riitely ulkonäöstä tai sen puutteestä

Viime päivinä palstalla ollaan lähinnä riidelty ulkonäöstä, ja jos ei ole väittänyt olevansa susiruma, niin lähinnä on haukuttu siitäkin liian suurista luuloista itsestään. Eli voitaisiinko edes hetkeksi siirtyä riitelemään jostain muusta, koska rakentavaa keskustelua täällä ei kuitenkaan saa aikaan. Kuvallisia ulkonäkö keskusteluja, jos niistä pitää jauhaa ? Muistan nähneeni palstalla yhden tai kaksi oikeasti näyttävää profiilia ja ne eivät olleet naisia vaan miehiä.

Hyvää uutta vuotta palstan lukijoille. T: Ruma palstalainen
8283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen samaa mieltä.. Hyvää uutta vuotta sinullekkin!

Äänestä

Asiasta käydään filosofista keskustelua vaikka uutena vuotenakin. Sinä et siihen vaikuta sori vain. Ei se tarkoita, että jos on poissa silmistä, on poissa mielestä. Jotkut tälläkin hetkellä on oikeasti yksin. Anna meidän puhua mistä haluamme. Tsiisus.

Ps. Omasta mielestäni täällä on käyty ihan mielenkiintoista keskustelua, eikä riidelty.

Äänestä

Parempi susiruma, kuin normiruma; paitsi että susi on kyllä komea eläin, ellei peräti kaunis, mutta kuitenkin. Vappua odotellessa...Skål!

Äänestä

Parempi vaikka normaalinnäköinen kuin ruma.

Äänestä
  • Ei ole, normaalinäköinenkään ei niille kelpaa, jotka ovat ulkonäön perään. Pitää olla unelmien prinssi/prinsessa. Muut voivat vetää ranteet auki.

    Äänestä

  • sammakkoprinssinakki kirjoitti:

    Ei ole, normaalinäköinenkään ei niille kelpaa, jotka ovat ulkonäön perään. Pitää olla unelmien prinssi/prinsessa. Muut voivat vetää ranteet auki.

    En sitä tarkoittanutkaan, sanoin vain että normaalinnäköinenkin on parempi kuin ruma.

    Äänestä

Ulkonäkö aihe onkin kirjoittu aihe.....
Toki voi aloittaja pyytää minut poistumaan heti ketjusta jos katsoo aiheelliseksi niinkuin tehtiin jo eräässä ketjussa....teen sen heti pyydettäessä!
Harva täällä kirjoittaa kuvallisella prifiilillaan....ja jo aloittaja niitäkin laittaa paremmuus järjestykseen.....eihän tuo minua haittaa....mikäs tätä mummelia haittais.
Näin se vain on itsellänikin kun tuota ikää siunaantuu niin muistelleen alkaa niit` nuoruus vuosiiiiii......
Tottakai me puhuttiin hyvännäköisistä miehistä ja naisista.....joistain mainittiin että on kaunis nainen...todella kauniita kun on niin pieni osa naisista. Mutta hyvännäköisiä/katseenkestäviä on pilvinpimein...niin oli nuoruudessainkin.
En edes muista et` rumiksi ketään haukuttiin....meitä on vain niin erinäköisiä.
Paras ystäväni oli nuorena mallia Marilyn Monroe....minä taas poikatyttö mallia koska liikunta on liittynyt elämääni aina...niinkuin yhäkin.
Olemme nähneet vuosi sitten tämän ystäväni kanssa viimeksi ja nauraneet asiaa kuinka toisillemme kertomatta nuoruudessamme hiukan "kadehdimme" toinen toisiamme......
Kauniille/hyvänäköisille naisille en koskaan ole ollut kateellinen......yhäkin käännän selkäpuoleni jos parhaimman puoleni haluan näyttäääääää....
Hyvää päivän jatkoa kaikille....

Äänestä
  • Eiköhän tuo toisen ihmisen viehättäväksi kokeminen ole enemmänkin ON/OFF reaktio, kuin kriittinen arvoasteikolle sijoittamistehtävä. Kaunis ihminen voi olla kaunis siinä kuin kaunis taideteos tai kaunis puu. Jos rivissä on kymmenen viehätystä herättävää ihmistä, niin ei parisuhteen kannalta kysymys ole kuka on se kaunein jollain mitausasteikolla, vaan kenen kanssa viihtyy parhaiten pimeässä huoneessa vatsatautia potiessaan. Pari sanaa ilmaisee siinä vaiheessa enemmän kuin kuppikoko. Muu on koululaisten tai filosofien toverikeskustelua.
    Itsensä rumaksi kokevan yksilön suurin ongelma lienee, että kokee itsensä rumaksi; mahdolliset lähentymistilanteet herättävät pelkoa omasta riittävyydestä innostumisen sijaan.Tai viihtyisi paremmin yksinäisyydessäänkin, jos kokisi edes itsensä viehättävänä... Tai sitten ei, en tiedä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruma palstalainen kirjoitti:

Viime päivinä palstalla ollaan lähinnä riidelty ulkonäöstä, ja jos ei ole väittänyt olevansa susiruma, niin lähinnä on haukuttu siitäkin liian suurista luuloista itsestään. Eli voitaisiinko edes hetkeksi siirtyä riitelemään jostain muusta, koska rakentavaa keskustelua täällä ei kuitenkaan saa aikaan. Kuvallisia ulkonäkö keskusteluja, jos niistä pitää jauhaa ? Muistan nähneeni palstalla yhden tai kaksi oikeasti näyttävää profiilia ja ne eivät olleet naisia vaan miehiä.

Hyvää uutta vuotta palstan lukijoille. T: Ruma palstalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu