Väyrynen tuli kolmanneksi presidentinvaaleissa.
Väyrynen tuli kolmanneksi keskustan puheenjohtaja kisassa.
Väyrysestä ei tullut Keminmaan pormestaria.
Isompia tuomioita ei tullut vaalirahoituksesta.
Keskusta väisti vastuun siirtymällä oppositioon.
Keskusta ei ole saannut mitään aikaiseksi oppositossa.
Vanhasen jalka on taas kunnossa ja sillä on hyvä taas painaa.
Hyvää Uutta Vuotta Kaikille Heteroille ja myös Keskustalaisille.
Väyrynen tuli kolmanneksi keskustan puheenjohtaja kisassa.
Väyrysestä ei tullut Keminmaan pormestaria.
Isompia tuomioita ei tullut vaalirahoituksesta.
Keskusta väisti vastuun siirtymällä oppositioon.
Keskusta ei ole saannut mitään aikaiseksi oppositossa.
Vanhasen jalka on taas kunnossa ja sillä on hyvä taas painaa.
Hyvää Uutta Vuotta Kaikille Heteroille ja myös Keskustalaisille.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvää oli myös kepin kannatuksen putoaminen lähes länsimaiselle tasolle, 2013 -10% ja Suomi on länsi maa.
Hienosti kiteytetty, näin veronmaksajan kannalta! Onneksi Matin jalka parani ja Väyrysen pallolaajennus onnistui, vaikka yhteiskunta senkin maksoi.
Vuoden 2012 huippukohtia ovat
Kapi Korhosen 59 lopullista lähtöilmoitusta palstalta
Kapi Korhosen kuudessadasneljäskymmenes itkuripuli
Mielipidepankin juttujen siirto makin alle
Kapi Korhosen sadannen kerran esittelemät rottakoulun todistukset
Kapi Korhosen vedättäminen Paloheinän majalle repullinen todistuksia mukanaan
Mielipidepankin kiemurtelu kun jää aina kakkoseksi keskusteluissa
jne
Yritit sentään, ei siitä mitään tullut, mutta eikös yrittäminen ole pääasia.
Ei ollenkaan huono heitto ei-heterolta, ei ollenkaan.
Meille kepulaisille Kapi on monen vuoden kohota ja elämä!!!!!
Tuossa ne oli muuten kepun menestykset! Jos Väykyn olisivat valineet, niin kannatus ei nousisi enää millään. Osittain olet oikeassa.
Voimia Väyryselle, pilkkaajien ja mediapelin edessä ei pidä alistua. Paavo, sinua tarvitaan yhä. Keskustasta ja isänmaasta on kysymys. Ennustamme että vuosi 2013 tulee näkemään Väyrysen comebackin muodossa tai toisessa. Väyrynen ei luovuta. Väyrynen ei saa luovuttaa!
Kyllä, pitäähän Väyrysen tohtoritutkinnon loppupäätelmä vielä toteutua ja Neuvostoliitto on ikuinen ja vaikuttaa loputtomasti Suomen ratkaisuihin.
Lääkärit totesi Väykyn ballolaajennuksen jälkeen, että leikkaus epäonnistui, vaikka tosissaan yritettiin. Väykyn punaviinimarjaviini on pahaa, älkää tehkö sitä kotona.
Väyrynen on jokaisen keskustalaisesti ajattelevan johtotähti. Helsinkiläiset ei ymmärrä Paavon loputtomasti säteilevää karmaa ja johtajuutta. Olen arvioinut tuhansia johtajaksi pyrkivää, mutta Väyrysen kaltaista en koskaan löytänyt. Väyrynen on ylivoimainen johtaja.
Väyrynen on maaseudun toivo ja maataloustukien asiantuntija. Kärkkäisellä tapasin Paavon ja lupasi, että maataloustuet pohjoisessa nousee. Hoh,hoh,hoooooo passaa tässä odotella lisätuloja!
Kohta varmaan Kapikin tulee viisastelemaan ja nauramaan kepuille, oi ei, koskisi minun keskustalaiseen pieneen maaseudun sieluun. Naapuri muuten auraa toista kertaa, vaikka ei olisi tarvetta. Maksuissa näkyy vielä.
kun tie on aurattu ;)
Joo, keskustalaisena ottaa pattiin turha työ. Miksi me keskustalaiset emme auraa silloin kun on lunta. Nyt vesisade piiskaa tiet tyhjäksi, mutta me keskustalaiset auraamme. Olen punikki, minulla on traktori ja peltoa viljeltynä. Onko sinulla?
Miksi maaseudulla ylipäätään kannattaa aurata, ettekö te kepulit elä omilla sapuskoilla ja töihin ei ole kiire.
Vaikka lunta ei sataisi, niin kyllä se on lisäarvoa, jos aurataan. Ottaako punikkia pattiin.