95 % kaikkoaa, jos sanot olevasi yksinäinen

Näin se valitettavasti on.

Näin toimin itsekin.

Ajattelen jo alitajuisesti, että tuo vaatii paljon huolenpitoa ja kuuntelemista ja sitten kuitenkin äkäilee ja kiukuttelee entisiä epäonnistumisiaan kostaen niitä minulle.
Mitä minä saan? Minäkin olen ihminen, joka tarvitsee toiselta huomiota. Minullakin on huonoja päiviä, jolloin kaipaan olkapäätä.
Ei, ei. En pahuuttani toimi näin. Minulla vaan ei ole voimavaroja tällaiseen. Valitettavasti.
Toivon, että joku auttaisi yksinäisen yksinäisyyden suosta. Minusta ei siihen ole, yksinäinen vetäisi kuin hukkuva minut mukanaan ja uppoaisin yksinäisyyden suohon itsekin.

Ja löytyyhän niitä auttajia, ammatin puolesta, menemättä liikaa tunteella mukaan.
Yksinäisyytensä kannattaa hoitaa.
5368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..kun .katso kuiluun, kuilu katsoo sinuun...

Luulenpa, että yksinäisen mielenlaatu on staattisenpi kuin sosiaalinen dynamiikka vaatisi - kuin värähtelytaajuus olisi joko hitaampi ja kapeampi, kuin yleensä, eikä tämän johdosta kykene tavoittamaan luonnollista vuorovaikutteisuutta muihin ihmisiin ympärillä, eikä siltäosin täydentämään omakuvaansa sosiaalisessa mielessä. Sosiaalisen on helpompi siirtyä yksinäisen taajuudelle, kuin päästä siitä pois...

Äänestä

mieluummin yksinäisen ihmisen kanssa kuin sellaisen jolla on paljon kavereita. he ovat kokoajan menossa ja ei jää yhteistä aikaa. lisäksi kaveriporukoissa pysyy vain kovimman rellestäjät ja itse kaipaan vierelleni rauhallista ihmistä.

Äänestä

Kaikkoavien ihmisten määrä riippuu kyllä paljon siitä, miten yksinäisyytensä ottaa puheeksi ja mitä muuta itsestään on kertonut/paljastanut. Esim. hiljattain paikkakunnalle työn perässä muuttanut, kaikin puolin peruspositiivinen ja täyspäisen oloinen tyyppi tuskin karkottaa ketään ympäriltään, jos ohimennen mainitsee olevansa yksinäinen. Toisaalta joku äkäinen synkistelijä, jonka ranteet on täynnä tuoreita viiltojälkiä, voi helposti karkottaa suuren osan kaveriehdokkaista alkamalla itkeä sitä kuinka sillä ei ole koskaan ollut yhtään ystävää ja maailma on täynnä v1tun mulkv1st1-idiootteja jotka syrjii sitä kun se ajattelee omilla aivoillaan eikä mene lammasmaisesti kaikessa massan mukana niin kuin kaikki muut.

Sillä on oikeasti tosi paljon merkitystä, miten yksinäisyyteensä (ja kaikkeen muuhunkin) suhtautuu ja millä tavalla sen ottaa puheeksi. Itsesäälissä rypeminen, muiden syyllistäminen, oman yksinäisyytensä häpeäminen, muihin takertuminen ja yleinen epätoivoisuus karkottaa paljon enemmän ihmisiä kuin tieto kaverien tai kumppanin puutteesta.

Äänestä

Jep. Tärkeintä on ettei tee asiasta numeroa, koska ihmisiä pelottanee yksinäisissä eniten se, että jos he tulisivat olemaan liian takertuvaa seuraa. Sitten taas jos ottaa elämäntilanteensa rauhallisesti, ja mainitsee vain ohimennen ettei sosiaalinen elämä ole tällä hetkellä niin vauhdikasta kuin se voisi olla, niin fiksut ihmiset ainakin suhtautuvat ymmärtäen, ja kenties parhaassa tapauksessa yrittävät tarjota apuaankin esimerkiksi tapahtumakutsujen muodossa.

Itsesäälissä rypevät ja valittavat yksinäiset tuskin kiinnostavat ketään. Tärkeintä on pyrkiä omaksumaan sellainen "okei, olen nyt yksinäinen, mutta haluan parantaa tilannetta" -asenne.

Äänestä

olen huomannut saman. Samoin, jos olet ulkona työelämästä tai sairastat esim. masennusta, ihmiset kaikkoaa. Olen oppinut sen, että jos alan juttelemaan jonkun tuntemattoman kanssa, en missään nimessä tuo julki ongelmiani heti. Ei sillä tavalla uusia ystäviä saa, vaan pikemminkin päinvastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuin VaroitusKolmio kirjoitti:

Näin se valitettavasti on.

Näin toimin itsekin.

Ajattelen jo alitajuisesti, että tuo vaatii paljon huolenpitoa ja kuuntelemista ja sitten kuitenkin äkäilee ja kiukuttelee entisiä epäonnistumisiaan kostaen niitä minulle.
Mitä minä saan? Minäkin olen ihminen, joka tarvitsee toiselta huomiota. Minullakin on huonoja päiviä, jolloin kaipaan olkapäätä.
Ei, ei. En pahuuttani toimi näin. Minulla vaan ei ole voimavaroja tällaiseen. Valitettavasti.
Toivon, että joku auttaisi yksinäisen yksinäisyyden suosta. Minusta ei siihen ole, yksinäinen vetäisi kuin hukkuva minut mukanaan ja uppoaisin yksinäisyyden suohon itsekin.

Ja löytyyhän niitä auttajia, ammatin puolesta, menemättä liikaa tunteella mukaan.
Yksinäisyytensä kannattaa hoitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu