Aloitin siis työpaikassani. Kaikki oli juuri sellaista mitä olin ajatellutkin.
Tein työtä vuorotta, jatkoin kotona siitä mihin työpaikallani jäin.
Sain merkittäviä asioita organisaatiossa eteenpäin, joita olen edelleenkin hyvin ylpeä.
Aina aamuisella Veikko jo naputteli konettaan, huikkasin huomenet hymyn kera.
Päivät menivät nopeasti, kuin siivillä.
Verkostoiduin, laajensin reviiriäni jopa maan rajojen ulkopuolelle.
Juttelimme Veikon kanssa kaikesta, avauduin hänelle koko elämästäni, kaikista kokemuksista, niin hyvistä kun huonommista.
Samaan aikaa isäni sairastui vakastasti ja tyttäreni vielä oireili aika lailla.
Vaikeudet siis alkoivat nostamaan päätään, kuten niin monta kertaa aiemminkin...
Töissä sattui eräs episodi, johon liityin tietyllä tavalla mukaan. Siinä oli liian monta kokkia mukana... ja tilanne pääsi riistäytymään.
Ensimmäisen kerran tuntui, että jaahas, mikä juttu tässä on.
Homma kuitenkin saatiin hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Onneksi.
Jatkoin töiden paiskimista entiseen tahtiin.
Tuli kesä. En millään olisi halunnut jäädä lomalle. En kertakaikkiaan. Ensimmäinen kerta elämässäni, että olisin voinut tehdä töitä tauotta.
Jäin ja pidin pari pakkoviikkoa. Oli kamalan ikävä töihin. Elämäni pisimmät kaksi viikkoa. Aloin huomaamaan, organisaatiomuutoksen myötä, joka oli tapahtunut muutama kuukausi aiemmin, että ihmiset voivat todella huonosti. Osaston johtoon oli noussut ihminen, jolla ei ole pienempiäkään eväitä johtaa osastoa. Pienemmäksi ryhmänjohtajaksi nousi hyvin itsekäs ihminen. Jos helvetti jäätyisi, niin tämän henkilön läsnäollessa näin olisi käynyt.
Kaikki oli siis ihan sekaisin, enemmän tai vähemmän.
Ihmiset kävivät juttelemassa kanssani ja purkivat sydäntään...
...jatkuu...
Tein työtä vuorotta, jatkoin kotona siitä mihin työpaikallani jäin.
Sain merkittäviä asioita organisaatiossa eteenpäin, joita olen edelleenkin hyvin ylpeä.
Aina aamuisella Veikko jo naputteli konettaan, huikkasin huomenet hymyn kera.
Päivät menivät nopeasti, kuin siivillä.
Verkostoiduin, laajensin reviiriäni jopa maan rajojen ulkopuolelle.
Juttelimme Veikon kanssa kaikesta, avauduin hänelle koko elämästäni, kaikista kokemuksista, niin hyvistä kun huonommista.
Samaan aikaa isäni sairastui vakastasti ja tyttäreni vielä oireili aika lailla.
Vaikeudet siis alkoivat nostamaan päätään, kuten niin monta kertaa aiemminkin...
Töissä sattui eräs episodi, johon liityin tietyllä tavalla mukaan. Siinä oli liian monta kokkia mukana... ja tilanne pääsi riistäytymään.
Ensimmäisen kerran tuntui, että jaahas, mikä juttu tässä on.
Homma kuitenkin saatiin hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Onneksi.
Jatkoin töiden paiskimista entiseen tahtiin.
Tuli kesä. En millään olisi halunnut jäädä lomalle. En kertakaikkiaan. Ensimmäinen kerta elämässäni, että olisin voinut tehdä töitä tauotta.
Jäin ja pidin pari pakkoviikkoa. Oli kamalan ikävä töihin. Elämäni pisimmät kaksi viikkoa. Aloin huomaamaan, organisaatiomuutoksen myötä, joka oli tapahtunut muutama kuukausi aiemmin, että ihmiset voivat todella huonosti. Osaston johtoon oli noussut ihminen, jolla ei ole pienempiäkään eväitä johtaa osastoa. Pienemmäksi ryhmänjohtajaksi nousi hyvin itsekäs ihminen. Jos helvetti jäätyisi, niin tämän henkilön läsnäollessa näin olisi käynyt.
Kaikki oli siis ihan sekaisin, enemmän tai vähemmän.
Ihmiset kävivät juttelemassa kanssani ja purkivat sydäntään...
...jatkuu...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä tarinassa on totuuden tuntua. Pelkäänpä kuitenkin etten ehdi jäädä tarinan päätöstä odottamaan. Kello käy ja aikani tällä palstalla alkaa olla lopuillaan. Joskus on revittävä juurettomuuden maasta, jotta voi istuttaa uuden, terveen metsän. Katsoin kerran mieleni maisemaa. Se näytti hakkuuaukiolta, jossa ei kasvanut mitään uutta. Ei mitään arvokasta, vain juolaheinää ja risukon alku. Minä aion olla esimerkillinen metsänomistaja. Uudistan metsäni, sieluni maiseman, vaikka se vaatisi kaiken elävän kitkemistä, kulutusta ja maan muokkausta. Niin minä uudistan ja kasvan. Tarinasi on mielenkiintoinen, mutta minun täytyy jatkaa omaani. Kaukana täältä.