveri ei oo paljon uutisia katellu!! Soini ennen joulua otti kovasti kantaa STX:n tukemisen puolesta, ja kun yhteistyökykyinen kaveri on pyyteli apua yli puoluerajojen Lipposelta. Ei se ole mitään jälkiviisastelua... No tyhmyys ei oo sun onneks laitonta!!

    Äänestä

  • taikaseinäöyhötys kirjoitti:

    Eivätkö persut todella näe mitään eroa rahaliiton jäsenen - kokonaisen eurovaltion - rahoittamisessa ja toisella mantereella lippuaan pitävän yksityisen yrityksen rahoittamisessa?

    Jos on vaikea persun aivoilla hahmottaa mistä on kysymys, niin entäpä näistä, kummalle lainaisit rahasi mieluummin:

    1) Talousvaikeuksiin joutuneelle sukulaisellesi tai ystäväperheellesi?

    2) Sukulaisesi tai ystäväperheesi tunteman autokauppiaan konkurssikypsää firmaa?

    Valintaa tehdessäsi ota huomioon että vain jälkimmäinen vaihtoehto voi parhaassa tapauksessa suoraan työllistää. Työllisyys ennen kaikkea, eikö totta, hinnalla millä hyvänsä? Jos edes harkitset vaihtoehtoa nro. 1 olet isänmaanpetturi ja suomalaisen työn vastustaja, haluat että Suomi tuhoutuu. Sitäkö todella haluat?

    Vaihtoehto 2. Koska muuten autokauppa siirtyy ranskaan. Jäljelle jää työttömiä autokauppiaita sekä verot joita autokaupan mukana olisi jäänyt tänne!! Myöskin välillisesti nämä kauppiaan autot olisivat juonet polttoainetta (huikeasti verotettua litkua), sekä tyollistäneet autokorjaamoja, huoltoasemia, rengasliikkeitä.

    Kuka todistaa että STX on konkurssikypsä. Miksi ranska ottaa riskin? Kaksi alusta jo valmistettu, eikä konkkaa näy. Tilaus oli yhdelle uudelle ja optio toiselle.

    Kreikka on konkurssikypsä, samoin alkaa olla espanja... Sinne sitä menee rahaa, eikä kyllä työllistä yhtäänsuomalaista veronmaksajaa.... Korjaan ministerit käärii kyllä hyvät hillot kun mukamas käyvät kokouksia. Luulen että kokouspalkkioilla, ministerien palkoilla, lentolippujen, hotellien ja ruokailujen rahalla olisi jop yksi maa pelastettu.

    Äänestä

  • Pelleilyä67 kirjoitti:

    Näkee taas että kaveri ei oo paljon uutisia katellu!! Soini ennen joulua otti kovasti kantaa STX:n tukemisen puolesta, ja kun yhteistyökykyinen kaveri on pyyteli apua yli puoluerajojen Lipposelta. Ei se ole mitään jälkiviisastelua... No tyhmyys ei oo sun onneks laitonta!!

    Miksei Soini rahoittanut tätä mainittua korealaistelakkaa persujen puolue- ja viestintätuista joita puolueenne saa veronmaksajilta yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa joka ainut vuosi? Ovatko luxus-bungalowit ja jugend-palatsit Soinille tärkeämpiä kuin suomalaisten työpaikat?

    Äänestä

  • Öyhö kirjoitti:

    Vaihtoehto 2. Koska muuten autokauppa siirtyy ranskaan. Jäljelle jää työttömiä autokauppiaita sekä verot joita autokaupan mukana olisi jäänyt tänne!! Myöskin välillisesti nämä kauppiaan autot olisivat juonet polttoainetta (huikeasti verotettua litkua), sekä tyollistäneet autokorjaamoja, huoltoasemia, rengasliikkeitä.

    Kuka todistaa että STX on konkurssikypsä. Miksi ranska ottaa riskin? Kaksi alusta jo valmistettu, eikä konkkaa näy. Tilaus oli yhdelle uudelle ja optio toiselle.

    Kreikka on konkurssikypsä, samoin alkaa olla espanja... Sinne sitä menee rahaa, eikä kyllä työllistä yhtäänsuomalaista veronmaksajaa.... Korjaan ministerit käärii kyllä hyvät hillot kun mukamas käyvät kokouksia. Luulen että kokouspalkkioilla, ministerien palkoilla, lentolippujen, hotellien ja ruokailujen rahalla olisi jop yksi maa pelastettu.

    Eipä ihme, persukommunismissahan ihminen tulee aina kakkosena jos valittava on kasvottomien yritysten ja ihmisten tukemisen välillä.

    Jos STX ei ole konkurssikypsä niin miksi se ei lainaa pankista tai Korean valtiolta? Ai niin, koska pankit ja oma valtio eivät enää lainaa tälle roskaluokkaan tiputetulle korealaistelekalle senttiäkään.

    Ihmeiden aika ei ole ohi, tänään, herran vuonna 2012, persukaanonissa 50 000 000 euron yritystukiaiset ovat muuttuneet pikkusummiksi ja ranskalaiset ällistyttäviksi talousneroiksi.

    Äänestä

  • Se STX-telakka on rahavaikeuksissa Etelä-Koreassa, Ranskassa ja Suomessa. Eihän se muuten olisi lainaa Suomen valtiolta pyytänyt.

    STX-telakka tulee kaatumaan ennen kuin ne saavat edes tuon nyt tilatun laivan rakennetuksi.

    Toivottavasti Soini kantaa silloinkin vastuun puhumisistaan...

    Äänestä

  • Soinille tärkeintä? kirjoitti:

    Miksei Soini rahoittanut tätä mainittua korealaistelakkaa persujen puolue- ja viestintätuista joita puolueenne saa veronmaksajilta yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa joka ainut vuosi? Ovatko luxus-bungalowit ja jugend-palatsit Soinille tärkeämpiä kuin suomalaisten työpaikat?

    >Miksei Soini rahoittanut tätä mainittua korealaistelakkaa persujen puolue- ja viestintätuista joita puolueenne saa veronmaksajilta yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa joka ainut vuosi? Ovatko luxus-bungalowit ja jugend-palatsit Soinille tärkeämpiä kuin suomalaisten työpaikat?

    Tämä on kyllä päivän tyhmin kirjoitus ylivoimaisesti!

    Äänestä

  • vaadin soinin eroa kirjoitti:

    Todellista pelleilyä ja hurskastelua on Timo Soinin tämänaamuinen lausunto. Eihän sillä näytä olevan muuta merkitystä kuin se, että Timo taas pääsee jälkiviisastelemaan telkkariin.

    Timo Soini ei ole koskaan kantanut huolta suomalaisten työttömyydestä. Tuhansia ihmisiä on jäänyt ja on jäämässä työttömäksi tänäkin vuonna, mutta eihän Soini niiden työpaikkoja ole halunnut pelastaa.

    soini on hoitanut työllisyyttä omallaan puolueelle.no miksiköhän työväen puolueen kärki hahmot oli vastaan tuesta,ja muistakin työstä mitä ajetaan hallituksesta,lauri ihalainen,lyly olivat pahoillaan,kun se ei pahoillaan olo tuo pöytään leipää.
    pekkarinen laukoi valhetta telakka nyt rakennerahoituksen piiriin ja niin edelleen ,on tuttua tekstiä ollut joka kerta yrityksien kaatuessa,missähän tuet on kymenlaakson päijät-hämeen rakenne rahat,ei ole tullut yhtaan tehdasta.

    Äänestä

Munaako Sipilä itsensä, kun keskustakin valmistelee välikysymystä aiheesta? Oppositiopuolueet ovat nyt samalla linjalla. Varmaan molemmat huomasivat miten suuren mokan hallitus teki ja nyt siitä pääsee kuittaamaan!!

Äänestä

Laskekaapa huviksenne paljonko olisi tämä tilaus tuonut jo pelkästään verotuloja Suomeen ym. sivutulot siihen päälle, eläkemarkat vakuutus, ym. Ja siihen että on ulkomainen firma, niin on Suomessa suurinosa ja paljonkohan niitä on tuettu erilaisten tukien muodossa. Nythän Suomi tukee eu rahoillaan Ranskan telakoita, voi herranjestas tätä meidän herrojen ajattelua, ei istuisi päivää pitemmälle tällaiset päättäjät jossakin pienessä yksityisessä firmassa. Nurin vaan hallitus ja nämä öykkäripoliitikot kilometri tehtaalle, hehän tienaisivat työttömänäkin enemmän, kuin pienipalkkainen metallimies.

Äänestä
  • Mielestäsi Suomen valtion pitää antaa korealaistelekalle satoja miljoonia euroja jotta se ehkä voisi maksaa suomalaisille työmiehille miljoonia euroja joista valtio perisi muutamia kymmeni prosentteja veroina? Ja tällä uskomattomalla talousnerokkuudellako taivas ei sitten tipukaan niskaamme? Ok, olen aivan myyty ja päätin ostaa rahasamposi sellaisenaan mitään kysymättä, lainkaan ihmettelemättä. Nyt et voi ainakaan persutyyliin syyttää maanpetturuudesta ja vaatia teloittamistani saunan takana.

    Äänestä

  • rahat tai henki? kirjoitti:

    Mielestäsi Suomen valtion pitää antaa korealaistelekalle satoja miljoonia euroja jotta se ehkä voisi maksaa suomalaisille työmiehille miljoonia euroja joista valtio perisi muutamia kymmeni prosentteja veroina? Ja tällä uskomattomalla talousnerokkuudellako taivas ei sitten tipukaan niskaamme? Ok, olen aivan myyty ja päätin ostaa rahasamposi sellaisenaan mitään kysymättä, lainkaan ihmettelemättä. Nyt et voi ainakaan persutyyliin syyttää maanpetturuudesta ja vaatia teloittamistani saunan takana.

    Soini voisi ensiksi kertoa veronmaksajille, että miksi tämä hänen kehuma korealaisyhtiö on tuottanut viisi viimeistä vuotta tappiota? Tässä eräs rautalankamalli, jolla soinin höpinät ammutaan alas.

    http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/29128

    Satoja miljoonia korealaistelakalle.... No jos ei ymmärrä politiikkaa niin ei ihme että laskupääkin pätkii. Pyysivät 50 miljoonaa lainaa... LAINAA. Arvaapa montaako kaivosyhtiötä, voimayhtiötä ym.. ym.. valtio rahoittaa tai tukee... Joo yllätys... AIKA MONTA

    Äänestä

  • kansa ihmettelee kirjoitti:

    Soini voisi ensiksi kertoa veronmaksajille, että miksi tämä hänen kehuma korealaisyhtiö on tuottanut viisi viimeistä vuotta tappiota? Tässä eräs rautalankamalli, jolla soinin höpinät ammutaan alas.

    http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/29128

    Kansa ihmetteelee myös miksi hallitus ei kerro kansalle kreikkatappioita, miksi tämä heidän kehumansa euro on ajanut viisi vuotta eurooppaa lamaan. Rautalankamalleja on satoja millä hallituksen linjaus ammutaan alas.

    Rahoituksesta olisi ollut hyötyä suomelle ja suomalaisille.... Sen takia kreikkapaketit ovat mielestänne parempia. Niistä rahoista kun ei hyödy suomalaiset.

    Äänestä

  • T. Kansa kirjoitti:

    Kumpi tulee halvemmaksi suomalaisille?

    1) Annetaan korealaistelakelle rahaa jotta se antaisi rahaa suomalaisille?

    2) Annetaan rahaa suomalaisille?

    Äänestä

  • Rahat ja henki kirjoitti:

    Satoja miljoonia korealaistelakalle.... No jos ei ymmärrä politiikkaa niin ei ihme että laskupääkin pätkii. Pyysivät 50 miljoonaa lainaa... LAINAA. Arvaapa montaako kaivosyhtiötä, voimayhtiötä ym.. ym.. valtio rahoittaa tai tukee... Joo yllätys... AIKA MONTA

    Niin, 50 miljoonaa lainaa jonka lisäksi vaativat yli 28 miljoonan innovaatiotuet joiden lisäksi se on jo aiemmin saanut 16 miljoonaa euroa suoraa tukea Suomen valtiolta, ei siis mitään lainaa. Lisäksi huhutaan ettei mainitut summat olisi riittäneet alkuunsakaan vaan uusia tukiaisvaatimuksia olisi seurannut myöhemmin lisää kun piikki olisi ensin saatu auki. Kaiken tämän päälle Suomen valtion omistaman Finnveran tuet ko. telakalle satoja miljoonia.

    Mikäli tämä roskaluokkaan tiputettu telakka menisi kesken kaiken konkurssiin Suomi joutuisi maksamaan peräti miljardin laivan valmiiksi saattamiseksi saadakseen nuo sadoissa miljoonissa lopulta liikkuvat tukiaissummansa takaisin.

