MTV3:ssa Matti Maunun suuta kuivasi

kun kehui kokoomuksen päätöstä tuhota laivateollisuus. Tälläisiä toimittajia joilta aivopieruja pääsee aina kun suunsa avaa tai kirjoittaa.

Maunussa oiva perseen lipsuttelija.
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tottakai ruotsalainen media tekee voitavansa Suomen asian vahingoittamiseksi.

Suurpääoman vasalleja ja juoksupoikia.

Äänestä

Maunuhan on tunnettu politrukki, joka hoitaa lähinnä kokoomuksen ja ek:n etuja.

Todennäköisesti ei aivan ilmaiseksi...

Äänestä

Ukko sekosi sanoissaan eikä tiennyt miten olisi selittänyt kokoomuskonnien tekoset parhain päin.
Ei olisi auttanut vaikka olisi laittanut äijän suuhun liukasteet vaikka
pil-usta !

Äänestä

Olipa tosiaan mielenkiintoista katsottavaa,kyllä Maunu kääntää jutun kun
jutun kokoomuksen hyväksi.
Meillä on koko media olemassa ainoastaan hallituksen päätösten par-
haaksi selittämiseksi.
Mitään kriittistä ääntä ei kuulu kuin yhden ainoan toimittajan suusta,joka
on Taloussanomien Hurri,muut ovat samassa liekanarussa Maunun kanssa.

Äänestä
  • Täälläkään ei ymmärretä muuta kuin vahtia yhden kielipuolueen agendaa,
    joka nyt meni yhden oikean nimen poistamiseen.
    Tutkipa joskus taloussanomia niin asia selviää.

    Äänestä

Nyttekö te sen vasta huomaatte,heh. Viimeiset kymmenenvuotta
eliittimedia on ollut kokoomuksen äänitorvena ja propakandistina.
Kauneimman kukkasen tämä työ tuotti viime presidentinvaaleissa.
Vuosikymmen jokainen Niinistön kannanotto oli suurta viisautta
jota henkeäpidätellen meille selostettiin. Niinistöstä
leivottiin (täysin vailla alan koulutusta) pohjolan talousnero jonka
kannanottoja eliitimedia ihaili karvahattukallellaan. Nyt
Niinistö on hävinnyt talousuutisista,vaikka koko maa on kuilunpartaalla. Jään odottamaan Niinistön uudenvuoden
puhetta (sitä jota avustaja ja mainostoimistojen armeija
puhtaaksi kirjoittaa)
Voin jo nyt nähdä ne kömpelöt sanakäänteet joilla
uudenvuoden puhe syötetään "sankaritekona" junttikansalle.

Äänestä

On kyllä inhottavaa katsottavaa ja kuunneltavaa tämän ruiskukkamaikkarin toiminta.

Äänestä
  • Niikolla on vuosilta 1982–1990 neljä rikostuomiota: luvattomasta työkoneella ajelusta, käsilaukkuvarkaudesta, katteettomalla pankkikortilla ostelusta sekä suojatiellä kävelleen naisen päälleajosta varastetulla autolla.

    Äänestä

Kokoomuksen konnat sikiää Helsingissä . Jos kuulet ääniä niin kohdista se kokoomukseen pistä sydämeen tai johonkin sisäelimeen. Älä ota lääkettä vaan toimi koska kokoomus on sinulle este äitisiluokse.

Äänestä

Vapaavuori ei vaaleissa luvannut mitää mutta oli ääniharava Helsingissä. Tässä näkee pääkaupunkiseudun typerykset äänestävät mitään sanomatonta tyyppiä. No palkka on 12000€/kk ja kun alkaa toimimaan telakateollisuus siirtyy muualle.

Patsas Vapaavuorelle vain siksi, että ajoi humalassa autolla ja pilasi laivateollisuuden. "Ampukaa" tätä paskaa täydeltä laidalta.

Äänestä
  • Mikä persua risoo? Sekö kun Kokoomukseen luotetaan ja persut putoaa?

    Äänestä

Tämmöiset matti maunut jne. toimittajat jotka ruiskukkamaikkarin palveluksessa ovat voivat päästää vaikka mitä älyttömyyksiä, ja maikkari julkaisee. Eihän kokoomus te ikinä virheitä. Ja tämmöstä sontaa mtv3 pistää pihalle.

Äänestä
  • Toimittajan kommentti: Monenlaista jälkiviisastelua

    Monenlaista hämäystä, vääristelyä ja suoranaista valehtelua liikkuu STX-tappion jälkiviisasteluissa.

    Otetaan nyt esimerkiksi tämän Ison Masan eli Martin Saarikankaan tulkinta STX:n Turun telakalle kaavaillusta pääomalainasta.

    Saarikangas sanoi eilen Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa aivan oikein, että telakka tarvitsisi lisää pääomaa, jotta Finnvera voisi rahoittaa vientiluoton. Sitten hän lohkaisi haastattelijalle, ettei "50 miljoonan pääomalaina ollut mikään tuki, vaan se oli ihan sama, jos sinä tai minä menemme asuntolainaa pyytämään".

    Tasan tarkkaan ei ole sama asia!

    Näin asiantuntija (ei Saarikangas) määrittelee pääomalainan:

    "Pääomalaina on laina, jolla ei ole vakuutta, jolle ei saa maksaa korkoa, eikä sitä saa lyhentää niin kauan kuin sitä tarvitaan taseessa oman pääoman korjaamiseen. Pääomalaina voidaan maksaa käytännössä takaisin vasta, kun yhtiö on tuottanut voittoa ja sille on kertynyt vapaata omaa pääomaa."

    STX:n Turun telakan tapauksessa se tarkoittaisi, että lainaa tuskin saataisiin koskaan takaisin, vaan veronmaksajien rahoja sujahtaisi iloisesti korealaiselle pääomistajalle ja amerikkalaiselle varustamolle.

    Asuntolainatiskillä pyyntö tarkoittaisi:

    – Saisinko korotonta ja lyhennysvapaata - kröhöm - sekä vakuudetonta lainaa, että saisin kasaan 10 prosentin rahoitusosuuden, jotta sitten voisin saada 90 prosenttia asunnon arvosta asuntolainaa.

    – Kröhöm... kai se käy?

    Puhutaan nyt edes oikeilla nimillä.

    Kerjääminen tulee ensimmäiseksi mieleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakka kokkare kirjoitti:

kun kehui kokoomuksen päätöstä tuhota laivateollisuus. Tälläisiä toimittajia joilta aivopieruja pääsee aina kun suunsa avaa tai kirjoittaa.

Maunussa oiva perseen lipsuttelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu