Kesäloman jälkeen palasin intoa täynnä töihin. Rupesin puurtamaan uusien projektien parissa. Oikeastaan oli melko rauhaisaa paitsi tunteet syveni Veikkoon puoleltani aika lailla.
Välillä oli todella vaikeeta, koska toinen pyöri ihan jatkuvasti mielessä. Ihan koko ajan. Oli välillä jopa piinaavaa, itkeä tiruttelin ja voin huonosti.
Sitten se tapahtui, kerroin hänelle tunteistani. Huh. Siis ihan kaikista. Ajatelkaa. Kysyin häneltä, pystyykö hän käsittelemään sen, että minulla on tunteita.
Sain erittäin asiallisen vastauksen. Todella. Sovimme, että olemme ystäviä, tämä sopi minulle enemmän kun hyvin.
Luulen kuitenkin, että tämä tunnustus oli jonkinlainen vedenjakaja kuitenkin välillämme ja mikään ei tosiasiassa enää ollut kuin ennen.
Siltikään välit ei mikään mielestäni huonontuneet, pikemmin päinvastoin.
Kaikki oli ainakin selvää, mitä tunnen.
Tuli työasioissa sellainen suvantovaihe, luulen myös, että sain omaa asemaani tällöin vakiinnutettua ja ihmiset alkoivat lopulta luottamaan.
Sitten se tapahtui. Sain selville, että Veikko kirjoittelee täällä palstalla.
Kuvitelkaa, törmäsimme täällä palstalla. Tämä on ehkä yksi suurimmista asioista ja yhteensattumista mitä koko elämäni aikana on tapahtunut. Olin satavarma, että Veikko tosiaan on täällä.
Siis täysin varma. Ei siinä mitään, ei siinä ole mitään häpeämistä että täällä purkaa ajatuksiaan. Tämä saattaa olla ainoa paikka jollekin, missä ventiloida ajatuksiaan, mutta ymmärrän, että menestyvän miehen ei oleteta täällä kirjoittavan... Kirjoitin niin selvillä tunnisteilla, että varmasti Veikko ymmärsi, että täällä kirjoittelen myös, koska niistä ei voinut erehtyä millään.
Kirjoittelimme anonyymisti toisillemme, muistan eräänä päivänä töissä, kun olimme toisillemme kirjoitelleet, niin Veikko ei pystynyt katsomaan minua silmiin ollenkaan.... tilanne oli hänelle vaikea... näin silmistä ja olemuksesta.
Siis todella vaikea. Jos olisin voinut sanoa ja lohduttaa, olisin niin tehnyt, mutta kun ns. anonyymisti täällä kirjoiteltiin, niin en tietenkään voinut sanoa yhtään mitään. Tämä toi ihan uuden aspektin "suhteeseemme", siis miten sen suhteen nyt kukainenkin haluaakin ymmärtää....
Joulu myös tulla jolkutteli pikkuhiljaa. Veikko yllätti totaalisesti ostamalla minulle lahjan. Voi veljet. Silloin viimein minulla oli todella syvia tunteita, oli tunteikas hetki, kun hän lahja minulle antoi...
Lähdin joulunviettoon, itku kurkussa. Taisin matkalla tirauttaa kyyneleenkin.
Sitten oli viimein aika palstakirjoittelu ottaa puheeksi..... siitä seuraavalla kerralla
...jatkuu...
Välillä oli todella vaikeeta, koska toinen pyöri ihan jatkuvasti mielessä. Ihan koko ajan. Oli välillä jopa piinaavaa, itkeä tiruttelin ja voin huonosti.
Sitten se tapahtui, kerroin hänelle tunteistani. Huh. Siis ihan kaikista. Ajatelkaa. Kysyin häneltä, pystyykö hän käsittelemään sen, että minulla on tunteita.
Sain erittäin asiallisen vastauksen. Todella. Sovimme, että olemme ystäviä, tämä sopi minulle enemmän kun hyvin.
Luulen kuitenkin, että tämä tunnustus oli jonkinlainen vedenjakaja kuitenkin välillämme ja mikään ei tosiasiassa enää ollut kuin ennen.
Siltikään välit ei mikään mielestäni huonontuneet, pikemmin päinvastoin.
Kaikki oli ainakin selvää, mitä tunnen.
Tuli työasioissa sellainen suvantovaihe, luulen myös, että sain omaa asemaani tällöin vakiinnutettua ja ihmiset alkoivat lopulta luottamaan.
Sitten se tapahtui. Sain selville, että Veikko kirjoittelee täällä palstalla.
Kuvitelkaa, törmäsimme täällä palstalla. Tämä on ehkä yksi suurimmista asioista ja yhteensattumista mitä koko elämäni aikana on tapahtunut. Olin satavarma, että Veikko tosiaan on täällä.
Siis täysin varma. Ei siinä mitään, ei siinä ole mitään häpeämistä että täällä purkaa ajatuksiaan. Tämä saattaa olla ainoa paikka jollekin, missä ventiloida ajatuksiaan, mutta ymmärrän, että menestyvän miehen ei oleteta täällä kirjoittavan... Kirjoitin niin selvillä tunnisteilla, että varmasti Veikko ymmärsi, että täällä kirjoittelen myös, koska niistä ei voinut erehtyä millään.
Kirjoittelimme anonyymisti toisillemme, muistan eräänä päivänä töissä, kun olimme toisillemme kirjoitelleet, niin Veikko ei pystynyt katsomaan minua silmiin ollenkaan.... tilanne oli hänelle vaikea... näin silmistä ja olemuksesta.
Siis todella vaikea. Jos olisin voinut sanoa ja lohduttaa, olisin niin tehnyt, mutta kun ns. anonyymisti täällä kirjoiteltiin, niin en tietenkään voinut sanoa yhtään mitään. Tämä toi ihan uuden aspektin "suhteeseemme", siis miten sen suhteen nyt kukainenkin haluaakin ymmärtää....
Joulu myös tulla jolkutteli pikkuhiljaa. Veikko yllätti totaalisesti ostamalla minulle lahjan. Voi veljet. Silloin viimein minulla oli todella syvia tunteita, oli tunteikas hetki, kun hän lahja minulle antoi...
Lähdin joulunviettoon, itku kurkussa. Taisin matkalla tirauttaa kyyneleenkin.
Sitten oli viimein aika palstakirjoittelu ottaa puheeksi..... siitä seuraavalla kerralla
...jatkuu...
Vastaukset 13
Vanhimmat
oikein Hyvää ja Rakkauden tayttämää vuotta 2013 sinulle.
Burn out
Eikä pala. Veikko on selvinnyt kinkkisimmästäkin.... :)
Veikko nuori eläkeläinen
jatka jo tänä iltana ei jaksa odottaa, ei tapana joka ilta istua täällä, haluan jatkon.
Lisää vielä tänä vuonna.
Vaadimme jatkoa!
Huomenna jatkuu, malttakaa aamuun :)
Kiitos mielenkiinnosta.
Nyt on jo aamupäivä: stoorii
jep, just heräsin.
Kiireesti nyt
Juu nämä tarinat on kivoja eikä pääty koskaan=)
Emme jaksa odottaa.