    Mikäli laivan tilaajakin menisi konkurssiin olisivat suomalaiset veronmaksajat maksaneet miljardin ruostuvasta kiposta jonka voisi toki sijoittaa Soinipatsaaksi vaikka sinne Olkiluodon Iisakin kirkon viereen muistutukseksi persuismista tuleville sukupolville.

    Joko persuilta unohtui:

    "STX sai valtiolta 28,3 miljoonan euroa innovaatiotukea

    Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tänään, että STX Finlandin Turun telakalla tehtävän Sanctuary-aluksen tilauksen vahvistuessa valtio myöntää sille - laillisten edellytysten täyttyessä - täyden 28,3 miljoonan euron innovaatiotuen.

    Innovaatiotuki on uusi valtionapu, jonka EU kehitti eurooppalaisille telakoille uudeksi hyväksytyksi tukimuodoksi.

    Lisäksi valtio on jo päättänyt yhtiön TUI-risteilijän rakentamisen tukemisesta 16 miljoonan euron innovaatiotuella.

    Näin suoraa tukea kertyy yhteensä 44 miljoona euroa eli lähelle 50 miljoonaa, jota telakkayhtiö pyysi ilman, että valtio osallistuu suoraan aluksen rahoituspakettiin.

    Lisäksi Finnvera on varautunut rahoittamaan aluksen rakentamista yli 600 miljoonalla eurolla." (21.12.2012)

    Äänestä

  • soinihulluus seis kirjoitti:

    Niinkun se telakkayhtiö ei hallunnut sitä investointitukea vaan 50 miljoonan lainan!!! TYHYMÄ!! LUE ÄLYKÄÄPIÖ UUTISIA

    Äänestä

"Lamat tulee ja lamat menee"

isä timo

Äänestä

Koko aisaa on vääristelty Suomessa.

Suomen hallituksella ei ollut osaa eikä arpaa ostajan päätökseen. Vaikka hallitus olisi tehnyt prikuleen telakkaalan vaatiman pätöksen tilaus olisi mennyt sivusuun.

Korealainen STX-emo on konkurssikypsä. Mikään järkevä tilaaja ei tilaa suurta pitkäksetoista lisäoptioilla varustettua projektia yritykseltä joka saattaa olla konkursissa ennen velvoitteiden täyttämistä! Edes kohtalaisen suurella alennuksella (eli valtion tappiolla).

Tämä oli jälleen yksi esimerkki siitä miten globaali kriisi iskee vientivetoiseen maahan. Korealaisyhtiön vaikeudet liittyvät ylivalkaisuuteen ja talouden heikkenemiseen. Tämäkään ei ollut meidän syytämme ja kuitenkin joudumme kärsimään.

Pitkällä tähtäimellä voitaisiin ajatella että telakkateollisuustemme olisi osittain valtionomisteinen (koska telakkateollisuus on valitettavasti tukiaisilla pilattu). Mutta sellaiseen ei ryhdytä yhden tilauksen vuoksi ja suurella kiireellä. Häkämies on ministerinä väläytellyt täätä niin telakoille kuin kaivosteollisuudellekin, joten esityksiä ja malleja laaditaan.

Äänestä

Tässä Soinin edellinen laivateollisuuteen liittyvä "neronleimaus".

Hän olisi halunnut upottaa miljoonia jo silloin romurautana ja yleisenä jätevarastona sekä käymälänä toimineeseen Fiinjettiin ja ostaa sen veronmaksajien varoilla Suomeen pakolaishotelliksi.

Näitä Soinin populistisia järjettömyyksiä on netti pullollaan. Kuinkahan kauan tämä kansa antaa Soinin kusettaa itseään??

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/saarikangas_ja_soini_ostaisivat_finnjetin_espoolle/

Äänestä

Maksukyvyttömälle telakalle 50 miljoonaa euroa PÄÄOMALAINAA? Kiitos ei.
Kankkulan kaivoon ne olisivat menneet. Korot ovat nyt aivan superalhaalla, kysymys kuuluu. Miksi pankit eivät lähteneet mukaan rahoittamaan miljardi-luokan laivatilausta?

Äänestä
  • Toinen kysymys kuuluu: miksi Ranskan valtio tuki omistamaansa telakkaa EU:n säännösten vastaisesti? Vastaus: luodakseen 20 000 henkilötyövuotta ja korkean tason osaamista Suomen työttömäksi jäävien ammattilaisten avulla ja kustannuksella.

    Suomen hallitus oli kiltti koulupoika ja viittasi: kyllä opettaja, kyyllä opettaja! Ja persujen populismi-apparaatti sai uutta polttoainetta.

    Vapaavuori lupasi tv-toimittajan ahdistelemana, että hallituksen kielteiseen lainapäätökseen annetaan selitys ainakin valiokuntatasolla. Ministeri vetosi liikesalaisuuteen, joka toivottavasti vuotaa valiokuntavaiheessa julkisuuteen. Saataisiin tähän keskusteluun jotain järkeä.

    Äänestä

Alihankkijat olisivat keränneet ne 50 mlj€ jos olisivat uskoneet yrityksen kannattavuuteen. Raha olisi ollut lainaa,mutta ei edes suurimmat hyötyjät eli alihankkijat uskoneet moiseen.

Tässä on persujen irtopisteiden haku hakusessa.

Äänestä

Ja Sipilälle!
"
Suomalainen meriteollisuus ja ay-liike vaativat kovaan ääneen valtiota ottamaan harteilleen jättiriskit tilauksen saamiseksi Suomeen. Vastuullisempaa politiikkaa alan toimijoilta olisi kuitenkin istua yhdessä alas miettimään, mitä he voisivat tehdä, jotta maineikas teollisuudenalan voitaisiin pelastaa. Se tarkoittaa mm. panostusta tuotekehitykseen, prosessien hiomista, tinkimistä yrittäjien voitoista ja työntekijöiden palkoista.

Tapaus STX Finland nostaa esiin yritystukien mielekkyyden. Suora yritystuki on vuosittain yli 600 miljoonaa euroa. Sen päälle tulee mahtava määrä erillisiä pikku tukia, esimerkiksi verohuojennuksia, sekä kuntien epäsuorat tuet, joiden on arvioitu olevan yhteensä runsaat miljardi euroa. Maatalouden tuet ovat miljardiluokkaa. Kun päälle lisätään vielä Suomen 700 miljoonan euron nettomaksu EU:lle (rahoilla tuetaan niitä maita, jotka eivät pärjää), surfailemme todellisessa tukiviidakossa, joka on lopulta ansa.

Tapaus STX Finland nostaa esiin yritystukien mielekkyyden.
"

Äänestä

Soini kirveensä kiveen! Perse ei kestä noin kalliita työpaikkoja..

Äänestä

"Tarjoamme suomalaiselle viejälle tasavertaisen aseman ulkomaisten kilpailijoiden kanssa.”

Telakkatoimiala ja sen kanssa laivakauppoja solmivat varustamoyhtiöt ovat olleet toimialana erikoisasemassa, jonka valtiontukia ja kilpailunvääristymiä ovat säädelleet niin kansainvälinen kauppajärjestö OECD kuin EU:kin.

Miljardin euron arvoisen Royal Caribbean Cruise Linesin, RCCL:n, risteilijätilauksen sai kaupanväännön ja tukiveivauksen jälkeen STX Europenranskalaistelakka Saint Nazairessa. STX France -telakasta Ranskan valtio omistaa kolmanneksen.

Finnvera oli varannut 600 miljoonan euron rakennusaikaisen takuun telakan luotoille. Nämä takuut raukesivat nyt kun tilaus menikin STX:n telakalle Ranskaan.

Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.

Tilaa uutiskirje

EU-säännösten perusteella Finnveran takaus laivan hinnasta voi olla rakennusaikana maksimissaan 80 prosenttia. Tyypillisesti tilaajavarustamo maksaa ennakkomaksuja 20-30 prosenttia projektin aikana. Finnveran takaus olisi edellyttänyt telakalle oman pääoman ehtoisen pääoman lisäystä, jota telakkayhtiö STX ei pystynyt järjestämään.

Finnveran vientirahoituksen vastuukanta on yhteensä 11 miljardia euroa, josta telakoiden ja varustamoiden osuus on noin kolmannes.
"

Äänestä

Vaatimassa verovaroja haaskiiin, miksi? Pelleileekö vain eu-tuillakin?

Äänestä
  • Miksi nyt hanat pitäisi veroparatiisiin aukasta?

    Äänestä

  • hyvä kysymys.. kirjoitti:

    Miksi nyt hanat pitäisi veroparatiisiin aukasta?

    Huutaa lahjalaivan perään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

telakavälikysymyksel kirjoitti:

Luopiohallitus teki kerrankin oikean päätöksen, eikä syytänyt rahaa korealaisten ja muiden taskuihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu