Olen nyt ihan vasta 30v täyttänyt mies. Seurustelusuhteeni ovat jääneet elämäni aikana pariin kolmeen, ihan lyhyeen suhteentynkään ja joihinkin yhdenillan juttuihin. En siis ole koskaan seurustellut vakavasti, ja seurustelukumppanin löytyminen tuntuu toivottomalta. Tuntuu myös, että kelpaan vain kaveriksi. Asia ahdistaa minua toisinaan paljonkin, kun tuntuu että minä olen aina se joka jää ilman, ja yrityksetkin ovat kuin kirouksesta luotu epäonnistumaan. Tuntuu että melkein suurin osa seurustelee niin omasta tuttavapiiristäkin kuin yleensä muutenkin. Facebookissakin kun katselee muiden profiileja, niin sielläkin hyvin moni on parisuhteessa sen ja sen kanssa. Sitten se perinteinen juttu, että kun onnellisia nuoria pareja näkee kaikkialla, niin katkeraltahan se tuntuu. Vaikka aina sanotaan, että ei pitäisi kadehtia toisten onnea, vaan minkäs sille voi kun se vain muistuttaa siitä, että haluaisi itsekkin kokea joskus sen saman onnen. Vain noin 2-3 omasta tuttava ja kaveripiiristäni ei seurustele, jotka ovat ulkonäkönsä ja luonteensakin puolesta varmasti toivottomia tapauksia, joten en niihin voi itseä verrata. Yksi näistä toivottomista kavereista aina sanookin, jos olen hänelle sinkkuuttani surkutellut, että eihän mullakaan ole ketään. Se ei lohduta, vaan ärsyttää, kun mitenpä hänellä voisi ollakkaan.
Kun se ahdistus tulee, niin en nykyisin enään tiedä, että miten sitä käsittelisin. En voi nykyisin enään keskustella siitä vanhempieni kanssakaan, kun olen aika kauan asiaa heillekkin surrut, joten ainakin äitini ahdistuu kovasti, kun huomaa että minulla on paha olla sinkkuuteni takia, eikä hän enään osaa siihen mitään sanoa. Eihän sitä pitäisi muita rasittaa, vaan pitäisi pitää mölyt mahassa. Se vain voi olla joskus vaikeaa.
Ikisinkkuuteni syitä olen pohtinut, enkä ole vieläkään saanut selville että mistä kiikastaa. Varteenotettavia naisia seurustelukumppaneiksi ei vain yksinkertaisesti tapaa oikein missään. Myönnän, että olen vähän ujo myös, mutta en mielestäni toivoton sellainen. Kavereidenni kautta en tapaa ketään, kun niitä ei paljoa ole, eikä heilläkään paljoa muuta sosiaalista elämää. Baareissa, tanssipaikoilla ja yökerhoissa on käyty tarjonta katsoon, mutta huonolta näyttää. Baareissa käyvät enimmäkseen ne pahimmat pintaliitäjät ja sellaiset jotka luulevat itse olevansa jotakin, ja ovat hyvin minäkeskeisiä ja kylmiä. Ei niistä baareista paljon muuta löydykkään kuin niitä yhden illan juttuja korkeintaan. Baareissa käynti tuntuu muutenkin niin turhalta hommalta, kun itseään ja lompakkoaanhan siinä vain rasittaa, ja ärsyttävä meiniki baareissa muutenkin. Musiikki soi täysillä, ja siellä kaiken maailman pintaliitäjä-bilettäjätpissikset astelevat ynseinä, ja känniörveltäjät sekoilevat. Mutta pakkohan se on poikamiehen yrittää jossain käydä, missä naisia on.
Nettikin on myös toivoton tapa löytää kumppania. Siellä on liian kova kilpailu, ja liian kovat vaatimukset naisilla. Monet heistä ovat asettaneet vaatimuksikseen ihan merkityksettömiä asioita, ja en myöskään osaa kirjoittaa heille sellaista viestiä että se herättäisi kiinnostuksen, ja ettei siinä olisi latteuksia. Mikään kun ei vain tunnu riittävän.
Yleensäkkin, tapaat naisen sitten baarissa tai netissä tai missä nyt vaan, niin hyvin herkästi se sattuu olemaan joku sellainen tuuliviiri joka ei tiedä itsekkään että mitä haluaa, ja että onko hän edes oikeasti vapaa. Juuri tuo on yksi hankaloittava seikka, että kun tuntuu, että oikeasti vapaita nuoria naisia tapaa yhä harvemmin. Monilla heistä on kuitenkin jonkinlaisia säätöjä ja vanhan suolan janottamia exiä kärkkymässä uutta tilaisuutta, jotka monesti onnistuvatkin siinä ja itse petyt taasen. On myös näitä jo parisuhteessa olevia paremman testaajia, ja useita läpi käyviä testaajia muutenkin, joille herkästi joudut varasijalle.
En ole itse mikään rumilus enkä epäsiisti vaan ihan komeaksikin sanottu nuori mies, joka käy ihmisten ilmoilla ja harrastaa mm salilla ja uimassa käyntiä, ja on kiinnostunut monista eri asioista. Auto löytyy myös, joka voi monille olla myös plussaa. Että tällaista tällä kertaa.
Kun se ahdistus tulee, niin en nykyisin enään tiedä, että miten sitä käsittelisin. En voi nykyisin enään keskustella siitä vanhempieni kanssakaan, kun olen aika kauan asiaa heillekkin surrut, joten ainakin äitini ahdistuu kovasti, kun huomaa että minulla on paha olla sinkkuuteni takia, eikä hän enään osaa siihen mitään sanoa. Eihän sitä pitäisi muita rasittaa, vaan pitäisi pitää mölyt mahassa. Se vain voi olla joskus vaikeaa.
Ikisinkkuuteni syitä olen pohtinut, enkä ole vieläkään saanut selville että mistä kiikastaa. Varteenotettavia naisia seurustelukumppaneiksi ei vain yksinkertaisesti tapaa oikein missään. Myönnän, että olen vähän ujo myös, mutta en mielestäni toivoton sellainen. Kavereidenni kautta en tapaa ketään, kun niitä ei paljoa ole, eikä heilläkään paljoa muuta sosiaalista elämää. Baareissa, tanssipaikoilla ja yökerhoissa on käyty tarjonta katsoon, mutta huonolta näyttää. Baareissa käyvät enimmäkseen ne pahimmat pintaliitäjät ja sellaiset jotka luulevat itse olevansa jotakin, ja ovat hyvin minäkeskeisiä ja kylmiä. Ei niistä baareista paljon muuta löydykkään kuin niitä yhden illan juttuja korkeintaan. Baareissa käynti tuntuu muutenkin niin turhalta hommalta, kun itseään ja lompakkoaanhan siinä vain rasittaa, ja ärsyttävä meiniki baareissa muutenkin. Musiikki soi täysillä, ja siellä kaiken maailman pintaliitäjä-bilettäjätpissikset astelevat ynseinä, ja känniörveltäjät sekoilevat. Mutta pakkohan se on poikamiehen yrittää jossain käydä, missä naisia on.
Nettikin on myös toivoton tapa löytää kumppania. Siellä on liian kova kilpailu, ja liian kovat vaatimukset naisilla. Monet heistä ovat asettaneet vaatimuksikseen ihan merkityksettömiä asioita, ja en myöskään osaa kirjoittaa heille sellaista viestiä että se herättäisi kiinnostuksen, ja ettei siinä olisi latteuksia. Mikään kun ei vain tunnu riittävän.
Yleensäkkin, tapaat naisen sitten baarissa tai netissä tai missä nyt vaan, niin hyvin herkästi se sattuu olemaan joku sellainen tuuliviiri joka ei tiedä itsekkään että mitä haluaa, ja että onko hän edes oikeasti vapaa. Juuri tuo on yksi hankaloittava seikka, että kun tuntuu, että oikeasti vapaita nuoria naisia tapaa yhä harvemmin. Monilla heistä on kuitenkin jonkinlaisia säätöjä ja vanhan suolan janottamia exiä kärkkymässä uutta tilaisuutta, jotka monesti onnistuvatkin siinä ja itse petyt taasen. On myös näitä jo parisuhteessa olevia paremman testaajia, ja useita läpi käyviä testaajia muutenkin, joille herkästi joudut varasijalle.
En ole itse mikään rumilus enkä epäsiisti vaan ihan komeaksikin sanottu nuori mies, joka käy ihmisten ilmoilla ja harrastaa mm salilla ja uimassa käyntiä, ja on kiinnostunut monista eri asioista. Auto löytyy myös, joka voi monille olla myös plussaa. Että tällaista tällä kertaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulostat ihan fiksulta mieheltä, eikä siihen välttämättä ole mitään selitystä, miksi sinulla ei ole tyttöystävää ja monilla kavereillasi on. Maailma ei ole sellainen paikka, joka toimisi joidenkin sääntöjen mukaan. Esim. se, että mies on hyvännäköinen, fiksu tai mukava, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hänellä olisi tyttöystävä. Ei ole sellaisia lainalaisuuksia.
Ei se, ettei sinulla ole parisuhdetta, tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa, tai että kaverisi olisivat jotenkin parempia, koska heillä on parisuhde. Ei kannata liikaa kelailla, että miksi sinulla ei ole naisystävää tai ahdistua siitä. Varmasti monella sinua "turhemmalla", vähemmän fiksulla ja kivan näköisellä miehellä, on naisystävä. Miksi näin on, ei sillekään ole mitään selitystä, maailma kun ei toimi minkään sääntöjen ja lainalaisuuksien mukaan.
Olennaista varmaan on, ettei etsi ketä tahansa naista vain siksi, että saisi parisuhteen, vaan itselleen oikeaa naista ja rakkautta. Mutta kuten sanottu, maailma on hyvin raadollinen paikka, eikä mitään taetta sille, että hyvä tyyppi löytää itselleen sopivan kumppanin, ole.
Mä olen ite kanssa lähes kolmikymppinen sinkku, ja välillä se harmittaa kovin, koska en osaa pitää sitä hyvänä asiana (pidän ennemmin itteeni reilusti vanhanapiikana kuin minään sinkkuelämää k-päänä)
Siks kai mä nyt kirjoitan nää seuraavat, kun oikeestaan haluaisin kertoo ne ittelleni... mut paremmin sitä uskoo jotain toista.
Pari asiaa nousi mulle tosta sun kirjoituksesta:
1) alat katkeroitua, lopeta se! Ennen kuin on liian myöhäistä! Nyt kaikki negatiivinen pois, ja keskity siihen, mitä on, ja miten voit menestyä itse ihan itsenäsikin.
2) toisten onni ei ole sinulta pois! Se vaatii opettelua, mut sitten kun opit hymyilemään tuoreille pareille jotka muhinoi metroportaissa, niin se tuo vain uutta voimaa ja toivoa, että siinä olet vielä itsekin joku päivä.
3) Sinkkuus harmittaa? Hae elämääsi jotain muuta, josta pidät/haaveilet. Joku harrastus, tai urapäämäärä, joka tuottaa iloa. Hanki vaikka joku huonekalu, josta olet aina haaveillut ja iloitse aina, kun näet sen.
3) jos baareissa on vain pintaliitäviä yrmeitä muijia, käyt väärissä baareissa. Hokasin tuon, kun tuttu vei sellaiseen ihme yökerhoon, jossa kaikki sukupuoleen riippumatta näytti pskaa syöneeltä... vaikka tarkoitus oli pitää hauskaa?! Etsi pienempiä paikkoja, oluthuoneita ja karaokebaareja yökerhon sijaan. Voi löytyä rentoutta ja aitoja ihmisiä.
4) nettideitit... no, oikeestaan meillä olis varmasti hauskaa tyrmätä nää maanrakoon ja tuntikausia ärhennellä niistä... on sielläkin toki helmiä seassa (munki pienessä tuttavapiirissä pari onnellista avioparia nettideittien kautta!), mut nettideitissä selviytymiseksi tarvii ilmeisesti jotain sellaisia taitoja, joita en kyl osaa opettaa...
5) "sattuu olemaan joku sellainen tuuliviiri joka ei tiedä itsekkään että mitä haluaa, ja että onko hän edes oikeasti vapaa. "
Tuossa on kaksi eri asiaa. Jokainen ihminen on tuuliviiri, kukaan ei voi tietää, mitä tulee kymmenen vuoden päästä olemaan. Mut jos siellä syvemmällä on halu kuitenkin kokea ne tuulet jonkun toisen kanssa, ja toivottavasti kasvaa samaan suuntaan go for it! Sitä mä itse haen, ihmistä, joka tajuaa oman epätäydellisyytensä ja haluaa kasvaa paremmaksi, eikä pelkää vaihtaa suuntaa, jos nykyinen ei toimi (nyt siis en puhu parisuhteesta, vaan esim. urasta tai elämänkatsomuksesta... liian moni kai vaihtaa kumppania tilanteessa, jossa pitäis vaihtaa työpaikkaa)
Tuo toinen puoli taas... Ne "no joo on mä niinku sinkku mut on mulla säätöjä ja toi tyyppi kenen kanssa mä asun vähän niinku kihloissa" sais mun puolesta kokea häpeäpaalun!!! Kyllä ihmisen pitäs itse tietää, onko hän vapaa vai varattu, ihan ilman kirkon siunaustakin
Olen sinua 7-vuotta vanhempi ja voin oman kokemukseni perusteella sanoa, että yli kolmikymppiseksi jos mies on päätynyt ilman parisuhdetta, niin yksin hän tullee jäämään. Ei siinä mitkään poppakonstit enää auta, tänäpäivänä tilanne on vain sellainen, että nyt on enimmäkseen naistenmarkkinat, omalla tavallaan se on evoluution tapa karsia meitä "heikompitasoisia" pois jatkamasta sukuamme ja heikompia sukusolujamme, näin vain kaikin puolin vahvemmat, sitkeämmät ja sosiaalisemmat miehet pääsevät jatkamaan sukuaan.
Suomessa keskimääräinen avioitumisikä miehillä on 32,5 (Tilastokeskus) ja siis moni avioituu selvästi vanhempina ensimmäisen kerran.
Minun silmissäni ei näytä siltä, että parhaimmat tai vahvimmat miehet lisääntyisivät eniten, vaan sellaiset lässynlässyn-isukki-tyypit, jotka tekevät paljon lapsia pyöreiden kotirouviensa kanssa. Silmämääräisesti vaikuttaa myös siltä, että ylipainoiset naiset saavat helpommin ja enemmän lapsia kuin laihat. Liekö pyöreys sitten joku toivottava ominaisuus tuleville sukupolville?
Tänne kirjoittavilla näyttää olevan niin suuri parisuhteenmuodostamisvietti, että se tärkein asia eli rakkaus on unohtunut kokonaan. Etsitään epätoivoisesti kumppania ihan vain siksi, että olisi joku, kenen kanssa olla eikä sitä oikeaa itselle tarkoitettua unelmien naista/miestä. Itse kun olen menettänyt ainoan rakkauteni, kun hän kuoli enkä enää halua ketään toista miestä, ja minun on mahdotonta ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat seurustella vain seurustelun vuoksi.
Tsemppiä vielä joka tapauksessa aloittajalle. Kuulostat sen verran fiksulta kaverilta, että ansaitset kyllä löytää tasoisesi naisen, ja jos niin ei käy, niin keskity muihin mielekkäisiin puoliin elämässäsi.
Menetit ehkä miehesi, mutta pystyyhän ihminen rakastumaan monta kertaa elämänsä aikana.
"Menetit ehkä miehesi, mutta pystyyhän ihminen rakastumaan monta kertaa elämänsä aikana."
Hänen kuolemastaan on jo aikaa. Tapasin hänet vain 15-vuotiaana enkä ole koskaan sen jälkeen tavannut ketään, jonka kanssa olisi tuntunut samalta. Sellainenkin asia kuin "se ainoa oikea" voi olla olemassa, eikä silloin kukaan muu ihminen voi häntä korvata.
Sitten on tietysti ihmisiä, jotka luulevat rakastuneensa mutta tosiasiallisesti eivät ole rakastuneet, ja silloinhan ihminen on korvattavissa.
Täälläkin sinulta samaa katkeraa tilitystä Adinalta. Pyöreät kotirouvat ovat sinulle punainen vaate "leveine perseineen". Samoin "isukkityypit".
Mahtaa harmittaa, kun itse pyöräytit mukulan maailmaan "karskin lähiökundin" (rentun) kanssa, joka sitten heittikin veivinsä. Mikä oli kuolinsyy? Rattijuopumus? Kuolettavat vammat jossain "kovien jätkien nahinoissa"?
No jos sinua niin kovin kiinnostaa, niin minulla ei ole lasta rakastamani miehen kanssa, joka kuoli nuorena vaan toisen miehen kanssa, josta en edes pidä.
Rakastamani mies ei ollut millään tavalla aggressiivinen tai kova eikä fyysisesti isokokoinen, juoksi tyttöjäkin karkuun, jos joku tuli haastamaan riitaa. Ei hänestä sen enempää.
Inhorealistisesti asiaa katsoen, miehelle, joka sinun ikääsi mennessä on epäonnistunut solmimaan pidempiaikaisia parisuhteita, on hyvin epätodennäköistä ikinä löytää kumppania. Huomaa, epätodennäköistä, ei mahdotonta. Eihän lottovoittokaan ole mahdoton, vain hyvin hyvin hyvin epätodennäköistä yksittäiselle lottoajalle.
Tietysti, tulee muistaa että jokainen nainen on yksilö, ja naisia tässä maailmassa on karkeasti sanoen 3,5 miljardia. Joten nk. "mahdollisuuksia" riittää. Elämänkokemuksemme perusteella voimme kuitenkin vetää tiettyjä yleisiä suuntaviivoja -> seksuaalivalinta kohdistuu miehiin. Vaikka naiset valitsevat kumppaninsa omien mieltymystensä (tiedostettujen tai tiedostamattomien) mukaan, on selvää että kun on saanut nk. pakit useammalta eri naiselta tarkoittaa tämä sitä, että ei ainakaan ole sellainen alfauros jonka perään naiset kuolaa :P
Me ihmisethän emme ole luonnollisesti yksiavioisia, vaan yhteiskuntasopimuksemme mukaan. Tasa-arvo ja naisten vapautuminen perinteisistä kahleista tarkoittaa sitä, ettei yksinhuoltajuus tai ilman parisuhdetta eläminen ole enää sosiaalinen stigma naiselle. Täten naisille ei ole enää "pakko" hankkia miestä, mikä on tietysti hyvä asia, eihän sukupuolen perusteella voida asettaa velvollisuuksia (miesten asevelvollisuus, köh köh)
Meidän miesten kannalta tämä taas on huono asia, siinä mielessä että meihin kohdistuu valintapaine. Jotkut meistä "saavat kaikki naiset", meille toisille ei jää ketään. Elämän kylmiä tosiasioita.
Optimisesti katsoen, sinullahan on ollut ainakin lyhyitä suhteita, joten et ainakaan ole naisten mielestä vastenmielinen. Sinulla on siis toivoa. Kylmien lukujen perusteella toivoahan on aina, ja vain sinä itse voit päättää tyydytkö "ikisinkkuuteesi" vaiko et. Ethän periaatteessa voi tietää, vaikka Se Oikea odottaisi sinua seuraavassa kassajonossa. Väittäisin myös, että "veri vetää" meitä miehiä yrittämään aina uudelleen ja uudelleen, luovuttaminen ei kertakaikkiaan kuulu repertuaarimme. Minäkin olen "hyväksynyt" tilanteen monen moista kertaa, mutta viimeksi eilen lähetin taas viestin eräälle naiselle treffiosiossa.
Summa summarum. Tuskin pystyt hyväksymään tilannetta, ja tulet todennäköisesti yrittämään parisuhteen solmimista kunnes tavoite onnistuu tai "kuolo sinut korjaa." Helppoa se ei tietenkään tule olemaan. Toivotan sinulle onnea ja menestystä yrityksissäsi.
"Me ihmisethän emme ole luonnollisesti yksiavioisia, vaan yhteiskuntasopimuksemme mukaan."
Ihminen on "yksiavioinen" eläin samoin kuin muut sellaiset lajit, jotka pysyvät saman kumppanin kanssa loppuelämänsä (ellei toinen kuole). Pikemminkin useat kumppanit ovat ns. sivistyksen tulos.
"Yksiavioisuutta eli monogamiaa voidaan ajatella olevan eri tyyppejä. Linnuilla ns. sosiaalinen monogamia on hyvin yleistä. Tällöin uros ja naaras pesivät ja huolehtivat poikasista yhdessä, mutta voivat kuitenkin tehdä syrjähyppyjä samaan aikaan. Elinikäisen parisidoksen muodostavina lajeina mainitaan mm. joutsenet, kotkat, albatrossit ja hanhet. Nisäkkäillä yksiavioisuus on harvinaista. Majavat, saukot, lepakot sekä jotkut ketut, kavioeläimet, jyrsijät sekä kädelliset ovat yksiavioisia."
http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=26f1b76e-8a5d-4dfb-a80b-3d9b24b0072f
Sanoisin, että kun elämme yhteiskunnassa jossa noin puolet avioliitoista päättyy eroon, ja tiedämme ihmiskunnan historiasta ajanjaksoja, jolloin moniavioisuus on ollut hyväksyttyä, ja jossain päin maailmaa on yhä, yksiavioisuus ei ole lajillemme luonteenomainen vaan yhteisesti sovittu asia.
"tiedämme ihmiskunnan historiasta ajanjaksoja, jolloin moniavioisuus on ollut hyväksyttyä"
Joissakin kulttuureissa ja joinakin aikoina. Alunperin ihminen on kuitenkin yksiavioinen laji, ja kivikaudellakin on ollut tapana muodostaa yksiavioisia liittoja. Kädelliset, myös ihminen, ovat yksiavioisia lajeja.
Nykyajan sivistys ja yhteiskunnallinen kehitys mahdollistavat sen, että ihminen pärjää ilman vastakkaisen sukupuolen edustajaa eikä ihminen toimi enää lajilleen tyypillisesti.
Ymmärrän pointtisi, mutta olen eri mieltä tulkinnasta. Kuten toteat, nykyinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne mahdollistaa sen, etteivät naiset enää periaatteessa tarvitse miehiä. Itse tulkitsenkin tämän niin, että nimenomaan kehitys on antanut meille mahdollisuuden toteuttaa lajillemme ominaista käytöstä, kun ennen "jouduimme" elämään yksiavioisissa suhteissa koska ihmisen lapsuus kestää niin pitkään, eikä menneinä aikoina nainen pystynyt kasvattamaan lasta ilman miehen apua.
Minusta se, että ihmiskunnan historiassa on kokeiltu, ja kokeillaan yhä, moniavioisia suhteita, se että esimerkiksi nykyaikana on täysin mahdollista, että yksinhuoltajaäidillä on lapsia useidenkin eri miesten kanssa, ja se, että pettäminen on melko yleistä niin miehillä kuin naisillakin, kertoo siitä ettemme ole niin yksiavioisia kuin haluaisimme uskoa olevamme.
Itse annoin periksi juuri tuon ikäisenä (nyt 33v) kumppanin löytämisen. En katsonut sen olevan enää järkevää. Aikaa vain meni päivässä monta tuntia tietokoneella ja oikeasti en päivässä ehtinyt kovin paljon asioita tekemään. Suosittelen, että aloitat tekemään jotain mistä pidät niin yksinäisyys unohtuu. Liikunta ja eläimet vievät paljon aikaa elämässä ja en ainakaan itse pode yksinäisyyttä enää kovin usein.
Älkää viitsikö lannistaa aloittajaa vain, koska omat parisuhdeasianne eivät ole menneet putkeen. Minusta hän kuulostaa fiksulta ja kyllä hänellä on varmaan ihan hyvät mahdollisuudet vielä saada parisuhde. 30-v mieheksi ei ole myöskään mitenkään vanha eikä se ole toivoton ikä löytää uusi parisuhde.
Kun niissä "kaunis-nainen-ei-voi-olla-yksinäinen" -ketjuissa näkee hyvin, mitä tapahtuu kun miehen logiikalla tulkitaan naisten yksinäisyyttä, sinun viestissä näkyy hyvin mitä tapahtuu kun naisen logiikalla tulkitaan miesten parisuhteen puuttumisongelmaa. En sano tätä mitenkään väheksyttävästi tai pahalla, naisen logiikassa ei ole minun mielestäni mitään vähäteltävää, ja minusta on periaatteessa hyvä, että yrität valaa aloittajaan uskoa.
Kylmä tosiasia kuitenkin on, että me suunnilleen samanikäiset, ja samankaltaisia kokemuksia omaavat yksinäiset miehet näemme asian mielestäni todenmukaisesti. En minäkään sano, että parisuhteen löytäminen olisi kenellekään meistä mahdotonta, sanon vain että mielestäni se on epätodennäköistä.
Mitä on seurustelu? Lopetin baareissa käymisen jo yli 5 vuotta sitten. Aika turhia paikkoja baarit on. Kävin niissä yli 10 vuoden ajan useesti kuussa ja ei niissä mitään naisia tapaa jos on lyhyt ja taviksen näköinen. Naiset haluu aina komean miehen jolla rahaa ja auto ja paljon kevereita. Tälläsen yksinäisen jolla on yksi kaveri niin on aivan turhaa kuvitella et naisnen haluaisi tutustua. Monesti yritin mut en ole kenenkään mielestä kiinnostava.