Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimoni leikkii

Olen pari kertaa yllättänyt vaimoni leikkimästä sauvojen kanssa. Talomme autotalli on sillai kivasti, että kun tulen kotiin, ei vaimoni näe, tai kuule sitä. Kerran sitten tulin päivää aikaisemmin matkoilta ja aioin oikaista takapihan kautta, kun huomioni kiintyi eteisaulassa tapatuvaan. Siinä nimittäinvaimoni oli korsettiin pukeutuneena seinän kokoisen peilin edessä istuen tuolilla ja samalla alapäätään villisti pyörittäen työnteli suurta dildoa sisäänsä.

Hänen ilmeenstään näin luinka hän tärisi orgasmin ravistuttaessa häntä. Mutta hämmästykseni oli melkoinen kun hän nousi ja otti anuksestaan toisen sauvan. Olen nimittäin itse usein yrittänyt saada anaaliseksiä hänen kanssaan, mutta vaimo on liian "häveliäs". Vedin siinä ulko na käteen ja menin takaisin autooni. Soitin kännykällä, että laittaa kahvin valmiiksi, tulen pian.

Vaimo oli tavallisen iloinen saapumisestani, mutta valitti väsymystään yöllä, kun olisin halunnut leikkiä.

Nyt olen miettinyt, millä pääsisin osaksi hänen salaisista leikeistään, sillä hän leikkii vieläkin häveliastä, korkeamoraalista rouvaa.,
52838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... tarvii koska sä oot tollanen säälittävä runkkari.

Äänestä
  • oikea löysämuna, nii !

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    oikea löysämuna, nii !

    olikii perkele kun muija ei keittäny sitä kunnolla !

    Äänestä

Oli pakko vastata, kun noi aiemmat viestit oli suht olemattomia. Älä tosiaankaan luule, että sinussa olisin mitään vikaa. Kuinka läheisiä olette vaimosi kanssa? Puhutteko paljon seksistä ja siitä, miten siihen saisi lisä väriä? Ota asia esille! Kerro mitä haluat ja anna vaimosi hetken sulatella asiaa. Ehkä hän haluasikin jakaa nämä nautinnolliset hetkensä sinun kanssasi... Olkaa avoimia toisillenne!!

Äänestä
  • Olet oikeassa. Minakin kayttelin dildoa vuosia mieheltani salaa. Usein piti oikein odottaa etta han memisi johonkin etta voisin vahan nautiskella. Suihkussa varsinkin sauva teki tehtavansa 100%. Nyt kun olemme yhdessa lukeneet naita palstoja, olemme oppineet yhdessa runkkailemaan ym. piisakaamaankin, voi kun tekee hyvaa viela vanhoilla paivillakin. Kokeilkaapa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sauvoilla kirjoitti:

Olen pari kertaa yllättänyt vaimoni leikkimästä sauvojen kanssa. Talomme autotalli on sillai kivasti, että kun tulen kotiin, ei vaimoni näe, tai kuule sitä. Kerran sitten tulin päivää aikaisemmin matkoilta ja aioin oikaista takapihan kautta, kun huomioni kiintyi eteisaulassa tapatuvaan. Siinä nimittäinvaimoni oli korsettiin pukeutuneena seinän kokoisen peilin edessä istuen tuolilla ja samalla alapäätään villisti pyörittäen työnteli suurta dildoa sisäänsä.

Hänen ilmeenstään näin luinka hän tärisi orgasmin ravistuttaessa häntä. Mutta hämmästykseni oli melkoinen kun hän nousi ja otti anuksestaan toisen sauvan. Olen nimittäin itse usein yrittänyt saada anaaliseksiä hänen kanssaan, mutta vaimo on liian "häveliäs". Vedin siinä ulko na käteen ja menin takaisin autooni. Soitin kännykällä, että laittaa kahvin valmiiksi, tulen pian.

Vaimo oli tavallisen iloinen saapumisestani, mutta valitti väsymystään yöllä, kun olisin halunnut leikkiä.

Nyt olen miettinyt, millä pääsisin osaksi hänen salaisista leikeistään, sillä hän leikkii vieläkin häveliastä, korkeamoraalista rouvaa.,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu