Pelien halpamyynti Ahvenanmaalta loppuu!!!

Ahvenanmaalta voi tilata muun muassa konsolipelejä manner-Suomen verkkokauppoja halvemmalla.

Vuoden 2013 alusta Ahvenanmaan hintaetu on historiaa, sillä eduskunta on tänä vuonna hyväksynyt lakimuutoksen pienimmästä perittävästä arvonlisäverosta. Lakimuutoksen jälkeen pienin perittävä arvonlisävero on viisi euroa nykyisen kymmenen sijaan.

— Tällöin arvonlisäverottomasti tilattavien tuotteiden hintaraja tippuu 22 euroon. Koska kaikki pelit maksavat tätä enemmän, myynti Ahvenanmaalta todennäköisesti loppuu kokonaan, sanoo Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä.

Seppälä ei kerro, kuinka suuri osuus Verkkokauppa.comin pelimyynnistä Ahvenanmaan-myynnillä on. Verkkokauppa.comin lisäksi ainakin pelikauppa vpd.fi myy arvonlisäverottomasti Ahvenanmaan kautta.

Ahvenanmaalta on voinut tilata, ja voi vielä reilun vuoden tilata arvonlisäverottomasti alle 43,48 euron lähetyksiä. Verovapaasti on myyty pelien lisäksi vaatteita, leluja, muistikortteja, piilolinssejä, elokuvia, kirjoja, värikasetteja, monenlaisia teknisiä laitteita.

Lakimuutos tehtiin, koska valtiovarainministeriön mielestä verovapaat tuotteet vääristävät kilpailua ja vievät valtiolta vuosittain 15—20 miljoonaa veroeuroa.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/12/12/Pelien halpamyynti Ahvenanmaalta loppuu/2011512551629/4
1762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

haistakaa vittu viranomaiset miksi vituss pitää viedä kaikki ilot kansalta!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinenuutinen kirjoitti:

Ahvenanmaalta voi tilata muun muassa konsolipelejä manner-Suomen verkkokauppoja halvemmalla.

Vuoden 2013 alusta Ahvenanmaan hintaetu on historiaa, sillä eduskunta on tänä vuonna hyväksynyt lakimuutoksen pienimmästä perittävästä arvonlisäverosta. Lakimuutoksen jälkeen pienin perittävä arvonlisävero on viisi euroa nykyisen kymmenen sijaan.

— Tällöin arvonlisäverottomasti tilattavien tuotteiden hintaraja tippuu 22 euroon. Koska kaikki pelit maksavat tätä enemmän, myynti Ahvenanmaalta todennäköisesti loppuu kokonaan, sanoo Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä.

Seppälä ei kerro, kuinka suuri osuus Verkkokauppa.comin pelimyynnistä Ahvenanmaan-myynnillä on. Verkkokauppa.comin lisäksi ainakin pelikauppa vpd.fi myy arvonlisäverottomasti Ahvenanmaan kautta.

Ahvenanmaalta on voinut tilata, ja voi vielä reilun vuoden tilata arvonlisäverottomasti alle 43,48 euron lähetyksiä. Verovapaasti on myyty pelien lisäksi vaatteita, leluja, muistikortteja, piilolinssejä, elokuvia, kirjoja, värikasetteja, monenlaisia teknisiä laitteita.

Lakimuutos tehtiin, koska valtiovarainministeriön mielestä verovapaat tuotteet vääristävät kilpailua ja vievät valtiolta vuosittain 15—20 miljoonaa veroeuroa.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/12/12/Pelien halpamyynti Ahvenanmaalta loppuu/2011512551629/4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu